Sisällön tarjoaa Blogger.

Konttiravintola Morton Kuopio

Ihanaa sunnuntaita! Tulimme juuri hetki sitten N:n kanssa lounaalta. Kävimme alkuaikoinamme melko useasti ulkona syömässä, mutta nykyään teemme sitä harvemmin. Tällä kertaa meillä oli ihan syy lähteä lounastamaan ulos, sillä perjantaina meille tuli yksi kokonainen vuosi täyteen, päätimme viettää vuosipäiväämme nyt sunnuntaina kun viikonloun alku meni muissa suunnitelmissa.

konttiravintolamortonkuopio

konttiravintola-morton-kuopio

Meillä oli kesän alussa jo aikeena käydä Kuopion yhdessä kehutuimmassa kesäraflassa, Konttiravintola Mortonissa. Niin ja tämä konttiravintola Morton löytyy Kuopion lisäksi myös Varkaudesta ja Äänekoskelta vinkvink. Säät eivät vaan ole suosineet ja jos on, niin ravintola on ollut niin täysi ettemme ole jaksaneet jäädä jonottelemaan. Nyt suuntasimme ajoissa, heti yhden aikoihin paikalle ja ravintola oli vielä tällöin mukavan rauhallinen ja sinne mahtui jopa heti istumaan. Tällä kertaa sää tosiaan suosi ja vaikka päivä on ollut enimmäkseen nyt pilvinen, on lämpöä riittänyt yli 20 astetta.

kuopiolainen-bloggaaja-katzariina-morton-konttiravintola

konttiravintola-morton-kuopio-littlejohnburger

Tilasimme kaksi erilaista burgeria ja molemmat maittoivat. Mä olen sen verran nirso persoona, että muokkauksia teen lähes joka kerta ateriaan kuin ateriaan - mukava siis kuinka niissä asioissa huomioidaan. Palvelu Mortonissa oli erinomaista, nainen jolta tilasimme oli todella ihastuttava. Mitä annoksiin tulee, olivat ne herkullisia, mutta rehellisesti sanottuna hivenen suolainen maku jäi suuhun. Jos toisen kerran ehdin tänä kesänä vielä tähän raflaan - mitä toivon kovasti - haluan ehdottomasti testata heidän salaattiaan.

katzariina-kesäasu-mustavalkoinen-asu-summerlook

mustavalko-asukokonaisuus-style-outfit

Asusta ei sen kummempia kuvia tule, mutta halusin napsaista teille pari kuvaa kyseisestä lounastreffiasusta, koska itse tykästyin tähän himona. Perus mustavalkoista, oikein sopiva pilviseen mutta lämpöiseen päivään. Myöhemmin suuntaamme vielä ulkosalle nauttimaan lämpöisestä säästä ja ihan iltasella suuntaamme vielä leffaan. Nyt aion käpertyä tuon miehen kainaloon ♥

Oikein mukavaa sunnuntaita ja alkavaa viikkoa!
Onko Morton teille ennestään tuttu?

Kata

28 kommenttia

  1. Oi miten ihana asu!<3 Sopii täydellisesti sulle :")

    VastaaPoista
  2. oi, onnea teille hurjasti vuosipäivän johdosta! <3 aika menee niin nopeeta :) en oo kuullutkaan tuollaisesta paikasta mutta oikein kivalta vaikuttaa.

    ja tuo sun asu!!! <3 voi että rakastuin! niin ihanan simppeli ja kaunis :) mulla on ollut samanlainen hame joskus, mutta se ei taida enää mennä päälle :'D nyyhkis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiiitooos ihanuuteni mun<3 Älä muuta sano!! Onko tosiaan jo vuosi siitä:D Tää on oikein ihastuttava kun tosiaan ulkosalla saapi syödä hyvällä säällä:) Ja vinkvink saa myös kasvishampparia;)

      Kiitos superisti kauniista sanoistasi<3 Minä oon nyt jostain syystä tykästynyt kovasti sellaiseen yksinkertaiseen ja hillittyyn lookkeihin:D Voi eiiii tää hame on kyllä rakkauttaa onneks en oo heittänyt pois tätä, kokeilemallahan se selviää;)

      Poista
  3. Kuulostaa niin kivalta päivältä ja ravintola käymisen arvoiselta :) Harmi vain, että on niin kaukana :D Ihana asu myös, sopii sulle tosi nätisti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, päivä oli kokonaisuudessaan kiva vaikkei kovasti eronnut normaalista tekemisestä muuta kun leffalla ja ravintolalla:') Kiitoksia kovasti kehuista 8) ♥

      Poista
  4. Nuo ruuat näyttävät kyllä hyviltä! Aivan ihana hame♡

    http://mahdollisestiehka.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olihan ne, ehken kyllä tosiaan hivenen liian suolaisia vaan mikä oli ainoo miikka:D Kiitti Sini ♥♥

      Poista
  5. Kuulostaapa kivalta ravintolalta! :) Paljon onnea vuosipäivän johdosta, aika menee kyllä tosi nopeasti! :D ♥ Oi tuo hame on aivan ihanan mallinen!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Tuuli ihanasta kommentistasi ♥

      Poista
  6. Onnittelut vuosipäivän johdosta<3 Toi sun hame on niin kiva, sopii sulle ihan loistavasti ja asukokonaisuus toimii tosi hyvin! Myös ruoat näyttää tosi herkullisilta ja teidän päivä kuulostaa muutenkin kokonaisuudessaan todella kivalta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kitoksia Linda 8) ♥ Päivämme oli kokonaisuudessaankin ihan loistava, vaikkei se sinänsä eronnutkaan mitenkään normaalista arjesta;) Meillä on arki aina yhtä luksusta 8)

      Poista
  7. Ihana mekko! Noinkin yksinkertanen asu vaan sopii sulle niin hyvin ja varmasti menee arjessa kuin juhlassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse asiassa hame ja toppi!:) Mukavan yksinkertainen tosiaan minustakin <3

      Poista
  8. Herkullisen näköisiä hamppareita! :) Mä tykkään myös kovasti bataattiranskalaisista :p Todella ihana tuo sun asu, tuo hame on kyllä niin kaunis!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No on kyllä kieltämättä herkun näköisiä;) Batskut on kyllä huippuja, pidän enempi niistä kuin ranuista, vaikka ranut joskus päätyykin vaihtelun vuoksi lautaselle! Kiitos kaunis Niina 8) ♥

      Poista
  9. Nam, näyttää kyllä ihan törkeen hyville burgereille! 8) Täälä kauheassa nälässä taas töissä :'D Onnea paljon ihanuudet vuosipäivän johdosta!<3 Sulla on ollut kyllä kaunis asu päällä! Pitääpä itekkin kaivaa maksihame kaapista käyttöön :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No äläpä muuta Emilia, hha mullakin alkaa olla nälkä. Täytyy varmaan aamupalaa miettiä pian:'D Kiitoksia kehuista kaunis<3

      Poista
  10. Morton on paikkana aivan ihana ja ruokakin kyllä tosi hyvää! ♥ Mä otin viimeksi bataattiranskalaiset ja ne kyllä oli vähän suolaisia kieltämättä, mutta hyviä kuitenkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä Viivi:) ♥ Hyviä tosiaan mutta tosiaan vähän liikaa suolaa:D

      Poista
  11. morton on kyllä hyvä, oon käyny jo 2kertaa siellä tänä kesänä!! Ihana asu=)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No on kyllä, toivottavasti mäkin vielä ehdin 8) Kiitoos <3

      Poista
  12. Näyttää niin hyvältä toi ruoka!! Ja aivan ihana asu sulla jälleen kerran :)<3

    VastaaPoista
  13. Onnea vuosipäivän johdosta! <3 Ihana tuo hame, laskeutuu niin kauniisti ja jotenkin malli sopii siulle loistavasti. <3 :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset meiltä molemmilta sinne<3 Itsekin pidän tästä hameesta, se laskeutuu aivan ihanasti ja se korostaa jotenkin kivasti lantiota, enemmän kuin muut tämän kaltaiset hameeni!

      Poista
  14. Onnea teille <3 Morton on mun yks lempparirafloista kesäisin, harmi kun tänä kesänä on tullut käytyä ihan liian vähän tuolla...

    VastaaPoista
  15. Oi onnee vuosipäivästä! :) Tämä olikin mun eka kerta tossa ravintolassa kun itekin kävin siellä tänä kesänä... oli niiin hyviä noi bataattiranskikset!

    VastaaPoista