Ihanaa torstaita lukijat!
Tässäpä olisi yksi, ehkäpä hieman pitkähkön puoleinenkin postaus synttäriristeilystä jonka siis vietin muutaman kaverin kanssa Silja Symphonylla. Ajattelin että olisin jakanut tämän kahteen eri postaukeen kuten aiemmin lupailin, mutten oikeastaan saanut postausta jaettua kahtia mistään järkevästä kohdasta. Toivottavasti jaksatte lukaista ja ihailla samalla näitä kuvia, mahtavaa muuten että pääsin niin sanotusti kunnolla korkkaamaan uuden kameran heti jossain missä se pääsi ihan kunnolla käyttöön ja testiin.
Juna meillä lähtikin perjantaina 25.3. kello 5.37 eli aikaisin sitä sai kotosalla heräillä. Junamatka meni aika nopeasti ja leppoisasti, tarkoitashan mun oli nukkua edes vähän jotta illan jaksaa laivalla keinua, mutta tämän neidin huomio taisi melkeinpä koko matkan olla uudessa kamerassa. Voitte varmaan kuvitella kuinka paljon turhia kuvia löytyikin muistikortilta.
Olimme Helsingissä suht ajoissa ja heti sitä suunnattiinkin syömään, suurin osa poppoosta oli poikia joten suuntasimme ah-niin-ihanaan Burger Kingiin mitä mä en siis voi sietää. Pakko se oli kuitenkin syödä, söinpä sitten elämäni huonoimman juustoaterian siellä, hha. Siitä suuntasimmekin sitten muutaman mutkan kautta Kappeliin istuskelemaan, siemailemaan muutamia ja odottelemaan laivan lähtöä.
Ensimmäisenä iltana sai fiilistellä ja käydä myös vähän tuliaisostoksilla Tax Freessä ynnä muuta mukavaa. Niin sanotut omat tuliaiset ostinkin lauantaina, ne lupaan näyttää teille sunnuntaina vaikka mukaan tarttuikin vain muutama juttu.



Ja ahh Tukholma oli yhtä ihana kuin aina ennenkin. Ja voi vitsi kuinka meitä sää siellä suosi! Aurinko paistoi, asteet pyörivät siinä +11 paikkeilla ja tuulta hädin tuskin tunsi, sen vuoksi ylle saikin laittaa ihanan keväiset hepenet, voi kun näin tarkenisi jo Suomessakin viilettää.
Päivä Tukholmassa kuluikin seuraavasti. Oli Vanhaa Kaupunkia, shoppailua, Starbucksissa levähtämistä sekä herkuttelua, asukuvailua ja kaupungin sekä kevään ihasteltua. Sai kävellä yhteen putkeen kyllä taas mielettömästi, voi kun mä oon ikävöinyt näitä "kaupunkilomia". Vielä ehdittiin nopsaa myös yhdillä käydä ennenkuin suuntasimme metrolla takaisin laivaan. Meillä se pieni kuuden hengen porukka jakautui Tukholmassa olon ajaksi puoliksi, mutta onneksi sitten illasta ehdittiin myös porukalla viettää aikaa ja synttäreitäni.
Jos jostain syystä olette missanneet asupostauksen kyseisestä Tukholman asusta, niin erilliseen asupostaukseen pääsette
tästä.
Lauantai-iltana vietettiin sitten mun synttäreitä - mikä ei loppujen lopuksi tuntunut lainkaan miltään synttäreiltä, hha! Oli kyllä aivan mahtava reissu kaikinpuolin, tietysti muutamia pikku sattumuksia lukuunottamatta.
Synttäri asuna toimi aivan ihana punainen jumpsuittini, ajattelin julkaista muutaman kuvan erikseen vielä tästä vaikkei se ihan kunnon aupostaukselle vedä vertoja. Ilta oli todella ihana, kuten koko reissukin! Sunnuntai aamuna juna lähti takaisin Kuopioon kahden aikoihin ja sekin matka taittui oikein rattoisasti, hhe!
Loppujen lopuksi tämä reissu ei tosiaan edes tuntunut miltään mun synttärireissulta, vaan ihan perus kaveriporukan reissulta. Näitä haluaisin lisää, mutta saapi nähdä mitä elämä tuo tullessaan. Yleensä kun palaa tällaiselta reissulta kotiin niin se oma sänky houkuttaa ja koti tuntuu mitä parhaimmalta paikalta, mutta arvatkaas mitä tämä tyttö sanoi? Voisin lähteä vaikka heti uudestaan!
Toivottavasti jaksoitte lukea postauksen joka oli ainakin omaan makuuni ehkä turhankin liian pitkä, mutta tosiaan postauksen katkaiseminen tuotti hieman hankaluuksia. No välillä näitäkin!
Onko teillä varattuna jotain pientä reissua?
Kiitos teille mukana olleille ♥
~ Kata ~