Sisällön tarjoaa Blogger.

Rodoksen Kaupungin hyvät ja huonot

Haluan jakaa teille nyt Rodoksen kaupungin parhaita paloja! Olimme tosiaan Rodoksella tuossa muutama viikko takaperin eli syksyllä, joten osa näistä ei päde keväisin, sillä keväällähän Rodoksella mennään about samoissa lämpötilalukemissa kuin Kanarialla talvisin. Lämpöä ei siis ole samalla tapaa silloin, osa parhaista paloista kohdistuu juurikin siis kesäiseen/syksyiseen Rodokseen. Keväällähän tuolla olisi upeat värit kasvillisuudessa, kai sitä joku kevätkin voisi tuonne matkustaa - silloin vaan ei ole sitä kolmeakymmentä astetta mistä Rodoksessa olen pitänyt syksyisin käydessä.

Anyway aloin kirjoitella tätä nimellä Rodoksen parhaat palat, mutta kirjoittaessa kävikin ilmi että halusin listata myös muutamia haittapuolia, sillä ainahan niitäkin löytyy. Tämä on muuten ensimmäinen hyvät ja huonot puolet- postaus matkakohteesta jossa olen käyny, joten olkaa armollisia ♥ Ei ole sellainen kattava, ihan vain pieniä juttuja mitä huomasin reissussa ollessa.

kristallinkirkasvesi-rodos

PARHAAT PALAT

Lämmin koko vuorokauden ajan. Nautin rehellisesti sanottuna eniten siitä kun siellä oli tosiaan lämmin ihan yötä päivää. Ei tarvinnut iltaisinkaan pitkiä vaatteita, vaan sai mennä ihan lyhykäisillä mekoilla. Myös meriveden lämpö nousi suuresti suosiooni ensimmäisellä kerralla kun Rodoksella kävin. Ei tehnyt tiukkaa mennä veteen. Tuulisina päivinä tiukkaa teki enemmänkin sieltä ylös nousu, sillä tuuli tuntui viileältä ja merivesi niin lämpöiseltä.

Merivesi. Ja nyt en puhu sen lämmöstä vaikka se onkin suuresti suosiossani Rodoksen saarella, vaan se kristallinkirkas upea sininen vesi. En ollut nähnyt mitään vastaavaa ennen kuin kävin Rodoksella, se tosiaan on tummansinisen eri sävyjä muuttuen rantaa kohden turkoosin eri sävyiksi - tämä etenkin tuulisella säällä - ja sinne polskahtaessa näit pohjaan asti mikäli ei tuullut.

Vanha kaupunki on pakko lisätä tähän, koska sitä mä vaan rakastan. Sen enempää en ala siitä kirjoittelemaan, sillä olettehan jo lukeneet oman postauksensa Vanhasta kaupungista? No jos et niin sen löydät täältä.

Hyvät shoppailumahdollisuudet. Vaikka kyseessä on rantalomakohde ja keskusta on pieni, silti on hyvät mahdollisuudet shoppailuun. Löytyy H&M, Zara, Pull&Bear ja Stradivarius. Merkkiliikkeitäkin tuli bongattua muun muassa Lacoste, Hugo Boss..

Ruoka. Se on ihan älyttömän hyvää! Ja pakko mainita sellainen ravintola kuin Red. Kävimme kahdesti syömässä tuossa kyseisessä ravintolassa ja ensimmäiselläkin kerralla se taisi olla se suosituin raflamme. Siellä jos missä saa mahan täyteen, talo tarjoaa alkupalat vaikka siis tilaisit vielä listaltakin alkupalaa. Ruokalista on todella hyvä, ja mikä parasta, jälkkärilistalla ei ole pelkkiä jäätelöannoksia mikä on aika yleistä monessa paikkaa. Olen lukenut tästä muualtakin hyvää!

rodos-kaupunki-hyvät-ja-huonot-puolet-kokemuksia

caesar-salad-rhodes-rodos-ruoka

MUUTAMA MIINUS

Kiviset rannat. Kristallinkirkas vesi tosiaan on suosiossani, mutta rannat ovat melko kivisiä minkä vuoski sattui. Mun haaveenihan on päästä hienoon pehmeähiekkaiseen ja kirkkaaseen veteen joskus. Myös pienemmän pojun jalkaan kivet kävi, eli lapsiystävällisiä rantoja nämä ei ole, ne taitaa olla siellä Falirakissa päin jos oikein muistan.

Kauppojen aukioloajat. Vaatekaupoista sai pettyä sen verran, että lauantaisin ne menivät kiinni kello 20. Me tietty oltiin päätetty että shopataan vähän lauantai-iltana ja katselimmekin siinä kymmenen yli kahdeksan Stradivariuksen näyteikkunan läpi että hitto kiinni, taitaa olla loputkin vaatekaupat on kiinni. Sunnuntaisin ne taas olivat kokonaan kiinni, onneksi maanantai oli viimeinen kokonainen päivä ja siinä ehti muutaman viimeisen kaupan kiertää mitä ei ollut alkuviikosta ehtinyt.

Liikenne. Ja voi hurja sitä liikennettä. Tietä annettiin hädin tuskin ollenkaan, saatan jopa yhden käden sormilla laskea kuinka moni antoi tietä koko reissun aikana. Ja vauhtihan siellä on hurjaa! Kadut ovat kapeat, autoja laitetaan parkkiin mihin sattuu. Sai siellä lapsosten kanssa olla varovainen, etenkin rattailla liikkuessa oli hankalaa.

rodos-vanhakaupunki

Edellisiin postauksiin tulleista kommenteista päätellen täällä on muutamia jotka ovat käyneet Rodoksella ihan Rodoksen kaupungissa, joten te Rodoksella kävijät, kertokaa tekin yksi hyvä ja yksi huono tästä kohteesta? Toki käy muukin Rodoksen saaren kohde.

Mitä mieltä olitte tästä vähän erilaisemmasta matkapostauksesta?

Kata 

20 kommenttia

  1. Mä sanoisin Rodoksen reissun jälkeen (oltiin viime kesänä viikko miehen kanssa) miinukseksi ravintolat. Onnistuttiin koko viikon aikana käymään kahdessa hyvässä paikassa. Ja syötiin siis ulkona 1-3 kertaa/päivä. Mies varsinkin pettyi monessa paikassa enemmän tai vähemmän. Liikenteeseen mä en ollenkaan kiinnitänyt huomiota, et ei se ainakaan meitä tosiaan häirinnyt :-) Toki sitä ulkomailla on aina automaattisesti liikenteessä hieman normaalia tarkempi. Kiviset rannat oli kans vähä pettymys, mä en oo ikinä ennen edes osannut ajatella, että ne voi olla tuollaisia ja noin epämukavia kävellä!
    Shoppailu mahdollisuudet oli munkin mielestä ISO plussa. Samoiten lämpö! Oltiin elokuussa, ja joka ikinen päivä lämpötila kipusi 32 - 36 asteen väliin. Ja illalla auringon laskettua tarkeni edelleen ilman pitkähihaista tai pitkiähousuja.Plussa oli meidän mielestä myös helppous. Toki saari ei ole mikään iso, niin se vaikuttaa tähän asiaan myöskin :)

    www.hennam.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, sattuipa huonosti:o Meillä oli todella hyviä ravintolavalintoja ja enpä muistelisi minkään olleen huono. Tietty makunsa kullakin kai:D

      Mä vertasin hyvin paljon liikennettä Kanarian liikesteeseen - vertaan aika usein siihen kun meillä on vakkaripaikka siellä, se on kuin toinen koti - ja siinä on oikeasti todella iso ero. Suomen liikenteeseen ei oikeastaan kamalan isoa eroa ole koska huomaa että täälläkin autot viilettää suojatien ohi aika kyytiä.

      Tosiaan olisipa Suomen kesäkin tuollainen että illatkin tarkenee lyhyillä vaatteilla. Joo-o toisaalta tänä kesänä ei päivälläkään meinannut tareta lyhyillä:') Eniwei mahtavaa että sulla on jäänyt Rodoksesta melko hyvät fiilikset:)

      Poista
  2. oon kyllä tosi samaa mieltä noista jutuista sun kanssa! me tosin ei majoituttu rodoksen kaupungissa, vaan siitä muutaman kilometrin päässä. hitsi kun en muista paikan nimeä :( rannat oli sielläkin aika kivisiä, mutta toki muualta varmaan löytyisi sitä pehmeää ihanaa hiekkaa. liikenne tuntui kyllä olevan tosi hurja koko saarella, sai ihan pelätä :D ehdottomia plussia munkin listalla on just ruoka, ihana lämpö ja kauniin turkoosi vesi! myös shoppailumahdollisuuksia oli rantakohteeseen oikein sopivasti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa 8) Oij missähän päin majoituitte, harmi kun et muista! Joo muualla päin on pehmeämpää hiekkaa, kävimme silloin viime kerralla ajelemassa Lindoksessa päin ja pysähdyimme sellaiselle syrjäiselle rannalle jossa oli aivan ihana hiekka, mutta vesi ei taas niin kirkkaan näköistä kun se tosiaan myllääntyy aalloissa:D Mahtavaa että meillä on lähes samat fiilikset kohteen suhteen 8)

      Poista
  3. Olipa hyvä postaus, ja samoilla linjoilla olen noiden plussien ja miinuksien suhteen :) Kesäinen/syksyinen Rodos olisi kyllä ihana kokea, kun vielä illalla ja yölläkin on lämmin, tosiaan silloin keväällä sai aina vetää jotain pidempä hihaa päälle iltaisin tai hieman tuulisempina päivinä. Tuo kristallinkirkas vesi oli kyllä se, mitä jäin eniten tuolta kaipaamaan <3 Ruoka oli myös hyvää, mutta yhteen paikkaan petyimme - oma ruokani oli nimittäin pöytään tuodessa puoliksi kylmää, eikä tarjoilija edes pahoitellut asiaa kun siitä huomautin, kävi vain lämmittämässä ruuan (varmaan mikrossa, haha :D ) ja toi sen takaisin. Voit varmaan arvata että kiersimme kyseisen paikan jatkossa kaukaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, hauska kuulla että ollaan samoilla linjoilla :3 Suosittelen ehdottomasti kohdetta niinäkin vuodenaikoina, musta olisi upea taas nähdä paikka myös keväällä! Ja tosiaan se kristallinkirkas vesi on mieluisampaakin uimiseen kun on lämmintä vettä ja helle, siellä on niin ihana lillua ♥
      Hhuh mitä mitä ihmettä!:D Todellakin kannattaa kiertää tuollaiset paikat hyvin kaukaa. Siellä oli kyllä joissain ravintoloissa palvelu hieman tylsää, meidän hotellissamme jopa aamupalalla aika tökeröäkin palvelua:D Viime kerralla kyseisen hotellin tarjoilu oli taas aivan päinvastaista, ihanaa! Aika iso muutos :D

      Poista
  4. Tää oli just kivan erilainen postaus! :) Toi on kyllä parasta, että siellä lämmintä ja rantaa, hahah! Ehkä sitä hiekkaa jäis sitte kaipaamaan, mut onhan kaikkia aurinkotuoleja yms olemassa, niin eipä se välttämättä haittaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oij et tiedäkään kuinka ilahduin, hauska että erilaisempi postaus miellytti ♥ Joo kyllähän tuossa kivikkoisessakin rannassa on hauskat puolensa vaikka vähän sitä pehmoista hiekkaa kaipaa, aurinkotuoleja joo, mutta mereen meno ja ylipäätään kävely rannalla on vaikeampaa kun koskee.:D

      Poista
  5. Tää oli tosi mielenkiintoinen postaus! :) En oo ite koskaan käynyt Rodoksella, mutta olisi ihana käydä joskus ja tästä sai hyviä vinkkejä talteen. Maltalla olin pari vuotta sitten ja muistan kun sielläkin oli ihan järkky liikenne :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ihanaa Elli!:) Suosittelen joskus käymään, upee paikka kaikinpuolin;) Hauska myös että sait vinkkejä talteen tästä! Tosiaan itse olen käynyt Teneriffalla elämäni aikana varmaan kakskyt kertaa ja on tottunut siihen mukavaan liikenteeseen ja sitten kun valitseekin aivan uuden rantakohteen niin sitä huomaa kyllä oikeasti pienimmätkin erot, eihän sitä pitäisi verrata mutta kun vertaa!:D

      Poista
  6. Olipa kiva postaus ja musta oli hyvä, että listasit myös niitä kohteen huonoja puolia! Kun jokaisesta niitä varmasti löytyy niin tulee ainakin realistinen kuva siitä matkakohteesta, varsinkin mun kaltaisille, jotka ei oo Rodoksella koskaan käyneet :) Mulla ei oo kokemusta noista kivisistä rannoista, mutta voin kuvitella miten inhottavalta ne kivet tuntuu jalkapohjissa. Mä kaipailisin jo niin kovin johonkin lämpimään ja mereen uimaan! Onhan siitä jo vuosi kun siellä Miamissa tuli käytyä, ja kieltämättä sinne on ikävä :D Oon koittanut tota omaa miestä maanitella lähtemään alkuvuodesta mun kanssa joko Thaimaahan tai Kanarialle, mutta saa nähdä suostuuko se.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Linda, ihanaa että pidit postauksesta<3 Kyllähän se paljon realistisempaa tekee kun jakaa myös ne huonot puolet/kokemuset mihin itse kiinnitti huomiota.
      Voi että siiitäkin on jo vuosi, tuntuu että vasta lueskelin niitä postauksia sun blogistasi:'D Noo jospa säkin pian pääsisit johonkin, toivottavasti mies suostuu mukaan. Hän jää paljosta paitsi jos ei lähde;)

      Poista
  7. Ai että mitä kuvia!<3 Pääsispä nyt tolleen makaamaan rannalle, niinkun sä tossa kuvassa! Ja mä en oikeesti käsitä, loksahtaa suua aina auki ku näkee noin ihanan väristä merivettä! Se on vaan niin harvinaista suomalaiselle :'D
    Täytyy kyllä myöntää, että rakastan oikeesti kreikkalaisia ruokia! Saganaki, salaatit, ah.. kaikki!! :D<3
    Ja joo, pahensit just mun matkakuumetta ;D Ihanaa viikonloppua Kata<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No älä, mäkin haluan nyt rantsulle makaamaan taas!:D Joo onhan tuo väri ihmeellistä, Kanarialla eniten käyneenä tää veden väri oli oikeasti uskomaton juttu kun sne näki ensimmäistä kertaa:D Kreikkalainen ruoka, kyllä<3 Anteeks, pahennan joka postauksellani omaanikin lisää:')

      Poista
  8. Oii nuo turkoosit kirkkaat vedet! <3 Mie en ole tainnut koskaan vielä käydä paikassa, jossa olisi noin kirkkaat siniset vedet. Tosin en kyllä ole aurinkolomilla käynyt vielä. :) Mukavaa olisi joskus lähteä kunnon rantalomalle, varsinkin tämän kesän jälkeen aurinkoiset päivät tekisivät hyvää. ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No äläpä muuta sano<3 Suosittelen ehdottomasti käymään joskus rantalomillakin, kyllähän sielläkin keksii tekemistä muutakin kun löhöilyä jos ei se kiinnosta;)

      Poista
  9. Olipa kiva tää postaus:) en oo tuolla käynyt nii kiva lukea aina plussia ja miinuksia, varsinkin jos miettii eri matkakohteita:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, kiva että tykkäsit! 8) ♥ Ehdottomasti tästä lähin pitää ne huonotkin puolet jakaa reissuista:)

      Poista
  10. Paljon tuolla on hyvää ja on kyllä kaunis paikka <3 Nuo kiviset rannat eivät oo kyllä munkaan mieleen, juurikin Rhodoksella, Splitissä ja Nizzassa on vaan niitä rantoja lähinnä :D Mutta meri sen sijaan on upea :) Monissa kaupungeissa missä oon käynyt menee kaupat melko aikaisin kiinni eikä oo auki pyhäsin kuten Suomessa :D Tosi kiva postaus Kata!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No elä muuta sano Niina! ♥ Kiitos kommentistasi <3 Ai Nizzassakijn oli vain näitä rantoja:o Onhan Rodoksella muualla hienompihiekkaista, yhdellä "salaisella rannalla" oli jopa pehmoisempaa kuin missään ikinä olen ollut:D

      Hhhaa mä oon tottunut vakiokohteeni Kanarian aukioloaikoihin jossa kaupat ovat auki ilta 22 asti, sunnuntaisin aukeavat kyllä vasta 12 mutta siis muuten ovat jo ajoissa aukikin:D Pitäisi olla vertaamatta siihen mutta kun siellä on vaan käynyt miljoona kertaa niin en osaa olla vertaamatta!

      Poista