



Päiväksi tosiaan valikoitui maanantai, jolloin olimme aluksi menossa HopLoppiin, mutta oli luvattu niin nättiä keliä että täytyi keksiä jotain ulkopuuhaa. Mikä oli hyvä sillä se taisi olla kesän viimeinen lämpöinen päivä. Siellä vierähti helpostikin se parisen tuntia vaikkei se nyt mitenkään kovin iso ollutkaan, täällä nauttii vanhemmat ihan siinä missä pienimmätkin. Sisäänpääsymaksu aikuisilta oli sen 10 euroa ja lapsilta 8 euroa. Siskoni pienimmästä, puolitoistavuotiaasta ei mennyt mitään maksua. Me saimme hetkisen odotella lippujen ostossa, sillä juuri samalla hetkellä siellä oltiin kissanpentuja auttamassa maailmaan.


Mä en mikään kova landeleidi ole, mutta siellä oli kyllä aivan ihana landefiilis, todella rauhallinen maaidyllinen ympäristö kaikenkaikkiaan. Törmäsimmekin siellä pieniin jyrsijöihin kuten chinchillaan ja marsuihin. Pupuja katselimme pitkään, oli riikinkukkoa, kalkkunaa, hevosia, nautoja, erilaisia kanoja, possuja ja jopa alpakoita. Pienin säikähtikin emakon röhkäisyä niin hurjasti, että raasu ei uskaltanut enää niitä isoimpia otuksia katsella yhtään.


Suurin osa ajasta taisikin kulua kissojen keskellä. Siellä nautti eniten pojat kuin ehkä me naisetkin, hhi. Mulle ainakin nousi valtava kissakuume tuon reissun jälkeen. Unelmoin aina siitä omasta chihuahuasta ja sen tulen varmasti ottamaan. Tiedän etten ole valmis koiraan tässä vaiheessa elämää ja en halua sitä kerrostaloon. Olen asunut niin omakotitalossa kuin kerrostalossa, ja se kun perheemme chihu on täällä meillä kerrostalossa välillä asustelemassa, niin olen ehdottomasti sitä mieltä että omakotitalo tai se rivari koiran kanssa on se helpoin. Ja sitä kun yleensä miehen kanssa huidellaan ties missä lähellä ja kaukana tässä iässä. Mies ei kuitenkaan kissaa huoli ja kun kysyin saanko vastaus oli et ja vastaus tuli kuin apteekin hyllyltä.



Olen kyllä onnekas kun minulla on niin hyvät välit siskooni ja hällä on näin suloisia pieniä lapsosia. Olen varma että jos ei perheeseemme kuuluisi näitä pieniä vintiöitä, jäisi tällaiset paikat varmaan näkemättä. Eniten rakastaa sitä kun näkee, miten pieni nauttii ja ihmettelee tätä maailmaa. Ei mulla sentään vauvakuume vielä ole, hhi.
Oletteko te käyneet missään kotieläinpuistoissa tänä kesänä?

Jotenkin todella sympaattisen oloinen paikka! :) Tuollaisella olisi itsekkin mukava joskus päästä käymään. Jotenki ei oo vaan saanut aikaiseksi :D Tuo kuva missä pidät kissaa sylissä on vaan niin ihana!<3 Harmi kuitenkin, että mies ei halua kissaa, ne on niin ihania!
VastaaPoistaNo totta vie on, ihana <3 Suosittelen ehdottomasti, etenkin jos pikkuväen kanssa käy niin se on aivan ihanaa 8) Tosin tälle kesälle ei taida enää olla auki näitä, ainakin tämä on vain kesäisin vissiin auki.:) Voi ihana kiitos, mä olisin voinut ottaa tuon kisun kotiin. Mies olisi tykännyt:'D
PoistaVoi miten suloinen paikka, tuollaisella kotieläintilalla olisi niin kiva käydä :)
VastaaPoistaMäkin oon haaveillut niin koirasta kuin kissastakin, mutta koiraa ei millään pystytä ottamaan tähän elämäntilanteeseen ja kissaa ei meille kuulemma tule :D Niiiin varmaan ;)
No niin on! ♥ Kyllä, mekään ei tähän elämäntilanteeseen vielä voida koiraa ottaa, ollaan liian paljon muutenkin menossa että ei ole hyvä hetki.:) Teillä vissiin on samat sävelet kissoista siellä, hha. Mikä siinä on kun miehet ei niistä tykkää?! :D Tykkäähän ne meistäkin niin miks ei sit kissoista;)
PoistaTosi hellyyttäviä kuvia! Me ei käyty tänä kesänä kotieläinpuistossa mutta Korkeasaaressa käytiin :D<3 Voi kuinka ihanaa jos teille joskus tuleekin chihu! Ne on isoa rakkautta pienessä paketissa😍
VastaaPoistaMä olisin siskonpoikia käyttänyt myös mielelläni korkeasaaressa, ehken ensivuonna sitten! Kävimme tosiaan maaliskuussa Teneriffan reissulla eläinpuistossa miehen kanssa ja onhan nämä kotieläinpuistot ihan erilaisia kuin ne villieläinpuistot. :) Suosittelen käymään jos on lähellä! Joo kyllähän meille joskus chihukka tulee, tällä hetkellä riittää tuo perheen chihu joka välillä tosiaan on meillä ihan yötäkin:) Se on rakas<3
PoistaTäällä samaa ajattelumaailmaa siinä suhteessa että koira perheeseen vasta sitten kun on omakotitalo :) vaikka tällähetkellä asummekin rivarissa, niin kun vähän isommasta koirasta olen haaveillut niin on vielä liian pieni koti sellaiselle mielestäni :) ihanan oloinen reissu ollut teillä!🌟
VastaaPoistaMahtavaa etten oo ainoa! Siis en ole sitä vastaan että koira otettaisiin ennen, mutta itse en halua:D Jotkuthan eivät edes halua omakotitaloa koskaan, joten ei siinä:) Mulla taas on tosiaan pikkukoira unelmissa mutta siitä huolimatta on mukavampi että sekin pääsee yhtä ovea avaamalla siihen omaan pihaan telmimään:) Kiitos kommentista ja reissu oli kyllä ihana! ♥
PoistaIhania eläimiä! <3 Siis en muistanut ollenkaan, että tollanen paikka on lähellä Kuopioo! Kävin tuolla joskus paljon pienempänä ihailemassa eläimiä, mut siitä on kulunu jo vuosia :(
VastaaPoistaMinäkin kävin ihan skidinä tuolla viimeksi! 8) Harmi että sä unohdit, jospa ensi kesänä olisit Kuopiossa ja pääsisit tuolla vierailemaan 8) Suosittelen lämmöllä ♥
PoistaVoi apua kuinka suloisia kuvia <3 Tuommoiset pienet reissut ovat parhautta ja lapset nauttivat aivan varmasti kun on niin mielenkiintoista nähtävää ja koettavaa :)
VastaaPoistaJep kisut oli etenkin todella suloisia ja herttaisia, ihanaa kun tämä on niin lähellä:) Kiitos Ellanoora kommentista ♥
PoistaTuollaiset kotieläinpuistot on ihania paikkoja! <3 Täälläkin suunnalla on yksi sellainen, ja itseasiassa viime kesän lopulla käytiinkin siellä pitkästä aikaa :) Kissakuume on täälläkin kova, mutta vielä en kuitenkaan koe lemmikin ottoa ajankohtaiseksi :) Ihanan tunnelmallisia kuvia ♥
VastaaPoistaNiimpä<3 Mahtavaa että sielläkin on lähistöllä tälläinen ja oot hetki sitten jopa päässyt käymäänkin siellä;) Joo itsekään en koe lemmikin ottoa vielä ajankohtaiseksi, kissa vaan olisi niin ihana 8) Kiitos kommentistasi Tuuli ♥
PoistaVoiii toi kuva susta ja kissasta sylissä *_*
VastaaPoistaHhih sinua ihana<3
PoistaKissakuume parempi kuin vauvakuume ;) Harmi kun sun mieheke ei huoli kissaa, ne on niin ihania ja tuo valtavasti iloa! :')<3 Tuommosiin paikkoihin ei kyllä välttämättä tulis just lähdettyä ilman lapsia, joten oot onnekas ollessas täti♥
VastaaPoistaVitsi toi kuva susta ja tosta kisusta<3
oi kivoja kuvia:)) Varmasti ihana päivä ollut tuolla lasten kanssa!
VastaaPoistaIhana että pääsitte käymään tuolla, on kyllä tosi kiva paikka :) Käytiin tuolla monesti kevätretkellä silloin kun olin päiväkodissa töissä. Nyt voiskin mennä ihan ajan kanssa että ehtisi noita kissoja silittelemään vähän pidempään :D
VastaaPoista