Sisällön tarjoaa Blogger.

Miten kävi vuoden 2017 tavoitteiden kanssa?

Oikein mukavaa alkanutta vuotta kaikille! En meinannut muistaa tsekata kuinka viime vuoden alussa asettamieni tavoitteiden kävi. Onneksi Tuuli muistutti mua omalla postauksellaan siitä joulukuussa. Olin kyllä varma etten mitään tavoitteita laittanut, mutta yllätin sitten itseni katsomalla että kylläpä sellainen postaus tuli tosiaan väsättyä tammikuussa.

Ja hei, täähän mun piti julkaista jo muutamaa päivää ennen joulua, mutta olin hieman kiireinen joten tämä nyt jäi tälle vuodelle ja sai luvan olla vuoden 2018 ensimmäinen postaus! Ajattelin että olisi aloittanut vuoden 2018 ihan jollain muulla, mutta kai se on hyvä vielä muistella tuota vuotta 2017 parin postauksen verran. Tulossahan on vielä postaus vuoden 2017 kohokohdista, mutta ei mennä nyt vielä siihen. Anyway aiheeseen siis.. En tee koskaan lupauksia, vaan enemmänkin tavoitteita. Halusin panostaa näihin asioihin ja tässä postauksessa voitte lukea tarkemmin mitä meinasin kunkin asian kohdalla.

kesä asu

Enemmän ulkoilua
Tämä oli alkuvuodesta ehkä ihan onnistunutkin juttu, mutta loppuvuosi on taas ollut haastavampaa koska mä yksinkertaisesti vihaan kylmyyttä. Niin ja siellä sataa vettä, räntää ja kaikkea siltä väliltä, ei tee yhtään mieli ulos. Veikkaan että nyt tämä alkaa taas onnistumaan, sillä tammikuiset pakkaspäivät ovat aivan ihania.

Haluan panostaa enemmän ruokavaliooni
Tässä oli kyse enemmän siitä että lisään kasviksia ja salaattia enemmän ruokavaliooni. Lisäksi vaihdan kaiken täysjyvään pastojen ja riisien kohdalla. Onnistuin! Kaikki on vaihtunut täysjyvään, salaattia ja kasviksia tulee mutustettua enemmän ja olen totaalisesti vähentänyt pullaleivän (vaalean leivän) syöntiä, vaikka välillä sallin itseni herkutella sillä. Olen todella tyytyväinen siihen että sain tämän tehtyä. Valitettavasti kuitenkin ulkona syömistä tulee harrastettua melko usein edelleen ja siinä tulee sitten välillä pullaleivät sun muut tungettua kurkusta alas. Halusin myös panostaa veden juontiin, onhan se lisääntynyt mutten usko juovani sitä vieläkään riittävästi päivän aikana.

Säästä rahaa
No tässä ei itse asiassa ole tullut yhtään petrattua. Samalla tavalla säästän kuin aina ennenkin, eli en ole yhtään edennyt tässä.

Ulkomaille
Kahdesti toivoin, mutta epäilin sitä ja olin varma että pääsisin vain yhdesti ulkomaille. Kahdesti tuli käytyä, jippii! Saa nähdä mitä ensi vuosi tuo tullessaan, mutta toivoisin edelleen kahta matkaa vuodessa. Mies taas on eri mieltä tämän asian kanssa, mutta jokainen tavallaan.

khakin väriset paperbag housut

Nauti joka hetkestä ja käytä luppoaika hyödyksi
Oon tänä vuonna havahtunut muutamaan otteeseen kotona ollessa etten saa mitään aikaiseksi. Toisaalta välillä on hyvä hengähtää ja istua örmöttää sohvalla tekemättä mitään, hha. Muutoin oon saanut aika hyvin luppoajan käytettyä hyödyksi muun muassa siivoamalla, luonnostelemalla postauksia tai katsomalla jotain sarjaa. Omaa aikaa u know. Vuoden alusta aloin katsomaan Gossip girliä alusta ja nyt ollaan menossa Pretty little liars sarjan kolmannessa kaudessa.

Älä vain mieti ja suunnittele, vaan tee se.
Hahaa tässä kohtaa otin vertauskuvaksi sen, että olen aina suunnitellut lähteväni I love me- messuille mutten koskaan oo saanut aikaiseksi. No arvatkaas sainko tänäkään vuonna? En. Tuntuu että loppuvuodestakin on sitä sun tätä viikonloppuisin luvassa ja töitäkin pitäisi useampana viikonloppuna tehdä, eli tuo homma vähän kusahti. Muutoin ollaan aika hyvin tehty mitä on suunniteltu miehen kanssa, mutta jos mun on täytynyt yksin laittaa tikkua ristiin jonkin asian kanssa, niin no way..

Ainakin yksi meikitön päivä viikossa.
Tämä onnistui suht hyvin. Joskus hiljaisina aikoina kun mulla on ollut paljon vapaita, oon saattanut pitää jopa kaksi tai kolmekin päivää viikossa meikitöntä päivää. No se tasaantui sitten niinä kiireisinä viikkoina kun en pitänyt yhtään.

rodos vanhakaupunki

Miten teidän lupaukset tai tavoitteet 2017 onnistuivat?

Kata

Lue myös: Pilalle menneet 2017

20 kommenttia

  1. Oothan sä tosi hyvin saanu täytettyä näitä tavoitteita! Ois kyllä aika unelma, jos pääsisi ulkomaille ja peräti kahdesti vuodessa. Ehkä stten kun itsekin olen aikuinen ja rahaa olisi säästössä, niin sitten pääsisin reissailemaan! :) Mulla on tuo sama ongelma, että suunnittelen ja mietin paljon mutta sitten en saakaan asiaa tehdyksi! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, onneksi!:) Mä olen aikalailla tottunut siihen kahteen vuodessa, mutta saapi nähdä. Haluan matkustaa miehen kanssa mutta kun hän ei kahdesti vuodessa halua ja onhan hänellä tietty menojakin enempi kuin mulla. Hha mahtavaa että siellä on toinen joka ei saa mitään tehdyksi vaikka kovasti suunnitteleekin!:D

      Poista
  2. Hyvinhän sulla meni, vaikkei kaikki kohdat ihan toteutuneetkaan täysin :) Mua harmittaa kun mullakin jäi viime vuoden I Love Me messut välistä :/ Nyt tänä vuonna sinne on ehdottomasti suunnattava! Mä oon myös jokin aika sitten vaihtanut kaikki pastat ja riisit täysjyvään ja tummaan versioon ja siis onhan esimerkiksi riisi paremman makuistakin, kun se ei oo ihan sitä valkoista :D Tai mun mielestä ainakin :) Ihania kuvia susta kaunotar<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hhi no jäipähän petrattavaa tällekin vuodelle!;D Saa nähdä saanko mä aikaiseksi tänäkään vuonna, niin kovin haluaisin mutta en uskalla enää yhtään vannoa ja lupautua kun koskaan ei onnistu ja harmittaa tuplana:D
      Joo oon muuten samaa mieltä että ne maistuu paremmalle kuin perus valkoinen riisi.:D Mies taas ei tykkää siitä riisitäysjyvästä, mutta tummasta kuitenkin onneksi:D Voi kiitos kovasti kaunis Linda ihanasta kommentista <3

      Poista
  3. Olipa kiva postaus :) Hyvin oot onnistunut noissa tavotteissa! Mulla on aika paljon samoja toiveita ja tavotteita tälle vuodelle, ainakin haluan ulkomaille ja rahaa säästöön :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jasu :) Mä nyt petraan tohon rahan säästöön oikeasti, se on tosi hankala kun ei etene mihinkään suuntaan sen kohdalla:'D Ja tällä hetkellä poden kauheeta matkakuumetta D:

      Poista
  4. Tosi kivan realistisesti kerroit miten tavoitteet on menny. Ensin ajattelin kirjoittaa kunnon uuden vuoden lupaus listan blogiini, mutta enpä uskallanko. Tai sitten vuoden päästä kirjoittelen tällaista hyvin samanlaista postausta itsekin. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Siiri, ihana saada tuollaista palautetta 8) Olisipa kiva lukea sun lupauksista tai tavoitteista! Uskalla ihmeessä ja jos et ihan lupauksia, niin ainakin tavoitteita;)

      Poista
  5. Hei tosi kiva että löysit tuon viime vuoden tavoitteet -postauksen ja nyt päästiin kurkkaamaan miten ne toteutuivat! :) Ruokavalioon tuli panostettua myös täällä, tosin loppuvuodesta ei niinkään paljon, hups :D Kuitenkin täysjyvää suosin myös itse, eikä sellaista höttöhiilarileipää tule syötyä oikeastaan enää ollenkaan. Hyvin sait useamman tavoitteen toteutettua! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hhaa kiitos sulle muistutuksesta!:D Aika hyvin nää oli loppuvuonnakin mennyt, vaikken muistanut lainkaan näiden tavoitteiden asettamista itselleni:'D Täysjyvästä ja pullaleivän pois jättämisestä tuli kuitenkin sellainen tapa jo alkuvuodesta että se ei millään voisi lipsua kotosalla. Hyvin sain tosiaan toteutettua ja näillä eväillä on hyvä jatkaa tämänkin vuosi ;) <3

      Poista
  6. Hyvinhän oot saanut tavotteita toteutettua! :) Lisäksi nuo on semmoisia tavotteita, joita voi pitää mukana elämässä aina! Ulkoilu tekee kyllä hyvää mielelle, mä niin haluaisin ulkoilla enemmän, mutta.. Tämä sää on aina niin kamala, että pakolliset matkat ulkona ja sitten sisään lämpimään :D Mulla ei tainnut olla tavotteita viime vuodelle eikä ollu tällekkään vuodelle ennen kun äiti kysyi vitsillä teenkö uuden vuoden lupauksia ja sanoin en :D Sitten ekksin kuitenkin pari ja ne ovat kyllä, että panostan kouluun 100%, niin että voin ylpeä itsestäni :) Ja toinen on, että matkustan niin paljon kuin voin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Niina! Oon samaa mieltä, nää pitäisi pitää elämässä mukana aina ja sen vuoksi en tälle vuodelle asettanutkaan tavoitteita:) Jatkan näillä ja parannan <3 Nuo sun tavoitteesi ovat kyllä hyviä, panostat kouluun ja sä todellakin voit olla ylpeä itsestäsi! <3 Matkustelu, sama, aion säästää niin että pääsen oikeasti lähtemään johonkin mihin haluan kovasti <3

      Poista
  7. Sä oot oikeesti saanu aika hyvin toteutettua näitä!<3 Mulla oli myös tavotteena tuo rahan kulutuksen kontrollointi, mut eeeei :D Ehkä sit syssymmällä :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, onnneksi <3 8) Joo ei tuon säästelyn kanssa tuu mitään täälläkään, kyllä mä nyt yritän:D

      Poista
  8. Tämän sun postauksen luettua aloin itsekin miettimään, että olikohan sitä tullut tehtyä jotain tavoitteita viime vuodelle, hmm...pitääpä tarkistaa asia:D Mutta paljon olet saanut tavoitteista suoritettua ja loput sitten ajallaan! :) Mä veikkaan, että tänä vuonna jää kyllä tavoitteiden teko ja mennään fiiliksen mukaan ihan koko vuosi, hah :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkitappa ihmeessä 8) olisi mukava nähä sunkin kooste sitten jos jotain teit, miten ne onnistui ym;D Itsekään en tosiaan tälle vuodelle tee mitään, jatkan näillä ja se on ihan fine:) Mukava mennä fiiliksen mukaan koko vuosi vai mitä?;)

      Poista
  9. Olipas sulla kivat ja hyvät tavoitteet! Varsinkin toi yksi meikitön päivä viikkoon on vähän erilaisempi mutta silti todella hyvä tavoite ja huippua että onnistuit :) mulla itellänikin on syksyn myötä ollut meikittömiä päiviä ehkä enemmän kuin koskaan ja oon niin rakastunut siihen meikittömöön fiilikseen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elli! Halusinkin kevyitä ja hyviä tavoitteita itselleni vuodelle 2017 ja nämä kaikki oli sitä, etenkin meikitön päivä viikossa on sellainen mihin ei törmää mutta olis kannattava tehdä 8) joo meikitön fiilis on <3

      Poista
  10. oi, kivasti oot saanut tavoitteet toteutettua!:) Hah, mä joka vuos pätään että nyt säästän hirveesti, rahaa oo vielä kuitenkaa onnistunut :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saara!:D Ja hei samat sanat, miks se säästäminen on niin vaikeeta??:'D

      Poista