Sisällön tarjoaa Blogger.

Yksi tavoite vuodelle 2018

Tavoite, jonka sinäkin voit vielä aloittaa kumppanisi kanssa.

uuden vuoden tavoite kumppanin kanssa

En ajatellut asettaa saatika jakaa minkäänmoisia tavoitteita vuodelle 2018 blogissa, sillä haluan parantaa vielä edellisen vuoden asettamia tavoitteitani. Aina on parantamisen varaa u know.. Ehdotin kuitenkin miehelle sellaista vuoden 2018 tavoitetta, joka varmasti kiinnostaa teitä muitakin.

Yhteinen aika saattaa jäädä usein aika vähälle oman kumppanin kanssa. Esimerkiksi meneekö teillä työvuorot ristiin? Toinen teistä opiskelee ja toinen käy työtä? Harrastukset vetää eri suuntaan? Kotityöt ovat ainoa yhteinen aikanne? Tai karkeasti sanottuna se arki alkaa painaa suhteessa?

Meille menee ainakin työvuorot ihan täysin ristiin, etenkin loma-aikoina. Saatan olla vapaalla viikon alussa muutamiakin päiviä, kun taas mies lähtee aamuvarhain jo töihin. Mies on aamut töissä ja minä saatan mennä illaksi sitten töihin, läpsystä vaihto u know.. Minä taas menen lähes joka viikonloppu töihin, jolloin mies on vapaalla. Ei ole kovinkaan monia yhteisiä aamuja, päiviä, iltoja tai ylipäätään vapaapäiviä - ja todella harvoin niitä yhteisiä viikonloppuja. Teemme aika harvoin kaksistaan mitään erikoista, mikä on outoa koska alkuaikana teimme kaikkea hauskaa ja erikoista yhdessä.

rakkaus

Senpä vuoksi ehdotin miehelleni "Yhdet treffit kuukaudessa"- tavoitetta. Mietitään joku tietty päivä kuulle, jolloin teemme ihan vaan kahdestaan jotain. Käymme leffassa, piknikillä, luistelemassa, syömässä, shoppailemassa, kahvilla... Ihan missä vaan, mielikuvitus on rajana. Me päätämme tekemisemme yhdessä, mutta..

♥ Lisäjännäriä tähän saa niin, että sinä päätät tekemisen vaikka parillisena ja hän sitten parittomana kuukautena.

Ihana että N sanoi ehdotukselleni heti tiukan joon, luulin että saisin vähän suostutella häntä tähän.. Ajattelin että olisin aloittanut tämän myötä myös uuden postaussarjan blogissa tälle vuodelle, mutten usko saavani jokaista treffipäivää kuvatuksi, joten en uskalla luvata. Ajattelin myös siltä kannalta etten ehkä halua elää näitä hetkiä kameran linssin läpi.

Onko teillä ollut koskaan tällaista tavoitetta kumppaninne kanssa?
Aiotteko tarttua vielä tähän nyt vuonna 2018?

Kata
Kysy minulta- postauksen kysymyksiä en nyt ehtinytkään käymään läpi, joten voitte kysyä minulta sunnuntaihin asti. Käykäähän vielä heittelemässä viimeiset kysymykset 


26 kommenttia

  1. Heii tää on niin hyvä idea, taidankin ehdottaa omalle puolisollekin tätä heti!:) Yhdet treffit kuussa ja joka toisella kerralla vetovastuu, niin ei vaadi edes kovin suuria ponnisteluja kummaltakaan osapuolelta!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdota ihmeessä 8) Tää tuo kivaa pientä twistiä arkeen ettei meno oo ihan liian tasaista;) Nää kaksi ekaa kuukautta varmasti on hankalaa meillä, kun tammi- helmikuu ovat vähän sellaista tylsää aikaa. Keväällä ja kesällä meillä on yleensäkin enempi tekemistä 8)

      Poista
  2. Ihana idea! <3 Kuulostaa kyllä aivan ihanalta,että joka kuukausi olis tollanen päivä/ilta! <3 Saattaapi olla,että mekin tartutaan tähän ainakin osittain, sillä mun erikoisalaa on ollut ostaa randomilla konserttilippuja jo ennakkoon - eilen ostin liput Popedan keikalle ja sillai koitan varmistaa,että sillon sitten treffi-ilta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että sielläkin tykättiin, kiitos :) <3 Toihan on mahtava että jos keikoilla käypi niin se on sit yksi sellainen iltama;) Tartu ihmeessä edes osittain! Teillä kutienkin näyttää olevan tuo jo jollain tasolla hallussa kun extempore varailet keikkalippuja ennakkoon;)

      Poista
  3. Kuulostaa tosi kivalta idealta :) voin hyvin myös samaistua moniin noihin aatteisiin! Esim. Joululahjaksi saatiin VIP liput jääkiekkopeliin, ja sieltä joulusta asti ollaan yritetty etsiä yhteistä vapaata, joka pitäisi osua vielä pelipäivälle :D yllättävän vaikeaa! Ja helmikuulle vihdoin taidettiin löytää se hetki :D joten ehdottomasti hyödyllinen tämä idea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon:) Onneksi löysitte helmikuulle sen hetkenne ja joululahjan käyttö onnistuu silloin;) Nuo on mukavia lahjoja nuo mitkä voi käyttää oman rakkaan kanssa. <3

      Poista
  4. Meillä menee usein samalla tavalla työvuorot ristiin ja yhteinen aika jää välillä tosi minimiin. Mä oon paljon enemmän kotona, koska opiskelen ja mies saattaa tehdä välillä todella pitkiä työpäiviä. Mun mielestä toi on tosi hyvä tavoite ja me ollaan yritetty toteuttaa samaa. Nyt perjantaina koettaa vuoden ensimmäinen treffipäivä ja mennään syömään. <3

    Ihania kuvia teistä. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanos älä muuta, siellä on siis sama tilanne. Meillä pimeinä aikoina menee sit se yhteinen aika vähän turhan tylsäks löhöilyks kun ei jaksa pimeällä tehdä mitään:/ Ihanaa että siellä yritetään samaa toteutella, ihana että tänään teillä on sit eka päivä ja menette syömään <3 Meillä varmaan leffa on eka treffijuttu tässä loppukuusta;) Kiitos Siiri<3

      Poista
  5. Ihan mahtava idea! Täytyykin heti ehdottaa tätä omalle poikayställe, eli kiitos vaan vinkistä ;) Meillä ei kyllä aikataulut niinkään mene ristiin, mutta nykyään varsinkin arkisin makoillaan vaan sohvalla tai jotain muuta yhtä tylsää eli voisi koittaa joskus tehdä jotain vähän hauskempaakin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hhi ihana Linda, mahtavaa että tykkäsit ja ajattelit ehdottaa tätä omallekin poikkikselle;) Joo tuo on paha, mekin nimittäin - etenkin pimeinä ja tylsinä vuodenaikoina - jumitutaan yhdessä sohvannurkkaan. Ei vaan jaksa tällaisina kuukausina. :D

      Poista
  6. Meillä on ollut tää jo pitkään tavoitteena! Ihan samoista syistä. Menee työvuorot niin ristiin ja molemmilla on omat harrastuksensa :) Ihan ei oo joka kuukausi ainakaan ihan suunnitellusti ja kunnolla onnistuttu, mutta melko hyvin kuitenkin! 😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa kuulla Henna! Meillä on melko tuore suhde, joten nyt tajusi tällaisen tavoitteen asettaa kun alkaa mennä vähän aikataulut ristiin ja yteinne aika ehken enempi kotioloiksi.:) Heinäkuussa on vasta näet toinen vuosipäivämme 8)

      Poista
  7. Aivan ihana idea! <3 Tuossa on myös kiva, että molemmat saavat valita mitä teette yhdessä :) Miehellä päivätyö, mulla työt menee miten sattuu, mutta koitetaan tehdä mahdollisimman paljon yhdessä aina kun on aikaa :)<3 Varmasti tulee tehtyä enemmän kuin kerran kuukaudessa :D Mutta voisi kyllä tehdä jotakin erilaista perinteisten syömisten ja leffojen lisäksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Niina!:) <3 Joo meillä ei ehkä onnistuisi se että toinen valitsee, sen verran kovia molemmat luonteeltaan ja osataan hyvin ilmaista mielipiteemme:'D Ei siitä tappelua tuu mutta u know.

      Meillä menee yhteiset hetket nyt aikalailla koti oloiksi joten siksi vähän tällaista tavoitetta! Mekin käydään siis kahdestaan aika usein esim ulkona syömässä, mutta muutoin oleskellaan vaan kotona ja katsellaan Netflixiä tai Viaplayta kotosalla sohvannurkassa - tai niin nää parisen kuukautta on mennyt kun pimeinä ja kylminä aikoina ei vaan jaksa:D Nyt täytyy panostaa jollain muullakin tapaa, jotain spessua;D

      Poista
  8. Itselläni ei parisuhdetta ole eikä sikäli tästä kokemusta, mutta kuulostaa kyllä erinomaiselta idealta! Tuommoista tärkeää yhteistä aikaa ei varmasti tosiaan halua linssin läpi elää, mutta ois kiva jos toisinaan tulis päivityksiä siitä mitä olette keksineet! 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Sara! Hauska myös että kommentoit vaikkei sulla olekaan kokemusta eikä parisuhdetta 8) Voisin pistää korvan taa toiveesi ja silloin tällöin joko kertoa muutamia tai sitten joitain oikein spesiaaleja treffipäiviä;) Tai sitten kesällä ns. "puolessa välissä" kertoa miten menee ja mitä sitä on tullut puuhattua:)

      Poista
  9. Toihan on tosi hyvä idea! :) Täytyy laittaa korvan taakse, ois niin huippua käydä treffeillä poikaystävän kanssa joka kuukausi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elli 8) Kannattaa ehdottomasti ehdottaa miehelle tällaista pientä mukavaa;) Tuo vähän lisää sitä jotain suhteeseen.:) Vaikka varmasti jokainen tekee jotain aina oman kumppanin kanssa usein muttei menis sellaiseks "netflix ja chillii" tilanteeks aina mitä meillä usein tekee:'D Ja mehän käydään usein syömässä - mutta samoissa pakoissa. Nyt jos mennään niin ehdottomasti erilaiseen paikkaan!

      Poista
  10. Tuohan on aivan ihana idea <3 Voisinpa melkein ehdottaa tuota omallekin miehekkeelle, kunhan hän palaa reissusta kotiin :) Vaikka tällä hetkellä pystymme viettämään enemmän aikaa yhdessä kuin esimerkiksi vaatemyyjänä ollessani, tuntuu silti arki välillä tasaiselta puurtamiselta, jota jo ihan vaikka ulkona syöminen voisi silloin tällöin piristää :) Kiitos tästä idesta! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuuli, nyt vaan ehdottomaan omalle miehellekin tätä;) Me käydään tosiaan usein syömässä, mutta aina samoissa paikkaa. Sitten kun syömään lähtö on edessä niin eri tai ihan uusi paikka täytyy ottaa tähtäimeen! Tää idea tuo muutenkin vähän lisää pientä twistiä muuten perus arkeen:)

      Poista
  11. Onpas ihana idea! ♥ Varmasti sellainen, joka tuo hieman lisää jännitystä elämään, koska let's face it, onhan niiden treffien miettiminen aina niin vaikeaa ja ehkä jopa tuskallistakin :'D Itselläni ei enää ole sellaista ongelmaa, mutta kyllähän tätä voisi sitten joskus omallekin poikaystävälle ehdottaa (jos sellaista edes omalle kohdalle enää sattuu tulemaan, hahah!). Voihan sitä käydä joka kuukausi siltikin treffeillä, vaikka aikataulut natsaisivatkin yhteen.

    Ihana tuo viimeisin kuva teistä muuten! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että sinäkin tykkäsit <3 Höpö höpö tietysti sinunkin kohdallesi sattuu sellainen. Se tulee silloin kun sitä vähiten odottaa, muista se;) Joo meillä tosiaan saattaa yhteinen aika joinakin kuukausina mennä sellaiseen perus arkeen, joten tää antaa vähän lisätwistiä siihen parisuhteeseen 8) Kiitos tuhannesti kommentistasi<3

      Poista
  12. Olipa ihana postaus ja hyvä tavoite tällä vuodelle :)♥ meillä on ollut sama tapa koko suhteen ajan, mutta välillä ne kunnon treffipäivät unohtuu kun ollaan muutenkin aika paljon yhdessä. Kunnon treffipäivät kuitenkin piristää suhdetta kummasti, vaikka muutenkin viettäisi paljon aikaa yhdessä :) Juuri tänään käytiin leffassa ja syömässä ulkona ja tuli niin hyvä fiilis ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Jasu 8) <3 No mekin ollaan todella paljon yhdessä, fakta. Mutta ei tehdä mitään erikoista, joinain viikkoina taas menee ristiin vuorot ja jotkut lauatait "itkettää" lähteä töihin kun mies jää kotiin kun viikollakaan ei oo ollut sitä kunnollista yhteistä aikaa:D Yhteisinä vapaapäivinä olisi kaikista helpoin nimenomaan keksiä jotain spesiaalia, koska töiden jälkeen ei välttämättä aina jaksa. Joten nää kunnolliset treffipäivät ovat sitä erikoista meidän suhteeseen ja saadaan tosiaan vähän jotain spesiaalia arkeen<3 Tuollaiset leffaan ja syömään illat ovat kullan arvoisia ja nimenomaan piristää <3

      Poista
  13. Hei ihana että ootte sopinut tollasen treffipäiväsysteemin<3 Jokaiseen suhteeseen pitäisi saada tollainen, varsinkin jos sitä yhteistä aikaa ei niin paljoa ole :') Ymmärrän täysin et noina päivinä ei halua elää kameran linssin läpi, vaikka oiskin kiva saada kuvatuks :) Ihanaa viikkoo sulle Kata <3

    VastaaPoista
  14. oi tää on ihan sikakiva idea!! jos oisin parisuhteessa niin ehdottomasti ehdottaisin tätä :D

    VastaaPoista