Sisällön tarjoaa Blogger.

Minä bloggaajana

Tämä postaus on lojunut luonnoksissani valehtelematta vuosia ja tämä saa nyt ehdottomasti nähdä päivänvalon. Mun on täytynyt julkaista tämä jo pitkään, nyt on oikein oivallinen hetki. Blogillani on ollut kolme nimeä, olen käynyt blogiyhteisössä, sieltä on tultu takaisin Bloggeriin, olen julkaissut 661 blogitekstiä, joissa on jaettu syvällisiä kuin pinnallisiakin. Ja lauantaina on vieläpä blogini 4. vuosipäivä. Joka vuosipäivä olen halunnut jakaa jonkinlaisen tekstin, joka keskittyy blogiini. Viime vuonna se valitettavasti unohtui kun kevät-kesä oli yhtä hullunmyllyä, mutta tänä vuonna sen teen. Ja koska 15. päivä on lauantai ja silloin en yleensä postaile, niin tässäpä tämä vielä kaksi päivää ajoissa.

Tämän ideana on kertoa miksi aloitin bloggaamisen, millainen olen bloggaajana ja mikä on minulle tärkeää siinä. Bloggaaminenhan on muutakin kuin postauksien väsäilyä. Siihen kuuluu kuvailu, muiden blogien lueskelu, kommentointi, kommentteihin vastailu, luonnostelu sun muu.

Psst. Tuntuupa hirveältä ja jännältä julkaista näinkin vanhoja kuvia itsestäni, hyvä luoja.

myunstoppablelifestyle-banneri-katzariina-blogi-4-vuotta
style-for-style-blogi-katzariina-blogi-4-vuotta katzariina-blogi-4-vuotta

My Unstoppable Lifestyle / Style for Style / KATZARIINA

Aloitin blogini maanantaina 15. heinäkuuta 2013 nimellä My Unstoppable Lifestyle, nimi oli kuitenkin mun makuuni liian pitkä ja ajan myötä vaihdoin sen sitten Style for Style - Tyyliä tyylikkäälle. Kolmas ja aivan varmasti lopullinen nimi KATZARIINA on paras vaihtoehto lifestyle/tyyli blogille. Oma nimi persoonallisemmalla tavalla tai jotain - se passaa paljon paremmin ja jospa se jäisi helpommin mieleenkin.
 
Aloitin bloggauksen koska halusin jossain, jollain tavalla kertoa tyylistäni. Mulle muoti, kauneusjutut ja lähinnä oma tyyli on todella lähellä sydäntä ja siksi siitä on kiva puhua - mikäs sen parempi tapa on kuin bloggaus?
Pelkän tyylini postailu kävisi tosi yksitoikkoiseksi, joten halusin kuitenkin ujuttaa sekaan ripauksen lifestyleä. Matkustelua ja pikku reissujakin tulee "harrastettua" välillä, joten niiden jakaminenkin on mukavaa.

Ystäväni houkuttelivat mut tähän harrastukseen. Kiitos tytöt teille ♥

kata-2013-2014-asu-katzariina-blogi
 2013 | 2014

Postaukset

En alussa nähnyt itse tekstiä kovin tärkeäksi ja alussahan blogistani oli tarkoitus tulla kuvapainotteinen. Onneksi tekstiä on eksynyt kuitenkin hieman enemmän sekaan kuin oli tarkoitus. Olen jopa oppinut kirjoittamaan kuulumispostauksiaki, joita en alussa koskaan osannut kirjoittaa. Kirjoittaminen ei ole koskaan ollut vahvuuteni, mutta pakko sanoa että kirjoitustaitoni on parantunut blogin myötä ihan älyttömästi ja siitä olen saanut myös palautetta teiltä ihanilta lukijoilta ♥

Bloggaan melko rennolla otteella, jotta blogin pitäminen pysyy mieluisana eikä tunnu pakkopullalta. Postaan about 3-4 kertaa viikossa, nykyään lähinnä kolme kertaa viikossa ja se on hyvä. Okei, päivinä jona en postaa niin saatan luonnostella jotain poustia, joten blogi on arjessa lähes koko ajan mukana - oikeastaan on sillä selaan myös oman lukulistani lähes joka aamu kommentoiden melkein jokaiseen. Anyway viime vuonna kesän aikana oli vähän hiljaisempaa ja aika ei riittänyt siihen 3-4 kertaan, mutta kunhan viikon hiljaiseloa ei tule, olen tyytyväinen - tätäkin on sattunut mutta sille ei voi mitään ja en ota siitä stressiä.

kata-2015-2016-blogi-vuosipäivä-4vuotta
 2015 | 2016

Tyyli- vai muotiblogi?

En kulje muodin kanssa käsikädessä, mutta haalin monia muotilehtiä itselleni ja poimin sieltä parhaimmat palat omaan vaatekaappiini. Tyyliblogi.

Miksi tällainen kohta? Koska mulle tultiin ehkä about vuoden bloggauksen jälkeen huomauttamaan anonyymisti, kuinka mun kannattaa pukeutua, jos haluan olla oikea ja kunnollinen muotibloggaaja. Silloin mua nauratti ja ihmetytti, koska mikä hemmetin muotibloggaaja? Olin vissiin antanut sitten sellaisen kuvan että haluan olla muotibloggaaja. No nyt tiedoksi, en mä muotibloggaaja ole, enkä halua olla.

Lukijat

Yksi tärkein asia bloggauksessa olette te lukijat. Teidän jokainen kommenttinne ja sananne saa mut innostumaan bloggailusta enemmän ja enemmän. Mutta! Mulle lukijapalkin määrä ei ole kuitenkaan niin tärkeä. En kytistele, keräile, kalastele ja yritä saada kyseistä lukumäärää suureksi. En kuitenkaan väitä, ettenkö olisi iloinen kun huomaan lukijamäärän kasvaneen. Siitä tulee kieltämättä ihan todella hyvä ja onnistunut fiilis. Jos se taas tippuu alaspäin, no hittovieköön miksi?! Onko blogini "laatu" huonontunut? Tulee mieleen ajatuksia, niin siis epäonnistuneita sellaisia. Loppujen lopuksi unohdan aika nopeasti sen lukumäärän.

Lyhyesti, lukijapalkin määrällä ei ole väliä, mutta valehtelisin jos väittäisin että kirjoitan tätä itselleni. Haluan keskustelua ja vuorovaikutusta eli haluan kommentteja. Ihmisiä joiden kanssa jutella.

Muuta

Arvonnoissa - okei, mulla on ollut yksi arvonta koko blogihistorian ajan, jonka kustansin itse - en koskaan käytä "jos liityt blogini lukijaksi, saat kaksi arpaa.." koska moni liittyy lukemaan vaan sen vuoksi että saisi enemmän arpoja ja sen mahdollisen voiton. Lukeeko hän enää sen jälkeen? Todennäköisesti ei. Jokainen tekee tavallaan ja se on mulle ihan sama, lisäksi en tiedä mikä yhteistyöpostauksien blogiarvontojen käytäntö on, mutta itse en halua koskaan lähteä tuohon ja arvon mieluummin avoimesti. Kuulostaa varmaan pikkumaiselta, olkoon.

Toivepostauksia olen saanut pari koko blogitaipaleeni ajan ja molemmat oon toteuttanut niin hyvin kuin osaan. Niitä saa heitellä, pyrin toteuttamaan jokaisen toiveen. Toivepostauksen saadessa tulee fiilis, että joku on ihan oikeasti kiinnostunut.

kata-tenerife-blogi-4-vuotta-2017
2017

Kommentit

Rakastan pitkiä kommentteja, kuka ei rakastaisi? Tästä tulee myös se fiilis, että kommentin lähettäjä on minusta ja blogistani oikeasti kiinnostunut.

Tykkään saada pitkiä kommentteja, mutta tykkään myös kirjoittaa niitä muille. Kommentoin yleensä mun lukulistan blogien postauksiin pitkällä kommentilla, niitä on kiva antaa. En tietenkään väännä tekstiä väkisin, yleensä sitä kuitenkin irtoaa sen verran jos kyseessä on postaus joka herättää ajatuksia ja näin on blogien kohdalla joita seuraan. Jos kommenttini jää lyhyeksi niin ei se tietenkään tarkoita sitä ettenkö pitäisi postauksesta! Joskus ei vain löydy sanottavaa, sillä pää lyö joko tyhjää tai mullakin on joskus oikeasti kiire. Olen ihminen joka höpöttää muutenkin hirveesti ja sehän näkyy kommentointi tyylissäni.

Yhteistyöt

Muutamaan yhteistyöhön olen lähtenyt mukaan, mutta muutamiin taas olen vastannut kieltävästi. Miksi? Oma mielipiteeni on se, etten halua blogini täyttyvän yhteistöistä vaikka ne kivoja ovatkin. Ja siis en meinaa sitä että niitä yhteistöitä olisi sadellut mulle niin paljon ettei muuta olisi blogiin mahtunutkaan, mutta siis... tiedätte varmaan mitä ajan takaa! Tämän vuoden alussa siinä kevään kieppeillä tuli kieltämättä paljon yhteistyöpostauksia ja ahdistus alkoi nostamaan päätään. En tykkää jos jokatoinen postaus on yhteistyöpostaus ja sen vuoksi osasin vähentää sitä.

Tämä on harrastus jota rakastan, mahtavat neljä blogivuotta takana ja toivonmukaan monta vielä edessä. Kiitos suuresti teille, jotka olette olleet mukana tässä mahtavassa matkassa ♥

Herättikö postaus kysymyksiä blogiini ja bloggaukseeni liittyen?
Samaistuitteko joihinkin kohtiin? Kommenttiboxi on teidän! 

Kata 

28 kommenttia

  1. Ihan mahtava postaus Kata! Oli superkiva lukea sun ajatuksia bloggaamiseen, just kaikkiin yhteistyöjuttuihin yms. liittyen :) Ja postaus herätti ihan älyttömästi myös ajatuksia! Sen kyllä huomaa, että tykkäät niitä pitkiä kommentteja kirjoitella, sun kommentteja ja vastauksia muiden kommentteihin on aina niin kiva lukea, kun huomaa että oikeesti panostat niihin ja sua selkeesti kiinnostaa<3 Ja tykkään kyllä itekin kirjoitella pitkiä kommentteja ja onhan niitä tosi kiva myös saada! Jokainen kommentti on tietysti tärkeä, mutta kyllä sellaset oikeasti ajatuksella kirjoitetut lämmittää mieltä eniten :)

    Yhteistyöpostauksista oon melko samoilla linjoilla sun kanssa. En halua täyttää sellaisilla blogiani (vaikka siis ei se mahdollista edes olisikaan), mutta niihin on kuitenkin kiva tarttua aina silloin tällöin! En oo itsekään todellakaan kaikkiin lähtenyt mukaan. Yleensä oon kieltäytynyt sen takia, ettei ne oikein oo sopineet blogini teemaan tai sitten kyseessä on ollut esim. joku kosmetiikkatuote, jonka tiedän olevan sopimaton itselleni. Olisinhan mä saanut ilmaiseksi microblading kulmatkin blogipostausta vastaan, mutta ei vaan tuntunut omalta jutulta sekään. Yllättävän vähän yhteistyötä tarjoavat edes vaativat sitä postauksen tekoa, siitä oon ollut tosi yllättynyt.

    Mulla vähän vaihtelee käytäntö noissa arvonnoissa. Joskus kaikki halukkaat saa sen yhden arvan, joskus lukijat enemmän ja joskus arvonta on pelkästään lukijoille. Yleensä arvontojen yhteydessä tulee muutama lukija lisää, mutta onnekseni oon huomannut, että monet uusista lukijosta jatkavat kuitenkin blogin lukemista ja heiltä tulee kommenttia yms. myös jatkossa. Ehkä ajattelen liian sinisilmäisesti asiaa niin, miten itse tekisin, sillä en ikinä edes kehtaisi liittyä kenenkään lukijaksi pelkästään sen takia, että saisin enemmän arpoja itselleni arvonnassa :D Jos blogi ei muuten kiinnosta pätkän vertaa niin ei mua lukijaksi saa liittymään. Tiedän kyllä, etteivät kaikki ajattele samalla tavalla, mutta minkäs teet.

    Oli myös kiva nähdä susta vähän vanhempiakin kuvia<3 En edes muistanut, että noi sun vaaleat hiukset oli noin supervaaleat! :D Ihanat<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan mahtava kommentti Linda, kiitos tästä! ♥ Huomaa tosiaan että postaus herätti ajatuksia siellä päässä! Mahtava kuulla myös että sen huomaa kuinka välitän kommenteista<3 Se on mielestäni tärkeä piirre bloggaajalla ja voisin sanoa samaa myös sinusta, huomaa että sinäkin panostat niin kommentteihin kuin vastauksiisikin. Jokainen kommentti on tosiaan tärkeä ja olen kiitollinen joka ikisestä, mutta joskus vaan huomaa kuinka se parin sanan kommentti jonka perässä blogiosoite ei ehken ole mikään kiinostus vaan lähinnä mainostus ja se vähän mietityttää u know..:D

      Vautsi, microblanding yhteistyössä olisi varmasti ihan huippujuttu, mutta kuten sinä niin itsekään en moiseen olisi lähtenyt, sillä olen tyytyväinen kulmiini ja pärjään ihan perus muotoilu-värjäys palvelulla tai omalla kulmakynällä. Jos ei tunnu omalta jutulta niin ei todellakaan pidä lähteä mukaan, vaan ottaa vastaan just sellaisia mitkä itselle passaa hyvin ja mitkä sopii siihen oman blogin sisältöön.

      Mukava kuulla vähän hyvää puolta tuosta arpojen jaosta, että ne jotka ovat sitten liittyneet niin ovat jokatapauksessa jääneet seuraamaan sinua jatkossakin. Hmm.. Ei näköjään pitäisi "tuomita" (en siis oikeasti tuomitse, sillä jokainen tavallaan ja se ei mua häiritse) näitä arvonta tyylejä kun ei näköjään tiedä:') Itse tosiaan en sen vuoksi käytä tuota "jos liityt, saat kaksi arpaa" koska itse en halua liittyä jos en oikeasti lue tai seuraa, mutta kun tuntuu että niitäkin henkilöitä on jotka saattaa näin tehdä. Ja kun jotkut saattaa lukea anonyymisti eikä halua tosiaan edes seurantalistalle ilmestyä, joten näin ollen heillä on sama mahdollisuus:) Jokainen tavallaan ja minua ei se haittaa ♥

      Ihana kuulla että vanhojen kuvien katsaus oli hauska ♥ Välillä on ikävä tota blondia pitkää tukkaa, mutta tummalla näytän kieltämättä vähän vanhemmalta - hyvällä tavalla:D Kiitos superisti kommentistasi <3

      Poista
  2. Rupesin tässä itsekin yksi päivä miettimään, että kauanko blogia nyt onkaan tullut kirjoitettua ja näköjään jo neljä vuotta, huhhuh! :D Tää postaus oli kiva ja ainakin osa asioista oli sellaisia, että ne pätee omaankin bloggailuun! :) Vanhat kuvat on muuten hauskaa katsottavaa, huomaa miten paljon on muuttunut niistä ajoista! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hha onneksi mä pidän sut kartalla;) No ei nyt sentään! Kiitos sinullekin, ehken ilman sinua ja tietty Tarua ei tässä kirjoiteltaisi puolin toisin;P ♥ Mahtavaa että samaistuttavaa löytyy:) Ja joo, onneksi sentään parempaan suuntaan on muuttunu, huhhuh:D

      Poista
  3. Tällaisia bloggaamista ja sen onakohtaista historiaa koskevia postauksia on niin kiva lukea, tulee jotenkin "nostalginen" fiilis postauksen tekijän puolesta ja tietysti alkaa miettiä myös omia menneitä blogivuosia! :) Oon pitkälti sun kanssa samoilla linjoilla blogin suhteen, haluan pitää stressittömän ja rennon otteen, ja lukijat on myös mulle super tärkeitä ja isoja motivaattoreita. Oot myös kehittynyt ihan hurjasti tässä vuosien varrella, varsinkin asukuvat on tosi ammattimaisia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla että mieluisaa luettavaa tämä, toiaan minustakin on hauska sukeltaa tällaiseen postaukseen muidenkin blogeissa, etenkin sellaisissa joita on lukenut vuosia. Upeeta että sielläkin samaistutaan joihinkin kohtiin! Tosiaan te motivoitte mua todella paljon joka kommentillanne:) Awwws olipa ihana kuulla kehityksestä, no paljon mulla vielä asukuvissakin on opeteltavaa ♥ Tulee kyllä melkonen myötähäpeä kun katsoo pari vuotta vanhoja asukuvia kun niitä on räpsinyt missä sattuu:D

      Poista
  4. Tosi hyvä postaus, ihana lukea bloggaajien mielipiteitä bloggaamisest aja avautumista normaalista "kulissista" vähän syvemmälle, miten kaikki on syntynyt ja homma toimii. Tämäkin kertoi paljon tietoa sinusta ja saa paremman käsityksen myös etenemisestä bloggaajana!

    https://finnlandsnorsk.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katri:) Tällaisia on mustakin todella kiva lukea ja aina saa heitellä toiveita mikäli haluaa kuulla jostain muusta blogiin liittyvästä mikä ei päälle päin näy:)

      Poista
  5. Ihana postaus Kata<3 Muistan sut tuollaisena; symppis, kaunis, pitkätukkainen blondi kun suhun tutustuin blogimaailmassa<3 Olit yks ensimmäisiä joidenka kanssa aloin joskus aikanaan vuorovaikuttamaan tällain blogien välityksellä :') Ihanaa sitten syksymmällä kun päästään vihdoin näkemään<3 Tuntuu jotekin että tuntee toista jotenkin, kun niin tiiviisti on seurannut sunkin elämää usemman vuoden ajan!
    Mää oon kans ihan samaa mieltä, et harrastushan tämä on ja mitään stressiä ei todellakaan pidä ottaa :) Mullakin on postaustahti hidastunut/vähentynyt suht paljon nyt viimeisen vuoden aikana, mut on tää niin rakas harrastus ettei sitä kokonaan voi hylätä ;)
    Ihanaa torstaita kaunokaiseni<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hhaa ihana Emilia!:D ♥ Sinä olit myös yksi ensimmäisiä joiden kanssa aloin vuorovaikuttamaan täällä. Moni sellainen on harmi vain myös lopettanut, onneksi teitä on muutamia jäljellä jonka kanssa alussa pääsi jo juttuun ja tutustumaan <3 Toivotaan todella että syksyllä onnnistuu, minulle sopii parhaiten loppusyksy joten jos vaikka sinne onnaisi saada joku tapaaminen:)

      Se ei todellakaan haittaa että postaustahti on vähentynyt, kuhan ei itelle tuu stressi niin postailee kun kerkiää. Pelottaa hirveesti aina se että jos jonkun suosikin postaustahti hidastuu, niin kohta koko blogi kaatuu ja bloggaaja lopettaa. Siihen on törmännyt useasti näet:( Onneksi jotkut ei hylkää tätä harrastusta vaikkei ehdikään säännölliseen julkaisutahtiin ♥ Ihanaa viikonloppua upeus!

      Poista
  6. Olipa ihana lukea tätä postausta, ja muistan hyvin nuo vanhemmatkin kuvat siusta ;) Lukijoiden kommentit ja se vuorovaikutus kommenttiboksissa on kyllä ehdottomasti parasta bloggaamisessa, ja se antaa myös motivaatiota jatkaa eteenpäin! Kukapa sitä oikeasti jaksaisi pidemmän päälle kirjoitella omaksi ilokseen, jos kukaan ei koskaan kommentoisi mitään? :D Nuo yhteistyöt on myös sellainen juttu, joita itse harkitsen nykyään enemmän, sillä välillä hävettää hieman minkälaisiin yhteistöihin on tullut tässä vuosien saatossa lähdettyä mukaan :D Itsekin aloitin blogini joskus kesällä 2013, mutta harmi vaan etten muista enää tarkkaa päivämäärää!

    Mukavaa viikonloppua sinne Kata! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa sinäkin tosiaan oot yksi jonka kanssa ollaan täällä puhuttu puolin jos toisin lähes alusta asti<3 Mahtavaa että muistuu mieleen:P Tuo on siis aivan totta, kuka jaksaisi yksinään kirjoitella - tietty on niitäkin ja ei siinä mitään, itse en jaksaisi. Tää on just parasta näin! Jep, mä onneksi jo alussa mietin tarkasti nuo yhteistyökuviot ja en lähtenyt, olisin saanut jotain treenivaatteita, mutta en postaile mistään treenauksesta joten skippasin sen:D Myös phonekuoria ja läppärin kansitarroja tms olisi ollut mahdollista saada jos postauksen olisin tehnyt, mutta njääh. Hmm.. Eikö päivämäärä näkyisi ensimmäisessä postauksessasi vai oletko poistanut sen?

      Ihanaa viikonloppua sullekin Tuuli ♥

      Poista
  7. Tää oli tosi mielenkiintonen postaus! Hauska kuulla vähän enemmän bloggaajan fiiliksiä ja taustoja blogin kirjottamisesta :)
    Jätit kommenttia mun blogiini ja löysin sitä kautta blogisi. Selailin sun blogiasi ja vaikutti kyllä tosi kiinnostavalta, joten jään ehdottomasti seurailemaan mitä sun tulevat blogi-vuodet tuovat :)

    Sara V

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä on tärkeitä, hauskaa varmasti lukijankin kuuulla vähän kulisseista ja bloggaajien fiiliksistä.:) Mukava että postaus miellytti ♥ Ihanaa että blogini kiinnosti ja jäät seurailemaan, tuo on aina ilo kuulla <3

      Poista
  8. Eikä miten paljon ootkaan muuttunut :D<3 Tällainen koostepostaus on ihan mahtava idea, ja hei onnea sun blogille jo nyt! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hhaa joo!:D Toivottavasti parempaan suuntaan<3 ::D Kiitoksia paljon, ihana että postaus ideana oli miellyttävä:)

      Poista
  9. Olipa Kiva lukea tää postaus ja sun mietteitä bloggaamisesta!:)) Vanhoja kuvia on kyllä aina kiva nähä! Ja tärkeintä on just tehä tätä niin että on mukavaa eikä ottaa liikaa stressiä, lukijat on hyvä lisä ja vuorovaikutus parasta!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa että sinäkin Saara tykkäsit 8) ♥ Hhah on varmasti, niiden julkaisu on vaan kyllä vähemmän kivaa minusta:D Koska hei, hirveetä.. Juurikin noin, ei stressiä niin tämä on miellyttävämpää:) Ja vuorovaikutus on minusta ihan kaiken a ja o ♥

      Poista
  10. Sulla on kyllä ihana blogi! <3 Lisäksi oot mielenkiintoinen persoona muutenkin, joten tätä blogia lukee aina mielenkiinnolla :) Suloisia nuo vanhat kuvat susta! Enemmin on sitten tyyliblogi kuin muotiblogi, sulla on kuitenkin mielestä kaunis ja persoonallinen tyyli :)

    Sun kommentit on mun mielestä aina niin kivoja! <3 Tulee sellaista keskustelua aina aikaan! Itsekkin koitan kirjoitella pitkiä kommentteja, mutta aina ei vaan ajatus pysy kasassa ja sitten kirjoitan mitä mieleeni tulee :) Onnea vielä neljä vuotiaalle blogille!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan ihana kuulla tuollaista ♥ Sielläkin on yksi mielenkiintoinen persoona jonka blogia lukee mielellään;) Kiitos superihanista sanoistasi<3 Hhih tosiaan mun tyylini on kaukana muodinmukana menevistä, on aina ollut:D Haluankin että itselläni olisi edes jotenkin persoonallinen tyyli, mukava kuulla että sun mielestäsi se on;) Silloin kun sen kommentin sain niin mun tyylisi oli ihan erilainen kyllä, voi tsiiisus niitä asuja kun selailin esim vuoden 2015 asuja yksi päivä...

      Ja kylläpä piristi tuokin että kommenttejani on aina mukava lukea. Mä oon aina ihan kamala höpöttäjä joten sen näkee tosiaan kommentointityylissäni vahvasti. Usein menee jopa asian vierestä, hah. Sunkin kommentit ovat aina ihania. ♥ Kiitoskiitos:)

      Poista
  11. Mielenkiintoinen postaus ja oli kiva nähdä hieman vanhempia kuvia susta, koska en ole kauaakaan ollut blogisi lukijana! Olet kyllä kieltämättä muuttunut jonkin verran, ainakin tyyliltäsi! Mutta eihän se koskaan väärin ole :) Vuosien varrella kuitenkin tulee ostettua uusia vaatteita ja heitettyä vanhoja menemään, tiedän sen itse paremmin kuin hyvin! Oon itse ollut nuorempana aivan erilainen tyyliltäni kuin nyt. Et välttämättä edes arvaisi, kuinka paljon erilaisempi :D

    Aika moniin kohtiin pystyin samaistumaan, etenkin siihen, että kyllä ne kommentit piristävät! Etenkin ne pitkät, koska silloin huomaa lukijan oikeasti olevan kiinnostunut ja että hän on lukenut postauksen alusta loppuun :) Tietysti ne lyhyemmätkin piristävät, mutta mä en ainakaan kirjoita blogia edes kommenttien toivossa. En siltikään kiellä, etteikö olisi kiva yllätys nähdä kommentteja tai uusia lukijoita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa, lisää vanhoja otoksia minusta luvassa, sillä aion hypätä vähän menneeseen tässä vuoden lopulla ;) Tyylini on nimittäin muuttunut hurjasti ja voisin sanoa samaa itsestäni, sinäkään et edes välttämättä arvaisi kuinka paljon - tosin tämä oli silloin kun en edes vielä blogannut, yläasteella olin aika poikatyttö:D Tää on varmasti usean kohdalla tämä sama että muuttuu tyyli ihan laidasta laitaan vuosien varrella:D

      Mahtavaa että siellä myös samaistuttiin! Kyllä se vaan on fiilis että pitkän kommentin kirjoittaja on kiinnostunut ja siitä kommentista oikeasti paistaa läpi että postaus on luettu alusta loppuun. Jotkut lyhykäisemmät, kahden sanan kommat, niistä välillä taasen paistaa ettei muuta kuin kuvat ole selattu. Ymmärän kyllä että jotkut lukevat blogeja siten että katselee vain kuvat ja inspiroituu näin, en yhtään pistä pahakseni. Hauskaa että jaksaa heittää kommentillakin, ne totta vie myös piristää ♥

      Poista
  12. Huikee postaus! :) Oon aina tykännyt tosi paljon sun blogistasi! ♥ Se on mulla ikuisuuden ollut kirjanmerkeissä, ja aina sitä kautta tänne sitten tieni löydän uusia postauksia lukemaan :) Oon itse vähän huono lukemaan bloggerin kautta (varsinkin se typerä uudistus vei loputkin innot sen kautta lukemiseen :D) mutta kyllä mun pitää painaa itseni tänne ihan lukijaksikin, koska kyllähän mä sitä olenkin :)

    www.hennam.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa kuinka sielläkin tykättiin:) ♥ Ja huikeeta että sieltä ilmoittautui yksi niin sanottu piilolukija;) Joo tämä uudistus yllätti minutkin täysin, kun palasin So-Up yhteisöstä Bloggeriin niin kas kummaa johan näytti ihmeeliseltä:D No mutta minä taas pidän Bloggerin lukulistasta ja käytin sitä itse ihan So-Upissa ollessakin - lukulista oli suoraan kirjanmerkeissä - kun helpointa on päästä sieltä lukemaan:) Pakko myöntää että Blogger oli ennen uudistusta mielestäni mukavampi, kun yleiskatsaus oli etusivulla ym! Ja hei, ihanaa että klikaksit itsesi nyt lukijaksikin, piristävää 8) ♥

      Poista
  13. Ihan mahtava ja hyvin kirjoitettu postaus! Oon lukenut sun blogia ihan alkumetreiltä lähtien ja oot aina ollut mun yksi lempparibloggaajista :) Sulla on semmoinen omanlainen tapa tehdä tätä hommaa ja kunnioitan sua niin suuresti, kun teet tätä niin aidolla otteella. Oot myös kehittynyt ihan hurjasti ja oon aina rakastanut sun tyyliä ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Ellanoora! Joo mä muistelinkin että oot hypännyt mukaan jo ihan alkumetreillä! 8) Ja tiedätkö, kun luin kommenttisi niin mulla tuli todella lämmin ja ihana mieli. Kiitos kovasti kauniista sanoistasi <3

      Poista
  14. tää postaus oli aivan ihana! <3 niin ihana lueskella sun blogitaipaleen vaiheista vuosien varrelta, paljonhan sitä on jo mahtunut ja ehtinyt tekemään :) sun blogi on kyllä kehittynyt valtavasti vuosien varrella! ja myös sun kirjoittaminen on kehittynyt kovasti <3 oon tosiaan suhteellisen alkuvaiheista asti roikkunut täällä mukana, ehkä vuodesta 2014? ihanaa pohdintaa kyllä tässä :) ja nykyinen nimi kyllä onkin paras sun blogille!

    voi muruseni, ikävä on <3 yritettäisiinkö nähdä kesän aikana?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Jenni ♥ Kiitoksia superisti sanoistasi ja mahtava kuulla että oon kehittynyt, niin oot sinäkin kuule ihan kaikessa bloggailuun liittyvässä;) Tosiaan sinäkin oot alkuvaiheilta asti ollut mukana ja oon kyllä super onnellinen että ollaan tavattu ja tutustuttu. Syksyllä nähdään muru<3

      Poista