Tämä postaus on lojunut luonnoksissani valehtelematta vuosia ja tämä saa nyt ehdottomasti nähdä päivänvalon. Mun on täytynyt julkaista tämä jo pitkään, nyt on oikein oivallinen hetki. Blogillani on ollut kolme nimeä, olen käynyt blogiyhteisössä, sieltä on tultu takaisin Bloggeriin, olen julkaissut 661 blogitekstiä, joissa on jaettu syvällisiä kuin pinnallisiakin. Ja lauantaina on vieläpä blogini 4. vuosipäivä. Joka vuosipäivä olen halunnut jakaa jonkinlaisen tekstin, joka keskittyy blogiini. Viime vuonna se valitettavasti unohtui kun kevät-kesä oli yhtä hullunmyllyä, mutta tänä vuonna sen teen. Ja koska 15. päivä on lauantai ja silloin en yleensä postaile, niin tässäpä tämä vielä kaksi päivää ajoissa.
Tämän ideana on kertoa miksi aloitin bloggaamisen, millainen olen bloggaajana ja mikä on minulle tärkeää siinä. Bloggaaminenhan on muutakin kuin postauksien väsäilyä. Siihen kuuluu kuvailu, muiden blogien lueskelu, kommentointi, kommentteihin vastailu, luonnostelu sun muu.
Psst. Tuntuupa hirveältä ja jännältä julkaista näinkin vanhoja kuvia itsestäni, hyvä luoja.

My Unstoppable Lifestyle / Style for Style / KATZARIINA
Aloitin blogini maanantaina 15. heinäkuuta 2013 nimellä
My Unstoppable Lifestyle, nimi oli kuitenkin mun makuuni liian pitkä ja ajan myötä vaihdoin sen sitten
Style for Style - Tyyliä tyylikkäälle. Kolmas ja aivan varmasti lopullinen nimi
KATZARIINA on paras vaihtoehto lifestyle/tyyli blogille. Oma nimi persoonallisemmalla tavalla tai jotain - se passaa paljon paremmin ja jospa se jäisi helpommin mieleenkin.
Aloitin bloggauksen koska halusin jossain, jollain tavalla kertoa tyylistäni. Mulle muoti, kauneusjutut ja lähinnä oma tyyli on todella lähellä sydäntä ja siksi siitä on kiva puhua - mikäs sen parempi tapa on kuin bloggaus?
Pelkän tyylini postailu kävisi tosi yksitoikkoiseksi, joten halusin kuitenkin ujuttaa sekaan ripauksen lifestyleä. Matkustelua ja pikku reissujakin tulee "harrastettua" välillä, joten niiden jakaminenkin on mukavaa.
Ystäväni houkuttelivat mut tähän harrastukseen. Kiitos tytöt teille ♥

2013 | 2014
Postaukset
En alussa nähnyt itse tekstiä kovin tärkeäksi ja alussahan blogistani oli tarkoitus tulla kuvapainotteinen. Onneksi tekstiä on eksynyt kuitenkin hieman enemmän sekaan kuin oli tarkoitus. Olen jopa oppinut kirjoittamaan kuulumispostauksiaki, joita en alussa koskaan osannut kirjoittaa. Kirjoittaminen
ei
ole koskaan ollut vahvuuteni, mutta pakko sanoa että kirjoitustaitoni on parantunut blogin myötä ihan älyttömästi ja siitä olen saanut myös palautetta teiltä ihanilta lukijoilta ♥
Bloggaan melko rennolla otteella, jotta blogin pitäminen pysyy mieluisana eikä tunnu pakkopullalta. Postaan about 3-4 kertaa viikossa, nykyään lähinnä kolme kertaa viikossa ja se on hyvä. Okei, päivinä jona en postaa niin saatan luonnostella jotain poustia, joten blogi on arjessa lähes koko ajan mukana - oikeastaan on sillä selaan myös oman lukulistani lähes joka aamu kommentoiden
melkein jokaiseen. Anyway viime vuonna kesän aikana oli vähän hiljaisempaa ja aika ei riittänyt siihen 3-4 kertaan, mutta kunhan viikon hiljaiseloa ei tule, olen tyytyväinen - tätäkin on sattunut mutta sille ei voi mitään ja en ota siitä stressiä.
2015 | 2016
Tyyli- vai muotiblogi?
En kulje muodin kanssa käsikädessä, mutta haalin monia muotilehtiä itselleni ja poimin sieltä parhaimmat palat omaan vaatekaappiini. Tyyliblogi.
Miksi tällainen kohta? Koska mulle tultiin ehkä about vuoden bloggauksen jälkeen huomauttamaan anonyymisti, kuinka mun kannattaa pukeutua, jos haluan olla oikea ja kunnollinen muotibloggaaja. Silloin mua nauratti ja ihmetytti, koska
mikä hemmetin muotibloggaaja? Olin vissiin antanut sitten sellaisen kuvan että haluan olla muotibloggaaja. No nyt tiedoksi, en mä muotibloggaaja ole, enkä halua olla.
Lukijat
Yksi tärkein asia bloggauksessa olette te lukijat. Teidän jokainen kommenttinne ja sananne saa mut innostumaan bloggailusta enemmän ja enemmän.
Mutta! Mulle lukijapalkin määrä ei ole kuitenkaan niin tärkeä. En kytistele, keräile, kalastele ja yritä saada kyseistä lukumäärää suureksi. En kuitenkaan väitä, ettenkö olisi iloinen kun huomaan lukijamäärän kasvaneen. Siitä tulee kieltämättä ihan todella hyvä ja onnistunut fiilis. Jos se taas tippuu alaspäin,
no hittovieköön miksi?! Onko blogini "laatu" huonontunut? Tulee mieleen ajatuksia, niin siis epäonnistuneita sellaisia. Loppujen lopuksi unohdan aika nopeasti sen lukumäärän.
Lyhyesti, lukijapalkin määrällä ei ole väliä, mutta valehtelisin jos väittäisin että kirjoitan tätä itselleni. Haluan keskustelua ja vuorovaikutusta eli haluan kommentteja. Ihmisiä joiden kanssa jutella.
Muuta
Arvonnoissa - okei, mulla on ollut yksi arvonta koko blogihistorian ajan, jonka kustansin itse - en koskaan käytä
"jos liityt blogini lukijaksi, saat kaksi arpaa.." koska moni liittyy lukemaan vaan sen vuoksi että saisi enemmän arpoja ja sen mahdollisen voiton.
Lukeeko hän enää sen jälkeen? Todennäköisesti ei. Jokainen tekee tavallaan ja se on mulle ihan sama, lisäksi en tiedä mikä yhteistyöpostauksien blogiarvontojen käytäntö on, mutta itse en halua koskaan lähteä tuohon ja arvon mieluummin avoimesti. Kuulostaa varmaan pikkumaiselta, olkoon.
Toivepostauksia olen saanut pari koko blogitaipaleeni ajan ja molemmat oon toteuttanut niin hyvin kuin osaan. Niitä saa heitellä, pyrin toteuttamaan jokaisen toiveen. Toivepostauksen saadessa tulee fiilis, että joku on ihan oikeasti kiinnostunut.
2017
Kommentit
Rakastan pitkiä kommentteja, kuka ei rakastaisi? Tästä tulee myös se fiilis, että kommentin lähettäjä on minusta ja blogistani oikeasti kiinnostunut.
Tykkään saada pitkiä kommentteja, mutta tykkään myös kirjoittaa niitä muille. Kommentoin yleensä mun lukulistan blogien postauksiin pitkällä kommentilla, niitä on kiva antaa. En tietenkään väännä tekstiä väkisin, yleensä sitä kuitenkin irtoaa sen verran jos kyseessä on postaus joka herättää ajatuksia ja näin on blogien kohdalla joita seuraan. Jos kommenttini jää lyhyeksi niin ei se tietenkään tarkoita sitä ettenkö pitäisi postauksesta! Joskus ei vain löydy sanottavaa, sillä pää lyö joko tyhjää tai mullakin on joskus oikeasti kiire. Olen ihminen joka höpöttää muutenkin hirveesti ja sehän näkyy kommentointi tyylissäni.
Yhteistyöt
Muutamaan yhteistyöhön olen lähtenyt mukaan, mutta muutamiin taas olen vastannut kieltävästi. Miksi? Oma mielipiteeni on se, etten halua blogini täyttyvän yhteistöistä vaikka ne kivoja ovatkin. Ja siis en meinaa sitä että niitä yhteistöitä olisi sadellut mulle niin paljon ettei muuta olisi blogiin mahtunutkaan, mutta siis... tiedätte varmaan mitä ajan takaa! Tämän vuoden alussa siinä kevään kieppeillä tuli kieltämättä paljon yhteistyöpostauksia ja ahdistus alkoi nostamaan päätään. En tykkää jos jokatoinen postaus on yhteistyöpostaus ja sen vuoksi osasin vähentää sitä.
Tämä on harrastus jota rakastan, mahtavat neljä blogivuotta takana ja toivonmukaan monta vielä edessä. Kiitos suuresti teille, jotka olette olleet mukana tässä mahtavassa matkassa ♥
Herättikö postaus kysymyksiä blogiini ja bloggaukseeni liittyen?
Samaistuitteko joihinkin kohtiin? Kommenttiboxi on teidän!