Sisällön tarjoaa Blogger.

Pieniä loman suunnitelmia

Ensiksikin iso kiitos, otitte edellisen postaukseni ihanasti vastaan ja se saikin katselukertoja aika paljon vuorokauden aikana. Se nousi perjantaina jo kuukauden luetuimmaksi, yay. Tuo postaus lojui luonnoksissa viime syksystä asti, mutta nuo asiat ovat oikeasti pyörineet mielessäni yli vuodenpäivät. Onneksi tajusin kirjoittaa ajatukseni syksyllä viimein ylös ja laittaa postauksen tulemaan, sillä ainakin kommenttien mukaan se antoi teille kaikille ihanille - kuten myös minulle - paljon tsemppejä.

lomasuunnitelmia

Meillä on N:n kanssa ensiviikko lomaa, ihanaa! Ai että, me ollaan molemmat tarvittu tätä yhteistä aikaa. Yritin miljoona kertaa houkutella tuota parempaa puoliskoa ulkomaanmatkalle. Ehdottelin Kööpenhaminaa, Prahaa ja ihan perus Kanariaa, mutta koska täällä on muitakin suunnitelmia ja menoja, päätimme tyytyä pienempään ja suuntaamme Tukholman risteilylle, joka ei vaadi niin paljon budjettia. Enpä muuten ole tainnut koskaan käydä Tukholmassa talviaikaan.

Tukholmaa mietittiin muutama viikko lähtekö vai ei - ensin oltiin lähdössä, sitten taas ei ja tuota rataa jatkui hetki.. Keskiviikko iltana meni hermot tähän perus arkeen ja samoihin maisemiin, joten torstaina varasinkin sitten risteilyn kaikilla mahdollisilla herkuilla. Olisin halunnut Viking Gracelle, rakastuin siihen laivaan kun kävimme N:n kanssa siellä vuonna 2016, mutta siellä ei ollut jäljellä kuin muutama huonompi hytti, joihin en halua. Päädyttiin siis siniseen Siljan laivaan tällä kertaa. Mikä ei siis haittaa yhtään, sillä Siljan laivatkin ovat ihania, kun niillä on pienenä mennyt lähes joka kesä.

puijo talvi suomi

Lähdetään tosiaan heti huomenna risteilylle, eli alkuviikko menee tuolla minireissulla. Ihana päästä pitkästä aikaa shoppailemaan oikein kunnolla ja vieläpä Tukholmaan. Keskiviikko iltana päästään sitten kotiin ja loppuviikon aionkin viettää rennosti. Kiireettömiä aamuja, ulkoilua ja niin edelleen..

talviloma tekemisiä

Meidän Ystävänpäivä menee tänä vuonna valitettavasti junassa istuen Helsingistä Kuopioon. Toisaalta loma ja tuo Tukholman risteily osui hyvään saumaan, sillä saamme viettää Ystävänpäivää yhdessä tämän koko pienen risteilyreissun ajan. Ystävänpäivälahjat saa tällä kertaa jäädä, sillä risteily itsessään on yksi kiva yhteinen lahja. Itse asiassa musta olisi paljon hauskempaa panostaa pieneen tai isompaan hyvään matkaan minkään muun materiaalisen lahjan sijasta aina tällaisissa "merkillisissä" päivissä. Yhteinen matka on paljon parempi kokemus kuin yksikään materialahja.

Onko teillä lomaa?
Suuntaatteko te minnekään talvilomalla?

Kata

17 kommenttia

  1. Oi miten ihanaa, sä kun oot tuosta reissusta niin haaveillutkin! <3 Tukholma on ihana, ja sinne tullut uusi kauppakeskus Mall of Scandinavia myös, vink vink ;) Nauttikaa reissusta <3 Meillä on suunnitelmissa lähteä talvilomalla jonnekin reissuun, ehkäpä lämpöön.. Esko täyttää tänään 30v, joten aion ostaa matkat lahjaksi hänelle :) Samalla vietetään vuosipäivää ja juhlitaan hänen valmistumistaan jälkikäteen! Harmi ettei ehditä nyt sun loman aikaan nähdä, mutta tule pian kylään ! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hhi kyllä, itse asiassa oon haaveillut lämpimästä lomasta, mutta meni tuokin. Se toi hirmusti virtaa <3 Voi vitsi me googleteltiin tuota kauppakeskusta kyllä, mutta meillä oli maissa aikaa 7 tuntia niin päätettiin mennä ihan keskustaan. Kyllä me vakavasti harkittiinkin tuota ostaria, kiitos vinkistä muru<3

      Voi vitsi mikä lahja Eskolle, aivan ihana että pääsette sitten toivonmukaan lämpöön viettämään niin Eskon kolmekymppisiä kuin vuosipäivää ja valmistumista, kyllä nuita passaakin lähtee juhlimaan johonkin paratiisiin vai mitä;) Pitäisi muuten ehdottomasti pian tulla kylään <3

      Poista
  2. Mulla ja mun poikaystävällä on myös tää viikko talvilomaa :) Tänään pitäisi mennä kylpylään, mutta mitään sen suurempia suunnitelmia ei ole, eli rennosti vaan koko viikko! Tukholman reissu olisi kyllä kelvannut, saati sitten joku matka lämpimään, mutta mullakaan ei mies sellaisesta innostunut :D Ihanaa minireissua teille<3 :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kylpyläkin vaikuttaa jo melkoisen hyvälle vaihtoehdolle, ihanaa että tekin pääsette rentoutumaan johonkin muualle hetkeksi lomallanne:) Matka lämpöön oli itsellä suuremmassa haaveessa. Miehellä olisi ollut intoa mutta hällä on autohommia suunnitteilla tosiaan, ja toki ymmärrän että autoilut on etusijalla! :) Kiitos, minireissumme oli ihana ja voimaannuttava <3

      Poista
  3. oi kiva että pääset ristelylle yhdessä :) Ja mahdollistaa pienen ulkomaanreissun!:)

    VastaaPoista
  4. Heii kiva kun lähdette Tukholmaan risteilylle! <3 Todella ihanaa reissua :) Tukholma on mukava kaupunki! Mutta toivon kuitenkin, että saat sun miehen suostuteltua muihinkin Euroopan kaupunkeihin ;) Täällä on vaikka mitä upeita paikkoja <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Niina, mukava ja virtaa tuova reissu ehdottomasti, vaikka olisin halunnut mieluummin bannerini mukaisia maisemia ;D Todellakin yritän saada tuon miehen sinne muuallekin Eurooppaan, nyt on vaan autohommat etusijalla täällä :D Köpiksestä tuo mieskin haaveilee mutta kuulemma kesällä :)

      Poista
  5. Tosi kiva kuulla, että pääsette N:n kanssa viettämään yhteistä aikaa pienen miniloman merkeissä! <3 Uskon että olette tosiaankin ansainneet sen :) Toivottavasti nähtäisiin täällä blogin puolella joitain kuviakin, jos Tukholmassa aiot mitään edes kuvaillakaan! Mutta muistakaa nyt ensitöiksi ottaa rennosti ja vain nauttia!

    En ole muuten lukenut sitä sun edeltävää postausta, mutta pidän sen tuolla kirjanmerkeissä niin pääsen lukemaan sen, kunhan saan tämän koneen huollosta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanopa älä muuta 8) Postaus tuosta minireissusta jo ilmestyikin, eli kuvia vaan selaamaan ja kasvattamaan Tukholma ja risteily kuumetta ;) Rennosti otettiin ja nautittiin, kiitoksia <3 Hhih mahtavaa, toivottavasti pidät! 8)

      Poista
  6. Ihanaa että lähdette tuollaiselle minireissulle yhdessä ♥ Tekisi kyllä terää täälläkin, mutta katsotaan jos saisin pidettyä vuosilomani jo aivan kesäkauden alussa, koska aikeinani on vaihtaa jälleen työpaikkaa kesäksi, joten jospa silloin voisi lähteä johonkin B-) Ystävänpäivänä ajateltiin käydä mieheni kanssa jossain ulkona syömässä töideni jälkeen, ei mitään sen kummempaa :) Ihanaa ja rentouttavaa lomaa sinne! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli todella voimaannuttava minireissu ja toi paljon virtaa <3 Toivon todella että tekin pääsette sitten johonkin jos vaihdat työpaikkaa, tekee tosiaan terää nuo maisemanvaihdokset :D Ja hei toivottavasti teillä oli ihana ystävänpäivä <3 Kiitokset ihana Tuuli :3

      Poista
  7. Oi vitsit, olisi niin ihanaa päästä taas Tukholmaan<3 se on kyllä kaunis kaupunki ja loistava shoppailupaikka ♥ Ihanaa lomaa ja reissua teille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitä vaan kasvattelemaan risteily ja Tukholma kuumetta uusimman postaukseni saattelemana ;) Upea kaupunki vaikka keli ei ollutkaan sitä auringonpaistetta ja sinitaivasta. <3

      Poista
  8. Kuulostaa ihanalta! Tukholma on niin kiva ja kaunis kaupunki. Ja minusta siellä on mukavan helppo liikkua. Tekisi niin mieli itsekin varata joku risteily nyt! 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä se Siiri olikin, kiitokset <3 Musta olisi hauska varata myös reissu Viking Gracelle ystäväporukalla, pieni juhlavampi risteily olis myös hauska kun tuo oli vähän sellainen rennompi 8)

      Poista
  9. Oiii mäkin haluaisin Tukholmaan taas pitkästä aikaa! :) Se on ihana paikka ja just täydellinen kohde tuollaiselle lyhyelle reissulle. Pieni irtiotto arkeen<3

    VastaaPoista