Arjesta postaaminen somessa - Miksi blogini ei ole enää lifestyle?

Olette saattaneetkin jo huomata, että bloggailen nykyään lähinnä asuja ja ajatuksia. Blogini oon aina esitellyt lifestylena, mutta sellaisia (ainakaan kunnon lifestyle) postauksia multa ei ole tullut nyt varmaan vuoteen. No tää johtunee nyt tosiaan ihan siitä, että keskityn nyt vain asuihin, pohdintoihin ja ehken silloin tällöin myös kauneus- ja matkailu aiheisiin.

Nimittäin se arki ja arjesta postaaminen somessa, se taitaisi kuitenkin olla nykyään se somettajien juttu? Ihmiset haluavat jakaa ja lukea enemmän arjesta, ja näin ollen kertoa seuraajille, että vaikka elämä somen läpi näyttäis kuinka ihanalta, niin se arki on ihan meillä jokaisella. Lisäksi nopea selailu on lisääntynyt, sillä ihmisillä on nykyään niin kiire. Ei jäädä selailemaan ja ihmettelemään, eikä pysähdytä niin paljon keskustelemaan ja kommentoimaan. 

Lifestyle blogit sisältävät juttuja laidasta laitaan, mutta niissä kerrotaan lähinnä omasta arjesta ja elämästä. Se oli aikoinana ihan todella kivaa, mutta nykyajan blogimaailmassa tuntuu, että sun täytyy lifestyle bloggaajana erottua eduksesi. Nykyään myös instagram on se alusta, jolle suurin osa somevaikuttajista ja ex-bloggaajista ovat siirtyneet ja eikä ihmekään. Siellä se arjen jakaminen esimerkiksi storyn puolella on helpompaa ja ehken rehellisesti sanottuna ainakin mun mielestäni mielenkiintoisempaa, kun blogista luettuna. 

Mun blogini aktiiviset käyttäjät ovat kasvaneet puolella alkuvuoteen verrattuna. Mikä ei tosin näy ulos päin, sillä kommentit ovat vähentyneet hirvittävästi liittyen varmaan juurikin siihen, mitä alussa kirjoitin - ihmisillä on niin kova kiire. Saan instassa esimerkiksi enemmän kommentteja, ja sehän on paljon nopeampi kommentointiin, kuin blogi. Nyt kun olen hiljattain muuttanut myös blogini sisällön muoti- tai sanoisinko tarkemmin tyyliblogiksi, niin en tiedä johtuuko se lukijoiden kasvu tästä muutoksesta. Nimittäin blogit.fi sivustolla siirsin blogini kategoriasta lifestyle kategoriaan muoti ja tuntuu, että liikennettä tulee sieltä nyt sitten enemmän kuin yleensä.

Miksi blogini ei ole enää lifestyle?

Lähinnä siksi, että en koe mun arkeni olevan mielenkiintoista. Etenkin kun perhe-elämä alkoi, niin mua ei edes kiinnosta jakaa perhe-elämä arkea blogissa, eikä itse asiassa missään muuallakaan somessa. Suojelen samalla lastani. Lisäksi se, että se arjen jakaminen tuntuu ihan todella henkilökohtaiselta jutulta. 

Kun aloitin bloggaamaan, jaoin ihan todella paljon itsestäni ja läheisistäni. Mua jollain tapaa kaduttaa se ihan kamalasti, sillä nykyään haluan jakaa mahdolllisimman vähän. Näin ollen en näe edes syytä pitää lifestyleblogia. Lisäksi jaan oikeasti pieniä paloja arjestani (todella harvoin kylläkin) instagramin puolella, sillä se on tosiaan helpompi alusta jakaa niitä pieniäkin arjen juttujani, joita olen valmis someen jakamaan. Totta kai mä kirjoitan silloin tällöin tännekin kuulumisiani elämästä, mutta nekin tulee nykyään kirjoitettua asujen kylkeen ja vieläpä sinne postauksen loppuun hyvin lyhyesti. En jaa samalla tapaa asioita, mitä silloin blogien kulta-aikoina.

Mikä blogini sitten on?

Kyllä mä luokittelen tämän muoti/tyyliblogiksi. Tarkemmin sanottuna siis tyyliblogi. Tyyliblogi on harvoin missään kategoriana, joten mennään näillä, eli muoti/tyyli blogi. Lisäksi se matkailu. Se aivan ihana matkustelu. Joskus kun sinne maailmalle pääsee, niin tulee varmasti jaettua matkapostauksia ihan hurjan suuri määrä täällä, kuten aina oon reissujemme jälkeen jakanut! Luulisin, että kaiken lisäksi jaan "reissu-arjen" tapahtumia instagramin storyssa, nyt kun olen viimein päässyt sisäistymään siihen. Suojelen silti läheisiäni, enkä aio heitä sen suuremmin sotkea somemaailmaan.

Eli asuja, asuja ja asuja! Niitä tulee ihan varmasti näkymään täällä eniten. Asujen sekaan ujutan varmasti silloin tällöin pieniä kuulumisia pinnalta kuin joskus ehkä myös pintaa syvemmältäkin. Matkustelua, kauneusjuttuja ja pohdintaa tipahtelee tänne myös silloin tällöin, vaikka luokittelen tämän vahvasti tyyliblogiksi. Näillä eväillä tunnen tämän homman taas maistuvan, eikä tarvitse pohtia jatkaako vai eikö jatka.

Minut löytää instagramista @kataaz

Näillä ajatuksilla on lähiaikoina menty! Mitä ajatuksia arjen jakamisesta somessa teissä herättää?

Oikein ihanaa joulun odotusta kaikille!

Lue myös: Kuoleeko blogit?

Kamelitakki syksyn sävyillä

SCARF VERO MODA
COAT&DRESS VILA
SHOES DR. MARTENS
BAG MICHAEL KORS

Talvi, se ihana hankala aika pukeutumisen suhteen. Mä oon todella onnellinen, että meille on tullut valkoinen maa ja ihana pieni lumikerros ja näyttäisi myös siltä, että se on tullut pysyvästi *kopkop*. Mut onhan tää ikävä, että syyspukeutuminen on ohi ja pian pitäisi siirtyä paksumpiin vaatteisiin. Itse asiassa varmaan vuorautua sellaisiin talvitamineisiin, että nenä vaan näkyy. Tää asu kamelitakilla ja syksyn sävyillä on tosiaan syksylle täydellinen kokonaisuus ja alkaa olla melko kylmä pakkasille ja lumelle. 





Tää menee kuitenkin hyvin kauppareissuilla ja esimerkiksi kauppakeskusreissuilla (mikäli koronaa ei olisi) talvesta huolimatta. Tämä ainoa kamelitakkini onkin ohut välikausitakki, sillä tässä ei ole vuorta. Kamelitakki on kuitenkin tullut pysyvästi tyyliini, joten olen jo pari talvea harkinnut sellaista talviversiotakin. 

Kamelitakki on aina ajaton ja yksi vaatekaappini kulmakivistä, joten näkisin myös talvisen version olevan hyvin harkittu ostos itselleni. Sitä en kuitenkaan lähde kaupasta metsästämään, sillä suurin osa takeistani on valmistunut Ompelimo Rokitalla ja tulen ihan ehdottomasti talvisen version kamelitakista teetättämään sitä kautta. Tää onkin heti ensimmäinen ostokseni varmasti sitten, kun palaan töihin tammikuussa. Samalla tuen kotimaista käsityötä ja yrittäjää, muistakaahan tällaisena aikana tukea sitä kaikin keinoin!

Kokonaisuus on tosiaan enemmän syksyyn kuin talveen ja tätä tuli käytettyä tosiaan enemmän silloin, kun lumet eivät olleet vielä maassa. Tämän huomaa myös väreistä - musta, vähän tällainen murretumpi keltainen ja beige(kameli) ovat kyllä ehdottomasti yhdet syksyn sävyt. Ruskassa tää asu olis ollut varmasti kauniimpi, mutta kuvaushetket olivat syksyllä vähän kortilla monien syiden takia. Mut tää luminen maisema on aina parempi, silloin kun lehdet ovat pudonneet puusta!

Tänään on joulukuun toinen päivä ja joulukuu on aina ollut kuukausi, joka menee todella nopeasti. Vuosi alkaa olla pian taputeltu ja joulumood on vahvasti läsnä meillä kotona. Vuoden vaihteessa, heti tammikuun 4. päivä mä lähden takaisin töihin. Vähän karmii ajatus, mutta odotan sinänsä innolla töihin paluuta. Vinkkasin myös viime postauksessa, että tammikuussa tapahtuu jotain ihan tosi huippua. Se tapahtuukin vähän aiemmin, sillä joulukuun puolessa välissä alan myös kouluttautua ihan uusiin hommiin, joten oon siitä enemmän kuin innoissani. 

Pääsen kouluttautumaan viimein työhön, jossa saa käyttää luovuutta, asiakaspalvella, tehdä rauhassa ja työskennellä kauneuden parissa. Tarkemmin tästäkin ajan kanssa! Teen tätä kuitenkin tarjoiluhommien ohella, joten sille en sano kokonaan vielä heihei. Katotaan nyt mihin tää elämä vie, kun ajatkin ovat mitä ovat.

Oikein ihanaa alkanutta joulukuuta kaikille!

Pitkä neulemekko vyöllä

KNIT DRESS BIKBOK
BELT LINDEX
SHOES DR. MARTENS
BAG MICHAEL KORS

Alkusyksy tuntui tänä vuonna ihanan pitkältä ja lämpimältä. Aurinkoisia päiviä ja plussa asteita riitti ihan pitkälle marraskuuhun. Ihan unelma syksy pukeutumisen osalta! Siitä kaikesta huolimatta ennätimme kuvailla vain ja ainoastaan tämän kokonaisuuden tuohon parhaimpaan ruska-aikaan, tää olikin yksi syksyni käytetyin neulemekkolook.

Ostin tämän pitkän neuleen viime syksynä. Raskausmasun takia en saanut kuitenkaan yhdistettyä vyötä, jonka olisin halunnut. Tänä vuonna sain pukea tän pitkän neuleen ihan vyön kanssa. Viileämmillä säillä takkikin päätyi mukaan ja silloin ylle valikoitui nahkatakki, mitä pidin tämän neuleen kanssa viime vuonnakin usein. Viime vuoden lookin voi kurkata täältä.

Hiuspannat ovat olleet jo jonkin aikaa ihan hirmuinen hitti, mutta mä en oo käyttänyt normaaleja pantoja aikoihin. Mä en oo ainuttakaan hiuspantaa itselleni hankkinut, mutta kaappien kätköistä löytyy monia vuosia sitten ostettuja pieniä huiveja, joita voin hyödyntää samalla tyylillä. 

Tämä onkin ihan loistava keino heittää hiukset taakse niin, että ne eivät tule eteen, mutta hiukset saavat silti olla vapaasti auki. Tää tyyli menee ehdottomasti jatkoon ja voisinpa muutaman ihan perus hiuspannankin ostaa. Sellaisia, jotka ovat ajattomia ja käyvät moneen lookiin.

Blogin suhteen olis ihan hirveä polte, mutta kuvia ei valitettavasti nyt olla saatu napsittua, vaikka tällingissä on tullut oltua ja pukeuduttua aikalailla omaan tyyliini. Loppukesästä oli mukavaa, kun työpöydällä törötti aina pari kansiota kuvineen. Säästelin niitä kyllä pitkään aina, etten ihan reaaliajassa julkaissutkaan, kuten tämänkin kanssa. 

Alkuvuodesta toivoisin kovasti sitä, että pääsisi taas kameran eteen useammin. Palaan mammalomalta töihin tammikuussa, joten voisin sanoa, että treenitrikoo ja huppari kombot saavat päätyä ylle vain lenkille lähtiessä ja jumpatessa. Tammikuussa tapahtuu myös jotain ihan todella upeeta, mutta sitä en vielä avaa enempää. Jotain ihan uutta ja mullistavaa tulee kuitenkin tapahtumaan ja oon siitä ihan todella innoissani. 

Toisaalta taas tulee olemaan kädet täynnä hommaa, että saas nähdä mitä kuvailusuunnitelmien käy, sillä äiti-ihmiset eivät repee ihan joka paikkaan. Harrastukset ovat kuitenkin yksi asia, mitä jokaiselle ihmiselle täytyisi edes yksi suoda, joten aikaa yritän repiä jostain.

Meillä on ollut melko kiireinen tää loppusyksykin. Ollaan juhlittua varovaisesti Halloweeniä läheisten ystävien kanssa, kun juhlittu ihan perheiden kera meidän minijäbän 1-vuotissyntymäpäiviä. Yritetty pitää meidän oman pienen perheen kesken yhteisiä viikonloppuja ja iltoja, kuin laitella kotiakin vähän uuteen uskoon. 

Odotan innolla vuodenvaihdetta, vauva-arki on ohi ja meillä on jo pieni taapero. Tammikuu tuntuu jotenkin sellaiselta "uudelta alulta" ja sen vuoksi oon ihan todella avoimesti hyppäämässä tulevaan vuoteen 2021. Toivotaan myös, että maailmakin tulisi näyttämään hivenen valoisammalta tän melko synkän vuoden 2020 jälkeen.




Ennen vuodenvaihdetta ja sen hypetystä haluan kuitenkin rentoutua. Joulufiilis alkaa laskeutua minunkin mieleeni, mikä on todella outo juttu, että se tapahtuu vasta nyt. Parin vuoden ajan oon alkanut joulufiilistellä jo lokakuussa, mutta tänä vuonna sitä kunnon jouluhulluutta ei oo vieläkään näkynyt. No mä veikkaan, että viimeistään kun saadaan pysyvä lumi maahan, niin alan haikailla sitä joulua. Viime viikolla saatiin pariksi päivää valkoinen maa, joten se toi sitä ja eilen nautiskelin ekan kupin glögiäkin, ihanaa! Joko siellä ollaan juotu jo ekat glögit, leivottu ekat piparit ja syöty joulutorttuja? 

Oikein ihanaa marraskuista viikkoa kaikille!

Synnytys pelkopotilaana

Lupailin kesän lopulla, että jaan hieman kokemuksia ja ajatuksiani synnytykseen liittyen. Synnytys on kokemuksena aika usealle naiselle - etenkin mulle - todella intiimi ja hyvin henkilökohtainen juttu, joten en aio pureutua mihinkään todella todella yksityiskohtaisiin asioihin, vaan jaan pienen pintaraapaisun mun hetkistäni. Lähinnä niitä asioita, joita voisin jakaa yleisesti ihan kenelle vaan.

Mä olin siis pelkopotilas ja kävin muutamaan kertaan puhumassa pelkopolilla peloistani. Mun ystäväni, joka myös oli pelkopotilas, kehotti lämpimästi käymään pelkopolilla puhumassa peloista. Se oli ainakin auttanut häntä käsittelemään asiaa ja se auttoi oikeasti ihan todella paljon minuakin. 

Mikä siinä sitten pelotti? Ehkä kaikki. Se oli jännittävää, kun olit raskaana ja synnytys on luonnollisesti ihan väistämätön juttu. Mua pelotti piikit, kipu, sektiomahdollisuus, mutta myös alatiesynnytys yleisesti. Mua pelotti myös sairaala ja siellä olo ylipäätään - ja nämä kaikki ovat tietysti ihan väistämätön juttu, kun olet raskaana ja synnytät.

Mua pelotti myös se, etten tiennyt yhtään mitään siitä, miten homma synnytyksessä etenee. Pelkopolilla sain tietää alusta loppuun, kuinka ns "normaali synnytys" etenee, ihan sellaisia pieniä yksityiskohtia myöten. Kaikki synnytykset ovat tietysti erilaisia, eikä niitä voi ennustaa, mutta ne perus jutut. Sen tieto sai mut rauhallisemmaksi asian suhteen, vaikka eihän sitä tiennyt onnistuuko esimerkiksi alatiesynnytys ja eteneekö kaikki normaalisti, kuten mun tapauksessani ei esimerkiksi edennyt normaalisti, vaikka sinänsä mulla "normaali" synnytys olikin.

Lisäksi mulla olis ollut tilaisuus päästä tsekkaamaan synnytyssali, jos olisin halunnut. Sain kuitenkin muutaman linkin, jossa pääsin katsomaan videon synnytykseen valmistautumisesta, joten näin jo siinä suunnilleen millainen tila on. Jos en olisi näitä katsonut, niin olisin mitä ilmeisemmin halunnut käydä tsekkaamassa synnytyssalin ihan livenä.

Mä oon tosiaan aina pelännyt sairaaloita ja piikkejä. Nämä tiedot oli tietysti lisätty tietoihini ja kätilöt näkivät ne. Mun synnytykseni kesti kauan, ja mulla ehti olla kätilöinä niin yövuoroilaisia, aamuvuorolaisia kuin iltavuorolaisiakin. Olin todella iloinen siitä, että iltavuorolaiset olivat siinä niin sanotussa "h-hetkessä", sillä esimerkiksi ennen heitä olleet kätilöt tuntuivat vähän höseltäviltä ja paniikissa olevilta (mikä varmaan on ihan normaalia, koska olin sektiovalmiudessa), jossa itsellekin tuli tietysti ihan todella epävarma olo. Se vaikuttaa ihan todella paljon, millaiset ihmiset siinä ovat sun kanssa.

SYNNYTYKSEN JÄLKEEN HUOMATTUA

Synnyttäisin mieluummin uudelleen, kuin olisin raskaana. Näin siskoni sanoi mulle ja komppaan kyllä täysin, nyt kun oon molemmat kokenut! Tietysti kaipaan ajoittain raskaushetkeä, koska se oli niin spesiaalia. Synntys on ihan hemmetin raskas juttu, mutta jo se, että raskaus kesti pidempään ja se oli mulle ihan todella raskasta aikaa kaikkine pahoinovointineen. Joten kyllä, synnyttäisin mieluummin, kun olisin sen 9 kuukautta raskaana.

Kipu unohtuu. Ja näin mulle sanoi melkein jokainen äitituttuni, kun kerroin heille pelosta. Luin tässä hetki sitten artikkelia, jossa äidit kertoivat synnytyksestään ja itse kivusta - he kuvailivat todella tarkasti, miltä heistä tuntui. Mä en muista kipua, muistan vaan, että en oo kokenut koskaan mitään vastaavaa ja mitään niin kipeetä.

Piikit ei tunnu. Mua pelotti kovasti piikit, koska oon aina kärsinyt piikkikammosta. Verikokeet ovat pahimpia. Jännitin esimerkiksi epiduraalia aivan hemmetisti, koska tiedän kuinka se homma toimii.. MUTTA siinä tilanteessa ei oikeesti tunne tai tajua mitään pistoja, enkä ehtinyt edes ajatella asiaa. Halusin vaan kaikki mahdolliset piikit ja kivunlievitykset, mitä sain.

Ilokaasu ei auttanut. Mä en huomannut mitään apua siitä. Tietty se saattoi auttaa, mutta siinä tilassa nyt tuskin tajuaa. Moni on kuulemma ilokaasun jälkeen alkanut naureskelemaan sun muuta, mutta mua ei kyllä paljoo tilanne naurattanut. Lopussa tosin mun piti lopettaa sen käyttö, sillä mulle tuli todella paha olo ja en osannut keskittyä sen kanssa hengittelyyn ja supistuksiin yhtäaikaa.

Kipu loppui kuin seinään. Kun vauveli oli maailmassa, kipu loppui saman tien. Olo oli tosi iloinen ja epätodellinen. En oo koskaan kokenut mitään vastaavaa, ihan uskomaton kokemus.

Iltavuorolaiset olivat tosiaan h-hetkessä mukana ja he olivat lukeneet ennen mun luo tuloa, että kyseessä on pelkopotilas. He odottivat vaikeaa tyyppiä, koska kuulemma useimmat pelkopolilta tulevat ovat todella.. noh.. pelokkaita. Mä sain kovasti kehuja, kuinka superhyvin otin ohjeet vastaan ja kuuntelin. Mä pelkäsin, pelkäsin ihan todella paljon, mutta mä myös luotan ammattilaisiin. Mulla on ihan todella kova arvostus ja luotto heitä kohtaan. Ja ehkä sen asenteen vuoksi osasin olla rentona. 

Pelkäsin ennen sairaaloita ihan älyttömästi. Mutta tästä opin, että sairaala on ihan oikeesti maailman paras paikka silloin, kun ihminen tarvii apua. Ja tiedättekö mitä? Mulla ei oo enää piikkikammoa!

Onko pelkopoli auttanut teidän synnytyspelkoanne?
Jakakaa vapaasti fiiliksiänne yleisesti synnytyksestä kommenttiboxiin, olit synnyttänyt tai et!

Farkkutakki, kukkamekko ja maiharit

DENIM JACKET BERSHKA

DRESS BIKBOK

BAG MICHAEL KORS

COMBAT BOOTS DR. MARTENS

Farkkutakki, kukkamekko, maiharit. Se niin toimiva kolmikko. Kukkamekko maihareilla on ehkä enemmän se kesän ja ehkä myös kevään juttu. Itse päädyin ostamaan ensimmäiset maiharini vasta loppu kesästä/alkusyksystä, joten pääsin jälleen vähän jälkijunassa kokeilemaan tätä trendiä, jota oon ihaillut jo pitkän aikaa katukuvassa ja festareilla.

Mä yhdistin farkkutakin ja maihareiden kanssa nyt aika räväkän kukkamekon. Punainen on tosi vahva väri ja en itse osaa syksyisin oikein käyttää kirkkaanpunaista. Yleensä syksyisin ylleni päätyykin enemmän viininpunaista - lukuunottamatta kyllä yhtä kirkkaanpunaista neulemekkoani, joka on syksyisin suosiossani. Nyt kuitenkin halusin kokeilla tätä mekkoa farkkutakin kanssa, sillä mekon kukissa on vähäsen samoja sävyjä. Tää kokonaisuus ois ehkä enempi kevään juttu väriensä puolesta, mutta menee myös hyvin piristävine väreineen varmasti alkusyksystäkin.




Tämä farkkutakki vilahti jo edellisessä postauksessa. Rehellisesti, jos ennättäisin kuvata mun kaikki asut, mitä ylläni on tän syksyn aikana ollut, olisitte nähneet jo varmaan viis erilaista asua tän saman takin kanssa. Mä vaan yksinkertaisesti rakastuin tän rentoon ja huolettomaan tyyliin. Tää on noussut syksyn suosikki takikseni ja vähän jo harmittaa, että ilmat alkaa viiletä niin, että tää on parempi jättää odottelemaan kevättä.

Asujen kuvailusta puheenollen, oon miettinyt hirveesti vaihtoehtoja sille, miten saisin jaettua enemmän asujani somessa. Oon saanut kovasti kommenttia omaperäisyydestä ja inspiraatiota herättävästä yhdistelyistä, että tekis mieli saada enemmän ulos. Me saatiin viimein ostettua jättikaapit isoilla peileillä eteiseen, joten niitä voisi hyödyntää ja ottaa niitä mun ennen vihaamiani peilikuvia instagramin  tarinaan ja luoda kohokohtiin oman outfits- kategorian tai lisätä kuvia ihan jopa feediin. Mä en vaan ikinä oo tykännyt ottaa itse peilin kautta kuvia, vaan pidän enemmän ulkona otetuista kuvista ja kuvaajana joku muu, joten se jarruttelee mua. Muiden kohdalla tykkään kovasti katsella ja inspiroitua asuista, vaikka kuvat oiskin otettu peilin kautta. Ristiriitaista, mutta funtsitaan.




Mun piti tänään tulla itse asiassa jakamaan nyt niitä mun synnytyskokemuksiani, mutta mun on varmaan kaiveltava muutama söpö vauvamasu kuva siihen postaukseen. Tuntuis jotenkin hassulle keskustella siitä aiheesta ja heittää tällaisia nykyisiä kuvia kehiin. 

Mukava palata vähän muistelemaan niitä hetkiä, kun ajoittain kaipailee sitä söpöä masua, vaikka oon ihan super ilonen siitä, että oma kroppa alkaa olla palautunut aika hyvin. Tietty jotkut asiat ovat muuttuneet ja tietysti pysyvästi, mutta aikalailla keskivartalo voimineen alkaa olla ennallaan, mikä tuntuu niin hyvälle kaiken näiden raskaiden ajatuksien jälkeen, mitä on oman pään sisällä käynyt kevään ja kesän aikana läpi. Vielä on oman pään sisällä taisteltava, mutta suurimmaksi osaksi alkaa olla kyllä ihan todella tyytyväinen olo, sillä tietysti ne muutokset ovat aina sen pienen lapsen arvoisia.




Ja tosiaan nää maiharit. Tilasin loppukesästä Zalandolta Vagabond maiharinilkkurit, mutta ne eivät sitten loppujen lopuksi istuneet ja tuntuneet jalassa hyviltä + koko oli liian iso, joten olisin joutunut tilaamaan kokoa pienemmät. Palautin ne, mutten tilannut niitä pienempiä kokoja, sillä luin samaan aikaan sitten näistä ah-niin-ihanista Dr. Martenseista. Ja olin ihan myyty, kun kävin näitä kokeilemassa KooKengässä. 

Mä en ennen tykännyt lainkaan maihareista, mutta viime syksynä aloin kiinnostumaan ja kesällä olin jo ihan rakastunut, kun somessa ja kaduilla näkyi aivan ihania lookeja monilla neidoilla, joilla oli maiharit jalassa. Moneskohan kerta tää mahtaa olla, kun rakastun johonkin tiettyyn vaatteeseen tai asusteeseen, mitä en oo ennen voinut sietää. Saisin varmaan jo kokonaisen postauksen aikaiseksi siitä, joten kiinnostaisko teitä lukea sellainen?

Mitäs mieltä te ootte kukkamekoista ja maihareista yhdessä?

Mikä on teidän tän syksyn käytetyin takkinne?

Shortsit ja sukkahousut, toimiiko? - Asu alkusyksylle

DENIM JACKET BERSHKA

T-SHIRT GINA TRICOT

SHORTS PULL&BEAR

BAG MICHAEL KORS

SHOES VANS

Ihana syksy on viimein saapunut, ollaan nautittu ihan superlämpimistä keleistä koko syyskuu ja niin se vissiin vielä lokakuun alkukin saadaan niistä nauttia. Syksy on parasta aikaa pukeutumisen suhteen, mun ihan ehdoton lemppari vuodenaikani.

Nyt tosin kävi niin hullusti, että mun ainokainen vakiokuvaajani oli pari viikkoa kyvytön kuvailemaan tai tekemään mitään muutakaan - asiasta en avaudu sen enempää, mutta sen vuoksi tää mahdottoman ihana aika jäi nyt tällä kertaa pois ja yhden yhtäkään syksyistä asua ruskan keskellä ei saatu kuvattua. Muahan harmittaa tää ihan hirveesti, sillä nyt olis ollut niin lämmin ja pitkä syksy toteuttaa ihania asuja. Harmi, kun pian on taas talvi ja sekin on melko kehnoa aikaa asuilujen suhteen.

 

Tämä asukokonaisuus valikoitui päälle elokuun lopulla, eli tää on just alkusyksylle sopiva vaatetus. Opin keväällä 2019 käyttämään shortseja tällaisten mustien, läpikuultavien sukkiksien kanssa. Mä en ennen niinkään välittänyt kyseisestä trendistä, mut siitä keväästä asti oon tykännyt hurjasti ja on kivaa vaihtelua kevät- ja syyspukeutumiseen.

Nämä asussa näkyvät taitaa tosin olla mun vaatehuoneeni ainoat shortsit, jotka osaan sukkahousujen ja nimenomaan mustien läpikuultavien sukkisten kanssa yhdistää. Lisäksi shortseissa vaadin tuon löysöhkön rennon paperbag mallin, jotta se näyttää omaan silmääni hyvälle. Mitä mieltä ootte, onko shortsien ja sukkisten kombo toimiva?

 

Tällä hetkellä blogeissa ja instagramissa on kiertänyt lahkeetonlokakuu tyylihaaste, johon itsekin päätin tarttua. Näitä shortseja tuskin siis ylleni enää tässä lokakuussa vedän, vaikka lämmintä saattaisikin riittää. Sukkahousuja ei lasketa lahkeiksi, joten lahkeetonlokakuu haasteessa nimenomaan kannustetaan käyttämään helmoja, eli vaatekaappisi hameita ja mekkoja. Mua odottaa ihan todella ihanat, uudet revityt farkut käyttöä, mutta ne saavat nyt tosiaan odottaa muita hetkiä, sillä haluan ehdottomasti olla mukana tuossa lahkeetonlokakuu- haasteessa.

Katsotaan, jos tuo kuvaajani tuosta pian on taas kykenevä hommiin, niin päästäisiin kuvaamaan muutamat syksyiset lookit vielä blogin puolelle, ennen kuin ensilumet satelee maahan ja puut ovat ihan kaljuja. Ruska kuitenkin lähtee ihan yhtä nopeasti kuin tuleekin, mutta toivossa on hyvä elää!

Ootteko te kuulleet tuosta lahkeetonlokakuu- haasteesta?

Meinasitteko itse tarttua haasteeseen?