Sisällön tarjoaa Blogger.

Mikä kesä 2014?

Ihanaihanaihana kesä 2014 sai alkunsa lauantaina, sillä lämpömittari kohosi about +20 asteeseen. Harmikseni sen päivän vietin itse ihan töissä sisällä ollen, mutta illalla päästiinkin sitten grillailemaan ja juhlimaan kesää ystäväisten kanssa. Haluan kertoa tosta ehkä vähän myöhemmin lisää..
Eilinen eli sunnuntai sekä tää päivä on kulunut täysin auringon alla maaten. Sunnuntai tosin tuli maattua ihan liian pitkään pimeässä huoneessa nukkuen sitä pientä pahaa oloa pois. Syyllinen tähän oli ehkäpä lauantai. Pääsin kuitenkin kömmittyä aurinkoon makaamaan päivän aikana.
Tämä päivä oli täysi ihanuus ja korkkasinkin monet kesäjutut tänä päivänä.
sandals
elle
Tänä päivänä heitin ylleni uudet biksut ja kaivoin kaapista kesäiset Ted Bakerin sandaalit! Suunnistin takapihalle aurinkoon lukemaan Elleä - siinä samassa nautin aamukahvia pari kupillista. Ihanin tapa alottaa vapaapäivä!
yellowflowers
pinkflowers2
Olen hirmu kuvailemaan kukkia, kaunokaiset on aina pakko ikuistaa! Sori siis kesällä mahdollisesti tulevista kukkakuva postauksista, hah. 
redflower
pinkflowers
Tosiaan luonto on saanut hirmuisesti jo väriä. Suomi vihertää, tai ainakin Kuopio, ja pari luonnon kukkastakin on jo varmasti puhjennut kukkaan. Meidän takapihaamme tosin piristää sen lisäksi nyt ihan puutarhakukkasetkin, värikkyyttä niillä pihaan ehdottomasti! Kahden viikon päästä pitäisi jopa ihan omaankin pihaan sitten jotakin kukkasta hakea, muuttoon on enää alle kaksi viikkoa! ♥
viljami
Myös rakas siskon pojukin pääsee nauttimaan kesäisistä säistä, tämä päivä taisi olla tälle pojulle tosin melko tukala ja turhan kuuma. Tämä kuva tosin sunnuntailta.
vänäri
strawberries
Tänään korkattiin myös rantsukausi käyntiin ja sain Viiviltä myös ihka ensimmäisen mansikan tänä kesänä 2014. Vuoden ekat mansikat siis tuli nautittua Espanjan lämmössä huhtikuun puolella.
icecream
Tänään tuli ostettua myös eka jätskipallo jäätelökioskista! Mango-meloni oli ihanan raikas jäätelöpallo kesän ekaksi.

Nämä kuvat ovat sunnuntaina ja lauantaina räpsittyjä hehkeitä otoksia, hah. Olipa typerys kun en kuvannut enemmän, olisin saanut hieman kuvakattavamman postauksen tästäkin. No kuten sanottu, tyhmästä päästä kärsii koko keho - tässä tapauksessa blogi.
Onneksi tää päivä oli tosiaan mulla vapaa, sain hieman syvempää rusketusta - tosiaan tuntuu että Inglésin reissun rusketus olisi rapissut pois huomattavan paljon.

Oletteko te jo syöneet kesän ekan jätskipallon taikka mansikan ?
Entä oletteko te jo korkanneet rantsukauden ? 

~ Kata ~

17 kommenttia

  1. Ihanan kesäinen postaus kyllä ja täydellineltä kuulostaa sun aamu <3 rauhalliset aamut on mullekkin parhautta ja niistä nauttii toen teolla! :) ja namnam tuota jäätelöäkin, ihana fiilistely postaus <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi sitä se koko päivä oli, melko täydellistä ♥ Se on totta, kiitti :)<3

      Poista
  2. kesä on kyllä niiin ihanaa aikaa!<3 huomaan ainakin itsessäni ihan selkeästi miten hymy nousee huulille jo siitä kun menee ulos tuonne auringonpaisteeseen :)! ekan jäätelön söin sunnuntaina ja onhan tuolla auringossa tullut jo loikoiltua, tosin parvekkeelta käsin ;D kivaa viikkoa siulle!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä muuta sano, Suomen kesä on parasta! Näinhän se on, töissä sisällä katsoen ulos tosin meinaa kyynel vierähtää poskelle:'') Namnam jätskiä! Ihanaa viikkoa sullekin Tuuli ♥

      Poista
  3. Moi! :) Ihania kuvia, tulee ihan kesäfiilis... Toi rantakuva vois melkeen olla mun kotipaikkakunnalta Äänekoskelta Keski-Suomessa! :D Itsellä nämä lämpimät päivät on menneet sisällä laskuja tahkoten kun pääsykoe on ensi viikon tiistaina, argh. Kiva kattoa kun muut juo siideriä ulkona sortseissa! ..NOT! :D Onneksi kuitenkin pääsen edes vähäksi aikaa nauttimaan kesästä töiden ja pääsykokeen välissä, jes.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon:) Suomessa rantsut sun muut näyttävät kaikki niin samannäköisiltä että en yhtään ihmettele;) Voi sua, sun pitäisi etsiä jokin rauhallinen paikka ja mennä ulos pänttäämään, näin minäkin kohta teen! Pääsykokeisiin luku alkaa tänään:D Muistahan nauttia sitten kunnolla siinä välissä. Munkin suurin osa kesästä menee töissä:<

      Poista
  4. Täällä reissussa meillä on hyvät säät, mutta odotan kovasti nyt Suomen kesää varsinkin kun se tuntuu olevan kerrankin (lähes) täydellinen :D Mun tuurilla kuitenkin kesä- ja heinäkuu jotka vietän Suomessa on sateisia, ja nyt toukokuussa on hyvät säät kun olen poissa... Kuulostaa kyllä ihanalta tuollainen vapaapäivä, ottaa aurinkoa ja lukea! Saanko hei muuten udella missä oot töissä? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan että hellepäiviä tulee sunkin aikaan - jos ei kaikki niin edes jokunen viikko olisi sitä! Joo toki saat, olen tarjoilijana Kauppakeskus Matkuksen ainokaisessa ravintolassa;)

      Poista
  5. Niin ihanaa, että kesä tuli! Ja noi Ted Bakerin sandaalit on niiin suloiset. Itse en ole vielä kerennyt avaamaan mansikka- ja irtojäätelökesää, mutta eiköhän se tänä viikonloppuna toteudu <3 :) Ihanaa kesän alkua sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on ! Ne ovat kyllä suloisuudet, kiitos ja ihanaa kesän alkua myös sinulle!:3

      Poista
  6. Oii että mitä ihania kesäkuvia ♥ eilen oli kyllä aivan ihanan lämmin päivä :)♥ kesä on vaan niin parasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta puhut Emilia, kiitos sinulle! ♥

      Poista
  7. Niin ihanat noi sun Tedit!! <3

    http://lifeisbeautifuland.blogspot.fi/

    VastaaPoista