
Dress - Gina Tricot
Shoes - Converse
Bag - Michael Kors

Se mekko, joka jokaisen naisen vaatekaapista tulisi löytyä jos suinkaan pitää helmoista. Nimittäin pikkumusta. Itse rikoin ensimmäisen pikkumustani Rodoksen reissulla, niin siis kun kävin siellä vuonna 2015 - jossa se pääsi vielä ensimmäistä kertaa käyttöön ikinä. Pidin siitä kyseisestä lookista valtavan paljon joten halusin ehdottomasti pukeutua samantyyliseen taas tämän vuoden Rodoksen reissulla.

Kyseessä ei kuitenkaan ole sama mekko. Täältä löytyy vuoden 2015 kuvat samantyylisestä lookista, mekon heitin vasta viime kuussa pois vaikka se oli siis koko ajan ollut saumoista rikki, hhe. Anyway löysin tämän täydellisen pikkumustani kirpparilta. Kyllä, menetin kirppisneitsyyteni kun ostin tuon mekon, ennen sitä en ole koskaan ostanut mitään kirppikseltä, myynyt kyllä senkin edestä. Se on totta että jonkun roska voi olla toisen aarre, mutta pakko myöntää ettei ihan minun juttuni ole se että kun tuot kotiin uuden vaatteen, heität sen samantien pesukoneeseen.

Halusin tosiaan samantyylisen kuin edellinen pikkumustani. Istuva, tiukka, vartalonmyötäinen kotelomekko. Sellaista ei kaupoista löytynyt ja tämänkin löysin ihan yllättäin kun kävin siivoamassa omaa kirppispöytääni ja päätettiin miehen kanssa vähän kierrellä. Pidin edellisestä pikkumustastani hauskan kankaan ja mallin vuoksi. Mallihan tässäkin on lähes sama, mutta tästä tekee erikoisen tuo halkio sekä se että kaula-aukko on korkealla, mutta selkä kuitenkin on avoin - ei kuitenkaan liikaa.

Huomaa että on syksy. Alan olla todella väsynyt mikä on ihan normaalia minulle tähän aikaan vuodesta, en vaan arvannut että väsy iskisi jo näin aikaisin. Kolme päivää on ollut niin uskomattoman sumuista, niin ilmansa puolesta kuin muutenkin. Sohvannurkka on vetänyt puoleensa enemmän kuin mikään muu, onneksi tiistaina oli vähän ohjelmaa kun pääsin käymään ystävän kanssa kahvilla ja viinilasillisilla. Niin ja onneksi tämän viikon ajan seuranani on ollut pieni karvakaveri, joten on päässyt ulkoilemaankin kunnolla muutaman kerran päivässä.
Ainiin, kuvat räpsittiin kiireessä. Ensimmäinen erä ei onnistunut - kuvissa oli oudot värit, vaikka asetukset olivat mielestäni ihan oikeat. Niin olisinhan voinut silti katsoa enemmän kameraan... Sekin taitaa olla kyllä melko normaalia minulta.
Mitä mieltä olette mekosta?
Millaisia aarteita te olette löytäneet kirpparilta?
