Nyt olisi aika kurkistaa Summer bucket listiini, paljon tuli tehtyä, mutta paljon jäi myös tekemättä. Esimerkiksi kertaakaan en uskaltanut sinne veteen vaatteet päällä juosta mikä harmittaa vietävästi, hha! Postauksen kuvitin räpsyillä, jotka löytyi phonen kätköistä. Laatu on sitä mitä on, mutta kuvat ovat ainakin arkisempia ja rennompia kuin kameralla räpsityt.

Kyllä, Helsinginreissu! Viikonloppu rakkaan kanssa ja blogimiitti mahtavien bloggaajien kanssa samalla kertaa.
Yhdet festarit, Himos Juhannus. Tuota muistelen lämmöllä, yksi parhaimmista reissuista mitä olen tehnyt aikoihin!
Opettele erilaisia lettikampauksia
Eipä tullut opeteltua, muutamia yritin Saijan päähän väkertää mutta mulla meni totaalisesti hermot.
Pakko myöntää että koko kesä on ollut mulle niin erilainen ja uusia juttuja on riittänyt.


Perheen kanssa Muumimaailmaan
Se jäi tekemättä, puolet perheestä sinne kyllä lähti siskonpoikia käyttämään ja mua harmittaa niin suunnattomasti etten päässyt lähtemään.
Kunnon piknik hetki puistossa
Piknikejä tuli pidettyä useampia. Yksi suuri ja muutama pieni ♥
Kyllä, aika moneen tuli tutustuttua!
Mä lasken tämä tehdyksi, vaikka moni vanha on jäänyt nyt elämästäni pois niin ne muutama jotka ovat jääneet, ovat kullanarvoisia.

Tampere, Särkänniemi ja Taru, ihan mahtava reissu!
Done! Himos Juhannus! Minnekkähän Juhannusfestareille suunnataan ensivuonna?
Mökkeilyä kavereiden ja perheen kanssa
Muutaman kerran mökillä kävin uimassa ja saunomassa, mutta siihen se jäi. Ensivuonna uusi yritys!
Miitti bloggaajien kanssa
Yöllä sitä kävin kyllä uimassa, muttei hajuakaan kuusta.
Paista vaahtokarkkeja nuotiolla
Njiet, tämä jäi tekemättä!
Kuvaile turhaa ja vähemmän turhaa
Mun olisi tehnyt mieli yliviivata tämä puoliksi. Nimittäin oon kuvaillut tänä kesänä paljon, mutta silti postaussaldo tänä kesänä on pieni. Hävettävän pieni.
Lenkkeile/ulkoile paljon
Kyllä sitä varmaan on tullut tänä kesänä ulkoiltua ja käveltyä ennätysmäärä. Ja siis Pokémon go ei liity tähän mitenkään, hhha!


Valvo koko yö jotta näet auringonlaskun sekä auringonnousun
Molemmat tuli varmasti nähtyä, muttei koko yötä tullut valvottua..
Hyppää veteen vaatteet päällä
Hyppää veteen vaatteet päällä
Tämä jäi tekemättä, mutta menee ehdottomasti ensivuoden Bucket listille uudelleen!
Tasainen, kaunis rusketus
Tasainen, kaunis rusketus
Pyhpah, saankohan mä enää koskaan tasaista rusketusta? Himoksella paloin selästä ja olen edelleen täynnä laikkuja, niin selästä kuin rinnuksistakin..
Viinijuhlilla käynti meibi
Teflonit ja Cheek eli kyllä!


Grillijuhlat kiitos
Hävettää myöntää, mutten grillannut tänä kesänä yhtään, MITÄ?! Uskomatonta minustakin, mutta tosi. Toki makkaraa tuli muutamasti grillattua, lasketaanko se?
Joka päivä yksi positiivinen asia ylös
Hhha känkkäränkkäpäivänä ei tällaisista ollut tietoakaan.
Alan pikkuhiljaa handlata tuon minun rakkaani! Lisää vaan harjoitusta mutta silti. Kaiken lisäksi oon saanut tuon miehenikin hieman tutustumaan manuaalin saloihin, kun tämä kuitenkin asukuvat musta räpsii.
Vietä uskomaton ja mieleenpainuva kesä
Mielestäni tämä tuli kyllä tehtyä! ♥
Teetä viimein niitä kuvia kesän lopulla
Tämä on työnalla, mutta vielä en ole päässyt tilaamaan asti. Ehkä tässä ennen vuotta 2017 ehtii! Siitä puheenollen, ei hemmetti kohta on uusi vuosi ♥


Joko te olette käyneet läpi oman Summer bucket listinne?
Ajatuksia saa jakaa kommenttiboxissa ♥
~ Kata ~
Ajatuksia saa jakaa kommenttiboxissa ♥
~ Kata ~
Olipa Kiva lukea näitä mitä Sait tehtyä ja onneksi kesä tulee aina uudestaan saa tehtyä ens kesänä mitkä nyt jäi tekemättä!:)
VastaaPoistaKiva että tykkäsit lukaista tämän läpi!:) Tuo on ihan totta, siirtyy vaan ensi vuoteen;)
PoistaHeii miten paljon oot saanut toteutettua näitä! :) Minä en tehnyt tänä kesänä ollenkaan bucket listiä (wonder why?), mut muutaman kohdan olisin tästä sun listasta voinut rastittaa! Ai että nää on kyllä kivoja postauksia kun voi palata fiilistelemään kesää!♡
VastaaPoistaHih kyllähän näitä hyvin sai toteutettua. Hmm no ensivuonna sitten säkin tekaise tällainen;) Hih lisää tulee jossa palataan fiilistelemään kesää;)
PoistaTäälläkin jäi monia asioita tekemättä, mutta tuli sitä jotain kuitenkin tehtyä :) Reissu Kuopioon kuumottaisi viel tehdä!
VastaaPoistaNo mutta eihän sitä kaikkea aina ehdikkään, kuhan rennosti ottaa:) Oij suosittelen ehdottomasti , täällä Kuopiossa on oikein mukavaa :3
PoistaSähän oot saanut toteutettua paljon sun listalta! :) En taija uskaltaa kurkata omaa listaa kun tuntuu että puolet jäänyt tekemättä, hah :D Kivoja myös nämä puhelinräpsyt tässä! ♥
VastaaPoistaHha jonkin verran sitä ehti:) No voi sun, ensivuoden listalle sitten vaan ne mitkä jäi tekemättä. Jäihän mullakin tuollaisia kivoja rentoja ja erikoisia, suhkoht helppojakin tekemättä. Hmmm:DD Kiitän Viivi ♥
PoistaHyvin sait toteutettua näitä ! Loput ens kesään ! ;> välillä on kivempi saada arkisempia kuvia ! :)
VastaaPoistaKiva että pidit kuvista ja äläpä muuta sano, loput ensi vuoteen 8) ♥
PoistaVaikka et kaikkea päässyt toteuttamaan, niin ihan hirmusesti oot kerennyt <3 Niin paljon on kyllä ihania juttuja ollut sun kesässä ja oon sanut selasen kuvan, että oot siitä nauttinut :')<3
VastaaPoistaHhih kiitos, todellakin tuli nautittua ja olen siitä ihan iloinen ja hieman yllättynytkin kun rankka kevät on kuitenkin takana:) ♥
PoistaSun kesä vaikuttaa niin mahtavalle!♥ Itse ei tullut tänä kesänä toteutettua ihan kaikkea mitä piti toteuttaa, mutta ens kesänä sitten! ;)
VastaaPoistaMukava kuulla että olet tuota mieltä ♥ Jep eihän sitä jokaista juttua ehdikään toteuttaa tai tehdä, mutta onneksi sitä ehtii sitten myöhemminkin:)
PoistaOlipa hauska lukea mitä kaikkea sait kesän aikana tehtyä ja mitä taas jäi tekemättä :D Vitsit, olisin niin halunnut käydä yöuinnilla kesällä, mutta se jäi tekemättä :( Muutenkin mökilläkin tuli vietettyä hävettävän vähän aikaa, ja olimme siellä ainostaan yhden kerran yötä! Saunassa ja grillailemassa kuitenkin tuli jokunen kerta käytyä :) Kesä meni kyllä jotenkin ihan liian nopeasti - ihana kuitenkin kuulla että siellä vietettiin unohtumatonta ja onnistunutta kesää ♥
VastaaPoistaMukavaa että tykkäsit lukaista:) Harmi että sulla jäi se tekemättä, ihanan raikasta oli saunoa ja käydä uinnilla yömyöhään ja se fiilis! Mäkään en tänä vuonna yötä mökillä ollut ja jos en olisi tehnyt Suomussalmenreissua niin yöuinti ei olisi toteutunut:D Grillailua ei tullut harrastettua mutta onneksi syksyllläkin voi grillata vielä;) Kesä meni liian nopsaa kyllä :(
PoistaOot saanut kyllä tosi hyvin toteutettua noita sun listan kohtia! Mua hävettää myöntää, etten käynyt tänä kesänä uimassa kertaakaan :'D Ihan käsittämätöntä.. Upeita kuvia koko postaus täynnä ja vautsi noi maisemakuvat! <3
VastaaPoistaOhhoh no mutta vielähän sitä htii talviturkin heittää ennen kuin uusi talvi tekee tuloa;) Hhhi ♥ Kiitoksia ja oikein ihana kuulla että pidit!
PoistaTosi hauskaa kun nää kesälistat käydään sit ihan läpikin vielä niin näkee mitä tuli tehtyä! :) Ja paljon oot saanu aikaseks :)
VastaaPoistaMun mielestäni nää on mukava käydä läpi, jos tämän tekee niin onhan se mukava myös tsekata läpi;) Hhi mukavaa että tykkäsit Saga:)
PoistaKatzu ei mitään ihmeellistä olla öllistelin vain kattelin tv.tä,luin kirjoja ja leikkaisin nurmikkoa. Sinulle ja poikakaverille toivotan kaikkea hyvää rakkautta ja lämpöä:) t.Jani-75
VastaaPoistaKiitoksia paljon:)
PoistaTein tälle vuodelle tavoitelistan, pitääpä tsekata mitkä kaikki on jo tehty ja mitä pitäisi vielä tehdä ennen vuoden vaihetta. :) Ihana tää siun lista, paljon kaikkea kivaa oot tehnyt ja kivoja juttuja jäi ensi vuodellekin! <3
VastaaPoistaKuulostaa hyvälle, teetkö blogiinkin asti sen?:) Olisi mukava lukaista läpi mitä oot jo tehnyt;) Kiitoksia Milla ♥
PoistaMoi, ei liity ehkä mitenkään aiheeseen mut ootko aatellu ulkomaille lähtee? etkös ennen käynyt useemmin ulkomailla.. =)
VastaaPoistaVoi kun koko ajan tekisi mieli lähteä:D Tosiaan tuli käytyä usein, mutta keväällä kun tuli tuo ero miehestä niin rahallisia menoja on tietysti tullut yli puolet enemmän kun asun nyt yksin, lisäksi perheessäni on käyty läpi sellaisia juttuja että ei ole ollut hyvä sauma lähteä:) Toivon, että viimeistään vuoden 2017 alussa pääsisi taas reissuun:)
PoistaToivotaan että pääset reissuun =)
PoistaPaljon olet tehnyt kesän aikana! Voi vitsi, syyskuu menee jo pitkällä ja mun lista on vielä käymättä läpi :D Mutta hei, sun kesä oli ihana ja tiedätkös, sua oli niin mukava nähdä ihanainen ♥
VastaaPoistaNo niin sitä onneksi vähän sai toteutettua ja tehtyä 8) No heii mullakin on vielä kesän "kohokohta" postaus tekemättä ja syyskuu on jo vauhdissa:D Kyllä sitä ehtii. Ja hei niin oli ♥
Poista