Sisällön tarjoaa Blogger.

Rhodes Photo Diary 3

Nyt olisi viimeistä Rodoksen postausta luvassa, tämä on lupaus! Vaikka siis suurinosa teistä varmasti katselisi mielellään enemmänkin kuvia tästä ihanasta rantakohteesta. En kehtaa ihan miljoonaa postausta vääntää samaisesta kohteesta, etenkin kun vuoden 2014 Rodoksen reissusta on myös postauksia. Tietysti erilaisia sellaisia, sillä ihan väistämättäkin lomat ovat aina erilaisia vaikka sama kohde olisikin kyseessä, samantyylisiä kuvia tosin varmasti.

rodoksen-kaupunki-akvaario

rodoksen-kaupunki-akvaario-museo

akvaario-merielämää-rodos

Yhtenä päivänä kävimme Rodoksen kaupungin kärjessä sijaitsevassa akvaariossa/merimuseossa. Se oli ihan mielenkiintoinen paikka, vaikkakin hyvin pieni. Lapsia sinne lähdettiin ennenkaikkea käyttämään mutta enpä taas tiedä olinko yhtä innoissani vaiko enemmän innoissani sinne menosta kuin lapset.

Sisäänpääsymaksu taisi olla joku hieman alle kuutisen euroa, en pistänyt sen kummemmin merkille. Luulin paikan olevan isompi kuin mitä se oli ja pieni pettymys kieltämättä tuli. Mutta noh, olisihan se hintansa puolesta pitänyt päätelläkin ettei isosta akvaariosta ollut kysymys. Siellä näki tosiaan vaikka minkänäköistä kummajaista, mitä meressä elää. Ja ne kun näki, ei tehnyt kauheasti mieli astua enää mereen, hha. Kyllä mä siitä huolimatta vielä sinne menin.

kristallinkirkas-meri-crystal-clear-rhodes-island

rodos-kissanpentuja

Kuten jo aiemmin sanoin, tämän reissun jälkeen kissakuumeeni kasvoi kasvamistaan. Etenkin kun viimeisenä iltana törmäsi tuohon ihan pikkuruiseen kissanpentuun alempi kissakuva. Siis se oli niin pieni, kuva ei edes kerro kuinka pieni, mun olisi tehnyt mieli ottaa just se mukaan. Mulla oli kamerassa varmaan ennätysmäärä kissoista kuvia, ikinä en ole kuvannut reissussa näin paljon kissoja, hha!

kissanpentu-rodos

rodos

Meidän piti ostaa näitä Rodoksen Vanhan kaupungin kupeessakin paljon myytyjä pesusieniä, joskus joku kehui niitä mulle. Muistin sen itse asiassa vasta tätä postausta tehdessä ja sieniä ei tosiaan tullut ostettua. Onko siellä joku joka on tällaisen tuliaisena kotiin vienyt?

breezer-rhodes-island

Sanotaanko että aika jämämäinen postaus tämä diary 3. Olisin tosiaan ehkä voinut sulloa enemmän kuvia kahteen menneeseen photo diaryyn. Kieltämättä valitsin kuvia aina kun aloin työstää postausta, tästä lähin taidan työstää matkakuvat kerralla. Siten näkee vähän paremmin onko kuvia mielenkiintoisia kuvia tarpeeksi moneen postaukseen. Nyt kiitän ja kuittaan reissupostauksien osalta, seuraavaa reissua odotellessa! Voi kunpa sellainenkin olisi jo tiedossa..

Onko teillä jokin matka mitä odottaa?

Kata

13 kommenttia

  1. Mä oon myös käynyt tuossa akvaariossa silloin joskus kun olin Rhodoksella :) Harmi, että oli pieni paikka :/ Nuo kissat ovat kyllä niin suloisia ja munkin tekisi mieli aina pelastaa kaikki maailman kulkukissat ja koirat kun niitä näen.. Egyptissä niitä oli ihan kokoajan kaikkialla ja se oli surullista :( Näytät ihanan onnelliselta tuossa viimeisessä kuvassa! <3 Mä odotan tällä hetkellä Amsterdamin reissua kovasti ja ens vuotta suunnitelen myös kokoajan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, ihan hauska paikka silti käydä, eikös?:) Jep onhan se surullista, mutta esim nuo kolme kissaa, ne jostain syystä näytti onnellisilta:D Onneksi niillä on toisensa;D Ja hei kiitos, onnellinen olen ja olin tuolloin;) Mä en taas malta oottaa sun matkapostauksia Amsterdamista, ensivuotta oottelen itekkin, mihinkähän sitä suunnataan 8)

      Poista
  2. Ite oon menossa keväällä näillä näkymin johonkin lämpimään, kohteesta ei olla vielä varmoja. :) Mut hei upeita kuvia! <3

    www.nooraemilia.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Noora! Kevät on ihana aika matkustaa, kun pitkä talvi on takana :)

      Poista
  3. Oi mitä kuvia, oispa lämpöä *_* <3

    VastaaPoista
  4. Voii, mun tekis mieli aina ulkomailla pelastaa noi kaikki löytökissat omaan kotiin<3 Ne on niin söpöjä :') Ja ihanalle kuulostaa toi akvaario, niissä on aina niin tunnelmansa. Harmi että se oli pettymys kokonsa puolesta, mut tulipahan koettua :D
    Mä oon ostanut kreikasta tommosen pesusienen ja se oli oikeasti hyvä! Hukkasin sen sit jossain vaiheessa jonnekkin 8( Ihana toi viimenen kuva susta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä, vaikkakin nuo näyti tosi onnellisilta:') Onhan nuissa tunnelmansa, oli se silti sen käymisen arvoinen vaikka petyinkin kokoon:D Multa jäi taa ssieni ostamatta ja kokeilematta, hitsi että harmittaa:D Kiitos Emilia ihanaiseni<3

      Poista
  5. Näyttää kyllä ihan unelmapaikalta :) En kestä noita kisuja! :D<3

    VastaaPoista
  6. ihania lomakuvia:)) uuden vuoden tienoilla ois tarkotus lähtee lämpöön, toivottavasti onnistuu, vielä ei oo matkoja ostettu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saara! Mahtavaa että jo niinkin pian on teillä suunnitelmissa joku lämmin loma;) Oispa meilläkin!:D Enpä malta oottaa minne meette, ja siis sun matkapostauksia<3!

      Poista
  7. Ihanat kesäiset reissukuvat! Mulla seuraava reissu onkin jouluks Suomeen ja oon niiiin ilonen - en oo kahteen jouluun ollu mun perheen kanssa!

    VastaaPoista