
Me saavuttiin Kööpenhaminaan noin puoli yksi paikallista aikaa. Me olisimme voineet junailla tiemme keskustaan ihan junalla, mutta päätimme silti hypätä taxiin. Junahan olisi ollut mainio, sillä junaan olisi päässyt hyppäämään suoraan Terminaalista 3 ja hotellimme oli kuitenkin ihan keskustan päärautatie-aseman vieressä, mutta me emme jostain syystä osanneet keskittyä tarkastelemaan kunnolla lippu-automaatteja ja millä pääsi minnekin, koska se luki meistä ensikertalaisista tosi epäselvästi niissä.
Menimme siis sieltä mistä aita on matalin. Lähes aina käytämme kyllä ulkomailla mennessä jalkojamme, mutta todella pitkiin matkoihin lähes aina taxia. Näin aika ei mene siihen turhaan junailuun ja päästään suoraan sinne minne täytyykin. Jännä sinänsä, sillä suosin kuitenkin yleensä julkista liikennettä. Ehkä ensikerralla osaa sitten hypätä junaan, kun kohteiden nimet ynnä muut eivät tunnu enää niin vieraalta.

Hotellille päästiin siis erittäin helposti ja taxi maksoi about 250 tanskan kruunua - sama homma kentälle lähtiessäkin, hyppäsimme taxiin ja hinta oli sama. Hotellimme oli tällä kertaa aivan järkyttävä. Varasimme hotellin booking.comin kautta. Yleensä aina mä oon osannut valita bookingin kautta mitä ihanimman hotellin, mutta tällä kertaa pääsimme kuitenkin todistamaan sen, että kuva voi vääristää todellisuutta ihan todella paljon.
Hotelli oli kuitenkin remontissa, joten tiedä sitten onko se remontin jälkeen aivan upea ja oliko bookingin kuvat napattu just sellaisesta remontoidusta huoneesta, missä me ei tosiaan oltu. Meillä oli kuitenkin hyvin etova hotellihuone - joka näytti miehen mielestä ihan motellin huoneelta, ei hotellin - josta olisin halunnut lähteä ihan saman tien. Olimme kuitenkin maksaneet sen jo ennakkoon, sama se kun siellä kävi vain nukkumassa.

Lähdimme lähes heti kiertelemään sitten kaupunkia. Päästiin kuitenkin parisataa metriä eteenpäin kunnes alkoi sataa ja meillähän ei ollut sateenvarjoa matkassa. Sadetta tuli vaakatasossa ja päälle vielä tuuli, joten istahdimme lähimpään pubiin. Katsoimme säätä ilmatieteenlaitoksen sivuilta ja se näytti, että tunnin päästä pitäisi paistaa aurinko täydeltä sinitaivaalta ja niinhän se teki. Huomaatte postauksen kuvista, kuinka nopeasti sää muuttui, kaikki kuvat on samalta iltapäivältä. Päästiin siis tunnin sisään ihan asiaan ja kiertelemään kaunista, värikästä kaupunkia auringonpaisteessa.

Kööpenhamina on näin turresti sanottuna kunnon pyöräkaupunki, mutta sen mä jo tiesinkin. Kesällä olisi ihana hypätä pyörän selkään ja kiertää kaupunkia sillä. Niin pääsisi nopeasti. Toisaalta olen itse ehkä enemmän kävelijätyyppiä, sillä niin ennättää nähdä ja katsella rauhassa enemmän ja pysähtyä katselemaan upeita maisemia. Mies ihmetteli kovasti sitä pyörien paljoutta ja mä tosiaan täsmensin, että täällä se pyörä on se juttu.


Me ennätettiin tosiaan nähdä ja kokea paljon jo tuona ensimmäisenä päivänä, vaikka päästiin vasta kolmen neljän maissa kunnolla kiertelemään. Lähdettiin melkeinpä heti Stroget- ostoskatua pitkin kävelemään ja ihmettelemään. Päätettiin kesken kävelyn, että suunnataan pieni mereneito patsaalle.
Päädyttiin siinä kävellessä Nyhavn satama-alueen vierelle, mutta se haluttiin jättää seuraavalle päivälle, koska olisi enemmän aikaa istahtaa ihan terassille seuraamaan sitä menoa ja meininkiä. Päädyttiin siis tsekkaamaan pieni merenneitopatsas ja sen lähiympäristö tuona ensimmäisenä päivänä.
Pieni merenneito on mun mielestä ihan todella suloinen nähtävyys, vaikkei se sen kummempi ja suurempi asia olekaan. Alue, missä patsas on, on aivan upea. Mua kehotettiinkin enemmän katselemaan ympärilleen tuolla alueella ja näihän se on. Kannattaa vilkuilla ympärilleen tuolla! Kuumana kesäpäivänä tuolla viihtyisi ihan hengailu- ja piknikmielessäkin, sillä se on oikeasti varsin viehättävää aluetta.
![]() |
Sopivasti patsasta ihaillessa kaksi joutsenta lipui ruokailemaan patsaan juurelle, toivat kivaa lisätunnelmaa |

Kööpenhamina ihastutti jo ensimmäisenä päivänä. Kaikki sellaiset must see- nähtävyydet ovat aika pienellä alueella ja kerkeää nähdä parin päivän reissulla. Värikäs, ihastuttava kaupunki, jossa vesi on läsnä, vanhempaa rakennusta ja rakennelmaa löytyy, mutta vihreitä puistoja on siellä täällä. Minä tykkään.
Oletteko te käyneet Kööpenhaminassa?
Minkälaisen kuvan kaupunki antoi teille heti ensimmäisenä päivänä?