Sisällön tarjoaa Blogger.

Vuoden 2017 kohokohdat

Oon oottanut kovasti että pääsen julkaisemaan teille nämä vuoden 2017 kohokohtani. Etenkin kun tällä kertaa en tehnyt sitä perinteistä vuosikatsausta mitä joka vuosi olen tehnyt. Yleensähän kävin joka kuukaudelta läpi jotain mikä on erityisesti painunut mieleeni. Mutta faktahan on se että joinain kuukausina ei vaan yksinkertaisesti tapahdu mitään erikoista, joten päätin tehdä paljon helpomman ja ehken mielenkiintoisemman vuosikatsauksen mitä muina vuosina. Ne muutamat jutut mitkä ovat painuneet mieleen kunnolla! Toki niitä pieniäkin juttuja on painautunut mieleen, mutta en kuitenkaan halua kilometripostausta.

Ainiin, vastailen parin aiemman postauksen kommentteihin heti huomenna, kiitos jokaiselle kommentin heittäneelle, ootte te vaan ihania ♥

teneriffa maaliskuu

TENERIFFA MAALISKUUSSA

Tämä lukeutuu yksiin elämäni ihanimpiin reissuihin. Ensimmäinen yhteinen ulkomaanmatka N:n kanssa osoittautui todella rennoksi ja rakkauden täyteiseksi, vaikka otettiinkin pari kertaa yhteen tuolla reissulla kiitos molempien kovan temperamentin joka on tietysti ihan perus elämää. No ei, siis mun onnellisuus paistaa lähinnä reissun joka kuvasta. Voi kun näitä ois useammin, niin siis ulkomaanmatkoja ♥

oma domain ja bloggaus

PALUU BLOGGERIIN HUHTIKUUSSA
JA
OMA DOMAIN HEINÄKUUSSA

Blogi on mun elämässä suuri juttu, joten tämä kuuluu ehdottomasti näihin vuoteni kohokohtiin. Minua pyydettiin siis vuoden 2016 lopulla aivan uuteen blogiyhteisöön, joka ei sitten ollutkaan se oma juttu. Päädyin Teneriffan reissun alussa sitten ilmoittamaan että haluan pois, tiesin mitä haluan blogin suhteen. Reissusta kotiuduttua pääsinkin lähes heti valmistelemaan Bloggeriin paluuta. Vaikeuksien kautta pääsin tutulle alustalle ja huhtikuussa kirjoiteltiin taas mukavassa Bloggerissa. Ja täältähän en enää mihinkään lähde..

Ennen paluuta Bloggeriin uudistin koko blogin ilmeen ja ostin ensimmäisen ulkoasuni blogille, sitä olin himoinnut pitkään. Samaan syssyyn meinasin myös hommata oman domainin. Ulkoasu tuli tietysti ostettua, mutta domain jäi vielä muhimaan päähäni. Heinäkuussa sitten rohkaistuin viimein ottamaan selvää kaikesta ja hankin sen oman domainin.

himos juhannus 2017

HIMOS JUHANNUS KESÄKUUSSA

Mun piti yksinkertaisesti anella mies ja meidän kaveri mukaan tälle reissulle. He eivät nimittäin meinanneet oikein lämmetä viime vuonna Himokselle, sillä Juhannus säästä oli luvattu edellistä paljon kylmempi ja se oli kuulemma ihan nähty mesta. Okei joo, oli hetkiä joina itsekin kaduin tuonne lähtöä, mutta silti tuossa reissussa oli ihan mukaviakin hetkiä. Teltta ei ole todellakaan vaihtoehto tänä vuonna, nyt ollaan ajoissa Juhannuksen suhteen vinkvink.

rodos syyskuu

RODOS SYYSKUUSSA

Reissu jonne suuntasimme tällä kertaa ihan koko perheen voimin siskonpoikia myöten. Olipa mukava päästä pitkästä aikaa ihan oman perheen kanssa reissaamaan ja näkemään myös lapsien riemu tuolla aurinkorannalla. Rodos on kohteena aivan ihana ja sinne mahtui aivan ihania hetkiä.

blogityttöjen miitti

BLOGITYTTÖJEN PÄIVÄ LOKAKUUSSA

Tämä on ehdottomasti mainittava tässä postauksessa, sillä nykyään on niin harvoin näitä tyttöjen päiviä tai iltamia. Oli ihana päästä viettämään lauantaipäivää saman henkisten bloggaajanaisten kanssa ja nähdä pitkästä aikaa näitä ihania neitoja.

hotel kämp helsinki

HELSINGIN REISSU JOULUKUUSSA

Menimme mieheni kanssa joulukuun ensimmäinen viikonloppu Helsinkiin ja yövyimme ensimmäistä kertaa ihanassa Kämpissä. Pääsimme viettämään hieman kiireellistä viikonloppua, mutta siitä huolimatta nautin tuosta jouluisesta reissusta. Tähän kuuluu myös ehdottomasti Bloggaajien pikkujoulut, joissa pääsin käymään tuona viikonloppuna.

Kiitos jokaiselle mukana olleelle, te jos ketkä teitte vuodestani 2017 näin ihanan ♥ Tämä vuosi oli kokonaisuudessaan todella upea!


Kertokaahan nyt yksi teidän vuoden 2017 kohokohtanne?

Kata

14 kommenttia

  1. Ihania kohokohtia sulla ja vielä 2ulkomaan reissua!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saara ja niimpä <3 Tänä vuonna tuosta saa vaan ehken haaveilla:'D

      Poista
  2. Nämä vuosikatsaukset on aina kivaa luettavaa :) Ihanaa että sielläkin päästiin reissaamaan pariin otteeseen vuoden aikana, itsekin olen tyytyväinen että pääsin sentään kaksi kertaa kunnolla ulkomaille, ja kyseiset reissut kuuluivatkin ehdottomasti viime vuoden kohokohtiini ♥ Oih, tekisipä nyt mieli johonkin lämpimään näitä kuvia katsellessa :')

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana että tykkäsit, kiitos ihana 8) Mä oon oikeesti myös todella tyytyväinen että pääsin kahdesti reissaamaan lämpöön, tänä vuonna ei tätä samaa tule valitettavasti kokemaan:/ Harmittaa jo hittovie nyt:D Ja joo mä eilen selasin matkoja, hitto että tähän aikaan vuodesta tammikuussa aina rupee selaileen. Yleensä oon varannutkin:'D

      Poista
  3. Näitä oli niin kiva lukea! Mä innostuin tosta omasta domainista, kun luin täältä sun blogista siitä. :)
    Mäkin oon ottanut mun miehen kanssa välillä yhteen lomareissuilla, mutta se on vaan elämää. Eikä kyllä yksikään reissu ole mennyt piloille sentakia. Oli huvittava lukea tuo maininta sun reissusta. Hyvä että on muitakin tulisia henkilöitä eikä olla mun miehen kanssa ainoita temperamenttisia seurustelijoita! :D<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Siiri! ♥ Ihanaa että sain sut innostumaan siitä, toi on aina yhtä ihanaa kuulla että joku saa joko inspistä tai muuta multa 8) Pakko vaan oli pistää mainintaan tuo, en tiedä miksi kun otetaan yhteen arkenakin, kuten tolla Rodoksen reissullakin:'D Koska se on elämää:'D

      Sitä yleensä myös sanotaan että liian samanlaiset ihmiset eivät tule kestämään yhdessäoloa, mutta me ollaan miehen kanssa yhtä temperamenttisia, tulisia ja itsepäisiä, mutta siitä huolimatta meillä on valtavasti rakkautta ja nautitaan toistemme seurasta <3 Meissä on samaa ja ehkä siksi sitä meneekin hyvin, vaikka noilla piirteillä luulisi tulevan enemmän kärhämää:'D

      Poista
  4. Ihana vuosikatsaus<3 Noista ulkomaanmatkoista oon sulle kyllä kateellinen! Itse en käynyt viime vuonna kuin laivan kanssa Ruotsin puolella ja Norjassa pikaisesti autolla kääntymässä :D Mitään kunnon ulkomaanreissuja ei siis tullut tehtyä, mutta toivottavasti tänä vuonna saisin houkuteltua ton miehen lähtemään jonnekin<3

    Ihania kuvia susta tässä postauksessa kaunokainen :) ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Linda <3 Hhahah toi ei oo vielä tarpeeksi, muistan kun kävin vuonna 2015 kolmesti ja siihen oisin ihan supertyytyväinen:'D Toivon todella että tänä vuonna sinä pääsisit johonkin, houkuttelet vaan sen miehekkeesi mukaan keinolla millä hyvänsä;) Oot niin ihana neito, kiitos kovasti Linda kauniista sanoistasi<3

      Poista
  5. Oli mukava lukea sun vuoden kohokohtia, sulla on ollut kyllä kiva vuosi :) Ja yleensä reissut ovat semmoisia vuoden kohokohtia! <3 Mekin ollaan monta kertaa riidelty reissussa, varsinki aluksi. Nykyään harvemmin, koska osataan valmistautua niihin tilanteisiin kun riidat yleensä tulee eli väsymyksestä/nälästä jne. Tehdään myös kompromisseja paljon :) Ihania kuviakin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Niina 8) No se on kyllä totta että reissut on yleensä niitä vuoden kohokohtia;D Hhaa sehän on sitä perus elämää, terveessä suhteessa on riitojakin:) Yleensä väsymys ja nälkä ovat tosiaan ne syyt milloin niitä tulee, meillä myös tekeminen saattaa aiheuttaa kun toinen haluaa jotain toista ym. :'D Kompromisseja tosiaan paljon vaan! Kiitos<3

      Poista
  6. Sun vuosi on ollut täynnä ihania tapahtumia ♥ Kun olin pari vuotta sitten ekaa kertaa Provinssissa ja yövyin teltassa, tuli kyllä myös todettua se, että ei enää ikinä telttaan yöksi :D Ei oo vaan yhtään mun juttu. Nuo teidän ulkomaan reissut kuulostaa kyllä niin ihanilta ♥ Mä niin toivon, että pääsisin myös tämän vuoden aikana käymään ulkomailla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Sofia <3 Hha meillä oli nyt toinen vuosi putkeen Himoksella teltassa, se on sen riessun jälkeen fiilis ettei ikinä enää, mutta silti lähdettiin viime kesänäkin. Sää oli vaan paaaaljon kylmempi kuin toissa kesänä että nyt tuli oikeesti stoppi ainakin muutamaksi vuodeksi... :D Se on vaan fakta että teltta alueella on ne parhaat pirskeet;) Hhi kiitos paljon, toivon sitä itsekin ja toivottavasti säkin pääsisit johonkin ulkomaille <3

      Poista
  7. Ihania kuvia! Sun viime vuosi kuulostaa menneen todella ihanissa merkeissä (vaikka varmasti on ollut niitä hieman tylsempiäkin hetkiä), mutta sehän on pääasia <3 Nuo reissukuvat vahvistavat nyt vain omaa matkakuumettani, en millään malta odottaa omaa kesälomaani, että pääsen edes hetkeksi aikaa pois Suomesta :'D Alkaa tympiä nämä samat maisemat, samat ihmiset ja samat kaupat...

    Toivottavasti sun tämäkin vuosi tulee olemaan yhtä ihana kuin edellinenkin <3

    VastaaPoista
  8. Sun vuoteen on sisältynyt kyllä paljon ihania juttuja!<3 Ja noi matkakuvat! Tarviiko ees sanoa ... No se matkakuume vaan nousee ;P<3

    VastaaPoista