Sisällön tarjoaa Blogger.

Viikonlopun synttärijuhlat

Tosiaan juhlittiin viikonloppuna mun synttäreitä, jotka ovat oikeasti siis ensiviikon maanantaina. Mun ei itse tarvinnut järjestää mitään, en edes kutsunut ketään, kun N ja meidän ystävä hoiti kaiken puolestani. Ylläri juhlathan näistä piti tulla, mutta tapani mukaan minä höpötin ja utelin ja tietysti kun vuorotyöläinen olin niin vapaaviikonloppua multa udeltiin turhan usein ja osasin aavistaa - enkä tietenkään osannut pitää suutanu kiinni "ainiin mun synttäreitäkö mietitte...?".

birthday girl

Pieniä yllätyksiä iltaan kuitenkin mahtui, esimerkiksi meidän ystävä oli levitellyt ilmapalloserpentiini hässäköitä juhlapaikkaan. Mähän siis rakastan ilmapalloja! Serpentiinit eivät kuulu vain vappuun, nehän on juhlasomistetta. Lisäksi juhliin oli leivottu yllätykseksi oikein suklainen kakku, mikä oli ihan älyttömän hyvää! Eli siis kaikki, ihan kakkua myöten oli aivan minua, aijettä rakastan suklaisia kakkuja ja leivoksia.

Sain myös kivoja yllätyksiä illan aikana ihanilta ystäviltä. Ruusuja, kuohuvaa, suklaata.. Sanoin toki että en tarvitse muuta kuin ne ihanat ihmiset juhlimaan kanssani, mutta en mä voi kieltää että pidän lahjoista, tottakai mä pidän, hha. Kiitoksia kaikille, olette ystävät niin kultaa ♥

lahja
lahjapussi

Asu ei ollut vaikea valita. Ompelimo Rokitalla valmistui mulle uudenvuoden kieppeillä kolme ihanaa tyllihametta, hameen värin valinta oli siis asuni ainoa ongelma. Ensin pyörin tummansininen hame ylläni kotona, kunnes loppujenlopuksi vaihdoin tämän viininpunaisen tylliunelman ylleni. Hameet ovat aika muhkuja, mutta odotan innolla kevättä jos vaikka osaisin yhdistää tämän viininpunaisen arkeenkin - muhkeus vaan toki tekee siitä niin kovasti juhlavan tuntuisen, joten saas nähdä!

burgundy tulle skirt party outfit

Coat & tulle skirt - Ompelimo Rokita
Top - Gina Tricot
Tights - H&M
Heels - DinSko

Kengät kävin ostamassa lauantai-aamuna DinSkosta, olin nähnyt ne perjantaina alehyllyllä kun kävin hieman shoppailemassa ja ne muhi koko perjantai-illan mielessä - samalla kun mietin mitkä ihmeen kengät mä voin tyllihameen kanssa yhdistää, kun yhdet ainoat ihanat ovat liian liukkaat talvikeleille. Alehyllyllä oli jäljellä vain kokoa 35 ja tiesin että nehän on varmasti sopivat. Lauantaina kävin testaamassa ja nappaamassa ne noin 28 eurolla. Edulliset kuin mitkä! Olin muutenkin etsinyt tuon tyylisiä korkoja, toki olisin toivonut kenkien olevan vähän matalammat jotta ne sopisivat myös arkeen, mutta noh onpahan kenkää nyt.

viininpunainen tyllihame ompelimo rokita
tulle skirt outfit for winter

Oikea synttäripäiväni on tosiaan ensimaanantai, josko vaikka vapaapäivän kunniaksi keksittäisiin miehen kanssa vähän pienempi ja rennompi tapa juhlia syntymistäni, hhe. Sen kunniaksi asukuvat toki voisi olla paikallaan, ehkä myös joku kiva pieni kahvihetki mun valitsemassani kahvipaikassa ja sitten leffaan, ei sen kummempaa.

Iso kiitos järjestäjille ja kaikille mukana olleille.

Mitä mieltä ootte synttäriasusta?
Onko teille koskaan järkätty synttärijuhlia yllärinä tai puoli-yllärinä?



Lue myös: Millainen on arkimeikkini?

30 kommenttia

  1. Ihana asu<3 Hame ja kengät ihan erityisesti ;) Mä oon viimesen vuoden aikana käyttänyt korollisia kenkiä ehkä kaksi kertaa, osaankohan mä enää edes kävellä koroilla :D Mä en oo koskaan mitään yllätyssynttäreitä saanut, mutta en oo toisaalta ikinä osannut sellasia edes kaivata :) Melkeenpä ajattelen niin, että olis kivempi järjestää sellaset jollekulle toiselle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Linda ;) <3 Voi eii, mäkin käytin nyt pitkästä aikaa kunnon korollisia kun talvella hädin tuskin tulee pidettyä liukkauden takia :D No mutta osasin mä, se on kai kun pyörällä ajo, se pysyy tuolla takaraivossa ;) Mulla on myös halu järkätä kavereille kunnon yllärisynttärit ja muhiikin muutama idea parin kaverin päänmenoks ;) Pitäis vaan tosiaan vuorotyöläisenä osata ajoittaa ja etenkin jos kaverillakin on vuorotyö, niin hankala järkätä niin ettei hänelle paljastu :D

      Poista
  2. Ihan superihana hame <3 Ja onnittelut jo etukäteen :)

    VastaaPoista
  3. Oi ootpa ollut kauniina ja tuo asu on ihan mieletön. <3 Paljon onnea etukäteen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Inka :3 Asu oli itsenikin mieleen, tykkään hurjasti nuista tyllihameista <3

      Poista
  4. Siis voi äää mikä ihana asu!! Rakastuin tuohon kerta heitolla, sen varmaan arvasitkin ;) Mä rrrrakastan tyllihameita ihan yli kaiken, ja aloin kummasti haaveilla viininpunaisesta sellaisesta tämän asun nähtyäni :D Kyllä kelpaisi mullekin! Kaikki sun asussa vaan sopii niin kivasti yhteen, meikki ja hiuksetkin niin viimeisen päälle täydelliset <3 Superihanaa että oot saanut tuollaiset ylläripartyt, oi että! Mä oon niin samanlainen tuossa, että kyselen aina, niin mua ei oikein myöskään voi koskaan yllättää :D Eskokin vasta sanoi, että ei voinut jotain ylläriä järkätä kun mä kyselin ja tenttasin, hups.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hhii ihana Jenniseni <3 ;) Ja joo, kyllä mä arvasin että sä pidät tästä ;) Tyllihame into on kyllä noussut sun takia ihan kattoon, rakastuinhan mä siihen sun valkoiseenkin ;) Ja sitä kautta sit piti tilata se valkoinen, se on upee! Tukka ei onnistunut ihan haluamallani tavalla, mutta kyllä se meni :') Hhaha me ollaan oikeesti aika samanlaisia, ei edes itselle tarkoitettuja ylläreitä osata pitää yllärinä, kun heti utelemassa :'D

      Poista
  5. Hei apua miten ihana asu! Oon sun ja Jennin kuvien ja asujen myötä alkanut itekkin haaveileen tyllistä ;) Itseasiassa just kattelin yhtä tyllimekkoa Nellyltä ;) Oot niin kaunis <3 Kuulostaa kyllä ihan älyttömän hyville synttäreille :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emilia <3 Joo itse asiassa Jenni hurautti mut näihin tylliunelmiin :D Valkoinen tyllihamekin tuli tilattua kun näin sen Jennin ihanan valkoisen tyllihameen. Oiii minkäslaista tyllimekkoa oot katellut, jos lähtee tilaukseen niin kesällä vaan ylle ja blogiin kuvia ehdottomasti ;) Kiitos kaunis Emilia <3

      Poista
  6. Voi kuinka ihanan kuuloiset juhlat! Sun asukin näyttää niin upeelta♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Sini, oli kyllä ihanasti järkkäilty ja tehty, miehiltä etenkin :') <3

      Poista
  7. Vau! Todella kaunis asu ja aivan mielettömän upeita kuvia! <3 Näytät niin kaunottarelta, etenkin tuo viimeisin on mun mielestäni erittäin nätti otos :>
    Sulle kyllä sopii tyllihameet niin hyvin, itse niistä vain haaveilen, mutta eihän ne mun päällä näytä juuri miltään :'D Tyydyn siis muihin vetimiin! Mutta ihana kuulla, että sulla oli mukavat synttärijuhlat, vaikka ne olivatkin hieman etuajassa. Ajatus ja se hyvä fiilis ovat kuitenkin tärkeimmät asiat!

    Paljon onnea jo etukäteen myös multa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Emmi kiitos, olipa taas niin kaunis kommentti ja ihania sanoja kaunokainen <3 No hhöh elä sano noin, varmasti sullekin sopisi tyllihame, sehän selviää vain kokeilemalla 8) Rohkeesti vain oikeasti kokeilemaan!
      Ja niin hei, eihän ne yllätys synttärijuhlat olisi jos ne samana päivänä tai lähellä niitä olisi. Mä oon Frendeistä saanu näitä yllärisynttäri ideoita ja nehän pitää kuukauttakin ennen ystävilleen kemut :D

      Poista
  8. Kuulostaapa ihanalta synttärien juhlinnalta, teillä oli varmasti hauskaa! :) Ja vau, kiinnitin heti huomioni tuohon tylliunelmaan, ihana!! ♥ Muutenkin olet ollut tosi kauniina liikenteessä, tykkään siun meikistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Tuuli <3 Ihana kuulla että tyllihame nappaa, se on vaan kyllä niin kaunis ;) Meikki onnistui kyllä hyvin, kiitoksia paljon 8)

      Poista
  9. Paljon onnea näin etukäteen! <3 Tosi kauniina oot ollut juhlapäivänäsi! :) Tuo asu on upee ja meikki myöskin todella onnistunut :)<3 Ihana myös tuollaiset yllärisynttärit, mukavan kuuloiset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Niina <3 :) Oli tosiaan aika ihana ylläri vaikka vihiä mulla olikin niistä :')

      Poista
  10. Onnittelut näin jälkikäteen synttäreiden johdosta!♡ Tää look on täydellinen ja tuo hame on kertakaikkisen upee!!♡♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hhi mullahan oli ennakkosynttärit nuo, maanantaina oli oikeasti :3 Kiitos <3

      Poista
    2. Äh kato nyt, mukamas ajatuksella luin, mutta menipäs oleellinen kuitenkin ohi!🙈😅

      Poista
  11. Eikä, aivan ihana yllätys! <3 Vaikka mä en ylläreistä pidäkään, niin oishan tuo mahtavaa kokea edes kerran :P Ja olipas synttärilikka tyrmäävän upeena <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olihan mulla tosiaan vihiä nuista, mutta tosi hauska silti ;) Kiitos Sofia ihanista sanoistasi taas <3

      Poista
  12. Vau oot ollut ihan suoer kauniina!!<3

    VastaaPoista
  13. Vau mikä asu, tuo hame on aivan täydellinen! Haluaisin itsekin mustan tai vaaleanpunaisen tyllihameen ♥ Onnea jo etukäteen<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Jasu 8) Tyllihameet on kyllä iiihania! <3 Ei ois paha vaaleenpunanenkaan :3 Mulla on sellanen hillitty dusty pink tyllihame, mutta se on tosiaan täysin suora ilman mitään hörsylöitä :D

      Poista
  14. Ihana hame ja synttärionnittelut vielä! :)

    VastaaPoista
  15. Ihana asu ja erityisesti tuo hame on ihana ♥ Mä harvemmin innostun hameista, mutta tällaisen haluaisin ehdottomasti myös itselleni!

    VastaaPoista
  16. Tää asu on kyllä aivan ihana, niin simppeli ja samaan aikaan näyttävä! <3 :) Pitäisiköhän itsellekin vielä jonkinlainen tyllihame tehdä, on tää niin herkku. :) ^^

    VastaaPoista