Sisällön tarjoaa Blogger.

3 x matkustamisesta

Mulla on edelleen ihan hirveä matkakuume, vaikka Tukholman reissu helmikuussa sitä hieman helpottikin. Tulin lievittämään ja levittämään sitä nyt kuitenkin pienen haasteen muodossa. Kyseisen postauksen oon bongannut matkablogeissa kuin lifestyleblogissakin, mutta matkustelu on yksi aihe josta rakastan blogissani kirjoittaa. Sen vuoksi halusin ehdottomasti tarttua tällaiseen muutamassa blogissa vilahtaneeseen blogihaasteeseen.

rhodes flower

3 x paha matkatapa

Hössötys - Siis sellainen pienehkö hössötys "nyt mennään, nyt mennään...". Lomilla harvemmin osaan päivisin istahtaa hotellilla, vaan haluan olla koko ajan menossa. Ihan perus juttuhan tämä on kaupunkilomilla, mutta kun sitä tapahtuu myös rantalomilla. Rantsulomilla haluan olla koko ajan menossa tai olla sitten rantsulla/altailla loikoilemassa, hotellihuoneeseen jääminen ei tule kuuloonkaan.

Panikointi - Jo puolessa välissä lomaa alan panikoida ja surkutella, ettei meillä ole päiviä enää paljoa jäljellä. Niin siis, osaan kyllä nauttia, mutta miksi pitää panikoida?

Sää - Jos ei paista, niin mä valitan ja kovasti. En osaa nauttia jos ei ole aurinkoa! Toki eri juttu kaupunkilomilla, mutta rantalomilla mun reissu menee pilalle ja niin menee muidenkin, kun mun valitukselle ei näy loppua - ellei aurinko paista.


3 x outo matkatapa

Ajoissa ylös rantalomilla - En tiedä onko tämä nyt sinänsä outoa, mutta haluan yleensä herätä ajoissa ja lomallahan nimenomaan ihmiset haluaa nukkua pitkään. Itse en halua jäädä hotelliin köllimään, voihan sitä nukkua rantatuolissakin?

Aamupala itse rantalomilla - Siis yleensä porukka haluaa valmiin buffan, koska lomaillaan! Itse tykkään enemmän valita hotellin sijasta huoneistohotellin ja tehdä aamupalan itse, nauttia sen parvekkeella aamuvarhain rauhassa ja jonain päivänä käydä ehkä aamupalalla jossain rantaravintolassa. 
Poikkeuskertoja on, esimerkiksi Rodoksella olimme hotellissa, jossa kävimme joka aamu aamupalalla ja se kieltämättä tuntui omituiselta, vaikkakin ihan kivalta vaihtelulta.

Seuraavan matkan haaveilu ja suunnittelu - Alan haaveilla ja suunnitella jo seuraavaa matkaa lomaillessa. Mä olin pulassa tämän viimeisen oudon tavan kohdalla. Oli ihan pakko kysäistä perheen whatsapp-ryhmässä mun oudoista matkatavoista. Siskoni sanoi heti tämän, kyllä mun perhe vaan tuntee mut! Meinasin nimittäin itse jo kirjoittaa tämän tänne, mutten tiennyt onko tämä outo vai paha matkatapa ja sitten se unohtui.

london

3 x paras paikka, jossa olet käynyt

Teneriffa - Niin siis meidän vakiokohteemme Playa de las Americas, johon ihan totta voisin vaikka muuttaa, hhe! Siellä on tullut vietettyä monen monta talvea perheeni kanssa ihan pienestä asti ja tietysti aina samassa hotellissa. Se on oikeasti kuin toinen koti. Ainoa paikka jossa osaan suunnistaa kuin kotikaupungissani Kuopiossa - siellä ehkä jopa paremmin!

New York - Tämä nyt varmasti on tullut selväksi lähes kaikille vanhemmille lukijoilleni. Ja edelleen aion tästä hehkuttaa. Ihan super upea kaupunki, sinne kun lähtee niin toki rentoutuminen jää, kun tuolla juostaan pää kolmantena jalkana menemään, jotta näkee kaiken. Ensikerralla haluan yhden päivän viettää Central Parkissa piknikin merkeissä, toivottavasti tuon oman miehen kanssa. Ja kesällä, hha!

Rooma - Tämä kolmas oli hirmu vaikea valita, koska Rodos on myös ihana kun siellä on mun unelma vettä - kristallin kirkasta ja lämmintä! Rooma oli kuitenkin UPEA. Se historiallisuus ja se vanhuus, se huokui ihan koko kaupungissa mihin tahansa kävelitkin. Tykkäsin, vaikka melkoinen turistirysä se olikin. Mutta noh, se ei haittaa minua.


3 x paikka, johon haluaisin (jossa en ole vielä käynyt)

Miami - Mistä oon hehkuttanut blogissa varmaan tuhat ja yksi kertaa. Olen pahoillani, rakastan unelmoimista ja tuo on tällä hetkellä niin iso unelma. Tiedän ettei se hetkeen vielä tule tapahtumaan.

Japani - Tänne oon siis aina halunnut ala-aste ajoista asti, mutta se palava halu oli muutaman vuoden kadoksissa. Nyt se on tullut takaisin ja haluaisin entistä enemmän päästä Japaniin.

Barcelona - Yksi vähän helpompi haave kahden isomman rinnalle. Tämä piti toteutua nyt kevään lopulla, mutta meidän tämän vuoden reissusuunnitelmat taitaa siirtyä syksymmälle muutaman muun menon vuoksi.

rhodes

3 x inhokkipaikka, jossa olen käynyt

Vielä en oo törmännyt yhteenkään paikkaan, mikä ei olisi ollut hyvä. Rakastan matkustella ja ymmärrän toki että joillain löytyy niitä paikkoja jotka ei vaan nappaa. Minä kuitenkin olen iloinen jokaisesta kohteesta ja kokemuksesta.
Esimerkkinä Turkki, johon tuskin ikinä enää lähden, mutta sekin reissu oli yksi kokemus mitä en vaihtaisi pois. Haluan käydä elämäni aikana mahdollisimman monessa paikassa, ja jokaiseen aion olla tyytyväinen, sillä kaikessa on ihan varmasti jotain hyvää ja huonoa.


3 x eniten matkalla ärsyttää

Suuri ihmispaljous - Mä en sinänsä ahdistu turistirysissä ja viihdyn niissä, mutta esimerkiksi kerran Lontoossa ollessa meinasi pinna olla hieman kireällä, kun kadulla oli jäätävä ruuhka. Ei sellainen yleensä haittaa, mutta hyvä kun mahduit liikkumaan siinä. Ja oli mulla ehkä nälkäkin, joten ei ihme..

Ilkeät/vihaiset paikalliset - Tämä on vähän kurjaa, enkä osaa tätä oikein perustellakaan. Mutta noh, moni varmaan tajuaa.

Päälle käyvät kauppiaat ja sisäänheittäjät - Jotka eivät ihan oikeasti ymmärrä sanaa ei kiitos, vaan täytyy oikeasti tyrkyttää ja tuputtaa. Toki ymmärrän että esimerkiksi sisäänheittäjät saavat juurikin noin sitä porukkaa sisään, mutta kun kauppiaat taas eivät saa sinua ostamaan...

rooma outlet village

3 x matkatavara, eli ilman näitä en matkusta

Kamera
- Tää on ihan ehdoton juttu aina. Eikä vain blogin takia, vaan mä oikeasti rakastan kuvailla kaikkea ja nimenomaan ulkomailla. Kamerasta löytyykin ulkomaanmatkojen jälkeen ihan turhistakin jutuista kuvia ja oikeasti todella murto-osa pääsee blogin puolelle. Itse asiassa tähän postaukseen valitsin muutaman sellaisen turhakekuvan, mutta niissä on silti mun silmään tunnelmaa!

Käsidesi/savetit - Käsidesi kaupunkilomalla, savetit sitten rantalomalla, niitä täytyy aina ostaa ennen reissuun lähtöä!

Laastarit - Koska aina joku pirun kenkä hiertää!


3 x turhin matkatavara

Hiustenkuivain - En ymmärrä miksi raahasin esimerkiksi viime vuonna Kanarialle hisutenkuivaimen, vaikka varsin hyvin tiesin että siellä on kuivain! Yleensä joka hotellista se myös löytyy, toki poikkeuksia on kuten aina.

Aikakausilehti - Aina tää on otettava mukaan, mutta hyvin hyvin harvoin mä sitä ennätän siellä lukemaan! Tykkään mieluummin vaikka rannalla katsella meren ja rannan menoa, sulkea silmät ja kuunnella merta tai muuten vaan olla möllöttää aurinkotuolilla tai hiekalla ja höpöttää kanssamatkustajille, kuin loikoilla nenä kiinni Cosmopolitan-lehdessä. Toki välillä selaan sitä. Edes lentokoneessa ei vaan osaa lukea, muuta kuin niitä Finnairin lehtiä.

Liikaa vaatteita - Tämä kohta nyt on vähän niin ja näin. Huomaan joskus ottaneeni ehkä jokusen vaatteen turhaan mukaan, koska shoppailen yleensä paikanpäällä ja haluan jotkut vaatteet ottaa jo kohteessa käyttöön. Toisaalta jos en löydä mitään ostettavaa mikä sopii kohteeseen, niin onpahan sitten ne kotoa tuodut "turhakkeet" mukana. No eihän ne silloin turhia ole...


tenerife 3 x matkustelusta blogihaaste


3 x ihanimmat kokemukset matkalla

Ilta rannalla, Rodoksella - Siis kun miehen kanssa vaan istuttiin pimeällä rannalla, katseltiin merelle jonne ei kyllä näkynyt katseltiin tähtiä, tulevia lentokoneita ja merellä vilkkuvia valoja. Jotenkin tosi ihana ja painui mieleen pysyvästi.

Rannalla kävely auringon laskussa, Teneriffalla - Aivan ihana hetki! Yleensä iltaisin laittaudutaan ja lähdetään syömään, mutta tuona iltana pidettiin ihan vaan rennosti päivävaatteet päällä auringonlaskuun saakka ja mentiin siitä sitten rentoon raflaan illastamaan. Haluatko nähdä kuvia? Ne näät täältä.

Ensimmäinen ulkomaanmatka N:n kanssa - Ja se oli tosiaan tuo Teneriffa vuonna 2017. Vein N:n meidän perheemme vakiokohteeseen, mikä on vienyt puolet mun sydämestä ja se oli kyllä uskomattoman ihana reissu ja ehdottomasti yksi ihanin matkakokemus ♥

tenerife palm trees

Haasteessa oli kyllä oikeasti melko vaikeita kohtia, inhokkipaikat ei ollut haastava, vaan oon ihan oikeasti tyytyväinen kaikkeen missä olen käynyt ja mennyt. Saa nähdä tuleeko koskaan vastaan paikkaa, jonka haluan oikeasti leimata inhokiksi. Mutta hei, musta on ihana lukea tuollaisia mitä viimeisessä kohdassa täytyi kirjoittaa, joten..

Kertokaa siis teidän yksi ihanin kokemus matkaltanne? 
Mitä piditte tästä postauksesta?


16 kommenttia

  1. Oi miten kiva postaus! Ei kyllä helpottanut mun matkakuumettani yhtään.. :D Mä taas oon sellanen, että rantalomilla mieluiten vaan oon ja makoilen rannalla tai altaalla. Voi sitä ehkä jonkun yhden retken käydä tekemässä ja toki sitten kävellä vähän siellä täällä. En kuitenkaan oo yhtään sen tyylinen, että rantalomilla kävisin monilla, mahdollisesti jopa koko päivän kestävillä retkillä vaan haluun mieluummin vaan rentoutua :D Miamissa oli vähän eri juttu kyllä, kun paloin heti ekana päivänä niin pahasti, ettei se auringossa loikoilu tullut enää kysymykseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana että tykkäsit Linda <3 Joo siis selitin kai vähän huonosti, mutta siis rakastan löhöillä ja rentoutua rannalla ja altailla, mutten osaa pysähtyä sinne hotellihuoneeseen. Jos vaikka tulee rannalta iltapäivällä, niin haluan heti lähteä johonkin, enkä jäädä sinne :'D

      Retket ei oo munkaan juttuni, ehkä yhdellä voi käydä ja sitten niitä omatoimisia tekee, mutta altailla ja rannalla löhöily <3 Ja nimenomaan se rentoutuminen rannalla ;) <3 Jos palaa, niin ei tosiaan kannata sitten kyllä mennä aurinkoon makoilemaan, siksi mekin vikoina päivinä yleensä keksitään sitten jotain muuta kuin rantsulla löhöilyä, niin iho saa levätä :)

      Poista
  2. Olipa kiva lukea tämä sultakin, ihana postaus ♥ Pystyis myös samaistumaan moneen kohtaan :) mä stressaan myös aina puolet lomasta loman loppumista, laastarit on aina pakko olla mukana, seuraavaa lomaa tulee aina suunniteltua jo edellisessä reissussa ym. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että tykkäsit Jasu :) <3 Mikä meillä oikein on?? :'D Ihan ihmeellistä että siitä stressaa ja hössöttää kun lomaa on rutkasti kuitenkin jäljellä :') Pitäisi oppia olemaan höpöttämättä siitä koska kotikin on aina kerrassaan ihana kun loppujen lopuksi reissusta kotiutuu <3 Ja pääsee tosiaan uutta reissua mietiskelemään ;)

      Poista
  3. Aivan ihana postaus Kata <3 Sun matkapostaukset on aina tosi kivoja :-) Mullakin paha matkatapa on just tuo valittaminen säästä, kukaan ei kestä jos aurinko ei paista ja valitan koko ajan rantalomalla hahahah :D No mutta, aurinkoa pitää saada! Ihania nuo sun lemppari matkakokemukset ja muistot :') Mullakaan ei ole mitään inhokkimatkakohdetta ollut, mutta Turkki oli sellainen mistä en niin paljon pitänyt kuin muista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenniseni <3 Apua mahtavaa etten oo ainoa "rasittava" joka niin tekee, oon siis saanu kuulla kuinka rasittavaa se jatkuva valitus on, kun loma se on vaikkei aurinko paistakaan :D Mutta kun sitä sieltä osaksi mennään hakemaan!! :'D Ja niin tosiaan, en silti leimaa itse Turkkia inhokiksi, koska ihan kiva siellä oli käydä, muttei toista kertaa kyllä tarvitse ellei mies halua, koska hän ei oo vielä siellä käynyt. :)

      Poista
  4. tää oli kiva postaus, vois melkein itekki toteuttaa!! Mulla on ihan kauhee matkakuume ja selaan koko ajan matkoja vaikak ei oo hetkeen ees mahista lähteeä mihinkään :'D Barcelona on kyllä ihana paikka kerran oon käynyt ja isosti kyllä voin suositella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toteuta ihmeessä Saara! :) Kiitoksia ja hei täälläkin selaillaan tiuhaan tahtiin nuita reissusivuja ;) Barcelonaa on kyllä todella suositeltu mulle, olisin niin tänä vuonna halunnut sinne tässä kevään lopulla muttei kevät ole mahdollinen kun mies suunnittelee auton vaihtoa :( Pitänee siis lykätä syksylle matkaa!

      Poista
  5. Hei ihana postaus Kata, oon näitä muidenkin blogeista lueskellut ja tykkään kyllä hirmusesti ;)!<3 Ei varmaan ollut ylläri että mä täällä haaveilen nyt pääsystä Miamiin, NYCiin tai vaikka Teneriffalle :D<3
    Ja et usko, mulla on luonnoksissa postaus ihanimmista matkakokemuksista ;) Vaikea sanoa yksi ja ainoa, mutta ehkä kynttiläillallinen Pariisissa ... Niin ällöromanttista ja ihanaa ;)♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emilia 8) Tää oli kyllä todella kiva toteuttaa! No nyt kyllä kelpais reissu mihin vaan, eikö? :D <3 Me matkakuumeilijat ;) Hei mä ootan kyllä tuota sun postausta ihanimmista kohteista, julkaise jo hei ;D Ja hei ällöromanttisuus on joskus oikeesti aika ihanaa ;)

      Poista
  6. Siis mä kans ostan oikeastaan aina jonkun naistenlehden reissuille mukaan, enkä kuitenkaan ehdi lukea niitä matkalla :D näin käy aina, enkä ikinä opi, hehe!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa, yks joka samaistuu tähän! :D Mä vähän veikkaan että jos joskus jätetään se lehti pois, niin sitä sit alkaa kaipaamaan kohteessa tyyliin "miks en ottanutkaan sitä mukaan" ;D Eli jatketaan vaan sen turhakkeen roudaamista :')

      Poista
  7. Ihana juttu Kata, kun säkin teit tämän postauksen! <3 Joihinkin kohtiin voin samaistua, mutta oli kiva löytää myös eroja meidän reissumieltymyksissä! Mä tykkään myös reissussa herätä aikaisin, mutta välillä nukutaan pidempääkin. Ihan fiiliksen mukaan :) Miamiin tai no etenkin Floridaan ois niin siistiä päästä! <3 Myös Japani Ja Barcelona kiinnostavat mua. Inhokkipaikkaa ei oo niin helppo valita, mutta kyllä niitäkin tulee vastaa varmasti kaikille jossain vaiheessa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta kai Niina, tää oli ihan huippis <3 Totta, hauskaa kun joihinkin samaistuu mutta jotkut ovat täysin vastakohtia :)
      Meillä mies voisi nukkua vaikka kuinka pitkään, mutta mä ajan hänet aina ylös, vaikka aamuäkänen onkin jos herätetään aikaisin, kun lomalla kuulemma pitäs saada nukkua :'D
      Kiva että kiinnostuksen kohteitakin löytyy samoja kuten Japani ja Barcelona. Odotan kyllä millon omalle kohdalle inhokki sattuu, toki on niitä mihin ei välttämättä enää tarvi lähteä mutten voi kyllä sanoa inhoksikaan sitä :D

      Poista
  8. Mä tykkään kans reissuissa tehdä itse aamupalan, vaikka onhan buffatkin tosi kivoja. Siinä on vaan oma taikansa kun tosiaan siinä parvekkeella tai terassilla syö omat aamupalat. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa et joku samaistuu tuohon! 8) Se on ihan totta, ihan erilainen fiilis istahtaa omalle terassille siinä huoneessa ja nauttia aamupala siinä :)

      Poista