Sisällön tarjoaa Blogger.

Syksyn suosikit 2019

Syksy alkaa olla pian ihan virallisesti ohi, sillä viikonloppuna starttaa ensimmäinen ihana talvikuukausi! Tietysti talvistahan tuolla ulkosalla on silloin tällöin ollut ja talvisia/jouluisia fiiliksiä on näillä suunnilla ollut - nytkin sataa ihanasti lunta - mutta jotenkin sitä tulee elettyä kuukausien mukaan. Sunnuntaina on tosiaan se joulukuun ensimmäinen ja annan sisäisen jouluhulluuteni päästä valloilleen, koska oon sitä tässä syksyn lopulla vähän yrittänyt rajoittaa. Ennen sitä on aika heittää syksyn suosikkini tänne!

Breitscheidplatzin joulumarkkinat berliini

Berliinin joulumarkkinat- postaus ja sen löydätte täältä. Aloitetaan iha ensiksi tällä. Mä en yleensä linkkaile vanhoja postauksia kuukauden suosikit postauksiin, mutta tää oli nyt ihan pakko pistää, sillä ajankohta on sopiva.

Eli viime vuonna käytiin joulukuussa Berliinissä kiertelemässä joulumarkkinoita ja tutustuttiin muutenkin äitini kanssa ihanaan Berliiniin. Nyt tää joulumarkkinat- postaus on noussut marraskuun aikana luetuimpien postauksieni kärkijoukkoon, sillä Berliinin joulumarkkinoita on googleteltu todella paljon ja sitä myötä postaukseeni on päädytty. Onpa kiva, jos joku on hyötynyt postauksestani ja innostunut Berliinistä joulun alla.

the-body-shop-juicy-pear-shower-gel

Juicy Pear suihkugeeli, joka on siis yksi The Body Shopin kausituotteista. Mulle tulee enemmän mieleen tästä syksy kuin talvi, joten päädyin valitsemaan tämän ihanan raikkaan suihkugeelin kahden muun kausituoksun joukosta, kun syksyssä vielä oltiin. Tätä oli kehuttu niin paljon, että oletin tämän nousevan ihan suosikikseni Body Shopin kolmesta kausituoksusta, mutta kuinkas sitten kävikään..

the-body-shop-rich-plum-scrub

Rich Plum sokeripohjainen vartalonkuorinta, eli siis toinen Body Shopin kausituoksu kolmesta. Tämä ylitti kyllä Juicy Pearin ja Warm Vanillan. Teki mieli kovasti ostaa tämä myös suihkugeelinä, mutta päädyin silti tuohon Juicy Peariin, onpahan vähän vaihtelua tuoksuissa. Kuorintateho on tässä riittävä minun makuuni, iho jää ihanan pehmoiseksi ja tuoksu on mitä hurmaavin.

minta-finland-sulka-korvakorut

Sulkakorvikset, jotka ostin kesällä Kansainvälisiltä suurmarkkinoilta. Nämä molemmat olivat sen loppukesän ja alkusyksyn aika tehokkaastikin mun käytössä. Olin jo edellisenä vuonna ostanut valkoiset silikoniset sulkakorvikset samaiselta kojulta, joten tiesin markkinoilla ollessa, mitä lähdin hakemaan - tosin valinnanvaikeutta oli!

Mustat silikonikovikset ovat ainakin Minta Finlandin korvakorut, mutta keltaisista puisista korviksista ei oo mitään hajua, mutta samalta kojulta ne mukaan lähti. Niitä ei ainakaan heidän verkkokaupassa ole. Muuten tässä postauksessa vilahtaa Minta Finlandin valkoiset sulkakorut, jotka ostin tosiaan viime kesänä.

samaskoru-lähde-korupuu

Samaskorulta tilaamani korupuu on ehdottomasti ollut kätevä näille roikkuville puisille ja silikonisille korviksille. Lisäksi se on aivan ihana sisustuselementti, vaikkakin tällä hetkellä sisustus kyseisessä huoneessa onkin hyvin sekalainen, kun perheenlisäystä tuli.

baby-shower-it's-a-boy

Baby showerit, jotka pidettiin lokakuun viimeinen viikonloppu. Päivä oli kerrassaan ihana, meille kokoontui tärkeitä läheisiäni ja ystäviäni. Kiitokset vielä heille, jotka tekivät tästä päivästä mahdollisen, olin kyllä onnea täynnä. Ennätettiin muuten aika hyvissä ajoin pitämään nämä kekkerit, sillä viikon päästä lähdinkin synnyttämään.

baby-boy-feet

Marraskuun kolmas. Nimittäin meidän pieni tuli maailmaan tällöin. Marraskuu on ollut mulle yleensä vuoden vaikein kuukausi, sillä kärsin usein kaamosmasennuksesta ja pimein aika painaa pahiten silloin. Mietinkin miten tulen raskauden viimeiset hetket pärjäämään tukalan olon ja pimeimmän ajan vuoksi, mutta onneksi valoa pimeimpään kuukauteen toi hän.

Jaa ihmeessä kommenteissa sinunkin syksyn suosikkisi;
 hetkesi, tuotteesi, päiväsi tai ihan mikä vaan ♥

6 kommenttia

  1. Oi miten ihanan kuulosia noi The Body Shopin tuotteet on! *.* Mä oon tykänny ihan sikana Pinkin Whipped coconut -kasvonaamiosta, siitä tulee niin pehmeä iho.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne olivat kyllä tänä vuonna todella ihania <3 Puhdistavat ja ihoa pehmentävät naamiot ovat kyllä ihan best 8) Kiitoksia Sini kommentistasi <3

      Poista
  2. Joko siitä on pian jo kuukausi kun teidän pieni syntyi! Tuntui että ihan vasta sain lukea sun IG-storista ton ilouutisen<3 Aika rientää kyllä hurjan nopeesti :) TBS:n kausisarjoista mun ehdoton suosikki on toi Juicy Pear. Mulla ei noista kahdesta muusta ookaan kuin käsivoiteet ja ne on mun mielestä jotenkin tavallista parfyymisemmät, eli siis tuoksu on paljon voimakkaampi ja kestää käsissä pitempään kuin yleensä TBS:n voiteissa. Tai sitten mä vaan luulen :D Joka tapauksessa Juicy Pear vei mun sydämen ja miehellekin vinkkasin, että niitä voi ostaa mulle joululahjaksi, jos haluaa, kun mulla ei enää ole kuin tota suihkugeeliä vähän jäljellä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No älä muuta sano, todella nopeasti mennyt kyllä aika, etenkin kun sairaalasta pääsi kotiin :D Tänään onkin tasan kuukausi, kun meidän pieni syntyi 8)
      Mä muistelinkin, että Juicy Pear nousi sun suosikeihin nuista kolmesta. Onhan sekin aivan ihana, muttei vedä vertoja tolle luumulle mun mielestäni :') Ja hei voihan tuo ollakkin, että ne on vähän voimakkaamman tuoksuiset kun muut TBS:n tuotteet :D

      Poista
  3. Ihania suosikkeja, mulle tuli oikein kunnon hymy huulille tätä postausta lukiessa ♥

    Pakko kompata sua, että tuo Rich Plum oli kyllä ehdottomasti paras niistä kaikista kolmesta kausituoksusta The Body Shopilla! Ostin itsekin ensin Juicy Pearin suihkugeelin, sillä kiinnostuin heti, kun kyseessä oli ainoastaan kausituote. Sitten ostin Juicy Pearin hajuveden, mutta lopulta uskaltauduin ostamaan Rich Plumilta suihkugeelin ja hajuveden ja... Ai että! Rakastuin, ihan todenteolla ♥ Ja pakkohan niitä käsirasvojakin oli hamstrata, hehs!

    Nuo keltaiset korvikset ovat aivan mielettömän kivan näköiset! Ne saavat enemmän pisteitä siitä, että ne ovat kaiken lisäksi puiset, sellaisista mä tykkään ihan todella paljon :>

    Tuo viimeisin kuva on aivan ihana, niin tunnelmallinen ja varmasti täynnä merkitystä ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kommenttisi kyllä pisti hymyn minun huulilleni <3 Ihana, että säkin pidät Rich Plumista, nimittäin oon lukenut suurimmaksi osaksi siitä, kuinka siihen päärynään on ihastuttu. :D Hauska siis, että säkin pidit enempi siitä luumusta ;)

      Mä tykästyin pari vuotta sitten niihin silikonikorviksiin, nyt sit nuo puiset ovat myös suosiossani, aivan ihania tosiaan <3 Ja viimeinen kuva tosiaan on täynnä merkitystä <3

      Poista