Sisällön tarjoaa Blogger.

Berliini kutsuu - Olisiko teillä vinkkejä?

vinkit berliiniin lukijoilta

Jep, me varattiin eilen vähän extemporena äitini kanssa pieni reissu Berliiniin, johon suuntaamme kolmen viikon päästä. Mä oon kuukauden verran mieheltä kysellyt, että voitaisko lähteä Berliiniin nyt tässä joulunaikaan, koska oon jo pitkään haaveillut joulumarkkinoista jossain Euroopan kaupungissa ja oon kuullut kehuja nimenomaan Berliinin joulumarkkinoista. Mä oon kuitenkin yleensä viikonloput töissä ja N taas viikot, jolloin mulla taas on enemmän vapaata, niin se idea täytyi haudata.

Mä käväisin sunnuntaina äitini luona ja kerroinkin hälle, että haluaisin kovasti Berliiniin joulumarkkinoille, mutta meillä ei valitettavasti osu ajat yksiin tuon miehen kanssa. Äiti sit sanoikin heti, että hän lähtee, lähdetään!! Alettiinkin selailemaan lentoja ja hotelleja sunnuntaina ihan huvikseen, ja vähän vielä varpaillaan, sillä en vielä ollut saanut työvuoroja. Lähteä vai eikö lähteä? Sitten kunhan iltasella sain työvuoroni, niin saatiin aika sovittua ja eilen me se sitten varattiin!

lentokoneessa

Oon tosi innoissani, vaikka haluankin aina nähdä maailmaa tuon oman miehekkeen kanssa, niin välillä ei ajat osu ja sitten täytyy vaan lähteä ilman jos johonkin haluaa lähteä - vaikka vaikeelta se näin aluksi tuntuukin. Tästä kehkeytyikin ihana äiti-tytär reissu Euroopan kaupunkiin, jossa näkyy joulu paaaaljon suuremmin kuin täällä, sekä on markkinoita pitkin kaupunkia. N ei olisi ehkä jaksanutkaan mun hössötystä joulumarkkinoista, sekä nähtävyyksien perässä juoksua, shoppailusta puhumattakaan, vaikka sitäkin teen nykyään vain pienissä määrin.

Hotellimme on ihan Berliinin keskustassa, ehkä suunnilleen siinä Potsdamer Platzin ja Alexanderplatzin välissä. Näissä molemmissa on ainakin joulumarkkinat. Lisäksi suunnitelmissa on ainakin TV Tower, Berliinin muuri, Holocaust memorial, Brandenburgin portti ja se aika näyttävänkin näköinen Berliinin tuomiokirkko. Tiedän, että emme ehkä kaikkea ennätä näkemään - meillä on neljä päivää aikaa, joista kaksi on kokonaisia.

Nyt kyselisinkin teiltä Berliinissä käyneiltä vinkkejä Berliiniin ja ihan jopa Saksaan matkustavalle ensikertalaiselle? Eli siis nähtävyydet, kulku, shoppailu, ravintolat.. Jälleen saa heittää mitä mieleen vain tulee! Jos olet jopa käynyt näillä Berliinin upeilla joulumarkkinoilla, niin niistäkin saa heitellä kokemuksia sekä vinkkiä jos toistakin. 


Let's talk about Berlin!
Ihanaa uutta alkanutta viikkoa!

10 kommenttia

  1. Me oltiin just pari viikkoa sitten. Sanoisin, että noissa sun jo luettelemissa suunnitelmissa on jo aika hyvin ohjelmaa lyhyelle lomalle, varsinkin kun aikaa tosiaan menee joulumarkkinoilla ja ehkä muissakin kaupoissa. Mun mielestä kivointa oli kävellä Kreutzbergissä ja kivointa shoppailla Kudammin ympäristössä.
    Ravintolat oli edullisia ja metrot ja S-bahnit kulkee näppärästi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin varmasti on, mutta me ollaan totuttu juoksemaan, hhe. :D No ei kun tuossa tosiaan on tuota nähtävyyttä ainakin jo tarpeeksi, kauppavinkkejä olis kiva kuulla, olisiko esimerkiksi keskustassa lähettyvillä jotain outlettia tms. Yritän netistä etsiskellä tän kaltaisia vinkkejä :3

      Ihana kuulla sun mieleen jääneet paikat! Mä oon tosi kujalla vielä nuista paikoista, mutta veikkaan että tässä googlettelemalla ja tutustumalla alkaa kohta paikat olla mielessä ;) Metroa ja liikennettä tuskin käytämme paljoa, sillä menemme usein ihan jalan, koska silloin näkee enemmän. Tietysti riippuu säästä! :)

      Poista
  2. Oi vitsit, nyt oon kyllä vähän kade! Oon myös haaveillut jostain Euroopan joulumarkkinoista ja Berliiniin oon jotenkin kaivannut takaisin<3 Berliini on tosi monipuolinen kaupunki, ihan törkeesti nähtävää! Ja shoppailtavaa, Primark on ainakin sellainen missä kannattaa käydä :) Mitään tiettyä ravintolaa en osaa suositella, mutta ruoka siellä oli kyllä hyvää vaikkakin annokset oli tosi rumia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Jasuuu, elä ole! :D Oon kyllä innoissani että pääsen joulumarkkinoille johonkin muualle kuin Helsinkiin, oon siitä monena vuonna jo haaveillut :D Mä en koskaan ole käynyt Berliinissä, joten innolla menen katsastamaan tämän kaupungin :3 Primarkissa tulee varmasti vierailtua, Lontoosta tuo on tuttu kauppa. :) Hha mä jotenkin ehkä muistan tuon, että oot sanonut että siellä oli annokset rumia! :D

      Poista
  3. Oi miten ihanaa, tuollaiset extempore reissut on kyllä ihan parhaita! <3 Itselläni ei nyt ole valitettavasti antaa mitään vinkkejä Berliiniin, kun en ole siellä itsekään käynyt, mutta voin kuvitella miten ihanaa noilla joulumarkkinoilla varmasti on :)

    Pakko vielä kommentoida, että meillä on tosi samanlainen tilanne mieheni kanssa, että aikataulut menevät usein ristiin ja sen vuoksi varsinkaan mitään pidempiä reissusuunnitelmia on hankala toteuttaa :/ Monesti olen joutunutkin itse ottamaan töistä omaa lomaa, jos reissuun ollaan haluttu lähteä.. Tekisi mieli kyllä nyt talven aikana lähteä johonkin edes pienelle reissulle kun miehelläni on vapaata, mutta katsotaan! :D Berliini on kyllä kaupunkilomakohteena sellainen, jossa haluaisin ehdottomasti joskus käydä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No älä muuta sano, oon tosi innoissani! En ole tainnut koskaan varata näin extempore, vai olikohan meillä kerran Kanarian matka yhtä extempore.. en muista :D Ainakin mitä oon kuvia katsellut Berliinin joulumarkkinoista, niin voi uskomaton sitä valoloistoa. En malta oottaa <3

      Voi ei, toi on tosi inha tilanne kyllä, mä tiedän :/ Toivottavasti te saatte jonkin pienen reissun edes järjestymään, toivon sitä todella <3 Hhe mulla on haaveissa ollut Köpis pitkään ja sielläkin ois kehuttuja joulumarkkinoita, mutta jostain syystä päädyttiin sit kuitenkin Berliiniin, vaikkei se koskaan oo ollu niin lähellä mun kiinnostustani kuin esimerkiksi tuo Köpis :D Silti haluan Köpikseen ehkä enemmän kesäaikaan ja Berliini on nyt mielessä :')

      Poista
  4. Oi Berliini on kyllä kiva ja kahdessa kokonaisessa päivässä ehdtittte nähdä hyvin kaikkea! ♥ Varsinkin jos varaudutte lämpimillä vaatteilla ja hyvillä kengillä pystytte kävellen näkemään Brandenburgin portin, holokausti muistomerkin, berliinin muurin, checkpoint charlien yms. :) Mulla löytyy blogista muutama postaus Berliinistä, mutta vinkki postaus jäi vaiheeseen kiireiden alla :( Alexander platzilla on myös Primark, jos haluaa shoppailemaan ;) mut vitsit uskon että nuo joulumarkkinat tulee olee todella upea <3 Ihanaa matkaa! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Ane kommentistasi <3 Joo meidän hotelli onkin ihan tuon checkpoint charlien lähettyvillä, sijainti on ihan loistava varmasti :) Lämpimästi kannattaa tosiaan pukeutua kun meinattiin viihtyä myös joulumarkkinoilla, joita on ihan ympäri Berliinin keskustaa! :D
      Mä lueskelin jo sun vinkkipostauksesi Berliinistä aiemmin ja sieltä löytyi hyviä vinkkejä, kiitos <3 Primarkissa tulee varmaan pyörähdettyä, kuten myös Bershkassa, Pull&Bearissa ja Stradivariuksessa kun ne on just näitä mun suosikki vaatekauppoja ulkomailla, vaikken sinänsä aiokaan lähteä sinne shoppailemaan - pitäähän ne silti vilkaista, jos niitä omia tarpeellisia ostoslistalla olevia juttuja vaikka löytyisi ;)

      Poista
  5. Vai että Berliiniin! Itsekin haluaisin päästä sinne jossain vaiheessa, mutta - kuten olet ehkä mun blogista jo lukenutkin - Japani on täysin vienyt mun sydämen ja sinne haluan palata aina vain uudestaan ja uudestaan :'D Mutta oon kyllä pikkasen kade, että pääset tuonne joulumarkkinoille! En ehkä ole itse niin suuri jouluhössöttäjä, mutta kyllä sellaiset markkinat olisi ihan kivaa kokea kuitenkin, edes kerran elämänsä aikana. Vaikkapa juuri äidin kanssa niin kuin sä oot nyt tekemässä ♥ Toivottavasti teidän reissustanne tulee ihana! :>

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hhe no näinpä ;) Mullakin on toki nuita paikkoja mihin voisi palata aina uudestaan ja uudestaan, siksi välillä palaankin niihin, mutta nyt on tullut se vaihe että haluan päästä uusiin kohteisiin ja se ollaan tehtykin :) Jospa säkin joskus vielä päätyisit jonkin Euroopan kaupungin markkinoille joulun aikaan ;) Meidän reissusta tulee varmasti ihan huippu, kiitoksia <3

      Poista