Sisällön tarjoaa Blogger.

Miten kävi matkan bucket listin?

Maaliskuun alussa julkaisin elämäni ensimmäisen Matkan bucket listin. No nyt te varmaan haluaisitte tietää miten sen toteutus meni. Okei siis lomallahan piti ottaa rennosti, eikä sen kummepia suunnitelmia tehty, reissua voisi kuvailla sanoin elä hetkessä ja näin me tehtiinkin vaikka bucket listin päädyinkin kirjoittamaan. Näistä bucket listin "tavoitteista" huolimatta ei siis stressattu tai suunniteltu, mutta oli se hauska keksiä löhölomalle jotain pieniä tekemisiä.

Tämä on itse asiassa todella kätevä tyyli kertoa myös reissusta, sillä itse en jostain syystä osaa kirjoittaa reissun tapahtumista paljoa. Se on tuntunut aina jotenkin tönköltä ja tylsältä! Tällä tyylillä se ei tosiaan sitä ollut.

strawberries-with-cream-mansikat-kermavaahdolla

Syö ja juo
Ja voi kuulkaa sitähän tuli tehtyä. Smifnoff iceä ja sangriaa tuli otettua tietysti siis silleen kohtuudella niin että viimeisinä päivinä alkoi jo tökkiä ja pahasti. Onneksi altailla sai vaihtelun vuoksi Kopparbergiä - tuollahan ei siideriä saa sitten pahemmin mistään ravintolasta.
Mitä syömiseen tulee, mua jäi harmittamaan ettei Aurinkomatkat tee enää niitä 9-11 päivän reissuja ainakaan en löydä mistään sillä jäi sinne muutama ravintola minkä olisin halunnut testata + yhdestä sai niin älyttömän ihanaa lasagnea että olisin halunnut käydä siellä toisenkin kerran! Ja siis pelkän ruoan takiahan en olisi pidempää lomaa halunnut, mutta u know...

Jälkiruokaherkut ovat mun lomani suola
Syö ainakin yksi annos: banana split, crepe, vohveli, mansikoita kermavaahdolla ja paljon paljon jätskiä! Jooh, no voin myöntää että enemmänkin jälkkäriä olisi voinut vetää, mutta loma loppui kesken! Ainoa mikä näistä jäi syömättä oli se vohveli. Jätskiä söin kyllä aivan liian vähän.

adidas-rayban-junglepark-tenerife

Käy yhdellä hupaisalla retkellä
Mullahan oli siis mielessä joko Loro Parque- eläinpuisto, Puerto de la Cruzin merivesialtaat tai vesipuisto Siam park omatoimisesti, taikka sitten jokin Aurinkomatkojen järjestämä meriretki. Mitään näistä ei valitettavasti käyty, mutta viimeisenä kokonaisena päivänä pistäydyimme Americaksen kyljessä olevassa Jungle park- kotkapuistossa. Eli voin laskea että retki tehtiin, tosin omatoimiretki - tulee muuten halvemmaksi.

Syö illallinen rantaravintolassa ja ihaile auringonlaskua
Tämä tuli tehtyä muutamaankin otteeseen. Mä en tiedä mistä syystä halajan iltaisin aina rantakadun ravintoloihin, vaikka eihän sinne merelle päin näy pimetessä enää lainkaan. On vaan pimeä ja hieman ehkä pelottavakin näky.

siam-mall-teneriffa-kuopiolainen-bloggaaja

Pelaa minigolfia
Kaksi rataa tuli kolmesta käytyä. Harmi ettei viimeistä käyty pelaamassa!

Shoppaile
Ostoslakkoni oli hirmuisen pitkä ja oletin että tulisin löytämään paaaljon kaikkea kun pääsisin viimein shoppailun makuun. Musta on kai tullut todella pihi niin vaatteiden kun tuhlaamisen suhteen. Varmaan ihan hyvä juttu. En siis paljoa mitään reissulta löytänyt, mutta noh.. Se ostospostaus on suunnitelmissa, näätte sitten.

teneriffa-katzariina

Uimaan
No tässä tulee nyt karuin kohta. Ei uitu lainkaan meressä. Se oli muuten jäätävän kylmää! Uima-altailla tuli vähäsen uitua, onhan se vähän turvallisemman oloistakin kaksistaan kun tavarat oli allasalueella jossa ei yleensä mitään näpistelijöitä liiku. 

Rantakadulla kävely
Puolet tästä tuli tehtyä! Käveltiin rantakatua pitkälle, mutta valitettavasti ei ihan sinne asti mihin olisin halunnut. Oli hieman uhkaavan näköisiä pilviä ja kova tuuli joten huristelimme taxilla hotellille. Eihän se sitten alkanutkaan satamaan, eli hyvin olisi voinut jatkaa matkaa vähän pidemmälle..

siam-mall-tenerife

Uusi ostoskeskus
Tosiaan toukokuussa 2015 oli sinne auennut aivan uusi ostari Siam mall jossa ennen en ollut käynytkään. Nyt käytiin, matkaa ei ollut paljoa joten sinne päin mennessä käveltiin. Ostoskeskus oli aika upea ulkoilma ostari! Sieltä löytyi ihan perus H&M, Zara, Pull&Bear, Bershka, Stradivarius ja muutamia kenkä- ja merkkiliikkeitä ymmä ym.

Paellaa!
Kyllä! Heti ekana iltana täytyi tätä saada. Menimme minulle tuttuun paikkaan, mutta harmikseni se oli huonontunut ja kaiken lisäksi kallistunut hurjasti. Eikä siellä saanut enää paellaa vain yhdelle, joten mies uhrautui ja otti kanssani sitten sitä - kalliiseen hintaan tietysti. Enää ei tarvi paellan kiilto silmissä sinne suunnata, tuli pieni boikotointi sitä paikkaa kohtaan reissun aikana, mutta loppureissusta piti yhdet drinksut sinne mennä ottamaan ja ne eivät pettäneet.

palm-trees-palmuja-teneriffa

Tämä reissun bucket list oli kyllä hurjan hauska toteuttaa, että voisin tehdä näitä tästälähin lähes jokaisen reissun kohdalla. Tämä vaan saattoi olla helppo kun suuntasimme tuohon minulle tuttuun kohteeseen. Mutta anyway, kuten alussa kerroin, niin tämän avulla oli helppo kertoa juurikin hieman näitä mitä reissussa tulikaan tehtyä. Lisää tietenkin tulette kuulemaan! Esimerkiksi muutama kuva tuosta Jungle parkin reissusta tulee blogiin!

Mitä mieltä olitte bucket listista?
Entä löytyikö tuttuja rantaloman must-juttuja?

Kata

16 kommenttia

  1. Tosi kiva tämmönen postausidea, ja voi miten ihania kuvia! :)

    VastaaPoista
  2. Olipahan kiva postaus ja tästä sai kivasti irti, miten teidän lomanne sujui! :) Oijoi, odotan jo innolla meidän lomaamme ja kaikkia niitä herkkuruokia ja jälkkäreitä mitä päsee sitten maistelemaan :'D Harmi että tuo paella-ravintola oli mennyt huonompaan suuntaan, kyllähän se harmittaa jos hinnatkin olivat vielä kallistuneet :/ Heii, miun on pitänyt jo pitkään kysyä että millä ohjelmalla muokkaat kuvasi, ne on niin kivasti muokattu? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa, tämän halusinkin kuulla että tästä sai jotain irti!:D Hhih mäkin odoan jo innolla syksyä kun pääsee taas reissuamaan 8) Tekisi mieli kesälläkin pistäytyä jossain vaikka pidennetyllä viikonloppureissulla mutta taidanpa silti viettää kesän Suomessa, ehken laivalle voisi eksyä Tukholmaan:D
      Muakin harmitti että yksi tuttu ravintola oli kehnoontunut vähän:/
      Mulla on sellainen kuvanmuokkausohjelma kuin PhotoScape. Tykkään tosi paljon ja helppo käyttää! Ja tärkein on se etten kauheasti lähde kuvia muokkailemaan, vaan teen sen kevyesti;P

      Poista
  3. Aivan ihania kuvia tässä postauksessa, mun matkakuume nousi ihan liikaa näitä kattoessa! Tää matka bucket list - idea on kyllä niin kätevän oloinen, että pitää kyllä itselläkin ottaa käyttöön, ettei kaikki päivät lomalla mene vain hotellihuoneessa makoiluun.. :D

    Written by Neea

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, niin minunkin matkakuumeeni nousi kun tein tämän postauksen:D Tällä bucket listillä on aika kätevä kertoa tosiaan reissusta ja mitä siellä on touhunnut, sellaisia mitä ei ihan työkseen rupeaisi ehken blogiin raapustelemaan:')

      Poista
  4. Aaaaa mitennii ette käyny Siam parkissa?! Iha huippu paikka! Mie menen heti sinne uudestaan, kun lapset on vähä isompia :D <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, mä olisin niiiiin halunnut sinne!!:D Siis täytyy ehdottomasti tuonne kyllä lähteä sitten kun meidän koko poppoo on Teneriffalla, nuo pienimmät saattaisi tykätä ja mä nauttisin varmasti lapsosia enempi siitä päivästä hahah:'D Siskonpoikien kanssa on niin ihanaa touhuta ja voi kuinka he olisi varmaan innoissaan vesipuistossa:')<3

      Poista
    2. Pakko kommentoida! Ei se edes ole mikään ihan lastenlasten paikka! Mä kävin Siam Parkissa 24-vuotiaana ja en uskaltanut edes mennä kaikkiin mäkiin :D Siellä on aivan ihana myös se aaltoallas ja se tekobiitsi jonka ne on siihen aaltoaltaan rannalle tehneet. Apua, mun tekee mieli lähteä sinne takaisin <3
      Puiston vieressä oli vielä ihan superhyvä kiinalainen buffet, nyt tuli nälkäkin!

      Poista
    3. Ihanaa että kommentoit ♥ Apua tehän saatte minut iha katumaan ettei käyty tuolla!:D Mä niin voin kuvitella ettei ole ihan lastenlasten paikka, vanhempana taitaa sitä paitsi tulla paljon pelokkaammaksi kun itsesuojeluvaisto tulee kehiin:') Esimerkiksi Hoplopissa en uskaltanut yhdestä mäestä mennä ja muissa kiljahdin hieman ja 3 vuotias siskonpoika vaan juoksee edellä ihan onessaan eikä pelkää mitään mäkiä:D
      Tuonne Siam parkiin on kyllä päästävä, mä haluan nyt takaisin myös tuonne ♥ Ja kiinalaisen ruoan ystävänä ei kuulosta lainkaan pahalta tuo buffet;)

      Poista
    4. Itsekin kävin miehen kanssa kaksin Siam parkissa ja voi, että! Seuraava kerta on "valitettavasti" lasten kanssa! :'D Minä en uskaltanut myöskään käydä siinä ns vapaapudotusmäessä, mutta iha hemmetin paras oli koko lomassa! Että suosittelen käymään iha aikuisten kesken edes kerran!

      Poista
    5. Hhhah no onneksi meitä todennäköisesti lähtee iso poppoo niin osa on sitten "lastenvahdissa" jos haluaa hurjemmissa käydä:') Hhuh tuo paikka alkoi vaan vaikuttaa enemmän mielenkintoiselta, Siam Mallin vieressä tuo Siam Park oli ja sanoin siinä miehele että pitäisikö tuolla sittenkin käydä, mutta se sitten jäi:D Jos olisimme olleet muutaman päivän pidempään niin ehdottomasti olisimme käyneet!

      Poista
  5. Tämä on kyllä todella hyvä tapa kertoa matkasta. Jotenkin kerronta vaikutti luontevalta näin. Minäkään en oikein osaa juurta jaksaen selittää matkakertomusta mutta näin kyllä toimii hyvin :)

    Ja nuo kuvat on niin ihania <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No arvaappa! Minusta taas sinä osaat tosi luontevasti kertoa matkasta, sulla ei ole lainkaan tönkköä se luettava. Minusta taas tuntuu jos alan tehdä muutamia matkapostauksia, niin joka postauksessa kertaan samat ja kuvat on vaan eri.. Ehken se on varmaan taas se oma silmä, mutta siis.. Tämän avulla vähän helpottaa se kertoilu matkasta:) Kiitoksia Reetta <3

      Poista
  6. Vähänkö kiva idea kertoa matkasta! :) Ehkä voisin itsekkin toteuttaa tälläisen ellei sua vaan haittaa? ;) En tiedä tosin milloin, mutta tässä on niin kiva idea. Hyvin teidät suunnitelmat olivat toteutuneet :) Harmi, että ette päässeet uimaan, en mäkään käy yleensä kuin pari kertaa uimassa reissujen aikana kun vesi on niin kylmää ja kivempi sekä turvallisempi uida uima-altaalla. Muuten merta on kyllä niin ihana ihastella ja ottaa vaikkapa aurinkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tää oli iisi juttu mulle kun en oikein osaa sen kummemin matkasta kertoa, mä en älyä miten sä osaat ja saat niin hyvää tekstiä aikaiseksi aina matkoista:') ♥
      Joo no jos vertaan nyt Rodokseen tätä Kanariaa niin Rodoksella passaa lillua ja uida pitkään meressä, siellä voi tyyliin maata kun se on niin hiton lämmintä. Onneksi sinne meitä syksyllä lähtee isompi poppoo niin on tavaroiden vahtijaakin jos haluaa uimaan 8)

      Poista