Sisällön tarjoaa Blogger.

Valloittava kauraomenapiirakka

Joka syksy mun perinteenä on ollut tehdä suosikki syksyn jälkkäriäni, nimittäin omenakaurapaistosta. Viime syksynä suosikiksi nousi myös ihan perus omenapiirakka. Tänä vuonna mä ajattelin yhdistää nämä kaksi herkkua ja googlettelinkin reippaasti ohjetta kauraomenapiirakkaan.

Nyt haluan jakaa tämän helpon ja herkullisen ohjeen näin syksyisen maanantaipäivän kunniaksi, sillä tää oli oikeasti ihan todella herkullinen! Tästä löytyi muutamia eri ohjeita, mutta mä nappasin kauraisen omenapiirakan ohjeen Kotikokki.net sivuilta.

kauraomenapiirakka

Pohja
100g voita
1 kananmuna
1/2 dl kaurahiutaleita
1/2 dl sokeria
1 1/2 dl vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta

3-4 omenaa (koosta riippuen tai oman maun mukaan)

Sekoita keskenään pehmeä voi, kananmuna, sokeri, kaurahiutaleet, jauhot ja leivinjauhe. Painele taikina voideltuun vuokaan - jauhoja voi käyttää apuna, jos on tarvis. Viipaloi tai paloittele omput ja asettele ne tasaisesti piirakan päälle.

Päällinen
50g voita
1/2 dl sokeria
1tl vaniliinisokeria
1/2 dl kaurahiutaleita
kanelia oman maun mukaan

Sulata voi ja sekoita joukkoon kaurahiutaleet, sokerit ja kaneli. Levitä päällinen piirakan päälle tasaisesti. Vinkkinä! Yksi annos päällistä on aika vähän ja osa omenista jäi näkyviin, joten itse tein sitä tupla-annoksen, sillä halusin peittää koko piirakan ja peittää omput kaurapäällisellä.

Paista 200 asteessa noin 25 minuuttia.

kauraomenapiirakka ohje
Tarjoile kauraomenapiirakka vaniljakastikkeen tai vaniljajäätelön kanssa

Ohjeita voi toki omalla tyylillään vähän muokkailla ja näin minäkin tein tämän kohdalla. Esimerkiksi alkuperäisessä ohjeessa ei ollut kanelia, mutta kauraomenapaistoksen tavoin lisäsin kanelia oman maun mukaan piirakan päälliseen, sekä ripottelin kanelia myös vähän omppujen päälle. Mun mielestä kaneli vain kruunaa syksyisten omenajälkiruokien maun, vai mitä mieltä te ootte?

Ootteko te kokeilleet uutukaisia jälkkäriohjeita tänä syksynä?
Syksyisiä jälkkäriohjeita saa viskata kommentteihin ♥  


Lue myös: Christmas Rocky Roads , Herkullinen munatoast

8 kommenttia

  1. Oi miten hyvältä toi kuulostaa! Ja kanelia ehdottomasti mukaan joukkoon<3 Se sopii niin hyvin omenan kanssa ja tällaisissa omenakaurajutuissa se on ihan ehdoton :D Mun on tehnyt ties miten kauan jo mieli sitä perinteisetä omenakaurapaistosta, mutta ehkä väsäänkin viikonloppuna tällaisen piirakan ;) Kiitos vinkistä ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtava kuulla, että säkin oot kanelin kannalla ;) Aika huippua, että sain herkkuhimosi heräämään ja käytät ohjetta ehkä viikonloppuna, todella kiva kuulla 8) Kiitos Linda kommentistasi <3

      Poista
  2. Oi että on hyvännäköinen piirakka! Mä rakastan syksyssä omenakaurapaistosta yli kaiken nam :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, kiitos Ansku kommentista! :) Mäkin rakastan omenakaurapaistosta yli kaiken, joten suosittelen ehdottomasti sullekin kokeilemaan tätä ohjetta!

      Poista
  3. Syksy on kyllä niin ihanaa aikaa, kun keittiöt täyttyvät ihanien leivosten tuoksusta <3 Kauraomenapiirakka on mun isosiskoni bravuuri ja hän osaa kyllä tehdä sen niin hyvin, että nyt alkoi oikein tulla vesi kielelle, kun katsoo näitä kuvia ja vielä miettii isosiskon tekeleitä... Ai että, niin herkullisen näköinen tämä sunkin piiras, varmasti oli todella hyvää!

    Mä olen itse niin huono keittiössä, ettei mulla edes taida olla minkäänlaisia kokkausvinkkejä kenellekään... :'D Mä olen se, joka lukee tällaisia postauksia kuin kissa pistoksissa, koska niistä saa aina hyviä neuvoja ja sitten tekee mieli kokeilla kaikenlaista uutta :>

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No älä muuta sano, jotenkin inspaa enempi syksyisin ja loppukesästä tää leipominen :D Oij jospa sä saisit tänä vuonna siskosi tekemää kauraomenapiirakkaa, jos se hänen bravuurinsa kerta on ;)

      Mä oon myös aika peukalo keskellä kämmentä keittiössä, mutta jotenkin nyt oon alkanut kokeilemaan erilaisia (tosin todella helppoja) ohjeita, ehkä äidin vaistot alkaa heräämään täällä :'D En silti suuremmin nauti keittiössä oleskelusta, pidän vain helpoista ohjeista ja en ala kokeilla mitään suuria ja vaikeita asioita :')

      Kiitos jälleen ihanasta kommentistasi <3

      Poista
  4. Onpa ihanan näköinen! :) Syksyisin tulee itselläkin leipomisintoa enemmän, täällä ollaan tehty amerikkalaisia pannareita ja sit haluaisin tehdä mm. karjalanpiirakoita ja kaurakeksejä. :) Vaniljakastike on kyllä parasta piirakoiden kanssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Milla, ihana kuulla <3 Joo on se jännä kuinka se syksyisin se into tulee, loppukesästä alkaa itsellä se, kun mustikkamuffineita on pakko saada :D Vaniljakastike on ihan best tosiaan piirakoiden kanssa! Kaurakeksejä mies toivoi, joten voisin itsekin kokeilla mikäli helpon ohjeen bongaan jostain :D

      Poista