Sisällön tarjoaa Blogger.

Heinäkuun Bette Box 2019

bettebox heinäkuu 2019

Heinäkuun Bette Box on täällä! Mun piti julkaista teille alkuraskaudesta vähän juttua, niin moni tuntuu odottelevan sitä postausta, mutta halusin vielä tähän väliin tulla heittämään tämän heinäkuun boxin kera omien mielipiteideni näin lomani aloittamisen kunniaksi. Joo, mä oon lomalla!!! Yritän ottaa itseäni niskasta kiinni ja julkaista parin päivän sisään sen odotetun postauksen, joten yrittäkäähän jaksaa odotella ♥

bettebox heinäkuu sisältö 2019

Boxi oli varsin yllätyksentäyteinen ja sisälsi paljon sellaisia tuotteita, joita kokeilen ihan mielelläni. Toki onhan nuo perus seerumit ja voiteet tuttuja, mutta brändit ovat mielenkiintoisia ja en osaisi kaupasta lähteä sen brändin tuotteita ostamaan ja kokeilemaan. Sillä voisinkin sanoa boxin olleen mieluisaa yllätystä täynnä. Toki aina mahtuu sekaan varmasti kaikilla niitä muutamia juttuja, mitkä lähtee eteenpäin.

ziaja vuohenmaito kasvoseerumi

Ziaja energisoiva ja silottava kasvoseerumi
Ziajan brändistä olen lukenut kosmetiikkablogeista aika paljon, joten on mukava että tässäkin boxissa tuli yksi brändin tuote. Viime boxin jalkarasva tosin jäi nyt odottelemaan käyttövuoroaan, mutta otin tämän hehkua antavan kasvoseerumin heti käyttöön innolla.

Mullahan on jo kasvoseerumi, mistä en luovu kirveelläkään, mutta tämän toisen pistin yöpöydälle ja kuuluu näin ollen iltarutiineihini. Mä harvemmin jaksan meikkipöydällä käydä meikinpesujen jälkeen seerumia pistämässä, kun kaikki iltaa kohden käyttämäni voiteet ovat yöpöydällä ja se mun kasvoseerumi meikkipöydällä - pistän tosiaan iltatuotteet ennen nukkumaanmenoa sängyllä. Nyt saan seerumia kasvoille myös iltaa vasten, kuten se on suositeltavaakin.

korres ginger lime vartalovoide

KORRES Ginger Lime vartalovoide
Vartalovoiteet, niistä minä tykkään. Lime on nams, inkivääri on vähän sellainen mitä vierastan, mutta ihan hyvän tuoksuinen rasva kyseessä silti. Harmi kuitenkin, että kyseessä on minipullo. Voide lupaa kuitenkin kosteuttaa pitkäkestoisesti, joten toivon tämän olevan riittoisaa ja kestävän parit vartalonrasvauskerrat. Vartalovoidetta kuitenkin kuluu aika suuri määrä kerralla, kun käy koko kropan läpi. No plussaa minikoossa on se, että onpahan taas jollekin reissulle pieni matkakoon rasvapurkki jemmassa - mulla on niitä kyllä useampi, joten isompi koko ei olisi ollut pahitteeksi.

cougar foundation meikki

Cougar 5-in-1 Foundation meikki
Oikea monitoimituote kyseessä. Tämä meikki toimii kuulemma peitevoiteena, sävynkorjaajana, bronzerina ja meikkipohjana. Eli siitä on tosiaan moneksi. Mä olen vaan niin todella huono kokeilemaan uusia meikkipohjan voiteita, joten saa nähdä miten kovalle käytölle tämä pääsee vai lähteekö se eteenpäin.

summer rain kasvonaamio

Dermosil Summer Rain kasvonaamio
Kasvonaamio, jonka olisi tarkoitus viilentää ja raikastaa aurinkoisen päivän jälkeen kasvojen ihoa. Tässä sanotaan myös sana kosteuttava, joten mä vähän pelolla testaan mitä tämä mun kasvoilleni sitten tekee. Mä skippaan suosiolla liian kosteuttavat tuotteet, mutta kokeilen tätä mielelläni jonkun hellepäivän päätteeksi. Jokainen ihotyyppi kun tarvitsee ehdottomasti sitä kosteutta ja hoitoa etenkin auringossa olon jälkeen.

lotus wc-paperi kostea

Lotus kostea wc-paperi
Tämä oli erikoinen "yllätys" Bette Boxista ja ehkä sellainen tuote mitä en olisi kuvitellut boxiin pistettävän. Ei nyt sinänsä ole varsinaista mielipidettä vessapaperista kauneusboxin mukana, ehkä tuo lause kertoi kaiken. Olisin pärjännyt ilman ja mieluisampi juttu olisi ollut vaikkapa kätsyt meikinpoistoliinat.

bettebox näytetuotteet

Combeed Rakkolaastari, Lumenen näytepusseja ja Police tuoksunäyte
Rakkolaastari on hyvin tuttu ja varmasti joutuu käytölle etenkin kun ostin juuri uudet kengät, saas nähdä hiertääkö. Lumenen näytepussit pääsee myös varmasti käyttöön. Mutta taas tuo tuoksunäyte... Mä en käsitä niitä näissä boxeissa, suurin turhake ja moinen löytyy useista boxeista.

Mitä mieltä te olette heinäkuun Bettestä?
Ihanaa viikonloppua!

4 kommenttia

  1. Aika paljon on näissä Bette Boxeissa näitä pieniä näytekokoja. Tai ainakin siltä vaikuttaa, kun useampia eri boxeja bongannut somesta. :) Compeedin rakkolaastarit ovat parhaita, niitä ei voita mikään muu merkki! <3 Miulla on yleensä laukussa varmuuden vuoksi mukana sellainen rakkolaastaripaketti, on näppärä pakkaus kun saa suljettua uudelleen, eikä leviä laukkuun. :)

    VastaaPoista
  2. Toivottavasti Dermosilin naamio toimii sulla eikä oo liian kosteuttavaa! Tässä boksissa oli kyllä joo ihan hirveästi näytteitä ja parhaana palana tietty noi vessapaperit :D Festareillehan tollaset on varmaan hyvät ja johonkin retkeilyreissuille, jos juoksevaa vettä ei ole tarjolla, mutta en mäkään silti ensimmäisenä odottaisi saavani tollasia kauneusboksista. Kiva kun kirjoittelit tästä boksista<3 :)

    VastaaPoista
  3. Okei toi vessapaperi oli vaan outo miksi:D

    VastaaPoista
  4. Pakko kyllä myöntää, että olihan tuo vessapaperi aikamoinen yllätys... :D En ole ikinä tykännyt kosteasta vessapaperista muutenkaan, joten ymmärrän kyllä täysin, että olisit ottanut sen tilalle mieluummin jotain muuta, vaikkapa juuri joitain kestäviä meikinpoistoliinoja. Nyt kun panostetaan ekologisuuteen niin sellaiset uudelleen käytettävät meikinpoistoliinat olisivat kyllä ihan super kiva yllätys jossain tulevassa Bette Boxissa! Muuten oli kyllä ihan kivoja tuotteita ainakin minun mielestäni :>

    VastaaPoista