Sisällön tarjoaa Blogger.

Alkukesän kuulumisia

sitruuna jäätee
pepe

Täällä suunnilla ollaan oltu melko rauhallisissa fiiliksissä tämä alkukesän aika. Sitä sun tätä kivaa kesähommaa on saanut jo puuhailtua, suurimmaksi osaksi kiitokset kuuluu sille, että oon saanut niin hurjan paljon vapaita viikonloppuja tälle kesäkuulle. Postaustahti on näin ollen hidastunut ja näköjään ennätän raapustaa teille kerran viikkoon jotain. Kesähelteet eivät anna istahtaa koneelle ja välillä on tarvinnut vielä levätäkin hurjana. Välillä jaksaa ja välillä ei.

kukkaset kesä

Mitäs me ollaan ennätetty jo tässä alkukesästä tehdä? No ollaan saatu nauttia auringosta, grillata hyvää grilliruokaa ja viettää päivät ihan pihalla nauttien. Ollaan heitetty talviturkki ja nautittu raikasta jäistä jääteetä hulluna. Syöty jo muutamaan otteeseen jäätelöpallot jäätelökioskista ja nautittu lämpimiä kesäiltoja terassilla. Käyty syömässä äidin kanssa sataman kesäravintolassa ja nautittu muuten kesäisestä säästä. Sellasta perus kesähömppää, aij että mä olen nauttinut.

Lisäksi oon taas jälleen päässyt pitkästä aikaa auton rattiin ja totutellut pikku hiljaa jälleen autoilemaan. Liikenteeseen meno pitkästä aikaa tuntui hivenen kutkuttavalta, mutta kyllä se vaan sujuu ja kaikki tulee sieltä takaraivosta. Nyt oon innolla lähdössä aina ajamaan, kun hyvä sauma sattuu.

wanha satama kuopio mustikkakukko syreenit

Lomaan on enää abouttiarallaa kuukausi aikaa ja oon kyllä hyvin innoissani jäämässä lomalle. Silti jaksetaan nyt nämä viimeiset neljä viikkoa painaa töissä. Kovaa työrumbaa ennen nautitaan kuitenkin vielä tästä Juhannuksesta, joka on mulla vapaa. Lähdemme tänään Tahkolle, joten luvassa on mökkeilyä ja festarivilinää!

Millaisia suunnitelmia teillä on Juhannukselle?
Ihanaa Juhannusta kaikille, ollaanhan kaikki varovaisia ja nätisti ♥  

8 kommenttia

  1. Aivan ihana tuo uikkari, mistä tuo on? <3 Ihanan kesäisiä puuhia siellä ja siistiä, että oot palautellut ajotaitojakin mieleen. :) Siitä se lähtee, aika hyvin se säilyy takaraivossa ja harjoittelemalla palautuu täysin. ^^ Ihanaa Juhannusta sinne! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia <3 Se on Cubukselta, aivan ihana ja kehuja kovasti saanut :3 Kylläpä sen huomasi kuinka se autolla ajo tosiaan on tuolla takaraivossa 8) Kiitoksia ja toivottavasti siellä oli myös ihana Juhannus <3

      Poista
  2. Vapaat viikonloput kesällä on kyllä kultaakin kalliimpia<3 Mulla tulee itse asiassa tänä kesänä olemaan normaalia enemmän niitä viikonloppuja töissä, kun menee vuorot just silleen ettei loman alle jää yhtään vklvuoroa :D Mutta pitää nauttia niistä vapaista kuitenkin! Ihania kivoja pieniä juttuja on sun kesään tähän mennessä mahtunut :) Ton talviturkin kun pääsisi itsekin vielä heittämään, tuntuu vaan niin jäätävältä merivesi tällä hetkellä, että pitää ehkä etsiä joku järvi tms. mikä olisi vähän lämpimämpi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No älä muuta sano <3 Voi harmi että siellä taas menee toisin päin ja et saa vapaista viikonlopuista niin nauttia. Mutta toki muista vapaista voi nauttia sitten senkin edestä, mutta tiedän tunteen että se viikonloppu on ihan erilaista vapailla kun arkena ;) Merivesi olisi varmasti ollut tuolloin vielä kylmää!

      Poista
  3. Ihanalle kuulostaa sun kesä <3 Toivottavasti teillä oli ihana juhannus Tahkolla! :')♥ Tuo kuva susta tossa järvenrannalla, ihana!!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Emilia <3 Ihana Juhannus oli, toivottavasti oli teilläkin <3

      Poista
  4. Ihanan kesäisiä fiilistelykuvia <3 Kaikissa on omanlaisensa tunnelma ja nyt tuli oikein kunnon kuvausfiilis itselleenkin :') Täytyy katsoa jos minäkin saisin aikaiseksi ottaa vähän fiilispohjaisia kuvia ja julkaista niitä oman blogin puolella. Tällaiset postaukset ovat nimittäin aina mun mieleeni.

    Kivoja juttuja olette kyllä ehtineet tekemään kesän aikana! Jäätelöpallot jäätelökioskilta ovat kyllä täälläkin ihan must-juttu, täytyy varmaan parin viikon päästä alkavan kesäloman kunniaksi mennä syömään hyvyyksiä Aurajoen rantaan täällä Turussa ;>
    Toivottavasti teillä oli mukava juhannus <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia <3 Julkaise ihmeessä sinäkin tällainen pieni kesän kooste fiilistelykuvista, oikein mielellään luen minäkin näitä nimittäin 8) Täällä Juhannus sujui huipusti, toivottavasti sielläkin <3

      Poista