Sisällön tarjoaa Blogger.

Festari asu

festari asukokonaisuus

Hat & Dress H&M
Kimono BikBok
Bag Michael Kors
Shoes Converse

festari kokonaisuus

Mä en oikein tiedä tuliko mulla mitään asukriisiä ennen juhannusta. Meillähän oli tosiaan kolmen päivän liput Tahkon juhannukseen, eli se tarkoitti että kolmen illan festarivaatetus piti pakata matkaan. No mähän pakkasin. Keskiviikko iltana palloilin vaatehuoneen ja meikkihuoneessa olevan vaaterekin välillä, ehkä pieni kriisipaniikki oli ilmassa, muttei sen suurempi.

Olin koonnut kaksi varmaa asua mielessäni jo kuukautta ennen, joista vain toinen eli juurikin tämä asu pääsi käytölle. Muiden iltojen asut meni sitten vaatekappaleista, jotka pakkasin nopeasti sellaisella ehkä-meiningillä laukkuun. Tämä on ainoa jonka sain kuvatuksi mökin pihassa nopeasti pienessä tihkusateessa the iltana - eli toisin sanoen perjantaina - eli asukokonaisuus minkä olin päässäni kehitellyt jo kuukautta ennen. Olisin voinut hypätä tähän vaikka jokaisena kolmena iltana, mutta en halunnut.

glitter meikki festareille

Tää on sellainen mihin voisin myös pukeutua myös Kuopio Rockcockiin. Todennäköisesti menemme kahden päivän lipuilla, mutta se on vielä pieni kysymysmerkki menemmekö ollenkaan. Toisaalta haluaisin kokeilla muita festarityylejä ja ehkäpä jopa kuvauttaa ne jossain päin keskustaa. Oon silti valtavan rakastunut tähän lookiin, että en haluaisi tuon olevan ainut kerta kun tähän asuun hyppään. Käyhän tämä varmasti mulle arjessakin, koska pukeutumistyylini ei oo mikään kovin basic.

hapsukimono
Kiva huomata kuvaamisen jälkeen kun noi mun ponnarit on jääneet ranteeseen! Oli vähän hoppu laittautumisen ja kuvaamisen kanssa ;) 

festari look

Ensimmäistä kertaa kokeilin myös irtoglitteriä kasvoille, kiitos yhden ystäväni joka kertoi ottavansa glitterkamppeet mukaan ja lainasi liimaansa minullekin. Otin oman The Body Shop joulukalenterista saamani glitterputelin mukaan ja sain kultaa poskille. Että mä tykkäsin ja voisin kuvitella laittavani muulloinkin sitä, mutta ehkä vähän hillitymmin. Pitääkin lähtee liimaostoksille.

festival look

Mitäs tykkäätte tästä mun festari asusta?


Lue myös: 3 x festival look , Juhannus 2018

22 kommenttia

  1. Todella hyvä valinta festariasuksi! <3 Mun mielestä näyttää mukavalta, mutta samalla myös näyttävä asu! Tuo mekko on muuten todella kiva :) Mulla alkaa myös vähän asukriisi iskemään, kun kaksille festareille pitäisi suunnitella jotkut asut :D Mä haluan aina ennen kaikkea, että on mukava asu, mutta samalla että olisi arjesta poikkeava. Glitteriä mullakin valmiina jo festareille ;) Tennarit tai superstarit luultavasi kengiksi, koska ne on mukavimmat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Niina! Tää oli todella mukava päällä, siksi tähän vois varmasti pukeutua muutenkin 8) Apuaa, nyt vaan miettimään sit asua festareille, niin ei sit kriiseile liikaa sillon kun on se hetki :D Glitter oli huippu juttu festareille ja Consseilla oli hyvä mennä 8)

      Poista
  2. Oooi mikä asu! Toi kimono on ihana<3 Multa löytyy tosi samantyylinen, vähän lyhyempi vaan ja ilman hapsuja :) Voisin mennä se päällä vaikka koko kesän ja ärsyttääkin, kun nyt on ollut niin hirvee tuuli jo pitemmän aikaa, että on ollut pakko vetää päälle jotain paksumpaa.. Glitterit sopii niin hyvin festarimeikkkiin<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Linda <3 Tää on kyllä ollu mun yks lemppari vaatekappale tää kimono jo pitkään <3 Tuo oli just sopiva keli tuolle kimonolle, ei liian kuuma eikä liian kylmä, tosin viilee tuli iltaa kohden kun alko satamaan, mutta sadeviitta sit lämmitti sopivasti :D

      Poista
  3. Hei wau, ihan mahtava festariasu! Oon kyllä niin kateellinen sun tyylitajusta ja uskalluksesta kokeilla erilaisia yhdistelmiä!♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ihanasti sanottu Sini, kiitos paljon <3 Oonpa nyt yhtä hymyä, ihanaa 8)

      Poista
  4. Rakastan tätä asua ja tota sun meikkiä!! 6/5<3

    VastaaPoista
  5. Aivan ihana asu, voisin pukea tän koska vain päälle ♥

    VastaaPoista
  6. Siis tää asu on niiiiin ihana, kuten tuo glittermeikkikin! <3 Asussa kaikki toimii kivasti, ja tuo huitula on vaan niin ihana! :) Ja tuo glitter - oi oi oi! Kokeiluun menee täälläkin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Jenni <3 Kantsii kyllä glitteriä kokeilla, ihan huikeen kiva festareille 8) Pitäis löytää ohjeet johonkin vähän hillitympään glittermeikkiin, haluaisin niin kokeilla :3

      Poista
  7. Onpas ihana look, tykkään tosta kuosien ja materiaalien combosta tässä! Toi pitsikimono toimii täydellisesti ton mekon kuosin kanssa!😍 Ooh, itsekin voisin käyttää glittereitä vaikka arkena, täytyiskin hankkia niitä omaankin valikoimaan!:) Sun festariviikonooppu kuulosti kivalle edellisestä postauksesta päätellen ja tahkon lomamökit on kyllä tosiaan kiva paikka viettää aikaa porukalla, joskus ammattikouluaikoina tuli monet jussit vieteltyä noissa maisemissa ja oli kyllä kivaa..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Maria, mäkin tykkään kovasti kuosista ja matskuista tässä ja ton mekon ostettuani tiesin heti päässäni yhdistää tuon kimonon sen kanssa 8) Glitter on kyllä kiva meikissä, osaiskohan sitä vähän hillitymmin laittaa, pitäis jostain ohjeita etsiä :') Totta puhut tuosta että Tahkon mökillä on kiva viettää aikaa porukalla, oli ihana viikonloppu <3

      Poista
  8. Tää festari asu on kyllä tosikiva!! Ja sopii kyllö hyvin myös kuopio rockkii! Mullaki asu pohdinnat edessä kun ensiviikolla on kolmen päivän ilosaari rock!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Saara :3 Me nyt ei sitten päästäkään sinne, tuli mutkia matkaan. :( No mutta ainakin siinä ulkopuolella pakko käyä fiilistelee sitä menoa ja meininkiä 8) Ihanaa kun pian sä pääset festareille! :D

      Poista
  9. Ihana festarilookki! Toi on kyllä niin sun näköinen asu♥ Mun on varmaan pakko kans hommata joku tollanen ihana kaapu/kimono ja yhdistää se tammerfesteille hattuun, kiitos sulle inspiksestä ;) Ja glitterit toimii kans, oi että määkin niin haluisin kokeilla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Emilia muruseni <3 Sulle kyllä sopis tällanen huitula juttu, sun näkönen ;) Oij ihana että mä taas annoin inspistä, toi on aina ihana kuulla <3 Kokeile myös ihmeessä glitteriä meikissä! :D

      Poista
  10. Näyttää tosi hyvältä, tuo kimono on kyllä ihana <3 Ja vau tuo glitterimeikki, sopii fetareihin jotenkin tosi hyvin :D <3

    VastaaPoista
  11. Aivan ihana festariasu! <3 Vaikka tuo hame viekin huomion niin mä kyllä tykkään myös tuosta kimonosta :> Koen että se jotenkin kruunaa tämän kokonaisuuden, sillä nuo helman yksityiskohdat ovat kyllä todella ihanat. Hyvältä näyttää! Tuota asua voisit käyttää tosiaan kyllä muulloinkin <3

    Mä olin itse nyt kolme päivää Ruisrockissa ja uskalsin sunnuntaina kokeilla ensimmäistä kertaa glitter-meikkiä paikanpäällä! Oli ihanaa, kun näytti väriyhdistelmän ansiosta aivan kuin pieneltä merenneidolta :>

    VastaaPoista
  12. Tää on kyllä just täydellinen asu festareille! :) Mä rakastan erityisesti tuota kimonoa ♥ Ite en omista tällä hetkellä yhtäkään kimonoa, mutta jospa mä sellasen ehtisin vielä tämän kesän aikana hankkimaan jostakin. Mä olin Provinssissa pari viikkoa sitten takaperin ja innostuin kans glitteristä sillon superpaljon :D ♥

    VastaaPoista