Sisällön tarjoaa Blogger.

Kesäkuun Bette Box 2019

bettebox kesäkuu 2019

Viimein sain kesän ensimmäisen Bette Boxin tänne bloginkin puolelle, aloin jo stressaamaan että ehtiiköhän tää ennen heinäkuuta tänne, no ehtihän se, vaikka kesäkuun vikaa iltaa eletään, hhe. Näitä olette varmaan jo nähneet monessakin eri blogissa, mutta haluan ilmaista myös mielipiteeni tänne kyseisistä tuotteista. Mähän tilasin siis viime kesänä kesäkuiden Bettet itselleni. Tänä vuonna meinasin olla tilaamatta, mutta sitten päätinkin vielä loppuhetkellä tilata itselleni kolme kesän Betteä.

kesäkuun bettebox 2019

Onneksi tilasinkin, sillä tämä ei ollut pettymys. Ehkä yhden tuotteen olisin vielä itse boxiin lisännyt, mutta muuten ei ole kyllä valittamista lainkaan. Itse kerron mielelläni nyt vain pintapuolisesti mielipiteeni näistä tuotteista, mutta esimerkiksi Linda avaa ihanan kattavasti blogissaan aina mitä tuotteet sisältävät ja kertoo tosiaan tarkemmin aina kaikista tuotteista. Mun lemppari kosmeblogi kyseessä, tsekatkaa!

glitternisti irtoglitter bettebox

Glitternistin glitteriä
Mähän ostin muutamaa päivää ennen Betten saamista itselleni kolme glitternistin glitterpurkkia Juhannukselle ja tietysti tästä sitten tuli lisäksi yksi. Punnitsin pitkään kaupassa otanko hopeaa, ja päädyin ottamaan. Ei olisi pitänyt, sillä tästä tuli hopeista ja vieläpä parempi versio kuin oma ostamani. Omastani puuttuu nuo haaleat sateenkaaren värit, mitä tässä purkissa on. No onneksi mulla menee glitteriä kasvojen lisäksi geelikynsiinkin, eli ei varmasti jää mikään käyttämättä.

vaseline bettebox

Vaseline 
Vaseline eli siis jokaisen tuntema huulirasva ei ollut mikään sellainen yllättävä ja hauska, katsoin vaan että jahas, huulirasvaa, no sitä menee aina. Sitten tajusin myöhemmin lukea, että se sopii myös irtoglitterin kiinnitykseen ja johan heräsin siihen, että ihan loistava ja kiva idea tuo oli boxiin, jossa tulee myös sitä irtoglitteriä. Mä tosin käytän Nyxin glitterprimeriä, joten tuon käytän mieluummin huuliin.

lumene huulikiilto bettebox

Lumene Luminous Shine huulikiilto
Mähän tunnetusti jätän huulipunien käytön vähemmälle kesällä ja käytän enemmän huulikiiltoja, siksi tämä Lumenen huulikiilto oli hyvin mieluisa ylläri boxista. Sain omani ihanan kesäisessä sävyssä Bright Rose. Tämä on ehdottomasti käytössä tänä kesänä ja paljon.

afterspa makeup remover bettebox

AfterSpa Mini Makeup Remover
Tämä meikinpoistopyyhe herätti kovasti mielenkiintoa ja ihmetystä. Tämän pitäisi poistaa meikit kasvoilta pelkän veden avulla, mutta itse en jostain syystä jaksa ja osaa uskoa tällaiseen ihmepyyhkeeseen. Ja kyllä mä vaadin jonkun pesuvaahdon tai -geelin siihen kaveriksi, jotta saan mielenrauhan siihen, että kaikki meikit poistuu varmasti. Voisihan tätä kokeilla, mutta jostain syystä tuntuu etten koskaan saa aikaiseksi.

ziaja jalkarasva bettebox

Ziaja Nourishing jalkarasva
Jalkarasva oli sinänsä iloinen yllätys, mutta mulla on jo kaksi isoa putelia käytössä Dermosililta ja The Body Shopilta. Joten tämä saa mennä odottelemaan varastoon hetkeksi, sillä en kehtaa kolmatta purnukkaa avata. Ziaja on kuitenkin uusi tuttavuus, josta olen vain lukenut, joten mukava saada testata jotain brändin tuotetta!

proteiinipatukka ja tuoksunäyte bettebox

Hollisterin tuoksunäytteitä sekä NJIE proteiinipatukka
Rehellisesti sanottuna mä en ikinä välitä näistä mistään proteiinipatukoista tai tuoksunäytteistä, joten harmittaa kun näitä aina lähes joka boxin kohdalla on. Näiden kahden tilallekin voisi mun puolesta laittaa jotain muuta pientä kivaa, vaikka joku testerikoko jostain muusta.

Mitä mieltä te olitte Kesäkuun Bettestä?

8 kommenttia

  1. Ihan ensin on pakko sanoa, että kiitos paljon kehuista ihana<3 Sait hymyn mun huulille, vaikka muuten viime päivät oonkin ollut lähinnä pelkästään surullinen :')

    Tää boksi itsessään oli mun mielestä ihan hyvä, mutta tosiaan jotain tää olis vielä kaivannut. Just ton patukan ja tuoksunäytteen tilalla olis ollut kiva saada joku kunnon tuote! NYX:n Glitter Primer on täälläkin käytössä irtoglitterin kanssa eli vaseliinille ei oo mullakaan tarvetta siihen tarkoitukseen :D Kiva kun kirjoittelit boksista, muiden ajatuksia on aina hauska lukea<3 :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei jos sulla on ollut vähän alakuloisia päiviä, kehu osui sitten todella hyvään saumaan <3 Mun on jo aiemmin pitänyt kehua sun blogiasi omassani, koska olet yksi suosikkibloggaajani. ;) <3

      Joo mä olen vähän lukenutkin, etten ole ainoa, jonka mielestä tässä oli vähän sellainen "jotain puuttuu"- fiilis :D Mä en liiemmin välitä mistään muista tuoksuista kuin Escadasta ja proteiinihömpötykset on mun mielestä ihan hömppää (anteeksi jos loukkaan jotakuta) joten ne on kyllä aina ihan turhakkeita mulle :D
      Mun tekis mieli kokeilla toimiiko toi Vaseline oikeasti, mutta aina kun glitteriä tungen nassuuni, niin on se NYXin purkki mun kädessä :D

      Ihana että tykkäsit lueskella mun mielipiteen tästä boxista, vaikka olinkin vähän matti-myöhäinen :') <3

      Poista
  2. Tää kesäkuun paketti vaikuttaa sisällöltään kyllä tosi hyvältä! Tota glitteriä ois mukava päästä testaamaan, sillä ite oon testaillu vaan jotai Essencen halppista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kommentista Sini! :) Mä suosittelen näitä, kun seassa on monia eri kokoisia glittereitä! Mä tosin oon heittänyt vielä lisäksi sekaan ihan pientä hilettä, joka on The Body Shopilta, sillä tää ei mun mielestä sisällä ihan tarpeeksi sellasta pientä hilettä, joka ns. "häivyttelee" sitä glitteriä kasvoilla. :D Selitys 6/5 taas, toivottavasti ymmärsit ees hieman mitä ajan takaa :')

      Poista
  3. Onpa kauniit kynnet sulla tässä! Pakko varmaan saman tyyliset laittaa itsellekin, noi on ihanan kesäiset :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon <3 Mä juuri pohdin mitähän keksisin seuraavaksi, kun tänään tai huomenna pitäisi kynsienlaittoon ruveta ;)

      Poista
  4. Olipas kiva sisältö tällä Bette Boxilla! Hyödyllisiä tuotteita, joita kuitenkin aina tarvitsee. Mua alkoi kiinnostaa tuo jalkarasva ja sen merkki (en ole itse ainakaan kuullut siitä ikinä), joten täytyy varmasti ottaa siitä enemmän selvää jossain vaiheessa, kun oma The Body Shopilta ostamani jalkarasva loppuu! Minusta on myös hyvä, etteivät Bette Boxit sisällä ylimaallisen paljon tavaraa, vaan joitain pieniä ja hyödyllisiä juttuja :> Tuo glitter-purkki oli myös kiva yllätys! Sopii hyvin kesälle ja festareille, kun haluaa jotain erikoisempaa meikkiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä :) Pian pitäisi heinäkuun boxi saada tänne myös 8) Uusimmassa boxissa tuli samalta merkiltä jälleen uusi tuote, mukava päästä tutustumaan tarkemmin tuohon Ziajaan kun olen itse lukenut siitä vain tähän asti blogeista :) Tuota glitteriä en oo vielä ennättänyt kokeilemaan, kun ostin juuri tosiaan kaksi erilaista ja värikkäämpää versiota samalta merkiltä, huipputuote!

      Poista