Sisällön tarjoaa Blogger.

Survival kit festareille

Viime vuonna vietin tosiaan Juhannuksen Himoksella ja se oli ensimmäinen kunnon kokemukseni parin päivän festareilla - vieläpä teltassa. Ajattelin kasata viime vuoden perusteella pienen, mutta kattavan listan asioista mikä helpottaa kolmen yön telttailua ja festarimeininkiä. Lista on tosiaan tehty omasta näkökulmastani. Mähän olen siis melkoinen leidi ja viime vuonna kukaan ei meinannut uskoa todeksi kun sanoin että lähden telttaan kolmeksi yötä. Lista on siis juuri sellainen mitä minä, hhi.

Tänä vuonna olen tosiaan suuntaamassa uudelleen kyseisille festareille. Himos Juhannus oli mielestäni todella hyvin toteutettu ja en voinut kuin kehua koko tapahtumaa. Sen vuoksi olenkin lähdössä innolla tänäkin vuonna - Kalajoen Juhannus ja Raumanmeren Juhannus kävivät myös mielessä koska niitä ei ole vielä koettu, ehkä nekin joskus. Anyway haluan kuitenkin lähteä mahdollisimman vähällä tavaralla, joten yritän miettiä tarkkaan mitä ottaa mukaan ja mennä erittäin helpolla.

himos-juhannus-2016-survival-kit-2017

Mitä majoitukseen ja perusasioihin tulee, kannattaa pakata ja varautua niin kylmään kuin lämpimäänkin säähän. Eihän sitä koskaan tiedä mitä se Suomen kesäsää tuo tullessaan. Vaikka meillä oli joka päivä ihan hellettä viimeksi, päivällä auringossa oleminen vetää fiiliksen kylmäksi illalla kun käy nukkumaan. Illat oli tosiaan myös suht lämpimiä mutta telttaan mönkiessä iski vilu jossain vaiheessa yötä. Ja tällä kerralla sitä yölle on luvattu oikeasti tosi viileetä.

- Teltta
- Makuualusta
- Makuupussi
- Tyyny (+ vielä joku viltti/pikkupeitto)
- "Piknik" viltti
- Tyhjiä vesipulloja
- Muovikuppeja
- Kylmälaukku
- Paperia (talous- tai wc)

Kylmälaukkuun kannattaa toki pakata pientä kuin hieman isompaakin purtavaa. Kannattaa ottaa selvää mahdollisista grillauspaikoista, sillä grillattava on todella helppo eväs - lisäksi grillaus vaan kuuluu Juhannukseen.
Kuten edellisenä vuonna, tänäkin vuonna meillä on VIP-liput varattuna johon kuuluu siis kaiken muun luksuksen lisäksi 1 ruoka per päivä. Tämä helpottaa suuresti ja ruokailemassa saa siis käydä 17-21 välillä, siellä on pari erilaista ruokavaihtoehtoa ja tämä kaikki on seisovassa pöydässä. Aij että, nimittäin tänä vuonna siellä on jälkkäriäkin!!

Meinasin listata tuohon myös paviljongin. Paviljonki ei nyt mitenkään must-juttu ole mutta haluan mainita siitä nyt pienesti tässä. Viimeksi hellesäällä se olisi ollut ihan tosi hyvä varjo ja sitten jos taas sataa niin mukava jos päänpäällä olisi jotain. Monilla niitä näkyikin tuolla. Me ei tänä(kään) vuonna sellaista nyt oteta kuitenkaan matkaan, vaikka superhyvä se olisi olla.

vip-himos-juhannus-2017-survival-kit-bloggaaja

Vaatteita kannattaa varata mukaan myös lämpimästä ihan hellevaatteisiin, kuten sanoin niin Suomen kesäsää saattaa yllättää. Tyylinsä kullakin, haluan silti listata muutaman pienen jutun ihan erikseen.

- Villasukat
- Bikinit
- OnePiece / lämmin huppari ja pökät
- Flipflopit
- Sadeviitta tai -takki 
- Aurinkolasit 
- Pyyhe

Viimeksi sain harmitella kun en pakannut flipfloppeja mukaan. Suihkuun olisi ollut paljon miellyttävämpi mennä. Myös uimaan mennessä ne olisivat olleet kätevät. Toivottavasti tänä vuonna en sure sitä kun en ottanut mukaan ja listannut kumppareita. Eipä nyt manailla sitä säätä..

survival-kit-festivaali-himos-juhannus-telttailu

Mitä kauneustuotteisiin tulee, tietysti perus hygieniatuotteet kuten hammasharja, -tahna, deodorantti ja shampoot on hyvä olla. Suihkumahdollisuudet olivat hyvät, mutta meidän kohdalle osui viimeksi tosiaan niin hyvät helteet että peseytyminen järvessäkin onnistui hyvin.

- Hiuspuuteri
- Meikinpoistoliinat
- Savetteja
- Käsidesi
- Aurinkorasva
- Särkylääkkeitä ja laastareita
- Kasvorasva joka käy niin yö- kuin päivävoiteenakin
- Kasvovesi
- Meikkipussi sisältöineen

Meikinpostoliinat ovat kätevin vaihtoehto, kun ei pääse ihan noin vaan juoksevan veden alle pesemään meikkejä. Kasvovedellä on taas hyvä aamuisin pyyhkiä nassu - virkistää ja puhdistaa! Savetit jotka on tarkoitettu niin vartalolle kuin käsillekin on kätevä + käsidesi vielä erikseen käsillekin. Meikkipussin osaa jokainen tietty täyttää sitten ihan omien tarpeiden mukaan.

Jos haluat mennä helpolla meikillä, suosittelen ripsienpidennyksiä festareille mennessä. Viime vuonna itselleni en niitä ehtinyt laitattamaan joten meikkaaminen oli se rasite mikä oli vastassa joka aamu kuin iltakin koska joka päivä kävi uimassa tai suihkussa - haluan silti olla jollain tasolla tälläytynyt festareillakin. Ripset kun on kunnossa, voi hyvällä lykyllä laittaa vain pohjameikin - jos helle suosii niin päivällä en tarvi sitäkään.

Viime kerralla en itse niinkään hiustenlaitosta välittänyt, vaan annoin niiden olla auki. Mutta muistaakseni niissä yleisissä, leiriytyjille käytössä olevissa konttisuihkussa taisi olla pistorasioita kun siellä moni leidi laitteli hiuksiaan - ainakin muistelisin näin, korjaan tämän Juhannuksen jälkeen jos olen väärässä, hha. Tätä en itse viime kerralla tiennyt, tuskin kyllä tällä tiedolla tänäkään vuonna mitään teen.

himos-juhannus-karavaanialue

Tänä vuonna ei tosiaan hyvää säätä ole luvattu ja viime vuonna helle helli. Eniten pelottaa se miten pärjään tuon suihkuhommelin kanssa. Suihkumahdollisuudet siellä tosiaan on,  mutta sieltä tulee vaan kylmää vettä, hha. Pakko sinne on vaan uhrautua, vaikka vilukissa olenkin! Tuleepahan tästäkin taas reissu.

Minä painun tästä nyt pakkaamaan loppuun, sillä parin tunnin päästä starttaa auto kohti kyseisiä festareita ja päästään  siis näin ollen Juhannuksen viettoon. Yksi tärkeä juttu mikä vielä kannattaa ottaa matkaan, no siis se HYVÄ FESTARIFIILIS ! Oikein ihanaa, onnellista ja turvallista Juhannusta kaikille ♥

Tuliko mieleen jotain mitä listaan voisi vielä lisätä?

Kata


16 kommenttia

  1. Oispa ihana mennä festareille ja telttailemaan! Tässä onkin hyvä lista kaikille lähtijöille :) Hauskaa reissua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa että tää sai pienen innon heräämään telttailuun ja fetareihin;) Ihana että tykkäsit myös listasta! Reissu oli taas ikimuistoinen, kiitos<3

      Poista
  2. Todella hyvä lista! Itse en ole festareilla koskaan yöpynyt, joten ei ole näin pitkälle tarvinnut miettiä. ;) Nyt saatan lähteä lauantaiksi Raumanmeren juhannukseen, mutta saan yöksi katon pään päälle! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa että sinäkin pidit Julia listasta:) Minäkin toivon että joku vuosi pääsisin Raumalle Juhannuksen viettoon, ehken se vielä toteutuu, tänä vuonna se oli jo suuressa harkinnassa;) Ja kattoa pään päälle ensi vuodeksi toivon minäkin:)

      Poista
  3. Ainiin, unohdin toivotella mahti juhannukset ja festarit! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hhaha apua, kiitos Julia, toivottavasti sullakin oli mahti Juhannus;)<3

      Poista
  4. ooo, jopas oli perusteellinen listaus ja postaus ;) mulla menee huominen vielä töissä, vaikka vasta, tulin töistä.. ehh. näiden kahden 9h vuoron ja niiden välisen muutaman tunnin yöunten jälkeen tuskin jaksan muuta kuin nukkua huomenna :'D ihanaa juhannusta, nauttikaa himoksesta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitokset;) No ainakin tili on kivannäkönen palkkapäivänä;) Toivottavasti ehdit hiukka edes nauttia Juhannuksesta, onhan se ihana juhla! Mulla ei oikein tuo tuntunut juhannukselle, tietty pikkuhiljaa alkoi kun artistit toivotteli hyvät juhannukset aina mutta siis, niin...:D

      Poista
  5. Olipa hyvä postaus! En oo ikinä käynyt festareilla, mutta jos joskus käyn niin pitää muistaa tää listaus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen joskus kokeilemaan festareita telttayöpymisellä;) Kiitos!

      Poista
  6. Hyviä vinkkejä! :) Toivon, että teillä oli hauskat festarit! Itse oon menossa Weekendiin pariksi päiväksi tänä vuonna, mutta onneksi pääsee kotiin nukkumaan<3 Olisihan se hauskaa joskus lähteä telttailemaan ja festareille, mutta mä tarviin kunnon yöunet, että jaksan sitten :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli ne kyllä hurjan ihanat, kiitos Niina<3 Kyllä mä vaan suosittelen festaritelttayöpymistä joskus, kannattaa ehdottomasti kokeillla. Kyllä siihen tarvii vähän sitä seikkaulun- ja kokeilunhalua varmaan;;) Kunnon yönunet siellä vaan ei oo oikeen mahdollista etenkin jos teltassa on kuuma mikäli helteet osuu kohdalle ja no siellä on bileet lähes yötä päivää eli musiikki raikaa:'D

      Poista
  7. oi tää oli oikein hyvä postaus, itekki festareita kiertäneenä, hyvin oot listannut asiat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa että kokeneemmalta sai tällaista kommenttia, ihana Saara 8) ♥

      Poista
  8. Ihana survival kit! :D<3 Tämmösen kun ois Emilia 19v saanut käteen joskus himokselle, niin ei ois tarvinnut olla nälissään ja kylmissään ;) Tosi ihana ku jaksoit toteuttaa tän<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, ihan mahtavaa miten tuli kehuja tällaiselta aloittelijalta 8) :'D Joo siis veikkaan että itekin ton ikäsenä ei ehken niin mukavuushaluinen ois ollut vaan tosiaan ois just ollu kylmissään ja nälissään. Kyllä tuolla vaan "nuoret" liikku vähissä vaatteissa yölläkin kun oli oikeesti toooosi kylmä:D Mä kun oon jo niin vanha niin noin voi sanoo???:'D

      Poista