Sisällön tarjoaa Blogger.

Vauvauutisia

vauvauutisia blogi

Nyt mä jaan teille vauvauutisia, eli mitä oon pitkään joutunut pimittämään teiltä. Täällä on eletty huhtikuusta asti onnentäyteisiä ja jännittäviä aikoja, sillä pian minä ja N ei olla enää kaksistaan, sillä meitä tulee kolmas! Moni on varmaan jo instagramin puolelta huomannutkin yllä näkyvän kuvan, joten puolille tämä tuskin enää tulee minään yllätyksenä.

Odottelin riskialtteimman vaiheen menevän ohi ja halusin kertoa läheisimmilleni ihan ensin, ennen kuin jaan mitään tänne netin syövereihin. Esimerkiksi mummoilleni halusin kertoa ihan itse, eikä niin että he saavat kuulla lähisukulaisilta, jotka käyttävät nettiä ja saavat ehkä sitä myötä tiedon. Vauvauutiset ovat vähän venyneet, sillä tänään mulla pyörähtikin 19. raskauviikko käyntiin eli kohta ollaan jo puolivälissä, jaiks.

Tämän vuoksi mulla olikin astetta rankempi kevät takana ja siitä aiheesta haluan jakaa enemmänkin sanoja ja palata vähän muistelemaan miten rankkaa se alkuraskauden pahoinvointi on. Kertoa teille vähän kokemuksiani siitä ja saada ehkä vähän keskustelua aikaiseksi esimerkiksi siitä, miten teillä muilla meni alku. Jokainen raskaus ja ihminen on erilainen. Tästä aiheesta lisää ihan tässä parin viikon sisään varmasti.

meille tulee vauva

Mitä blogin sisältöön tulee?
No mun elämä pyörii tällä hetkellä raskauden ympärillä ja se tulee ihan varmasti näkymään blogin puolella, mutta miksikään mammabloggariksi mä en aio ryhtyä. Kuulumisissa varmasti kerron sitä elämää, fiiliksiä ja hankintoja, mutta se jää todennäköisesti siihen. Vauva saattaa vilahtaa blogissa sitten joskus tulevassa, mutta aion kyllä jättää minimiin ja jatkaa ihan perus tyyli- ja kauneusbloggarina. Koska olen myös lifestyle- bloggaaja, niin tietysti sitä tulee varmasti kerrottua elämästä sanoin ja kuvin, mutta lapsi jää pois netistä muuten ja varjelen hänen yksityisyyttään. Nimi ja kasvot jäävät mainitsematta täällä.

Näillä vauvauutusilla on mukava aloittaa tuleva viikko! Vielä kaksi viikkoa töitä ja sitten pääsen viettelemään rauhassa neljän viikon kesälomaa, jolle alkaa poikia jo vähän suunnitelmiakin. Toivottavasti saataisiin edes Helsingin reissu varatuksi, kun en uskaltautunut lähteä äidin kanssa meidän suunnitellulle Kööpenhaminan reissulle ja mies ei lämmennyt millekään autoreissulle naapurimaahan. Bloggaukseen mulla on jälleen into kasvanut, mutta aika ei tahdo valitettavasti riittää ihailemaani postaustahtiin. Noh, mennään sillä millä pystytään, eikös?

Ihanaa alkavaa viikkoa ♥  

20 kommenttia

  1. Paljon paljon onnea vielä täälläkin<3 Toivottavasti loppuraskaus sujuu alkua helpommissa merkeissä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Linda <3 Onhan tuo jo paljon parantunut, vaikka aamupahoinvointi jatkuu, silti olo on paljon parempi kuin alussa :)

      Poista
  2. Paljon onnea ihanan uutisen johdosta! <3

    VastaaPoista
  3. Oii, pian jo puolivälissä! <3 Täällä ollaan hengessä mukana, vaikka meille ei lisää lapsia tulekaan. :) Muistuu niin hyvin mieleen oma raskaus, kun ollaan juteltu ja mietiskelty porukassa. Ihana, että siulla on nyt helpompi olo ja toivottavasti loppuraskaus menee huomattavasti ensimmäistä kolmatta iisimmin! Mukava oli kuulla, että olette samoilla linjoilla tuon yksityisyyden kanssa kuin myö, arvostan. :) <3 Ihanat kuvat teistä, muistahan ottaa myös masukuvia välillä - niistä on kiva katsoa myöhemmin kasvua ja muistella raskausaikaa. ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanopa se, tuo ensimmäinen kolmannes meni kyllä yhdessä hujauksessa lähinnä varmaan siksi kun oli niin sumussa :D Susta on ollut kyllä hurjan suuri apu ja tuki kun on saanut kertoilla fiiliksiä alusta asti ja olet jakanut sitten omia kokemuksia ja vinkkiä :) <3 Ja joo, jos mentäisiin pari vuotta taakse päin niin oli ihan eri ajatus lapsen näkyvyydestä blogissa, mutta nykyään oon täysin tuota samaa mieltä kuin te :) Eri asia jos olisi yksityinen tili ym. esimerkiksi fb jossa on vain ystäviä, se olisi fine, mutta en julkiseksi :) Masukuvia otetaan <3 ;)

      Poista
  4. Oon niin onnellinen teidän puolesta <3 <3 Ai että tää oli niin ihana uutinen! :)

    VastaaPoista
  5. Oon niin iloinen teidän puolesta, tää oli kyllä ihana uutinen! ❤️ Olisi mielenkiintoista tosiaan kuulla omia kokemuksiasi alkuraskaudesta ja sen tuomista oireista, kiva jos päätät kirjoitella niistä :) Onnentäyteistä kesää sinne, ja postailet tosiaan silloin kun siltä tuntuu - niin miekin oon viime aikoina tehnyt! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oij ihana Tuuli kiitos <3 Ihana kuulla että olisit kiinnostunut lukemaan vähän kokemuksiani tuosta alkuraskaudesta, se on tosiaan luonnoksissa odottelemassa josko lisäisin vielä tekstiä siihen. Jospa saisin sen jo ensiviikolla ulos ;) Ihanaa ja onnentäyteistä kesää sinnekin <3

      Poista
  6. Paljon onnea! Olipa ihania uutisia <3 :)

    VastaaPoista
  7. Vielä täälläkin paljon onnea ♥ Niin ihania uutisia ja niin kauniita kuvia! Ja mun mielestä tää on todella hyvä postaus kertomaan teidän onnesta ja siitä, miten se tulee vaikuttamaan blogiin. Harmi, että tuo teidän äidin kanssa suunnittelema matka ei toteudukaan, mutta uusia matkoja tulee varmasti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Ane <3 Herttaisesti sanottu, huippua 8) Joo, en uskalla lähteä nyt lentelemään, kun stressaan niin kovasti nousuista ja laskuista, joten parempi jatkaa matkustelua kunhan vauvakin on syntynyt ;)

      Poista
  8. Voii tosi paljon onnea, aivan ihana uutinen! *.*

    VastaaPoista
  9. Mun on kyllä pakko sanoa, että en todellakaan osannut odottaa mitään tällaista, mutta olen tietysti todella, todella, todella onnellinen teidän puolestanne! <3 Ihana uutinen ja voi että, olet jo raskausajan puolivälissä! Aika hurjaa, ainakin minun mielestäni! Toivottavasti alkuraskauden pahoinvointi on nyt jo unohduksissa ja voit nyt paljon paremmin <3 Jokainen ihminen on tietenkin erilainen, mutta varmasti löytyy myös sellaisia ihmisiä, jotka voivat jakaa samoja tuntemuksia sun kanssasi. Jään ehdottomasti odottamaan tulevia postauksia tätä aihetta koskien :>

    Vielä kerran, paljon onnea teille molemmille! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oij hauskaa, että joku ei osannut edes aavistaa, mä vihjasin niin selvästi että en kuitenkaan ihmettele että suurin osa arvasi mistä on kysymys ;) Aamupahoinvointia mulla on edelleen, mutta parempaan päin on kyllä hurjan paljon menty <3 Tuskinpa tuo aamupahoinvointikaan menee vielä hetkeen ohi :D Mukava kuulla että odotat postausta nuista mun sen pahimman ajan tuntemuksista. Olettaisin, että saisin sen jo tällä viikolla ulos! :)

      Poista