Olette saattaneetkin jo huomata, että bloggailen nykyään lähinnä asuja ja ajatuksia. Blogini oon aina esitellyt lifestylena, mutta sellaisia (ainakaan kunnon lifestyle) postauksia multa ei ole tullut nyt varmaan vuoteen. No tää johtunee nyt tosiaan ihan siitä, että keskityn nyt vain asuihin, pohdintoihin ja ehken silloin tällöin myös kauneus- ja matkailu aiheisiin.


Lifestyle blogit sisältävät juttuja laidasta laitaan, mutta niissä kerrotaan lähinnä omasta arjesta ja elämästä. Se oli aikoinana ihan todella kivaa, mutta nykyajan blogimaailmassa tuntuu, että sun täytyy lifestyle bloggaajana erottua eduksesi. Nykyään myös instagram on se alusta, jolle suurin osa somevaikuttajista ja ex-bloggaajista ovat siirtyneet ja eikä ihmekään. Siellä se arjen jakaminen esimerkiksi storyn puolella on helpompaa ja ehken rehellisesti sanottuna ainakin mun mielestäni mielenkiintoisempaa, kun blogista luettuna.


Mun blogini aktiiviset käyttäjät ovat kasvaneet puolella alkuvuoteen verrattuna. Mikä ei tosin näy ulos päin, sillä kommentit ovat vähentyneet hirvittävästi liittyen varmaan juurikin siihen, mitä alussa kirjoitin - ihmisillä on niin kova kiire. Saan instassa esimerkiksi enemmän kommentteja, ja sehän on paljon nopeampi kommentointiin, kuin blogi. Nyt kun olen hiljattain muuttanut myös blogini sisällön muoti- tai sanoisinko tarkemmin tyyliblogiksi, niin en tiedä johtuuko se lukijoiden kasvu tästä muutoksesta. Nimittäin blogit.fi sivustolla siirsin blogini kategoriasta lifestyle kategoriaan muoti ja tuntuu, että liikennettä tulee sieltä nyt sitten enemmän kuin yleensä.


Miksi blogini ei ole enää lifestyle?


Eli asuja, asuja ja asuja! Niitä tulee ihan varmasti näkymään täällä eniten. Asujen sekaan ujutan varmasti silloin tällöin pieniä kuulumisia pinnalta kuin joskus ehkä myös pintaa syvemmältäkin. Matkustelua, kauneusjuttuja ja pohdintaa tipahtelee tänne myös silloin tällöin, vaikka luokittelen tämän vahvasti tyyliblogiksi. Näillä eväillä tunnen tämän homman taas maistuvan, eikä tarvitse pohtia jatkaako vai eikö jatka.

Lähinnä siksi, että en koe mun arkeni olevan mielenkiintoista. Etenkin kun perhe-elämä alkoi, niin mua ei edes kiinnosta jakaa perhe-elämä arkea blogissa, eikä itse asiassa missään muuallakaan somessa. Suojelen samalla lastani. Lisäksi se, että se arjen jakaminen tuntuu ihan todella henkilökohtaiselta jutulta.
Kun aloitin bloggaamaan, jaoin ihan todella paljon itsestäni ja läheisistäni. Mua jollain tapaa kaduttaa se ihan kamalasti, sillä nykyään haluan jakaa mahdolllisimman vähän. Näin ollen en näe edes syytä pitää lifestyleblogia. Lisäksi jaan oikeasti pieniä paloja arjestani (todella harvoin kylläkin) instagramin puolella, sillä se on tosiaan helpompi alusta jakaa niitä pieniäkin arjen juttujani, joita olen valmis someen jakamaan. Totta kai mä kirjoitan silloin tällöin tännekin kuulumisiani elämästä, mutta nekin tulee nykyään kirjoitettua asujen kylkeen ja vieläpä sinne postauksen loppuun hyvin lyhyesti. En jaa samalla tapaa asioita, mitä silloin blogien kulta-aikoina.


Mikä blogini sitten on?
Kyllä mä luokittelen tämän muoti/tyyliblogiksi. Tarkemmin sanottuna siis tyyliblogi. Tyyliblogi on harvoin missään kategoriana, joten mennään näillä, eli muoti/tyyli blogi. Lisäksi se matkailu. Se aivan ihana matkustelu. Joskus kun sinne maailmalle pääsee, niin tulee varmasti jaettua matkapostauksia ihan hurjan suuri määrä täällä, kuten aina oon reissujemme jälkeen jakanut! Luulisin, että kaiken lisäksi jaan "reissu-arjen" tapahtumia instagramin storyssa, nyt kun olen viimein päässyt sisäistymään siihen. Suojelen silti läheisiäni, enkä aio heitä sen suuremmin sotkea somemaailmaan.
Eli asuja, asuja ja asuja! Niitä tulee ihan varmasti näkymään täällä eniten. Asujen sekaan ujutan varmasti silloin tällöin pieniä kuulumisia pinnalta kuin joskus ehkä myös pintaa syvemmältäkin. Matkustelua, kauneusjuttuja ja pohdintaa tipahtelee tänne myös silloin tällöin, vaikka luokittelen tämän vahvasti tyyliblogiksi. Näillä eväillä tunnen tämän homman taas maistuvan, eikä tarvitse pohtia jatkaako vai eikö jatka.
Minut löytää instagramista @kataaz

Näillä ajatuksilla on lähiaikoina menty! Mitä ajatuksia arjen jakamisesta somessa teissä herättää?
Oikein ihanaa joulun odotusta kaikille!
Lue myös: Kuoleeko blogit?