Sisällön tarjoaa Blogger.

Rodoksen bucket list

Mun piti tulla eilen jo postailemaan tämä samainen postaus, mutta aamuvuoron jälkeen suunnattiinkin Kansainvälisille markkinoille, jotka ovat rantautuneet nyt tämän viikon lopuksi Kuopioon!  Oli kyllä taas niin mukava tunnelma, lisää tästä sunnuntaina.

Eniweis tein maaliskuussa ensimmäisen matkan bucket listini kun suuntasimme Teneriffalle ja se osoittautui melko suosituksi. Havahduin että enää parisen viikkoa ja meidän suuntamme käy Rodokselle oikeasti, miten aika menee näin nopeesti haluaisin taas kerran luoda pienen bucket listin matkaan, listan josta en siis ota stressiä. Tosiaan samoja olisi löytynyt tältäkin, muunmuassa syö ja juo, jälkkärit on mun lomani suola ymmä ymmä, mutta koska en halunnut tehdä tästä liian samaa kaavaa toistavaa, niin jätin sellaiset pois ja keskityin enemmän siihen mitä kyseinen kohde mahdollisesti antaa.

Rakastan suunnittelua, mutta en niin että toteutan ne pakosti ja kuljen ns. lista kädessä. Kokosin siis taas muutamia sellaisia juttuja, mitä voi päättää paikanpäällä ollessa ihan fiiliksen pohjalta ja mitkä ovat tosiaan niitä sopivia kyseisen kohteeseen, sitten voikin katsella kotona mitä toteutui. 

rhodes-beach-rodoksenkaupunki-vanhakaupunki

Kiertele Vanhassa Kaupungissa. Rakastan Vanhan Kaupungin tunnelmaa, oli sitä missä kohteessa tahanasa. Voi sitä ajatuksien virtaa kun miettii mitä siellä ennen vanhaan oli. Siellä täytyy ehdottomasi kierrellä ja pysähtyä välillä johonkin tunnelmalliselle terassille.

Osta pitkästä aikaa uimarengas ja löhöä merellä! Siis tää on nyt niin must-juttu, hha. En ole aikoihin uinut uimarenkaalla mutta tänä kesänä oon monesti meinannut ostaa kaupasta moisen. Vaan enpä mä täällä tarkene uimaan kunnolla. Jos tuolta nyt sellaisen ostaa, niin nautin siitä sen viikon, mutta jätän sen kyllä todennäköisesti sinne.

N:n kanssa omia hetkiä. Suuntaamme Rodokselle siis isommalla poppoolla, mutta välillä täytyy erkaantua ja mennä miehen kanssa omia reittejä. Koska ällösöpöromantiikka ja ehkä niitä mahdollisia asukuvahetkiä.

Vesipuisto Falirakissa. Lapsia löytyy, lapsenmielisyyttä löytyy. Mikäli vaan saan koko poppoon suostuteltua, olisi hauska pistäytyä Falirakissa vesipuistossa - siitä olen saanut lukea vain kehuja, lisäksi luin hetki sitten sen olevan Euroopan suurin! Tuolla Falirakissa on myös todella kehutut uimarannat jotka kiinnostaisi.

Kiipeä Monte Smith -kukkulalle. Tämä sijaitsee ihan Rodoksen kaupungin keskustassa ja sieltä kuulemma näkyy todella hyvin koko kaupungin yli ihan Turkin rannikolle saakka. Auringonlaskun aikaankin tätä on suositeltu!

Vietä rantapäiviä. Rodoksellahan on siis Ellinranta ja Tuulinen ranta, molemmilla haluan käydä löhöilemässä. Viimeksi Tuulisella rannalla ei tuullut lähes yhtään ja aallot oli meidän aikaan todella säälittäviä, olisipa hauska nähdä sellaiset aallot mistä olen kuullutkin, eli hurjat.

Maista tuorepuristettua appelsiinimehua. Tätä en koskaan ole ostanut missään kohteessa, vaikka sellaisia kojuja olen bongannut lähes joka rantakohteesta. Tästäkin olen kuullut kehuja, joten sellainen freshi piristys on varmasti oma kokemuksensa sellaisessa helteessä.

Shoppaile, mutta yritä panostaa enemmän niihin mitä löytyy must have listalta. Ostoslakosta olen hivenen nyt lipsunut välillä, mutta muuten olen mennyt todella säästeliäästi! Must have listalta löytyy muunmuassa Michael Korsin ballerinat, jotka ovat olleet siinä liian kauan, uudet bikinit ja muutamia neuleita. Jospa nyt tärppäisi edes noiden balsujen ja biksujen suhteen, kun Teneriffalta niitä ei löytynyt!

Vietä rauhallisia hetkiä. Herää rauhassa, nauti maittava aamiainen hotellissa, rentoudu, älä stressaa mistään, elä hetkessä. Ehken listani tärkein kohta ♥

rodos-rodoksenkaupunki-rhodes-bucketlist-auringonlasku-kissa-ceasersalaatti

Olen siis kerran käynyt Rodoksella ja silloin Lindos ja vuokra-autolla huristelu - mitä suositeltiin lähes joka paikassa - tuli kyllä koettua. Tällä kertaa siis tarkoitus olisi varmaan pysyä ihan tuossa Rodoksen kaupungin läheisyydessä, kun pieniäkin on mukana mutta noh saa nähdä mihin tie vie. Reissuun lähdemme siis syyskuun alussa, ajastelen teille muuten Summer bucket listin sille ajalle, joten tässäpä pienellä ajalla taas bucket listejä kerrakseen.

Olenpahan innoissani, kun pääsen lähes varmaan aurinkoon viikoksi tällaisen kesän jälkeen!
Olisiko mitään (ei niitä mitä saa joka oppaasta lukea) mitä te suosittelisitte Rodoksella?

Kata

24 kommenttia

  1. Ranta, vanha kaupunki ja varsinkin ne vesipuistoissa vierailut olisi ihan sika kiva kokea matkalla! Harmi kun Pärnussa oli niin kipeänä, ettei päässyt käymään sielä vesipuistossa sitten ollenkaan ettei tulisi kipeämmäksi :V Oikein mukavaa matkaa! <3

    www.finnlandsnorsk.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No totta puhut! :) Voi harmi että oot tullut kipeäksi tuolla reissulla, varmasti harmittaa kun täytyy rajata tekemisiään oman kunnon vuoksi:( Mutta terveys tulee ensin! Matkaan on vielä parisen viikkoa aikaa, kiitos!:)

      Poista
  2. Oii, ihanaa että pääset pian ulkomaille! <3 Voin kyllä samaistua tuohon ensimmäiseen kohtaan. Vanhat kaupunginosat on aina ihanan tunnelmallisia ja niin myös Rodoksella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpäs onkin;)<3 Niin sinähän kävit myös Rodoksella, muistelenko oikein? Olisi hauska ollut kuulla mitä sinä suosittelisit siellä tehtäväksi;)

      Poista
  3. Ihanan kuuloinen bucket list <3 Teidän reissustanne tulee varmasti mahtava, nyt kun siellä on oikeasti lämmin! Keväällä illat olivat vielä melko viileitä, mutta rakastuin kyllä Rodokseen ja Kreikkaan ylipäänsä, ja sinne on vielä päästävä joskus takaisin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuuli ♥ Olisi ollut kiva kuulla myös mitä sinä suosittelisit tuonne, sinähän myös kävit hetki sitten tuolla;) Syksyllä tosiaan on hieman lämpöisempi kuin keväällä siellä:)

      Poista
  4. Aivan ihana lista! Erityisesti ootan postausta sitten tosta vanhasta kaupungista ;D teille tulee kyllä varmasti ihan huippureissu! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elli! Edellisiä postauksia Rodokselta löytyy tagin rhodes alta ja siellä onkin jo Vanhan kaupungin postaus;) Huippu reissu varmasti tuleekin:)

      Poista
  5. Ääh reissukuume vaan kovenee!! Onneksi siihen on helpotusta luvassa kolmen viikon päästä, kun suunnataan Menorcalle �� Joten mukavahan se on tämän myötä fiilistellä mitä sitä omalle matkalle aktiviteetteja kehittäisi, polkupyörä tuolla Menorcalla kuulemma ainakin kannattaa vuokrata kun on sen verran pieni saari :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No älä muuta sano, niin kovenee täälläkin:D Onneksi sinäkin pääset pian reissuun ja Menorca kuulostaa kyllä vierailun arvoiselta paikalta mitä nyt siitä olen lukenut! :)

      Poista
  6. Aivan ihanalta kuulostaa toi lista, toivottavasti mahdollisimman kohta myös toteutuu, kuitenkin ilman mitään paineita tai stressiä siitä, että pitäisi koko ajan olla tekemässä jotain erikoista :D Tuorepurisettu appelsiinimehu on niin herkullista! Sitä tuli nautittua Miamissa pariinkin otteeseen :) En malta odottaa sun tulevia matkapostauksia<3 Toivottavasti kelit suosii teitä, tän Suomen "kesän" jälkeen tekee kyllä varmasti hyvää päästä auringon ja lämmön keskelle :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Linda! Joo ei mitään paneita, kuten en ota Summer bucket lististäkään koskaan. Hha vilkaisin vasta eilen Summer bucket listiäni kun aloin luonnostelemaan kyseistä postausta ja tämän listan kohdalla aion tehdä samoin, en muistele tai vilkaise vaan katsellaan sitten reissun päätyttyä mitä teki;) Nämä kyllä muistaa kun näitä on niin vähän:D

      Ihanaa yksi suositus tuorepuristetulle appelsiinimehulle ♥ Kyllä ehdottomasti odotan nyt aurinkoa ja uimista kun sitä tänä kesänä on täällä niin vähän saanut. Nyt manailen mutta veikkaan että aurinko suosii, koska saarella sanotaan paistavan auringon ympäri vuoden ja että siellä on 300 aurinkoista päivää;) Nyt sitten ne pilviset on varmasti meillä kun noin tähän kirjoitin:')

      Poista
  7. Lista kuulostaa hyvältä, toivottavasti saat kaiken toteutettua reissun aikana <3 Ja tärkeimpänä: rentoudu oikein olan takaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä tuo mitään jos joku ei toteudu, en odotakaan että toteutuisi, koska sitten sitä keksii varmasti jotain muuta mitä listalle ei keksinyt;) Parhaimmat ideathan ne taitaa tulla aina paikanpäällä.:D Silti tämä lista vaan täytyi toteuttaa!:'D Fiiliksen mukaan! ♥

      Poista
  8. Oi ihanalta kuulostaa lista. Kamala reissukuume syntyi tästä! Matkapostauksia jo odotellessa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi eii anteeksi! Toivottavasti pääsisit sinäkin pian jossain päin käymään:') kiitos<3

      Poista
  9. Eikäää, mä oon niin kade kun pääset reissuun, vaikkakin kyllä jo ootan reissupostauksia ;) Hahaa!<3 Ja hei aivan ihania juttuja oot aatellut lomalla tehdä :') Vitsi että mäkin ootan jo marraskuuta ja Kappadokiaa ;P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta pian säkin lähet, sähän se himoreissaaja oot ja aina kateuksissani seuraan matkaasi instasta ja snäpistä;) marraskuu on pian täällä harmi sinänsä! Hyvä sinänsä kun sä pääset reissaa;) oot ihana <3

      Poista
  10. Todella ihania suunnitelmia sulla reissulle! <3 Teille tulee varmasti oikein mukava reissu :) Rodos on todella kaunis paikka ja siellä riittää mukavasti tekemistä, lisäksi kiva kun on tuttu paikka. Tuo vanha kaupunki on kyllä kaunis :) Rauhalliset hetket reissussa on parasta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Niina<3 mä pidän kovasti samoissa paikoissa käymisestä vaikka haluankin nähdä jotain uutta aina, kerran vuodessa kun kävis yhdessä uudessa ja yhdessä vanhassa kohteessa olisi aika huippua :) Rodos on kyllä kaunis, en malta oottaa<3

      Poista
  11. ihania suunnitelmia ja ihanaa kun pääset lämpimään=), tää suomen kesä on ollu niin sad:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saara! Ja säpä sen sanoit, tää kesä on ollu ihan hanurista :')

      Poista
  12. Oioi en malta odottaa sun matkapostauksia! Jo tätä oli niin kiva lukea<3 mulla on jostain syystä aivan kauhea rantalomakuume tällä hetkellä päällä, olisi niin ihanaa lähteä jonnekin lämpöön<3

    VastaaPoista
  13. Rakastan tälläsiä listapostauksia. Niitä on niin kevyt lukea ja samalla alkaa miettimään omia listoja. Esim nyt, en oo matkalle lähdössäkään, mut heti tulee joku kiva kohde mieleen ja mitä kaikkea siellä voisi tehdä ja kokea!
    Rodoksella on mun mielestä tosi kivat shoppailu mahdollisuudet. Kaikkia erilaisia kauppoja, jotka tarjonnaltaan ovat kuitenkin lähellä H&m, mutta silti täysin erilaisia vaatteita, mitä Suomesta ei saa! Selitin nyt vähän sekavasti, mutta ainakin itse pari vuotta sitten löysin sieltä kaikkea kivaa ja, joissa ei hintalappu turhaan painanut. :D

    VastaaPoista