Sisällön tarjoaa Blogger.

Mitä mulle kuuluu?

Enpä taas muista milloin viimeksi olen kirjoitellut tänne kunnolla kuulumisiani. Toisaalta mulle ei taas kuulu mitään kertomisen arvoista, joten tämäkin postaus tuntuu vähän väkinäiseltä kirjoitukselta. Sain kuitenkin tekstiä jonkin verran aikaiseksi, suurin osa on liibalaabaa mutta toivottavasti joku edes tykkää lueskella loppuun.

finland nature väinölänniemi kuopio talvi

Vuosi on alkanut täällä ihan kivasti, alussa paiskin hieman töitä ja nyt oon melko paljon vapailla. Pitäisi pistääkin muutamalle neitoselle viestiä ja sopia kahvitreffit, mutta joulukuun pimeys edelleen painaa minua ja oon väsynyt. Vapaapäivät meneekin kotona touhuten ja siivoten, tai sohvannurkkaan liimautuneena Pretty Little Liarsia tapittaen. Aloitin sarjan alusta, sillä kausi 7 on mulla katsomatta ja halusin aloittaa ennen sitä sarjan kokonaan alusta muistin virkistykseksi. Ja onhan se mun yksi lemppari sarja!

Väsymystä on, mutta onneksi valoa kohden mennään, hitto että aurinkoiset päivät saa mun mielen virkistyneeksi. Ainiin ja matkakuume on nyt jäätävä, luulin että se oli jo marraskuun alussa pahimmillaan mutta pyhpah nyt se on ihan hirvee.
Aina uuden vuoden alun jälkeen tekisi mieli varata lentolippu lämpöön. Ehken se johtuu siitä kun voisin uuden vuoden juhlinnan jälkeen heti oitis hypätä kevääseen. Tammi- ja helmikuu ovat sitä tylsintä aikaa nimittäin. Tuskinpa tänä talvena mihinkään päästään. Helmikuussa miehellä on talviloma ja minä yritän myös saada vapailua viikon verran. Jos ei kauemmas, niin laivareissu Tukholmaan kelpaisi, mutta saapi nähdä.

winter snow lumi suomi

Bloggaus maistuu. Oon kirjoitellut monia luonnoksia ja viimeistellyt pitkään luonnoksissa olleita sellaisia. Kirjoitus siis tuntuu hyvälle. Kamera taas on jäänyt suoraan sanottuna pölyyntymään. En ole tainnut koskea siihen koko alkuvuonna, eka kertaa tänään. Lushin ja Goodiebagin kuvatkin on kuvattu joulukuussa, hha. Alkuvuosi blogissani on melkeinpä aina edellisen vuoden läpikäymistä ja kuvat ovat lähes aina siltä edelliseltä vuodelta, hha kurjaa..

Tämänkin postauksen kuvat osoittautuivat melkein ongelmaksi mulle. Kuvat ovat ihan tuoreita, käytiin räpsimässä nämä tänään aamupäivällä ennen mun töihin lähtöä ja ihan tätä poustia varten. Ulkona on vaan ihan liian jäistä kuvailla - tähän liittyen on tulossa postausta ensiviikolla. Onhan suomen talvi kaunis, mutta silti antaisin mitä vaan että pääsisin lämpöön.

suomi luonto talvi

Loppukuusta päästään juhlimaan firman pikkujouluja, jep ne ovat meillä vasta nyt. Meillä onkin 80-luvun teema mikä on itselle hieman hankala kun en ole kyseisellä vuosiluvulla elänytkään. Pukuni on silti ihan loistava, hha. Pääsee päiväksi myös muihin maisemiin kun suuntaamme Tampereelle, pieni maisemanvaihdos tekee aina hyvää.

Kuten sanoin, elämääni ei mahdu mitään järkevää, ihan vaan perus arkea. Toisaalta tällä on nyt kivan tasainen mennä. Toisaalta kaipaan taas elämääni näihin aikoihin jotain. Viime vuonna sain Teneriffan reissun okei se oli maaliskuussa, tänä vuonna taidetaan mennä kevääseen asti ihan tasaisessa - ellei sitten N:n lomalla keksitä jotain pientä kivaa ja piristävää.

Mitä teille kuuluu?
Muita, joiden elämä tuntuu tökkivän tammi-helmikuussa?

Kata
Psst.. Vielä tänään ehdit heittää Kysy minulta- postaukseen muutaman kysymyksen ♥

19 kommenttia

  1. Mullakin on ihan törkeä matkakuume ja haluaisin samantien jonnekin lämpöiseen ♥ Mutta eheii, meillä on ihan liikaa muitakin juttuja joihin säästää rahaa ja töidenkään takia ei päästä lähtemään mihinkään ennen kesälomia :( Noo onneksi aika tuntuu menevän nykyään niin nopeasti, että eiköhän se kesä ja lomakin ole kohta :D
    Sama juttu myös noissa kuvissa, oon ottanut ihan älyttömän vähän kuvia tänä vuonna ja käyttänyt vain viime vuonna räpsittyjä kuvia tai max. jotain tuotekuvia. Valoisa aika ei vaan riitä ja jotenkin kameraan ei nyt vaan jaksa koskea :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hhaa joo! Se voi olla ihan yleistä nyt;D Tosiaan menoja on täälläkin ollut joten turha miettiä mihinkään kauas lähtöä, ehkä sitten loppuvuodesta:) Tosiaan aika menee nopeasti, ei kuitenkaan odotella lomia vaan yritetään elellä hetkessä?;)
      Sama täällä, kameraan ei vaan jaksa koskea, mistähän lie johtuu kun yleensä tykkää kuvailla kuten varmaan sinäkin;)

      Poista
  2. <3 Ihana oli lukea siun kuulumisia! <3 :) Ja pian nähdään, ystävien näkeminen antaa virtaa ja nyt suoraan sanottuna vähän mietityttää, et mökkiydynkö mie nyt tänne metsän keskelle noiden loppuvuoden ikävien uutisten jälkeen. Jotenkin tämän päiväisestä tapaamisesta Jennin kanssa tuli niiiiin virkeä ja iloinen olo, että pakko yrittää nähdä ystäviä useammin! :) <3 Eli kyllä, tämä ainainen pimeys tuntuu hankalalta taas tänä talvena ja mie niin kovasti kaipaan aurinkoa. Siis ihan sama vaikka olisi 30 astetta pakkasta, kunhan nyt edes näkisi aurinkoa vaikka edes yhden päivän ajan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Milla, ihana kuulla<3 Ihana myös että nähdään huomenna, tuo on totta että ystävien näkeminen piristää kummasti 8) Ihan hyvä vaan sinunkin päästä menemään ja näkemään ystäviä kun nuita ikäviä uutisia tuli. Mä näin Jenniä muutaman minsan kun hän oli Kuopiossa ja hitto että piristi halata häntä, eli tuttu tunne!:D Voi kunpa näkisi teitä useammin. Hmm onneksi pari aurinkoista päivää taitanee nyt olla luvassa;)

      Poista
  3. Tosi kiva kuulumispostaus<3 Nää aurinkoiset päivät on kyllä piristäneet ihan hurjasti! Eilen oli varmaan toistaiseksi tän talven kaunein päivä säiden puolesta, kun aurinko paistoi, oli pakkasta ja puut lumen peitossa. Tollanen virkistää mieltä tosi paljon :) Matkakuumeesta kärsitään täälläkin.. :D Mulla on tulossa helmikuussa myös viikon loma, mutta Tukholmaa tai Tallinnaa kauemmas en tule pääsemään, valitettavasti. Olisi sellainenkin pieni reissu jo kivaa piristystä arjen keskelle! :)

    Kauniita kuvia Kata<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Linda <3 Kyllähän ne piristää, vaikka pakkanen ei mua itteeni miellytäkkään:) Kaunistahan tuolla muuten on! Kyllähän tollanen pienikin reissu piristää arjen keskellä, ihan tosi juttu, ei pitäisi miettiä sitä silleen "kun se on jo nähty.." koska jokaisessa paikassa on varmasti rutkasti uusiakin juttuja mitä nähdä:)

      Poista
  4. Valitat melkein jokaisessa postauksessasi kuvien olevan pielessä tai niissä olevan jotain vikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, onpa rasittavaa! Täytyy kiinnittää huomiota tuohon, oon itse tosi epävarma kuvistani ja kuvaustaidoistani. Kiitos kommentistasi, tuollaista ei itse huomaa!:)

      Poista
  5. Oli mukavaa lukea sun kuulumisia Kata! <3 Mietin itsekkin juuri jos tekisin jonkunlaista kuulumispostausta! :) Mä en ole kuvaillut talven aikana kuin vissiin kerran :D Että siihen malliin.. No reissussa sitten enemmän :) Ei ole aikaa eikä oikein niin kivaakaan kun on lunta jne, vaikka ihan kaunistahan tuolla on! Keväällä ja kesällä on enemmän intoa kuvailla :) Mä odotan mun talven reissuja kovasti, koska reissu on aina reissu <3 Toisaalta olisihan se joskus kiva mennä talvella lämpimääkin, kun monesti tulee mentyä kaupunkilomille sillonkin :) Toivottavasti pääset pian reissuun!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Niina <3 Tee ihmeessä, olisipa mukava sunkin kuulumisiasi lukea kun siitä edellisestä taitanee olla tovi? Hhaa talvipakkaset varmaan tekee muillakin sen että kamera jää pölyyntymään:'D Kuten sanoit, ei vaan ole kivaa ja kevät/kesä/syksy on enempi sitä aikaa jolloin istekin tykkään kuvata hulluna, vaikka talvikin on kaunista aikaa. Ihanaa että sulla on reissuja varattuna ja odotan kovasti postauksiasi;) <3

      Poista
  6. Ääh ymmärrän enemmän kuin hyvin et talvi nyppii ja masentaa! Tai siis talven pimeys. Tsemppiä! Kauniit on nää kuvat kyllä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtava että siellä ollaan samoilla linjoilla:'D Kiitos kovasti ja tsempit sinnekin <3 Kiitoksia, ei mustakaan näissä kuvissa siis ole mitään vikaa, meinasin ongelmalla sitä että en meinannut jaksaa raahautua kuvaamaan tosiaan näitäkään, koska talvella ei vaan tee mieli kuvata:') Kauniithan näissä on maisemat ♥

      Poista
  7. Oi miten kauniita kuvia <3 Mulla on kans vähän sama ongelma, että tää sydäntalvi ei oikein maistu.. D: Ulkojäät ja laskettelu on kivaa, mut toi kylmyys on vaan jotain niin kaameeta :'( Aamulla oli -19 kun lähdin töihin ja voin kertoo, et näytin vähintäänkin lumiukolle :D
    Oispa vaan niin ihanaa lähtee just nyt lämpöseen<3 Noh.. ei enää kauaa :d

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Emilia <3 Sä sentään pääset pian reissuun ;) Mulla passais tää talvi ihan hyvin jos tietäis että pääsis pian lämpöön. Pitää nyt vaan nauttia talvesta, luistelemaan mäkin haluaisin mut ei olla vielä ennätetty 8)

      Poista
  8. Mäkään en liiemmin välitä tammi- tai helmikuusta, ne ovat jopa hiljaisimmat kuukaudet meillä töissä, joten päivät ovat jo sen puolesta todella pitkästyttäviä, jos meidän kampaamo huutaa tyhjyyttään :/ Muutama hassu asiakas saattaa tulla käymään, mutta muuten on ollut todella hiljainen kuukausi, tuskin maltan odottaa helmikuuta, jippii... Mutta onneksi ollaan kevääseen päin menossa, se on ainakin minun mielestäni positiivinen juttu!
    Toivottavasti tekin saisitte pidettyä N:n kanssa molemmat samaan aikaan pientä lomaa ja saisitte tehtyä jonkinlaisen pienen reissun :>

    Mullakin on kauhea matkakuume... Onneksi ei enää kauan, että pääsen takaisin Japaniin! ♥ Oon jo nyt aivan innoissani ja olen miettinyt, että kehittäisin sellaisen haasteen itselleni, että kuvaisin joka ikinen päivä asuni jossain päin Tokiota *_*

    Ja muuten, mä ainakin tykkäsin lukea tätä postauksia, olisi kiva lukea tällaisia useamminkin sulta! Joka tapauksessa, kauniita kuvia ja tsempit sullekin ♥ Onhan se talvi omalla tavallaan sekä kaunista että masentavaa aikaa, mutta koitetaan kestää! Kevät on kuitenkin jo kohta ovella ;>

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sama täällä :D No aika nopsaa nää kuukaudet näyttää vierähtävän, ollaan jo tammikuun lopussa aatella 8) Kevättä kohti tosiaan nopsaa, pitäis muistaa nauttia talvesta vaikkei mihinkään pääsekään :D Tosi ristiriitaset ajatukset mulle taas :'D

      Hitsi Japani on mulla kyllä joskus myös koettava! :) Ihana että sä pääset pian sinne, odotan jo kovasti postauksiasi sieltä ja ehdottomasti tollanen haaste kehiin 8) Kiva kuulla myös että tykkäsit poustista, teen ehdottomasti sillon tällön näitä aina kuten ennenkin :) Koitetaan tosiaan kestää, katse kevääseen ;D

      Poista
  9. Näitä rentoja höpöttelypostauksia on mun mielestä aina tosi kiva lukea! :) Tammikuu on mullekin vähän sellainen kuukausi, että ei oikein tiedä mitä tekisi. Varmaan johtuu siitä, että seuraavaan lomaan on niin pitkä aika, eikä tammikuussa oikein muutenkaan koskaan tapahdu mitään erikoista. Mullakin riittäisi intoa bloggaamiseen vaikka millä mitalla, mutta aika ei tahdo millään riittää kaikkien postauksien julkaisemiseen. Muidenkin postauksien lukeminen on jäänyt tosi vähäiselle, kuten varmaan huomaa :D

    VastaaPoista
  10. olipa kiva lukea vähän enemmön sun kuulumisia:)) Mullakin ollut kunnon lamaantuminen kun tulin floridasta oon vaan ollut ja katsonut sarjoja pakollisten menojen lisäksi, onneks päivä pitenee kokoajan jospa siit saisi lisää energiaa

    VastaaPoista
  11. Täällä ainakin tuntuu tökkivän tää elämä, varsinkin näin kipeenä ollessa :D Mutta joo, intoa mullakin on bloggaamiseen tosi kivasti mutta vähän sama ongelma, että kuvia tuntuu kerrankin olevan liian vähän :D

    VastaaPoista