Siis mähän annoin miehelle Black Friday-aamuna vapaat kädet, sanoin vain että tilaa mulle joku pieni kone, sellainen millä bloggaus onnistuu. Olisin halunnut Macbook airin, mutta koska en pidä niiden käyttöjärjestelmästä ja olisin halunnut ladata siihen Windowsin, ei siinä olisi ollut kuulemma mitään järkeä. Oon hurjan tyytyväinen kuitenkin nyt tähän Lenovoon. Tämä on edellistä ihan hieman pienempi joka helpottaa kummasti jos otan koneen esimerkiksi johonkin mukaan. Kirjoitusvirheitä saatatte bongata entistä enemmän, vaikka oikoluen ja tarkistan postaukset ja kommentit ennen julkaisua, tämä on vaan pirun vaikeaa koska uusi näppis, hhe.
Anyway mennäänpä nyt postauksen aiheeseen. Tämä teksti tuntuu mulla jotenkin pakkopullalta, sillä rehellisesti sanottuna mulla ei ole tänä jouluna mitään oikein realistisia toiveita. En tiedä muuttuuko makuni kalliimmaksi, vai enkö oikeasti tarvitse vain mitään - muuta kun sitä kallista. Mutta no haluanpa silti jakaa haaveeni, tsekataanpa mitä lahjalistani sisältää tänä vuonna.

Urban Decay Naked Smoky Eye Shadow Palette
Olinpa onneni kukkuloilla kun näin Sokkarilla laarin mikä oli täynnä tätä merkkiä ja näitä paletteja, näitä luomiväripaletteja tulee olemaan myynnissä vissiin joulun alla muutamissa Sokkarin ja Stockmannnin tavarataloissa. Oon tosi laiska tilaamaan netistä joten tänä vuonna varmasti tulen toivomaan tuon itselleni.
Meikkipussi
Laukussa joka päivä mukana kulkeva Guessin meikkipussukkani on jo niin kovia kokenut, että olisi aika jo päivittää uuteen. Merkillähän ei ole väliä, mutta kunhan on merkkiä, mutta onhan niitä halpojakin merkkejä vinkvink.
Michael Kors Selma-laukku
Himoitsemani pieni näppärä olanyli heitettävä laukku Korsilta on se suosittu Selma malli. Väriltään haluaisin mielellään jonkin vaalean yksilön. Laukku käy hyvin arjen hetkissä jolloin ei tarvitse isoa, mutta ihan minikään ei käy.
Uusi yöpaita
Siis jo lapsesta asti muodostunut perinne on se pehmeä paketti josta ilmestyy yöpaita. Ootteko tsekanneet jo BikBokin yökkärivalikoiman tänä vuonna? Aivan ihana. Mun suosikkini taitaa olla se harmaa isohko paitamekko, jossa lukee "I woke up like this".
Aamutakki
Nykyinen alkaa olla jo melko kulahtanut, joten uusi olisi saatava. Haluaisin niin pehmoisen ja lämpöisen kuin sellaisen ohkaisenkin.
Mitä joululahjatoiveita teillä on tänä vuonna?
Ihanaa alkavaa viikonloppua ♥

Tänä vuonna toivon lahjaksi uuden ukulelen. Oikeastaan mitään muuta en halua. Toivottavasti joulupukki on kuullut toiveeni! :D
VastaaPoistaAivan ihana toive Sanna!:D Varmasti on kuullut toiveesi jos et kerta mitään muuta ole toivonut;) Mä oon ennenkin sanonut tämän mutta olisi hurjan ihana kuulla sun soittavan sitä, videota blogiin siitä?;)
PoistaSuloisia ja kivoja toiveita sun listalla! :) Etenkin tuo aamutakki ja yöpaita. Niitä saa nykyään niin söpöinä, että <3 Mäkin hain muuten eilen uuden koneen postista haha :D Mutta se on kyllä enemmänkin koulua varten :) Mä itse toivoin lahjakorttia Suomalaiseen kirjakauppaa ja hierontaan sekä alusvaatteita. En mitään ihmeellisempää oikeestaan tarvitse!
VastaaPoistaKiitti Niina:) <3 No älä muuta sano, niitä tosiaan saa niin herttaisina ja söpöinä;) Sulla tosiaan alkaa pian opiskelut, joten kone siihen on varmasti tarvittava, mutta kyllähän se auttaa tässä bloggaamisessakin;) Ihania toiveita sullakin, alusvaatteet pitäisi itsekin uusia mutta enpä usko kenenkään muun osaavan niitä ostaa kuin mä itse:D
PoistaOhhoh olitpas uskalias, kun annoit miehen tilata sulle koneen. Mä tilasin juurikin Black Friday -aleista itselleni tuon macbook airin, koska oma kone on kirjaimellisesti ihan hajalla. En myöskään kyllä tykkää sen käyttöjärjestelmästä, joten saa nähdä kuinka käy.. :S
VastaaPoistaIhania joululahjatoiveita! Mäkin toivon että saan yöpaidan, koska mun yöpaidat on ihan todella kulahtaneita.. :D
Hhaa uskalias ja uskalias, siis mä luotan häneen enemmän kuin itseeni tai tyyliin myyjiin. Hetki sitten näet mieheni kävi asioimassa liikkeessä ja hän tiesi niistä tietokoneista enempi kuin myyjä - joka myönsi sen itsekin, joten luotan oikeesti häneen nuissa jutuissa:D Macbook air olisi omissakin unelmissa ollut, mutta mä oon oikeesti melko vanhanaikainen ja pidän perus Windowsista ihan liikaa. iPhone kyllä löytyy ja sitä taas en muuhun phoneen vaihtaisi:'D Makuasioita.. Yökkärit tuntuu olevan aika monen toivelistoilla aina (?) ;D
PoistaUuteen näppäimistöön kestää kyllä hetki tottua :D Se on oikeestaan rasittavaakin miten tyhmiä kirjoitusvirheitä sitä aluksi tekeekin sen uuden näppiksen takia.
VastaaPoistaKivoja lahjatoiveita sulla! Sanoinkin jo aiemmin jossain yhteydessä, että toi Smoky olisi ihan sun paletti, oon varma siitä<3 Toivottavasti sen myös saat :) Mulla ei mitään ihmeempiä lahjatoiveita ole, kun tuntuu etten mitään tarvitse. Joku lahjakortti kauneushoitolaan olisi aivan ihana tai sitten joku hyvän tuoksuinen hajuvesi!
No älä, meinaan hakata näppistä kun tulee niin tyhmiä virheitä! Mutta oon mä alkanut tähän jo tottua, se on iisiä kun bloggaa niin kokoajan kommentoi muille ja kirjoittelee omia poustejaan;)
PoistaKiitoksia Linda!:) Kyllähän tuo himottelee, mutta syksyllä taas kuolasin sen Heatin perään. Kyl se vaan on kuitenkin niin että tuo Smoky on enempi mun toiveissa, sillä oon siitä kauemmin haaveillut, lämpimät sävyt ei niinkään puhuttele mua.
Läheiset kyselee multa yhtenään "Mitä haluat joululahjaksi" joten tämä on hieman pakollinen aina miettiä. Meillä kun lahjoja halutaan nimenomaan antaa. Mutta se harmittaa kun ne oikeet toiveet mistä haaveilee ovat hinnaltaan sellaisia joita ei raaski pyytää...
Multakin löytyy Lenovon kone ja mä oon ollut siihen ihan tyytyväinen, mut miehen mielestä se on ihan sysipaska :D onhan se kyllä vähän hidas välillä heh :D
VastaaPoistaOli kiva lukea sultakin tämmöinen joululahjalista, oon niin utelias että tämmöiset postaukset on ihan parhaita :D toi Naked smoky paletti kelpais mullekin<3
Hhaa joo siis jos kyseessä on vanha kone niin miehet sanoo tuota. Mun acer oli jo niin vanha että mieheni haukkui sitä aivan paskakasaksi:D Ja siis hällä ollut myös joksus acerin kone. Mun mies ei koskaan ite oo Lenovoo käyttänyt mutta hän ei katso merkkiä paljoa, vaan sen mitä se sisältää. Nyt on supernopee kone onneksi 8)
PoistaMäkin pidän näistä lahjatoivepousteista, vaikkakin nykyään nää on vähän jännäri julkaista kun moni pitää itsekkäänä toivoa joululahjoja (ja vieläpä kalliita) mutta minkäs teet, meidän perheessä lahjat ovat olleet aina tärkeitä ja niihin on panostettu.:) Sä taisit toivoa tuota Heat palettia? Sekin kelpais mulle<3 ;)
Ihania toiveita!<3 Sellaisia, mitkä mieluusti itsekin löytäisin paketeista haha :D Mustakin tuntuu että lahjatoiveiden "keksiminen" on joka vuosi vaikeampaa ja oonkin ollut onnellinen ettei tänä vuonna kukaan ole edes kysynyt paitsi poikaystävä! Kaikkea mä kyllä aina haluaisin, muttei niistä oikeastaan mikään ole lahjatoivekelpoinen hinnan tai saatavuuden vuoksi haha :D
VastaaPoistaKiitos Elli 8) Multa läheiset kysyy usein mitä haluaa ja kun tosiaan meidän perheessä lahjat ovat olleet jouluna tärkeä juttu:D Maku vaan kallistuu niin se on harmi, kun niitä ei oikeesti kehtaa toivoa. No ainakin oon aito blogin puolella kun uskallan ne ilmaista täällä, joten rohkeesti vaan kalliimmatkin toiveet kehiin;)
PoistaMä luottaisin kans miehen valintaan koneen ostossa :D Ihania lahjatoiveita! <3 oli kiva nähdä eilen! <3
VastaaPoistaKyllä ne vaan osaa ne miehet;) Kiitos, oli tosiaan ihana nähdä miitissä<3
PoistaIhania lahjatoiveita! Jännää nähä mitä sä tuut saamaan sit näistä ;D
VastaaPoista