*Tuote saatu

Japanese Matcha Tea kasvonaamio jonka sain siis The Body Shopin joulukalenterista. Tätä on tullut käytettyä siitä hetkestä lähtien 1-2 kertaa viikossa. Laitan tuotetta tosiaan aamulla 10 minuuttia ennen suihkuun lähtöä, se jos mikä viimeistään herättää, sillä kasvonaamio on tekee todella virkistävän viileän fiiliksen kasvoille. Tuoksu on täyttä rakkautta ja raikkautta.

Organic bamboo sea salt vartalonkuorinta* jonka siis sain bloggaajien pikkujoulujen goodie bagista. Mä vannoin ennen Organic shopin vadelmakuorinnan nimeen, mutta tämän tuoksu vei voiton jostain syystä saman tien kun ensimmäisen kerran kuorin tällä ihoani suihkussa. Kuten Japanese Matcha Tea naamiossa, tässäkin on todella virkistävä ja raikas tuoksu. Kuorintateho on myös yhtä hyvä kuin Organicin vadelmassa.

Ro's Argan vartalonhoitoaine joka oli siis ensimmäisiä ostoksiani Lushilta. Mun ihoni kutiaa hirveästi yleensä iltaisin kun on kovat pakkaset, vaikkei se näytä mitenkään erityisen kuivalta päälle päin. Tällä on tullut lotrattua ja ihan urakalla. Pitää varmaan pian pistää uusi tilaukseen, kun minä tyhmä en tajunnut käydä Tukholmassa tai Helsingissä uutta ostamassa.

Rock'n blue untuvatakkini on ollut melkoisen kovalla käytöllä tänä talvena. Musta tuntuu että palelen joka talvi enemmän ja enemmän, sillä tämä takki päätyi päälle jo -5 asteen paikkeilla ja nuorempana se päätyi päälle vasta kun oli abouttiarallaa -15 astetta. Siis mitä? Takki yllä en tunne itseäni järin tyylikkääksi, koska takki on todella iso ja muhkea. Olen silti mukavuudenhaluinen ja kietoudun tähän arkena ihan mielelläni. Tyylikkäämpi mä tällä jätesäkillä olen kovalla pakkasella kuin jos ylläni olisi nahkatakki joka olisi kaiken lisäksi auki - mutta eihän toki kaikki palelekaan yhtä herkästi kuin minä.

Kuviolliset sukkikset ovat löytäneet tiensä vaatekaappiini tänä talvena. Vastapainoa vähän tuolle untuvatakkihirmulle. Siis lähes joka viikonloppu oon vetänyt jalkaan sukkahousut pakkasesta huolimatta, koska joskus edes piti saada pukeutua niin kuin hyvältä tuntuu. Ennen myös vihasin sukkahousuja ja ne ahdisti, mutta nykyään menee! Onhan nää jotenkin tosi erikoinen yksityiskohta ja tuo perus asuun vähän jotain mihin kiinnittää huomion.

Jogurttinen tuorepuuro vadelma-kaura on siis Valion uutuus. Mä ihastuin tähän kaupassa, kun siellä tarjottiin maistiaisia näistä tuorepuuroista. Nappasin saman tien tuotteita muutaman koriin ja kotona myös mies tykästyi näihin. Näitä sitten ollaankin ostettu, sillä tämä on loistava välipala töihin otettavaksi! Kotonahan siis tehdään aamupalaksi kyllä ihan perus neljänviljan puurot.
Mä en muuten ikinä oo vaivautunut tekemään tuorepuuroja itse, sillä musta ne kuulostaa todella työläiltä tehdä. Pitäisi varmaan ottaa itseäni niskasta kiinni ja kokeilla vaikka aamupalaksi, kun aamupaloihin tykkään panostaa. Jostain syystä en vaan osaa sanoa ei perus lämpimälle neljänviljan aamupuurolle, hhe.
Löytyikö samoja suosikkeja teiltä tänä talvena?
Kertokaa yksi teidän tämän talven suosituin juttunne?
Kuviolliset sukkikset on tosi nättejä, en vaan ite osaa oikein pukea niitä :D Tuorepuurot ovat oikeasti tosi helppoja valmistaa, helpommillaanhan sellaisen saa sekoittamalla keskenään kaurahiutaleita ja nestettä! Lisäksi voi laittaa jogurttia, joka tekee puurosta oikein täyteläistä. Nam♥
VastaaPoistaNe on kyllä välillä hankalahkoja! :D Ei pidä lähtee leikittelemään kuoseilla niiden kanssa liikaa, että vaan muutamaa väriä. Tai kuviollista paitaa yksivärisen hameen kanssa, sekin voisi toimia :) Omatekoista tuorepuuroa olisi kyllä testattava, haha! :D
PoistaOnpa taas mielenkiintoisia suosikkeja! En ole nähnyt ikinä myynnissä tuota bamboo & sea salt -kuorintaa ja jotenkin todella erikoisen kuuloinen yhdistelmä (verrattuna vadelmaan, mangoon, suklaaseen yms. perinteiseen). En olisi ehkä itse olisi tuota valinnut omatoimisesti, mutta tän postauksen jälkeen tekee kyllä mieli ostaa just tota. :D Varmasti kivaa vaihtelua!
VastaaPoistaKiitos Julia <3 En olekaan ennen ajatellut, mutta nyt kun sanoit niin tosiaan hyvin erikoisen kuuloinen yhdistelmä :D Mutta hyvin toimiva kuitenkin, koska tuo raikkaus ja puhtaus <3 Ehdottomasti kannattaa siis kokeilla, pitäisi aina uskaltaa omatoimisesti kokeilla uudempiakin koska niistä voi hyvinkin tulla uusia lemppareita, kuten minun kohdallani tässä kävi :D
PoistaOrganic Shopin kuorinnat on kyllä hyviä :) Samoin Lushin vartalonhoitoaineet! Mä taas miellän tuorepuurot superhelpoiksi, kun sellaisen vaan laittaa illalla valmiiksi niin aamulla ei tarvii tehdä muuta kuin ottaa purkki jääkaapista ja kauhoa puuro suuhun :D Toki välillä, erityisesti nyt talvella, tekee mieli ihan sitä perinteistä lämmintä puuroa :)
VastaaPoistaMolemmat ovat tosiaankin aivan loistavia 8) Ennen Organic shopia käytin aina vain TBS:n yhtä tiettyä, koska sen kuorintateho oli huikee. Nyt oon sitten tykästynyt näihin ja onha näissä hintakin paaaljon edullisempi. Veikkaan että käyn kuitenkin näiden jälkeen ostamassa TBS:ltä pitkästä aikaa sitä omaa lemppariani (olikohan se sellainen kaakao tms.) :D Ja joo mä en ymmärrä miksi tuorepuuro kuulostaa mun korvaan niin mutkikkaalta tehdä koska sitähän se ei just ole! :D
PoistaIhania suosikkeja! <3 Tuo sun takki näyttää kyllä ihan hullun lämpöselle 8) T. jääkalikka töissä :DD
VastaaPoistaNiin ja sun on kokeiltava jotain tuorepuuroa, ne on oikeesti super helppo ja nopee tehdä ;) Ihanaa uutta alkanutta viikkoo<3
Kiitos Emilia <3 Takki on hurjan lämmin, oikeasti lämpimin takki mitä omistan on tuo. :D Sielläkin on siis vilukissa, mäkin palelen töissä hurjana aina :'D Ehdottomasti pitäis tuorepuuroa kokeilla, koska helppo ja nopee ;D Ihanaa viikkoo sullekin <3
PoistaOlipa kiva postaus :) Mä en jotenkin pitänyt yhtään tuota organic shopin kuorinnan tuoksusta, se oli ehkä turhan fresh mun mielestä :D se vadelma taas on ollut aivan ihana<3 mulla loppui juuri ennen joulua Lushin vartalonhoitoaine ja kaipaan sitä jo nyt, ihan loistava tuote ♥
VastaaPoistaKiitos Jasu <3 Hmm sä taidat olla enempi sellaisen makean ystävä, mäkin olin ennen mutta nykyään jostain syystä sellainen freshi iskee muhun enemmän 8) Mullakin tuo vetelee jo viimeisiään melkein, pitäis ehdottomasti tilata lisää tuota sitten :D Toki en ole ihan varma tarvitsenko kyseistä tuotetta kesällä koska ihoni ei oo niin kuivahko :)
PoistaKivoja suosikkeja! :) Mun mielestä tuo sun talvitakki on ihana <3 Mullakin on paksu talvitakki, jossa ei helpoti tule kylmä! Nuo kuviolliset sukkahousut on niin kivoja, ootan kevättä kun niitä voi taas käyttää ilman jäätymistä :D Mielenkiintoisia myös nuo kosmetiikkasuosikit, tuo The Body Shopin kuorinta vois olla joskus kiva kokeilla!
VastaaPoistaMinä kiitän Niina 8) Voi kiitos, mahtava kuulla! :D Itsekin pidän siitä kovasti mutta se vaan tuntuu niin himputin isolta ettei tyylikkääksi itseään tunne :D Mä odotan hurjasti myös että pääsee kevätpukeutumiseen yhdistelemään nuita kuviollisia sukkiksia :3
PoistaMiekin tulin kommentoimaan siun ihanaa talvitakkia niinkun vissiin kaikki muutkin! :D miun talven suosikki (ja pelastaja) on mikä tahansa ulottuvilla oleva kosteusvoide
VastaaPoistaHhhaa voi ei kiitos ihana :') Se on kyllä ihana muuten, vaikka iso muhku onkin. Hirmuisen lämpöinen <3 Talvella rasvat ja voiteet ovat kyllä oikeasti todellisia pelastajia! :D
PoistaKuviolliset sukkikset piristää asuja varmasti tosi kivasti! :) Mä en ole koskaan maistanut tuollaisia tuorepuuroja, kun eiks noi oo niit jotka on vetäytynyt yön yli? :D Haluisin kyllä kovasti kokeilla mutta en saa koskaan aikaiseksi ostaa kaupasta saati tehdä itse heh :D
VastaaPoistawww.ellileppiniemi.fi
Kyllä noille sukkiksille! :) Mä en tiedä täytyykö tuorepuurojen vetäytyä yön yli, mä en sinänsä kauheasti pidä sellaisista kun tykkään itse syödä ns. "tuoreeltaan" ja heti. Tuntuu että muuten tulee jääkaapin maku vaikka kuinka sulkisi purkin kunnolla :'D
PoistaKivoja juttuja sun suosikeissa. Kuviolliset erilaisemmat sukkikset on kyllä ihania. Mä itse olen jopa alkanut tykkäämään mm. tumman vihreistä tai violeteista sukkahousuista.
VastaaPoistaTilasin juuri itselleni tuon Japanese Matcha tea kasvonaamion. Sain ystävältä pari näytepussia kyseisestä naamiosta ja ehdottomasti tykästyin ja oli pakko hankkia kokonainen purkki!
inkanitta.fi
Kiitos Inka <3 Hhaa mä hiplailin H&M:llä valkoisia pitsisukkiksia mutten vielä oo uskaltanut kokeilla :'D Itse haluaisin viininpunaiset kuviolliset sukkikset, mutten oo vielä löytänyt sellaisia :/ Jee, siellä siis tykätään samasta kasvonaamiosta ;)
Poistatuo vartalokuorinta on kyllä munkilemppari! Samoin oma jättitalvitakki, sitä on todella tarvittu näillä pakkasilla:D Lemppari asia on myös villasukat ja pörrösukat niin on kotona tarjennut olla sekä tee!
VastaaPoistaHhii Saara mahtavaa, mennään lähes samoilla suosikeilla! Täällä myös käytetään kotona villiksiä tai pörrösukkia ihan koko ajan 8)
PoistaTodella kivoja suosikkeja! <3 Mä kiinnostuin tuosta Japanese Matcha Tea -kasvonaamiosta, täytyy varmaan itsekin hankkia tuollainen ja kokeilla *_*
VastaaPoistaPakko muuten sanoa, että mäkin olen varmaan aivan liian mukavuudenhaluinen, koska mä pudistelen aina päätäni sellaisille, jotka liikkuvat kylmillä pakkasilla ulkona niin, että selkä ja napa vilkkuvat ja nilkat ovat aivan paljaina... :'D Mulla on käytössä aivan jäätävän kamalan näköinen talvitakki, mutta en ole halunnut luopua siitä, koska se on vain yksinkertaisesti niin kätevä ja lämmin tällaisilla ilmoilla! Kukin pukeutuu tietysti niin kuin itse haluaa, mutta itse en todellakaan ymmärrä sitä villitystä, että nilkat näkyvät ja talvitakki on niin lyhyt, että puoli selkää paistaa, kun vaikkapa kumartuu... Hui hui!
Tuo on kyllä ihanan virkistävä ja raikas, suosittelen ehdottomasti <3 Ja hei samaistun, ihan samaa minäkin teen kun meen tuolla, mutta onhan se vaan fakta ettei kaikki palele niin kuin itse :'D Mut jotkut tosiaan menee tuolla niin että on kyllä ihan pakko olla kylmä.. Nilkat, maha ja kaula paljaana takki auki, hrr mulle tulee kylmä jo katsellessa :D Toki kaikki saa pukeutua kuin haluaa ihan totta... :D
Poista