
LEATHER JACKET OMPELIMO ROKITA
SHIRT&SKIRT NEW YORKER
SHOES DR. MARTENS
BAG MICHAEL KORS

Ihanaa toukokuuta lukijat! Kevät alkaa olla pitkällä ja näillä näppäimillä uskoisin myös kunnon kesän tulevan - itse asiassa pari päivää on ollut jo aika perus kesäkelit, joten sanoisin kesän olevan jo täällä. Minulla on ajoittain kova ikävä kirjoittamaan, mutta en ole saanut aikaiseksi istahtaa taaskaan koneelle. Töissä alkaa olla haipakkata tulevan kesän vuoksi, listat täyttyvät vauhdilla ja aikoja kannattaa olla ajoissa varailemassa.
Yleensä toukokuussa ollaan saatu nauttia aika lämpöisistä päivistä, mutta tänä vuonna ollaan menty aika perus keväällä, mikä mielestäni on ihanaa. +10 - +15 säät ovat kivoja kevätpukeutumisen kannalta ja minua ei ole haitannut, vaikkei perus toukokuisia helteitä olla nähty. Toivon kesän kuitenkin olevan lämmin, etenkin heinäkuun keskimmäiset kaksi viikkoa, jotka aion lomailla.


Kesälomasuunnitelmia ollaankin suunniteltu ja tuntuu, että tänä kesänä ne myös varmasti onnistuvat. Heinäkuussa lähdetään ainakin Turkuun, sillä meidän mini on niin hulluna muumeihin, eli Muumimaailma on ihan ehdoton tänä kesänä.
Ajattelin kyllä katsoa vähän säävarauksella, sillä olemme varanneet jo hotellin, mutta sen voi peruuttaa vielä samana päivänä, jos ihan todella kurjaa sadekeliä on luvattu. Kolmelta hengeltä menee jo pelkkiin Muumimaailman lippuihin se satku, eli jos vettä tulisi kuin saavista, niin se ei ole sen arvoista. Kuulostan vähän tylsältä, kun "stressaan" jo moisesta, mutta vaikka olenkin hetkessä elävä ja ajatteleva persoona, olen myös hyvin suunnitteleva ihminen ja tällaisia on hyvä ajatella etukäteen.



Asukokonaisuus ja leopardikuosinen midihame on jälleen ihan minua. Toisaalta keväällä haluaisin pukeutua vähän värikkäämmin ja ruskeat jutut ovat enemmän ehkä syksyyn sopivia, leopardikuosi menee myös kuitenkin keväällä ja kesällä. Se on niin jännä, kun joskus nuoruudessani käytin ihan liikaa leopardikuosia, sitten siihen tuli tiukka stoppi ja nyt taas menee!
Varattiin muuten myös syksylle viimein ulkomaan reissu, kohteena ihana Kreeta ja tarkemmin siis Hanian alue. Rantaloma on ehdoton pienen ihmisen kanssa, vielä en uhmaikäistä ehkä Euroopan kaupunkilomalle lähtisi raahaamaan. Miten ihmeellinen ihmismieli onkaan, sain hurjasti virtaa jo pelkästään siitä, että on matka mitä odottaa. Ajatella, että lähes aina ennen K:ta oli joku matka varattuna. Tuntuu niin hyvälle, vaikka maailman tilanne on edelleen vähän pelottava, kun tulevasta ei tiedä. Toisaalta, onneksi siitä ei tiedä, eletään päivä kerrallaan. Kivaa alkanutta kesää kaikille!
Etsin itse asiassa aika pitkään midimittaista vekkihametta, mutten tiennyt minkä värisen haluaisin. Leopardikuosinen hame oli myös haavelistalla. Olipa mahtavaa, että törmäsin tähän New Yorkerissa lopputalvena, sillä tän nähdessä olin ihan myyty! Ei tarvinnut miettiä, leopardikuosinen midihame käy täydellisesti mun tyyliini! Metsänvihreä midimittainen vekkihame olisi myös yksi sellainen, minkä kiikuttaisin kassalle heti, jos sellaiseen törmäisin.




Varattiin muuten myös syksylle viimein ulkomaan reissu, kohteena ihana Kreeta ja tarkemmin siis Hanian alue. Rantaloma on ehdoton pienen ihmisen kanssa, vielä en uhmaikäistä ehkä Euroopan kaupunkilomalle lähtisi raahaamaan. Miten ihmeellinen ihmismieli onkaan, sain hurjasti virtaa jo pelkästään siitä, että on matka mitä odottaa. Ajatella, että lähes aina ennen K:ta oli joku matka varattuna. Tuntuu niin hyvälle, vaikka maailman tilanne on edelleen vähän pelottava, kun tulevasta ei tiedä. Toisaalta, onneksi siitä ei tiedä, eletään päivä kerrallaan. Kivaa alkanutta kesää kaikille!
Mitä mieltä olette tästä kokonaisuudesta?
Kreetan Hania vinkkejä saapi heitellä jo kommentteihin, vaikka siihen aikaa onkin!