Sisällön tarjoaa Blogger.

Rento sunnuntai look

Ihanaa päästä taas julkaisemaan asukuvia. Joulukuussa ei yleensä oo tullut otettua yhtään asukuvia, sillä yleensä ei ole ollut tarpeeksi valoa. Loppu vuonna olin kuitenkin melko hyvin vapaalla viikonloppuisinkin, niin saatiin miehen kanssa yhteistä aikaa enemmän, joten kamerakin pääsi käytölle.

Joulukuussa en saanut kuitenkaan niitä asuja blogin puolelle, sillä keskityin The Body Shopin joulukalenteriin. Joka toinen postaus olikin joulukuun ajan just kalenterin purkua ja välissä sitten oli Berliiniä ja joulua sun muuta. Berliinin nähtävyyksistä on tulossa vielä postausta, vuosikooste on harkinnassa, mutten vieläkään ole aloittanut sitä, koska se ei vaan jostain syystä iske. En tiedä julkaisenko sitä ollenkaan, vai päädynkö johonkin muuhun ideaan, mikä liittyy vielä viime vuoteen.

sunday outfit winter

Jacket H&M
T-shirt Levis
Jeans Gina Tricot
Wallet Michael Kors
Shoes Timberland

outfit ideas winter

Eniwei, joulukuun alussa oli vielä melkoisen leutoja kelejä ja tarkeni tietysti vähän vähemmällä vaatetuksella. Lumi peitti kuitenkin ihanasti maan ja toi valoa synkkiin päiviin. Tässä taitaa näkyä vielä ihan ne ensilumet, mitkä jäivät maahan. Asukokonaisuus on yhdeltä joulukuiselta sunnuntailta, jolloin käytiin mummini luona ja sen kautta mentiin sitten leffaan. Tuollaisia sunnuntaita on harvassa, mutta niitä olisi ihana pitää enemmän.

michael kors wallet

Kyseisen takin ostin H&M:ltä ehkä vähän extemporena joskus syksyllä. Mä en yleensä enää tee mitään extempore ostoksia ja oon muutenkin paljon harkitsevampi kuluttaja, mutta muistan ihailleeni samantyylistä takkia jo keväällä 2018. Se taisi kyllä olla vähän valkoisempi ja hieman pidempi versio ja muistin, että mua harmitti se ihan vietävästi, kun en ostanut sitä ensimmäisellä kerralla ja kaikki koot olivat loppu sillon kun olisin sen ostanut. Tää takki oli jälleen hittiostos, sillä olen pitänyt tätä kovasti. Joten toisaalta eikai se sitten ollut kovin heräteostos, jos olin jo samantyylistä ihaillut paljon aiemmin.

winter outfit ideas
michael kors wallet1

Blogeissa pyörii nyt paljon koosteita sun muita vuoteen 2018 liittyen. Mua ei tosiaan se kooste oikein iske, mutta jotenkin haluaisin palata muistelemaan mennyttä vuotta vielä täällä bloginkin puolella. Ehkä keksin jotain pientä kivaa ensiviikolla, kun ennätän paneutua siihen kunnolla, sillä huomenna alkaa normaali arki ja olen vapailla enemmän. Jotenkin ihana palata arkeen kaiken joulukiireiden ja alennusmyyntihässäkän jälkeen. Nyt painun kuitenkin vielä töihin ja hengähdän vasta illalla!

rento sunnuntai asu

Mitä mieltä olette tästä rennosta kokonaisuudesta? 

22 kommenttia

  1. Aivan ihana asu!♡ Tykkään jotenkin tosi superisti tosta yksityiskohdasta, että oot käärinyt lahkeet just noiden kenkien kohdalle! Takki on myös aivan upea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Elli <3 Joo just tuollaisilla hihojen tai lahkeiden kääntelyllä on hauska tehdä yksityiskohtaa asuun, tai just se että vaikka neuleet hihat pilkottaa takin hihojen alta, näin teen! :D Hauska että oot huomannut nuo lahkeet tässä! Nilkat paljaana en halua kulkea viileällä joten en oo siis käärinyt niitä niin paljoo että ne pilkistäisi liikaa. :)

      Poista
  2. Rento tuo asu on ja samalla myös aika perus kokonaisuus. Muhunkaan ei kauheasti tuollaiset asukokonaisuus koosteet kuluneelta vuodelta oikein iske. Ehkä se on sen vuoksi, että ne on jo sellaiset asut jotka on jo nähty ja jotka ei kauheasti yllätä enää sen postauksen ilmestyessä. Kuten tämä sun asusi, tämä on tosi kiva ja rento, suht tyylikäs tuollaiseen sunnuntaihin, mutta ehkä omaan makuun jo todella nähty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse asiassa meinasin pistääkin otsikoksi tyyliin just jotain Basic asua tai sen tyylistä, mutta päädyin tuohon otsikkoon :D Koska siis täähän on aika perus, massan mukana menevä asu! Todella nähty, mutta ei nähty mun päällä vielä blogissa. ;) Musta on mukava julkaista blogissa kokeilevia asuja, massasta poikkeavia asuja, mutta myös näitä asuja jotka on aika massa :D Pukeutumiseni kun on aika laidasta laitaan :) Kiitoksia Paula kommentistasi <3 Näitä perus kokonaisuuksia ja paljon katukuvissa näkyviä näkyy varmasti tulevassakin :')

      Joo vuosikooste asuista ei oo enää ollut munkaan juttu monena vuonna, tuossa meinasin siis ihan lifestyle tyyppistä vuosikoostetta, mikä ei myöskään enää iske, mutta mitä oon tähän asti joka vuosi tehnyt :) Asukoostetta vuodelta en siis ollut aikomassakaan tehdä, mutta lifestyle tyyppistä koostetta vuodestani olisi hauska jollain tapaa raapustaa, muttei sillä perus tyylillä :) Ymmärsitköhän mitä ajan takaa :'D

      Poista
  3. Upea olet, aivan ihanat nää asukuvat! <3 Valo on jotenkin kaunis ja asu niin siuta, vaikka jotain erilaista tässä on. :) Tuo takki on kaunis, miulla oli vastaavia nuorempana mustavalkoisena, mut tuossa värissä ehkäpä toimii paremmin. Yksi miun suosikeista siun asuista, hiuksia myöten täydellinen kokonaisuus! ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitoksia kauniista sanoistasi Milla <3 Valo oli munkin mielestä näissä ihan todella upea, tulee kerrankin hyvästä kohtaa näihin kuviin ja harvoin onnistun näissä :D Tuollainen musta takki houkuttelisi myös, mutten tuskin tarvi samanmoista enää. Molemmat ihan toimivia varmasti :'D Ihana kuulla että tällanen melko perus asukokonaisuus on noussut sun suosikeiksi mun asuissa <3

      Poista
  4. Voi mikä ihana look, näytät niin upealta! <3 Todella kaunis tuo takki, kelpuuttaisin itsellenikin koska vain :) Tiiätkö, sain viimein äsken päivitettyä macbookkini ikuisuuden lykkäämisen jälkeen ja nyt tää VIIMEIN tunnistaa mun google-tilin!! Eli ei tarvii kirjoittaa itse nimeä ja osoitetta ja tunnistautua miljoonaa kertaa etten ole robotti, ai että se on vähentänyt ja hidastanut kommentointia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Jenni kulta <3 Hei ihan mahtava kuulla että oot saanut siellä koneen pelittämään, kannatti siis päivitellä macbookki niin pääsit vaivattomasti kommentoimaan, sun sanojasi onkin ollut ikävä ;) <3

      Poista
  5. Oi että tässä asussa on kivat värit! <3 Tykkään tosi paljon tosta Korsin lompakosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Sini, aivan ihana kuulla <3 Toi kukkaro on munkin mieleeni, tykkään kovasti 8)

      Poista
  6. No wau! Ihana asu, niin rento mutta samalla supertyylikäs :) Ja tuo takki on kyllä todella nätti!

    VastaaPoista
  7. Ai että mitäkö mieltä olen? No täähän on aivan ihana kokonaisuus! 😍 Voisin heti pukea vastaavan ylleni!

    www.hennam.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tiijätkö aattelinkin, että tää vois olla vähän sun tyylinen asukokonaisuus ;) Kiitos paljon Henna kommentistasi :3

      Poista
  8. Ihanan raikkaita kuvia, siis tuli jotenkin jo ihan kevätvibat näistä, vaikka olet ottanut ne joulukuun alussa?! :D Asu on myös tosi rento ja tuo takki näyttää ihanan pehmoiselta <3 Miekin mietin oman vuosikoosteen kohdalla, että näinköhän enää jatkossa jaksan niitä ruveta väsäämään - siinä on hirveä homma! :D Toki senkin voisi toteuttaa jollain toisella tyylillä, mutta täytyy sitten tämän vuoden lopulla pähkäillä uudestaan että miten ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hei, mulle tuli kans tosi kevätvibat näistä kuvista kun muokkailin! Tää asu käy myös tosi hyvin keväälle ja syksylle, kuten myös tuohon leutoon talvikeliin :D Mä julkaisin tosiaan vuosikoosteen niin, että kerroin vain muutamista kivoista tapahtumista, enkä käynyt joka kuuta läpi, koska en vaan jaksa miettiä niin tarkasti joka kuulta jotain :') Toi on siis ihan hyvä tapa, jos jollain tapaa haluaa palata muistelemaan mennyttä vuotta vinkvink ;)

      Poista
  9. Oioi ompas kiva asu, aivan ihana tuo takki ja pidän kovasti myös farkuista :) Oon alkanut pikkuhiljaa pitämään revityistä housuista ja sun päälle nuo ainakin sopii täydellisesti<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon <3 Mukava että säkin oot alkanut lämpeemään revittyihin farkkuihin, itse oon tykännyt jo pitkään ja jotenkin nykyään enemmän haluankin niitä revittyjä kuin perus farkkuja päälle :')

      Poista
  10. Mun mielestäni tämä asukokonaisuus on ihanan tyylikäs ja rento; juuri sellainen, johon voisin itsekin pukeutua! <3 Olen aina ennen omalla kohdallani kauhistellut vaaleita farkkuja ja housuja muutenkin, sillä minusta on aina tuntunut, että sellaiset saavat mun jalkani näyttämään todella kookkailta... Viimevuonna päätin kuitenkin olla välittämättä ja senpä vuoksi ostinkin paljon sellaisia housuja, jotka eivät olleet pelkästään mustia, vaan niissä oli sekä vaaleita värejä että erilaisia kuvioita! Ehkä tänä vuonna päädyn ostamaan tuollaiset farkut, jollaiset sulla on näissä kuvissa *_*

    Jos et saanut selvää niin kyllä, tämä asukokonaisuus on tosi, tosi kiva <3 Mä tykkään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaan tyylikäs, rento ja ajaton kokonaisuus varmasti, siis monella näkee tämän tyylisiä yllä toki ;) Mahtavaa että sä oot rohkaistunut käyttämään enemmän housuja, oot just kaunis tuollaisena kun oot, joten oon todella iloinen että oot rohkaistunut siihen! Toivottavasti vielä joskus päädyt tällaisiinkin housuihin jos nuo mun revityt farkut iskee ;) Kiitos jälleen ihanasta kommentistasi <3

      Poista
  11. Tosi kaunis ja simppeli asu Kata!<3 En tajua miksi en koskaan ite osaa pukeutua noin kivasti :'DD Tai jos lähden sunnuntaisin rennosti kaupungille, niin tyrkkaan uggit jalkaan ja parkan päälle! Jotain stailausneuvontaa voisin ottaa sulta vastaan :D♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emilia <3 Hhaa hei kuule ihan talven sunnuntain rento kaupunkilook on yleensä mullakin Uggit ja joku teddytakki tai untuvatakki niskaan! :D Toihan on alkutalvea niin pystyi vielä menemään noin, mutta nyt pakkasille Uggit ja teddytakki on ollut ihan must! :D

      Poista