Sisällön tarjoaa Blogger.

Loman parhaat palat

Lupailin tosiaan jakaa blogiin mun lomani parhaita paloja, tässäpä tämä nyt olisi ja vieläpä onneksi tässä elokuun puolella! Sunnuntainahan on syyskuun ensimmäinen päivä, jolloin syksy virallisesti alkaa. Onneksi tässä tuli nyt muutama lämpöinen päivä, tänäänkin on ollut ihanan lämmin ja kesäinen ilma ulkona. Silti tuolla on jo huomannut hivenen syysviboja, ihanaa.

Anyway, kuten mainitsin aiemmin, tänä vuonna kesälomani ei yltänyt ihan niihin parhaita kesälomia ikinä- lomien listan kärkeen, vaan tää oli ihan kiva kesäloma. Mihinkään ei päästy miehen kanssa, enkä yksinäänkään uskaltanut lähteä lentelemään muualle Euroopan kesään tämän raskauteni vuoksi. Muutamia lomalle suunniteltuja juttuja ei siis toteutunut muuttuneen elämäntilanteen tai muun vuoksi, mutta olihan se kiva pitää edes yksi kesä lomaillen vaan kotona.

summer 2019

Yhteiset aamupalat
Joita tein lähes joka aamu ja joka on meille oikein erikoinen juttu, koska työt menee niin ristiin. Aivan ihanaa oli joka aamu kattaa pöytä kunnon aamiaisella ja käydä herättelemässä mies ylös valmiiseen pöytään!

Pitkästä aikaa leffaan
Me käydään hyvin nihkeesti leffassa, vaikka leffalippujakin saattaa olla jemmassa. Käytetään ne yleensä just ja just ennen eräpäivää, kuten tässäkin tapauksessa. Leffassa käytiin katsomassa kaikkien kehuttu Disneyn Leijonakuningas. Etenkin näin raskaana siltä kuuluisalta itkulta ei voinut välttyä.

Suunnittelemattomuus
Parasta! Sai olla tekemättä yhtään mitään tai päättää sitten ihan vaan noin vaan, että nyt lähden tai lähetään johonkin. En sen kummemmin suunnitellut päivien sisältöä yksin tai miehen kanssa.

kesäloman parhaat blogipostaus

Auto käytössä
Äitini vaihtoi isomman auton hivenen pienempään yksilöön ja sen vuoksi minäkin uskaltauduin tarttua taas rattiin. Mä en uskalla ajaa isohkoilla autoilla, vaan pienemmät on se mun juttu. Meillä oli äidin kanssa lomat päällekkäin ja sen vuoksi sain melkein koko lomaksi auton lainaan. Olipa ihanaa kun kerrankin sai kulkea oman mielen mukaan, eikä tarvinnut vilkuilla bussiaikatauluja tai mennä miehen aikataulun mukaan kyydillä johonkin.

Paljon aikaa äidin kanssa
Ja tosiaan kuten oon maininnut, mies työsti autoaan lähes koko loman ajan ja hällä saattoi mennä aamupäivästä ihan iltaan/yöhönkin asti sen kanssa. Mä taas vietin suurimman osan lomasta äidin kanssa. On se kyllä kultaa, kun oma äiti on ihan oikeasti oma paras ystävä.

Rakenneultra
Lomamme aikana saimme tietää, kumpi tuolla minun masussa pyörii ja potkii. Vauva on koko ajan vilkkaampi ja vilkkaampi, liikkeet tuntuvat päivä päivältä enemmän! Kaikki on suht hyvin ja pientä tulokasta odotetaan kovasti. Laskettu aika pysyi edelleen samana ja jouluvauvaa odotellaan.

kesäloman parhaat palat

Tietysti lomaan mahtui monen monta muutakin ihanaa ja pientä hetkeä, sekä paljon uusia ja jänniä asioita raskauden vuoksi. Hyvin erilainen kesä siis kuin yleensä. Ensivuonna onkin sitten toinen ihan erilainen kesäloma tiedossa, kun me ollaan sitten ihan oikeasti pienen pieni perhe. ♥

Mikä jäi teidän kesälomaltanne erityisesti mieleen?
Ihanaa ja aurinkoista viikon jatkoa ♥ 

6 kommenttia

  1. Ihania juttuja kyllä mahtunut siun lomaan <3 Ei aina tarvitse ollakaan mitään sen suurempia suunnitemia, vaan voi mennä juuri fiiliksen mukaan ja nauttia niistä pienistäkin jutuista :) Tuollaiset yhteiset aamupalahetket ovat kyllä luksusta, täälläkin voisi olla niitä useammin! Leijonakuningas oli kyllä ihana, mutta todella surullinen :( <3 Ihanaa syksyn alkua sinne! :) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuuli <3 Tuo on kyllä ihan totta, mutta jotenkin se mun mieli vaatii sen, että pääset irtautumaan kokonaan siitä arjesta pääsemällä pois kotoa muihin maisemiin :D Koska kotona ollessa pysyy kuitenkin ne tietyt rutiinit, mitkä on myös mukana arjessakin :) Ihanaa syksyn alkua myös sinne ihana <3

      Poista
  2. Kivalta sun loma kuulostaa vaikka onkin ollut erilainen kuin yleensä😍 se on kyllö ihanaa ku on loma ei mitää aikataulua silloin pääsee todella lomamoodiin😎 mulla.onkin loma.vasta nyt ja meinasi kyllä tehdä tiukkaa jalsamisen kanssa kun kesöloma alkoikin vasta syyskuussa mutta nyt onneks on lomamood😎

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saara kommentista <3 Tuo on ihan totta, vaikka ihan kunnon lomamoodia ei kotona saakaan kun niitä arjen askareita on siellä koko ajan, vaikka loma olisikin. Siksi mieli vaatii vähän muita maisemia aina etenkin jos on pitkällä lomalla :) Sun Thaimaan reissun kuvia on ollut ilo katsella, ihanaa lomaa sinne ja oot kyllä sen ansainnut kun koko kesän tehnyt hommaa ja nyt vasta se loma 8)

      Poista
  3. Vaikkei sun kesäloma ollutkaan ehkä se maailman paras, kyllä sun kesä kuulostaa silti sujuneen todella kivoissa merkeissä! Aikatauluttomuus lomaillessa on kyllä ihan mahtavaa, sillä olisi kamalaa jos joutuisi jatkuvasti suunnittelemaan kaikkea ja siinähän se kesä sitten menisikin... Mun mielestä lomasta haihtuisi se niin sanottu "hohto", kun olisi suunnitellut kaiken ja buukannut itselleen liikaa tekemistä. Kiva kuitenkin lukea, että et ollut suunnitellut liikaa mitään :> Toivottavasti sait myös rentouduttua hyvin <3

    Onpas herkullisia ruokakuvia muuten, niitä katsellessa tuli aivan järkyttävä makeanhimo! Ai että, täytyy ehkä pian kipittää jääkaapille ja katsoa jos sieltä löytyisi jotain hyvää :'D Anteeksi muuten ihan kamalasti, että tulen nyt vasta kommentoimaan, mutta oma elämäni on ollut melko hektistä niin ei ole ehtinyt miettimään kauheasti blogia tai kommentoimista... Lupaan kyllä nyt parantaa tapani! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan ihana että palaat vielä näinkin vanhoja postauksia lukemaan. Hei me blogataan jokainen aina kun ehditään, pitää muistaa elää elämää ja ei pidä stressata ettei ehdi lukea tai kirjoittaa blogia. Sitä tekee kun ennättää, ei ne postaukset ja lukijat (toivon mukaan) mihinkään häviä ;)

      Lomaa ei missään nimessä pidä kyllä buukata täyteen, mutta jotain suunniteltua kaipaan itse lomiini aina. Saa jotain mitä odottaa, jotain sisältöä sinne. Reissuaminen kuuluu niin vahvasti muhun ja extemporelähdöt ovat meille harvinaisia, niin siksi suunnittelu siinä kohtaa on meillä must. Olisipa ihana extemporee lähteäkin vaikka parin viikon varo-ajalla, mutta nyt ei voinut edes sitä ja sekös harmittaa. :(

      Kiitoksia Emmi kommentistasi jälleen kerran <3

      Poista