Sisällön tarjoaa Blogger.

Pafoksen mieleenpainuvimmat paikat

Oikein hauskaa lokakuista tiistaita! Ulkona onkin ihana lokakuinen keli, vettä sataa ja on synkkää. Nyt on siis hyvä hetki palata muistelemaan tuota lämpöistä ja ihanaa Pafoksen reissua. Mun piti julkaista tämä postaus Pafoksen mieleenpainuvimmista paikoista jo sunnuntaina, mutten ennättänyt vielä kertaalleen lukea ja korjailla postausta. Lisäksi sunnuntaina muhun iski kova flunssa, joten töiden jälkeen en enää jaksanut istahtaa koneelle. Tänään voin jo hieman paremmin, mutta edelleen olo on kipeä kuin mikä. Tsekataanpas nyt kuitenkin Pafoksen mieleenpainuvimmat paikat, missä käytiin ja missä suosittelen käymään, jos Pafokselle lähtee!

archaelogical park paphos cyprus arkeologinen puisto pafoksella archaelogical park paphos arkeologinen puisto pafos kypros

Arkeologinen puisto ja mosaiikit

Mä olin ainakin tosi innoissani lähdössä Arkeologiseen puistoon, joka sijaitsee aivan Pafoksen satamassa! Täällä pääsee eläytymään eri sivilisaatioiden elämään niin esihistorialliselta ajalta keskiajalle. Sisäänpääsy maksu puistoon on siinä viitisen euron kieppeillä. Suurin osa kaivausten raunioista ovat Rooman vallan ajalta ja kiehtovin nähtävyys puistossa onkin kuulemma Roomalaisten huviloiden mosaiikkilaatat.

Puiston sisäänkäynti antoi ymmärtää, että siellä on paljon kaikenlaista ihan vierivieressä, mutta paikka oli valtava ja kaikki nähtävä oli aikalailla kävelymatkojen päässä toisistaan. Näkemistä, raunioita ja mosaiikkia riitti, mutta paikka vaikutti suuruutensa vuoksi melko autiomaiselta. Ihmisiäkin puistossa oli, mutta silti sai aikalailla yksinään kuljeskella.

Siinä 30 asteen paahteessa, melko tilavalla alueella olikin todella tukala kierrellä ja kaarrella. Päivä ei ollut edes kovin tuulinen, joten se tosiaan oli ihan paahtavan kuumaa. Sai tankata vettä kovasti, mutta reissu vei silti mehut ja hyvin nopeasti vieläpä. Siitä huolimatta puistoa en jättäisi väliin, aika vaikuttavia mosaiikkeja ja raunioita me näimmekin ja siinä alkoi taas mietiskelemään millaista elämä oli silloin kauan aikaa sitten.

solomoni catacomb paphos cuprys agia solomoni catacomb

Agia Solomonin Katakombit

Meidän oli tarkoitus suunnata suoraan Arkeologiseen puistoon sinä päivänä, mutta päädyimme vahingossa pidemmän reitin kautta kuljettua ensiksi Agia Solomonin Katakombeille. Paikka oli todella aavemainen. Se sijaitsi vilkkaan tien varrella, mutta silti täällä ei ollut ihmisiä lähes yhtään. Tämä taisi olla ensimmäinen kerta kun kävin Katakombissa. Mä ahdistun hyvin herkästi kaikesta tällaisesta ja sen vuoksi olisin ehkä voinut pikkuisen ahdistua Kuninkaiden haudoista, jotka jäi näkemättä ja jotka lukeutuu muuten vieläpä saaren tunnelmallisimpiin nähtävyyksiin. Kyllä, harmittaa.. Mutta kaikki tällainen saa mut hyvin uteliaaksi ja mielessä alkaa pyöriä sitä sun tätä. Olin lähes sanaton.

aphrodites beach paphos cyprus afroditen ranta pafoksella

Afroditen ranta - Petra tou Romiou

Tänne mieheni ei millään olisi halunnut lähteä, sillä hän ei jaksanut ymmärtää kuka haluaa tuijotella jotain kiveä rannalla, jonne on yli 20 km matka Pafoksen harbourista Limassolin suuntaan. Mä halusin nähdä sen, olisin halunnut jäädä auringonlaskuun asti, se olisi ollut todella vaikuttava näky. Olisin halunnut myös uida, sekä ottaa muutaman yhteiskuvan näitä kiviä ja kallioita vasten, mutta me käväisimme rannan tuntumassa ihmettelemässä hetkisen. Rannalle pääsee helposti bussilla, vaikkakin matka kestää sen abouttiarallaa 40 minuuttia. Jos olisimme vuokranneet auton, olisimme lähteneet sillä tänne suuntaan ja matka olisi kuulemma kestänyt vain sen 20 minsaa ja näin ollen olisimme ehtineet ajamaan pidemmälle ja näkemään enemmän.

Miksi tänne sitten oli päästävä? Siellä uskotaan, että rakkauden ja kauneuden jumalatar Afrodite syntyi. Hänen uskotaan nousseen siellä meren kuohuista ylemmässä kuvassa näkyvän, kauimmaisen kiven luona. Tämän Afroditen kiveksi nimetyn kiven ympäri taikauskoisimmat sitten uivat. Kiven voi uida kolme kertaa ympäri - ensimmäisellä kierroksella saa ikuisen kauneuden, toisella kertaa saa nuoruuden takaisin ja kolmannella palautuu neitsyys. Mun mielestä paikka oli jotenkin tosi upea, se voi johtua juurikin tuosta legendasta, mikä varmaan tekeekin paikasta vaikuttavan. Mua kiinnostaakin aina tällaiset legendat ja tarut kovasti, tykkään lukea niistä ja vielä mahtavampaa on, että pääsee paikanpäällä käymään ihastelemassa.

coral bay beach paphos cyprus coral bay ranta pafoscoral bay paphos

Coral Bay Beach

Sitten vielä Coral bay, joka on uimaranta noin 10 kilometrin päässä Pafoksesta ja sinne pääsee oikein kätevästi bussilla. Voin sanoa, etten ole koskaan nähnyt niin kirkasvetistä uimarantaa, jossa on niin hienoa, pehmoista ja vaaleaa hiekkaa. Kovaa aallokkoa täällä ei ole, sillä ranta on kaunis hiekkapoukama jota ympäröi rantakalliot. Lisäksi se on matalaa hyvinkin pitkälle asti, joten ihan täydellinen uimapaikka. Täällä vietettiinkin yksi päivä ihan vain sen vuoksi, että olimme juoksennelleet pari päivää ympäriinsä pää kolmantena jalkana ja halusimme yhden päivän ihan vaan lekotella. Jos et ole rantatyyppiä, läheltä löytynee myös museo ja muuta pientä nähtävää!

Ranta oli melko vilkas, mutta me löysimme tyhjiä aurinkotuoleja vielä aika hyvin, sillä olimme ajoissa liikenteessä. Ranta oli siistein missä käytiin, Ala-Pafoksen rannat olivat useimmiten täynnä jotain meren kasvustoa, mutta Coral Bayssa sitä ei näkynyt johtunee tietty siitä ettei sitä kovaa aallokkoa ole. Lisäksi ranta oli muutenkin yleisesti todella siisti, läheltä löytyy niin vessat kuin snack bar mistä löytyy syötävää ja juotavaa. Rannalla oli myös pukukopit - suihkuja ei kyllä bongattu mikä oli vähän harmi. Rannalla voi myös harrastella vaikka mitä vesiurheilua.

Oletteko te käyneet Pafoksella?
Entä olisitteko kiinnostuneita matkustamaan sinne?


Lue myös:
Upea Pafos

8 kommenttia

  1. Ihana postaus ja upeita kuvia! Tälläinen kooste eri nähtävyyksistä oli tosi mielenkiintoinen :) Voin vaan kuvitella miten kuuma tuolla mosaiikkipaikassa on ollut, huuhhuh :D
    Harmi kuulla, että oot kipeänä :( Paranemisia<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Jasu, ihana että tykkäsit myös tästä postaus-ideasta. :) Mä olen yleensä tehnyt monia eri postauksia ja ihan erikseen jokaisesta oamsta nähtävyydestään oman postauksen. Tää oli tosiaan ihan kätevä tyyli jakaa paikat missä kävi, mutta se jäi vähän harmittamaan että kuvia ei sitten kehdannut pistää kuin yksi tai kaksi. Omissa postauksissaan kuvia voisi tunkee niin paljon kuin lystää :') Kiitoksia, täällä on tosi sitkee näköjään tämä flunssa, mutta parempaan päin mennään <3

      Poista
  2. Näistä kohteista vain tuolla arkeologisessa puistossa tuli käytyä silloin reissumme aikana :) Tuosta Afroditen kivestä kuulimme myös eräällä opastetulla päiväretkellä, mutta emme kuitenkaan pysähtyneet käymään siellä - näyttää kyllä ihastuttavalta paikalta koko ranta <3 Ja oi että, tuo Coral Bay olisi myös ollut mahtava kokea, ihanaa että te päätitte lähteä sinne ihastelemaan tuota turkoosia vettä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo puisto olikin sellainen helpoin käytävä, kun oli siinä ihan sataman kupeessa. :) Toki katakombitkin olivat ihan todella lähellä :) Tuo Afroditen ranta oli kyllä melkoisen kiehtova! Ja Coral bay mahtava, olisit kyllä nauttinut varmasti tuosta paikasta 8) Kiitoksia Tuuli kommentistasi <3

      Poista
  3. Tän postauksen perusteella todellakin olisin valmis matkustamaan Pafokselle<3 muakin kiehtoo ihan hulluna tuollaiset tarut ja myytit ja olisin varmasti itsekkin piipahtanut tuonne rannalle! Ihana toi taru tosta afroditesta <3 niin lomakuumetta nostattavia kuvia taas! Sun lomapostaukset on niin best ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oij ihan mahtava kuulla että mun postaukset ovat ainakin sut saaneet innostumaan ja olisit valmis kokemaan Pafoksen 8) Munkin mielestä toi legenda on aika ihana <3 Voi ihana kuulla, voispa näitä lomapostauksia aina tehä <3 :')

      Poista
  4. Oi että, aivan ihanan näköisiä kuvia! <3 Tämän postauksen jälkeen tuli kyllä sellainen olo, että tuonne Afroditen rannalle olisi vähän kuin pakko päästä. Ymmärrän kyllä tavallaan poikaystäväsi haluttomuutta lähteä toljottamaan jotain kiveä, mutta minusta tuo tarina kaiken taustalla on jotenkin... maaginen ja tekee tuosta paikasta erityisemmän :> Mun mielestä on kiva muutenkin tietää jonkin nähtävyyden historiaa tai tarinaa, koska sitä kautta pystyy jotenkin käsittämään, minkä vuoksi jotakin paikkaa voi kutsua oikein kunnon nähtävyydeksi - jos siis ymmärrät, mitä tarkoitan.

    Olisin kyllä niin valmis matkustamaan Pafokselle luettuani tämän postauksen <3 Vaikken niin rantalomien ystävä olekaan, mutta kyllä tuollaisten paikkojen takia voisin tehdä poikkeuksen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla <3 Joo toi tarina on kyllä sellainen minkä kuultua oikeasti haluttaa mennä käymään tuolla! Ja mieskin loppu peleissä tykkäsi käydä tuolla rannalla ja räpsi jopa innokkaampana kuvia kuin minä :'D Mua kiinnostaa myös kaikki tuollaiset tarinat ja legendat ja on huippua päästä käymään ja lukea se.

      Ihana että oon saanut sut ihastumaan Pafokseen. Ja hei, tää ei oo normi rantalomakohde, itse asiassa Pafoksella ei ole edes kunnon rantoja, joista rantaa rakastavat nauttisi. Ainoastaan tuo Coral bay on tosi hyvä, mikä on sitten kaukana :D Joten täältä löytyy oikeasti paljon paljon muutakin kun rantoja, me ei keretty käydä kaikissa, mutta kyllä löytyy tekemistä ja nähtävää viikoksi niillekin jotka ei välitä rantaloma fiiliksistä! :) Toki sit kannattaa matkustaa vähän viileämpään aikaan, koska mekin kun seikkailtiin paljon ja se 30 astetta lämpöö, hhuhh… :D

      Poista