Sisällön tarjoaa Blogger.

Heipat kesälle- haaste ja vaalea asu kesälle

Bongasin Ellin blogista erittäin kiva haasteen, missä käydään vähän kesän 2020 hetkiä ja juttuja läpi. Blogihaasteiden ylimpänä ystävänä toteutin ihan mielelläni tämän, samalla saatte pienen pintaraapaisun kesästäni. Heitän kuvitukseksi viimeisen kesäisen asun ja postauksen lopussa muutama sana siitä.

dirtypink skirt


KESÄ 2020 KAHDELLA SANALLA
Erilainen ja rauhallinen. Tää oli ensimmäinen kesä lapsen kanssa ja se eroaa ihan todella paljon muihin kesiin. Enää ei juoksennella pää kolmantena jalkana menemään, vaan eletään lapsen ehdoilla - kuten tietty muinakin aikoina. Rauhallinen myös siinä mielessä, kun ei niin paljoa kuitenkaan mennyt ja tehnyt. Vaikka siis toki tehtiin paljon, mutta lähinnä rutiinit täytyi pitää lapselle saman, joten se rajoitti menoja ja tekemisiä.


KESÄN HUUMAAVIN AURINGONLASKU
Tänä kesänä en kovin montaa auringonlaskua nähty. Nyt ei voinut enää hypätä autoon ja lähteä katselemaan auringonlaskuja ihan noin vain, sillä niihin aikoihin lapsonen oli jo tietysti unilla. Mutta muutamat tuli mieleen. Alkukesästä oltiin mökkeilemässä Etelässä päin, joten ehdottomasti siellä oli upeita auringonlaskuja. Lisäksi Suomussalmella käytiin yksi ilta pienellä metsäkävelyllä auringonlaskun aikaan, ja nähtiin aivan todella kaunis auringonlasku.

summer outfit ideas

levis paita hameen kanssa


KESÄN ITKETTÄVIN HETKI
Voi eii, kun itkuja tuli itkettyä tänä kesänä monia. Oman pään sisäisiä juttuja lähinnä. Mutta yksi itkettävin hetki tuli nyt mieleen. Kävin elokuussa sellaisessa energiahoidossa, jonka jälkeen tunteet kyllä suoraan sanoen puski ulos. Ehkä itkin pois itkuja, joita oon pitänyt sisälläni ja joita ajoittain tulee edelleen pidäteltyä, kun asia tulee mieleen. Lyhyesti vain, että läheistä, joka nukkui muutama vuosi sitten pois, on edelleen ihan hirvittävän kova ikävä. 

KESÄN HURMAAVIN HERKKUHETKI
Alkukesästä siskon valmistujaiskahvittelu. Se oli kyllä melkoinen herkkuhetki ja mukava aloitus kesälle. Siinä oli vain meidän perhe, eli äitini, siskoni perhe ja meidän perhe. 


michael kors selma

outfit details


KESÄN KIKATUTTAVIN AUTOMATKA
Hmm... Mitään tällaista hauskaa automatkaa ei ole ainakaan jäänyt mieleen.

KESÄN IKIMUISTOISIN JÄRVIPULAHDUS
Haaa! Näitähän oli siis muutamia tuossa elokuussa, kun oltiin Suomussalmella. Iltauinnit miehen ja hänen serkkunsa kanssa oli kyllä ihan huippuhauskoja. Sai nauraa kyllä ihan täysillä pitkästä aikaa. 

nudepink skirt

vaaleanpunainen hame


KESÄN LEMPPARILOOK
Mä en ennättänyt kuvata läheskään kaikkia asukokonaisuuksia tänä kesänä, oikeastaan ihan itkettävän vähän ehdimme tänä kesänä kuvailla. Sanotaanko nyt kuitenkin, että asu midimittaisella kukkahameella oli aika lemppari. Lisäksi pidin kovasti tästä asusta, jolla kuvitin tän postauksen, vaikkei hameen ja löydähkön t-paidan yhdistelmä imartelekaan vyötäröäni niin paljon, kuin olisin halunnut.

KESÄN TUNNELMALLISIN TUOKIO
Näitä oli vain muutamia viime kesiin verrattuna. Kesän tunnelmallisimmat tuokiot ovat aina iltaisin terassilla istuessa, ja näitä hetkiä koin vain muutamia, sillä kotona ei oo sitä fiilistä istua ulkona pienellä parvekkeella. Joten siis, Suomussalmella terassilla istuessa oli kunnon pink moment ja se oli kyllä aika tunnelmallinen näky.


vaalea asukokonaisuus kesälle


T-SHIRT LEVI'S
SKIRT OMPELIMO ROKITA
BAG MICHAEL KORS
SHOES BJÖRN BORG

Muutama sana tosiaan postauksen asusta. Ajattelin, etten julkaise tätä asua lainkaan, sillä en oo kuviin kamalan tyytyväinen. Tykkään silti asusta kovasti, koko asun sävyt ja idea on todella kiva. T-paita ja Björn Borgin kengät tuovat arkisuutta vähän hienomman hameen rinnalla. Hameen ja t-paidan kombo ei kuitenkaan imarrellut vyötäröä halutulla tavalla. Hame toimii ehkä paremmin cropattujen tiukempien yläosien kanssa, mutta uskon kokeilevani vielä tätä, jos sitoisin paidan helman vaikka solmulle vyötärölle. Täytyy vain kokeilla! 


Kertokaa teidän kesästä! ♥
Jos olette toteuttaneet haasteen, linkatkaa se ihmeessä kommentteihin.

3 kommenttia

  1. Mitä, miusta nää on aivan ihanat nää kuvat! <3 Toimii hyvin tausta, kuvat on tarkkoja ja sävyt näyttävät kauniilta. T-paita toimii varmasti solmun kanssa tai jos vetää ylimääräiset pompulalla solmumaiseksi. :) Hame sopii siulle kyllä loistavasti, tuo sävy on vaan niin kaunis ja toimii tuollaisessa laskeutuvassa mesh-kankaassa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Superkiva kuulla, että tykkäät <3 Me napsastiin nämä vähän silleen kiireessä, joten itselle jää aina sellaisessa tilanteessa sellainen "hutaistu" olo :D Ja ilme ei muuttunut mulla lainkaan kuvissa, niin sekin vähän tökkii omaan silmään :') Pitää kyllä ehdottomasti kokeilla solmulla tai sit ponnarilla tuo! Voi istua vähän paremmin niin :) Kiitos kommentista Milla <3

      Poista
  2. Tosi hauska haaste ja kiva lukea kesän kohokohdista :) Mä en käynyt tänä(kään) kesänä luonnonvesissä uimassa. Liian kylmää mun makuun :D

    VastaaPoista