Sisällön tarjoaa Blogger.

Goodie bagin sisältö

Viimein pääsen esittelemään teille Bloggaajien pikkujouluista mukaan saamani goodie bagin sisällön. Pussukoitahan saimme yhteensä huikeat kolme kappaletta, joten voitte kuvitella miten innoissaan olin. Kolme kassillista kosmetiikkaa! Liioittelen vähän, ei ne nyt täysiä ollut mutta paljon näitä silti on. Kaikki tuotteet ovat eläinkokeettomia ja suurin osa vegaanisia. Kiitos vielä Niinalle ja Sofialle kaikesta järjestelystä.

Vaikka siis itse suosin vakiotuotteitani aina henkeen ja vereen, testailen innolla välillä uusia tuotteita ja niitä on kiva päästä jakamaan myös tänne blogin puolelle vaikken mikään kosmetiikkabloggaaja olekaan. En ehtinyt kaikkia tuotteita kokeilemaan, sillä en halua availla monia eri purkkeja samoja tuotteita. Jotkut siis vielä odottelevat avaamattomina kaapissa omaa vuoroaan.

MOSSA tuotteita

MOSSA VARTALOVOIDE JA MASKI/YÖVOIDE

Tämä herkullinen kaksikko kiinnitti ihan ensimmäisenä huomioni, kun aloin käymään läpi tarkemmin goodie bagin tuotteita, nämä tuoksuvat ihan joltain jälkkäriherkulta! Pienempi puteli Vitamin Cocktail Energy boost multi-use mask & night cream on monikäyttöinen, sillä sitä voi laittaa joko paksumman kerroksen 20 minuutiksi kasvoille jonka jälkeen se pestään pois. Toinen vaihtoehto on laittaa tätä ohut kerros yöksi vaikuttamaan, aikamoinen tehokosteutus. Maski on tarkoitettu väsyneelle, kuivalle ja samealle iholle. Intense Nutrion Body Lotion on taas kosteuttava vartalovoide.

Tämä kaksikko on ehken vähän liian rasvaista minun makuuni. Vartalovoide on tällä hetkellä käytössä joka aamu ja se on hyvin riittoisaa ja kosteuttavaa. Maskia olen kerran kokeillut ja sekin on hyvin rasvainen - en edes harkitse tuota yövoiteena käyttöä, tuo 20 minuuttia maskina kasvoilla pitäminenkin on jo hyvin rasvaisen tunteen tuova - pesun jälkeen se rasvainen tunne kuitenkin lähtee pois. Omani ei tosiaan kuiva ole, mutta väsynyt ja samea ehkä, sen vuoksi voin käyttää silloin tällöin.

optiat organic shop

ORGANIC SHOP VARTALOKUORINTA & VARTALOMOUSSE

Organic shop on minulle ennestään tuttu merkki ja tälläkin hetkellä on vadelmantuoksuinen kuorintavoide käytössä, liekkö jo kolmatta purkkia sitäkin peräkkäin menossa. Odotan innolla tuon vakioni loppumista, jotta pääsen testaamaan tätä bambu-merisuola-kuorintaa. Toivon että se on yhtä tehokas kuin vadelmakin.

Mansikkaista vartalomoussea olen nuuhkinut hieman, mansikka ei ole ikinä ollut kosmetiikassa mun suuressa suosiossa. Tässä mansikka kuitenkin puskee suhteellisen vähän, joten uskon tämän olevan oikein miellyttävää niin tuoksultaan kuin koostumukseltaan. Tämän otan käyttöön ehdottomasti Mossan vartalovoiteen loputtua - mulla on yleensä tapana käyttää yhtä vartalorasvaa kerralla.

OPTIAT KAHVIKUORINTA

Kahvikuorintaa en ole koskaan kokeillut, joten mielenkiinnolla tulen tätä testaamaan kunhan saan edellisen kuorintani tosiaan alta pois. Tämä purkki on kyllä pieni, joten sen voisi ottaa käyttöön Organic shopin kuorinnan kanssa. Olenkin lukenut tästä pelkkää hyvää. Sain tämän kahvikuorinnan hurmaavan ihanassa, raikkaan mandariinin vivahteisessa tuoksussa.

lavera tuotteita

LAVERA SUIHKUGEELI & KÄSI- JA KYNSINAUHAVOIDE

Laveran suihkugeeli, joka pääsee itse asiassa tänään käyttöön. Siis jes, mä sain tämän ihanassa raikkaassa limen tuoksussa. Lime on suosikkini kaikessa kosmetiikassa The Body Shopin Virgin Mojitoa ikävöin ja tämä varmasti tekee raikkaan fiiliksen suihkussa.

Sitten pieni käsivoide. Kuten varmaan vanhemmat lukijat muistelevat, rakastan käsivoiteita joissa mainitaan hand&nail tai tässä tapauksessa cuticle joka meinaa siis samaa asiaa eri sanalla. Tämä ihana käsirasva sisältää oliiviöljyä ja kamomillaa, se jättää käsiin raikkaan miedon tuoksun kosteuttaen ja suojaten ihoa ja kynsiä. Purkki on pieni, joten se pääsee laukkuun mukaan kunhan edellinen minivoiteeni loppuu.

herbina tuotteita

HERBINA PUHDISTUSVAAHTO & HUULIRASVAKOLMIKKO

Tuo puhdistusvaahto oli Mossan tuotteiden lisäksi se mikä kiinnitti myös huomioni. Testasin tätä ja rakastuin, tuote on tällä hetkellä käytössä ja se tuoksuu miedolla ja puhtaalle. Ja mikä tärkeintä, se puhdistaa meikin kuin meikin kasvoilta ihan todella hyvin. Herbinaa en ole koskaan käyttänyt, ihan vain testannut joskus. Tämän puhdistusvaahdon voisin nähdä ottavani ihan vakituiseen käyttöön.

Huulirasvariippuvaisena olin hyvin onnellinen tästä Herbinan huulirasvakolmikosta. Trooppisen vadelman otin heti käyttöön, mystistä mandariinia en ole vielä päässyt kokeilemaan vaikkakin huulirasva on ehken ainoa kosmetiikassa mitä käytän useita samaan aikaan. Vadelma on liian makea, itse en pidä makeista ja liian voimakkaista huulirasvoista, sillä ne tekee tosi pahan maun suuhun! Silti, käytän nämä varmasti.

HURRAW HUULIRASVA

Banaanin tuoksuinen huulirasva ja siltä se muuten tuoksuikin. Käytössä on, miellyttävä koostumukseltaan, muttei mikään suosikki tuoksultaan. Kuten sanoin Herbinan kolmikon kohdalla, en niinkään välitä makeista huulirasvoista. Silti nämä tulee varmasti käytettyä, sillä oon huulirasvasta erittäin riippuvainen.

ekopharma tuotteita

EKOPHARMA PUHDISTUSVAAHTO & KASVOVESI

Tykkään! Puhdistusvaahto ei vedä vertoja mielestäni tuolle Herbinan yksilölle, mutta varmasti tulee käyttöön Herbinan loputtua. Olen silti sitä mieltä että aion tuon Herbinan puhdistusvaahdon ottaa ihan jokapäiväiseen käyttöön, kunhan saan myös tämän Ekopharman vattuisen puhdistusvaahdon loppumaan. Vertasin näitä kahta ja tässä pesuteho ei ole mielestäni hyvä, en silti halua lyödä lyttyyn tätä yhden testikerran perusteella.

Kasvovettä en ole vielä päässyt kokeilemaan, mutta Lumenen vakioni on ihan pian finaalissa ja otan ehdottomasti sitten tämän vadelmantuoksuisen kasvoveden käyttöön. Tuskin kyllä tyrmää ihanaa raikasta Lumenea!

URTEKRAM SHAMPOO

Hiustenhoitotuotteet on mulle sellainen juttu, mitä harvoin vaihdan. Mä olen täysin Tigin tuotteiden kannalla, sillä karhea tukkani ei tykkää mistä tahansa shampoosta ja hoitoaineista. Tämän tuoksu on myös sellainen mistä minä en ehkä oikein pidä.

testereitä

MÁDARAN TUOTENÄYTTEET

Goodie bag sisälsi todella paljon kaikkia erilaisia tuotenäytteitä ja olen todella huono käyttämään testeripusseja. Toivon todella että jaksaisin edes perehtyä näihin Mádaran testereihin - oikeastaan toivon että jaksaisin perehtyä ihan kaikkiin muihinkin ylempänä vilahtaviin tuotenäytteisiin. Lueskelin nimittäin jo joidenkin näytteiden takaa, mitä pussi sisältää ja osa oli oikeasti todella mielenkiintoisia!

vegaani herkkuja

ruohojuuri

TERVEELLISIÄ HERKKUJA: RUOHONJUURI, VEGEKAUPPA & GOODIO SUKLAA

Ruohonjuuren ylläripussista paljastui Roobiotic-puhtipallero aij että mä nauroin tuolle puhtipallerolle matcha suklaa. Tätä kuvailtiin Ruohonjuuren sivuilla terhakoittavaksi terveysherkuksi ja mahdottoman maukkaaksi välipalaksi. Tätä en oo vielä maistanut, muistin tämän eilen tätä postausta luonnostellessa ja unohdin miehen kanssa maistella tätä - nämä kun täytyi ehdottomasti maistaa kaikki N:n kanssa.

Vegekaupan Rapunzel inkiväärisuklaa oli mun mielestä ihan todella hyvän makuista! Aluksi hieman mietin että voiko vegaani suklaa oikeasti olla hyvää, vieläpä inkiväärin maussa, mutta kyllä se vaan oli.

Goodion kookoksenmakuinen raakasuklaa sai minuun heti pieniä ennakkoluuloja, sillä en voi sietää kookosta missään ruoassa tai herkussa. Tässä ei kuitenkaan kookos puskenut läpi voimakkaasti, silti en pitänyt kyseisestä pistävän makuisesta suklaasta.

URTEKRAMIN PESTO

En ole koskaan ollut mikään kova peston ystävä, mutta kyllä se menee. Mies taas innostui tästä ja hän aikoo tehdä meille joku kaunis päivä tästä vielä pestopastaa. Milloin lie tämäkin tapahtuu, sitä odottelen.

Kiitokset sponsoreille näistä upeista tuotteista!
Mitä piditte sisällöstä, tuttuja tuotteita tai uutukaisia mielenkiinnon herättäjiä?

Kata
Muistakaahan käydä heittämässä minulle kysymyksiä Kysy minulta- postaukseen!

13 kommenttia

  1. Oli tosi kiva lukea sunkin ajatuksia tästä sisällöstä! :) Nyt otetaan molemmat itseämme niskasta kiinni noiden tuotenäytteiden kanssa ja testaillaan noi jossain vaiheessa :D Mádara varsinkin on mulle niin kiinnostava brändi, että se vähän motivoi testaamaan noita tuotteita! Puhdistusvaahdot on ihan mun suosikkejani ihonpuhdistuksessa ja tykkään itse sekä tosta Herbinasta että Ekopharmasta :) Monesti vaahtoputsarit on suunnattu sekaiholle ja ne kuivattaa tosi paljon, mutta noista kumpikaan ei tee sitä niin mäkin voin käyttää noita hyvillä mielin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa että Linda tykkäsit:) Ihan oikeasti joo, kunnon tavote nyt tälle vuodelle että käytetään noi testerit;D Sun kehut ja mielenkiinto Mádaran tuotteista motivoi muakin testaamaan nuita testereitä:) Pitäskin ajan kanssa istahtaa ja lueskella läpi kaikkien takaa mihin on mikäkin:)

      Hmm mulla on sekaiho, välillä tosi rasvainenkin nassu ja mä olen huomannut tuon että ainakin Herbinan vaahdon käytön jälkeen vähän kiristää kasvoja. Ei ihan aina, mutta välillä - etenkin ekoilla käytöillä. Mutta se ei ole jotenkin haitannut kun tilkka rasvaa ja kiristys on tiessään:D Ja tosiaan kun on rasvainen naama niin ei pieni kuivahtaminen edes haittaa:'D

      Poista
  2. Kiva kun teit tämän postauksen ja tykkäsit kassin sisällöstä! :) Mäkin oon aika vähän noita näytteitä testannut, muutamia vaan :D Monet taisivat tykätä tuosta Herbinan puhdistusvaahdosta, se on kyllä ihana! <3 Mulla taas on sillee huulirasvojen kanssa, että tykkään makeista tuoksuista enemmän :) Todella kivan postauksen oot tehntyt Kata! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hhih kiitos Niina 8) Joo mitenkähän se on niin hankala testailla nuita testeripusseja:D Tuo Herbinan vaahto on kyllä tykätty mitä itsekin oon lueskellut muilta!

      Sulla on sit päinvastainen juttu nuiden huulirasvojen kohdalla;D Tuo Hurrawin banana ei oo kauhean makea, toivon ettei tuo mystic mandarin ole myöskään. Vattu on siitä hyvä että se tuo vähän väriä huulille, vaikka maku onkin suuhun jouduttua vähän etova:D

      Poista
  3. Oioi, nää on kyllä kaikki niin ihania, musta oli niin symppistä et sain postissa sen paketin itelle! Mä ihastuin ite etenkin tuohon ekopharman puhdistusvaahtoon ja laveran suihkugeeliin :') Mossa on ennestään tuttu merkki ja se on ollut kyllä superhyvä mun iholle!!<3 Pitäs itekkin postaa näistä pian 8)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin on 8) Ja ihania naisia tosiaan Niina ja Sofia kun lähettivät teillekin ne paketit jotka ette loppujen lopuksi päässeet enää paikanpäälle. Harmittaa muuten vieläkin kun et päässy<3 Mahtavaa että Mossa oli tuotteena sulle tuttu ja just sellainen sulle sopiva;) Postaa ihmeessä pian näistä, en malta odottaa <3

      Poista
  4. Tosi mielenkiintoisen oloisia tuotteita! :) Mua kiinnostais erityisesti nuo Organic shopin tuotteet! Herbinan ja Hurraw!:n huulirasvoista oon tykännyt tosi paljon, mitä nyt muutamaa oon joskus kokeillut. Kyllä kelpaisi mullekin kaikki nämä tuotteet, hahah :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sofia, älä muuta sano:) Organic shopin tuotteet ovat todella hyviä ja hinta on niillä ihan tosi alhainen mikä tekee niistä vielä mielenkiintoisempia. Tuon jälkeen minäkin uskoin sen että halpakin voi olla hyvä;)

      Mäkin tykästyin Hurrawin huulirasvoihin kaks vuotta sitten kun sain kesäisen blogimiitin pussukasta kaksin kappalein sellaisia:) Herbinankin ovat tosi hyviä! Täähän kasa kelpais varmasti kelle naiselle tahansa joka rakastaa kosmetiikkaa <3

      Poista
  5. Hauska nähdä mitä kaikkia pieniä eroja näissä goodiebageissa on ollut, esim tuon hurrawin huulirasvan sain itse kirsikan tuoksuisena :D Banaani olisi ollut varmasti kyllä ihana<3 Nää kassit oli kyllä aivan huippuja, oon tykästynyt lähes kaikkiin tuotteisiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hhaa mä oon katsellut ihan samaa, niitä pieniä eroja nimittäin:') Eihän niitä nyt kamalasti ollut, just huulirasvan kohdalla ehkä:) Jos vertaa kirsikkaan mistä itse en pidä missään muussa kuin tuoreessa muodossa, niin täytynee olla tyytyväinen tähän banskuun;) Mitä enemmän käytän niin sitä parempi se tuoksukin jostain syystä on, etenkin kun ei oo ältsin makea vaan miedon makea.:) Nää kassit oli kyllä huippikset<3

      Poista
  6. Tossa on kyllä monia tuotteita joita itsekin testailisin mieluusti! :) Tosi kattavat goodiebagit ootte todellakin saaneet<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ihan varmasti Elli, sen voin uskoa;) Ja joo nää oli kyllä ihan huippikset 8)

      Poista
  7. olipa kiva lukea tää sun postaus ja mielipiteet tuotteista, tää oli kyllä monipuolinen goodiebag ja itsekin pitää kirjottaa näistä tuotteista!:)

    VastaaPoista