Sisällön tarjoaa Blogger.

Teddytakki ja pitkä neulemekko

teddy takki

TEDDY COAT BERSHKA
KNIT DRESS BIKBOK
SOCKS & HEADBAND H&M
SHOES TIMBERLAND
BAG MICHAEL KORS

winter style

Just kun mä viime postauksessa mainitsin siitä, etten ennätä asukuvailemaan. No viime sunnuntaina pääsin pitkästä aikaa kameran eteen ja voi kuinka mä nautinkaan siitä, vaikka melko märkää lunta alkoi satamaan juuri kuvaushetkellämme. Vietiin nimittäin vauva mummolaan hoitoon ja suunnattiin Kuopion joulumarkkinoille ja muutoin kiertelemään vähän keskustan vähäisiä kauppoja. Saatiin siinä samassa miehen kanssa ensimmäistä kertaa yhteistä, aivan kahdenkeskeistä laatuaikaa sitten vauvan syntymän jälkeen. Sekin virkisti vietävästi!

jättinuttura hiuspannalla
winter outifit ideas talvilook nuttura hiuspanta

Valitsin asuni siis siten, että sillä olisi mukavan lämmin pyöriä joulumarkkinoilla torilla. Asteet pyörivät nollassa, mutta vilukissana palelen helposti. Päälle siis valikoitui poolokauluksellinen, pitkälle ulottuva neulemekko ja lämpöinen teddytakkini. Päähän en pipoa noin leudolla kelilla halua, mutta silti noinkin kylmällä ilmalla pääni menee herkästi kipeäksi ilman lämmikettä, joten monta vuotta vanha vaalea hiuspanta suojasi korvia. Lämminhän tällä tuli Sokoksella sisällä pyöriessä, mutta pääasia että ulkona ollessa on lämmin, eikä tule kylmä.

winter outfit ideas

Takin ja neuleen ympärille oikeastaan kasasin koko asuni. Samainen look on nähty myös mustilla kengillä, mutta nyt halusin kokonaisuuden, jossa on enemmän vaaleita sävyjä. Vaaleampi laukku ja hanskat olisivat passanneet tähän paremmin, mutta en omista pientä ja kätevää olan yli menevää laukkua, joten näillä mentiin. Toisaalta musta laukku tuo vähän kontrastia muutoin vaaleaan lookkiin, mutta näyttääkö se sitten hivenen "irtomaiselta"? Mene ja tiedä.

pitkä teddy takki
winter look

Niin paljon kuin pidinkin lyhyestä hiusmallista, päätin silti joulukuun alussa olleella kampaamokäynnillä aloittaa hiusten kasvatuksen. Kesälle haaveilen pitkästä tukasta, vaikka tiedän ettei se ehdi kasvaa kovin pitkäksi ennen seuraavaa kesää. Nyt hiukseni ovat kuitenkin kasvaneet siihen mittaan, että saan just ja just pitkästä aikaa jättinutturan! Olinpa iloinen, kun pääsin taas kasaamaan tukan päälaelle isoksi muhkeaksi nutturaksi.

teddy takki valkoinen
pitkä neulemekko talviasu

Toivottavasti teillä meni joulu ihanasti. Meillä meni joulu ja pyhät ihan todella rennoissa merkeissä, vaikka välillä ei edes tuntunut siltä, että olis joulu. Pian sitten vietetäänkin uutta vuotta, eikä sitäkään meinaa oikein tajuta, hhe. Oikein ihanaa alkavaa viikonloppua ♥ Jospa ehdin vielä kirjoittelemaan ennen uudenvuodenaattoa ja jos en, niin ihanaa ja turvallista uutta vuotta!

Mitä piditte tästä talviasusta?

11 kommenttia

  1. Niin kiva asu tämä! :) <3 Tykkäisin itsekin pukeutua tällä tavalla, mutta en osaa! :D Teddytakista olen jo hetken aikaa haaveillut, mutta sopivaa ei ole löytynyt :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Henna 8) Osaisit varmasti ;) Toivottavasti löydät itsellesi sopivan teddytakin vielä, ne ovat niin pehmoisia ja lämpimiä, sekä tietysti hemmetin tyylikkäitä! ;D

      Poista
  2. Voi miten suloinen asu! Pehmeitä ja kauniita talvisia sävyjä :) Just äsken mietin et olispa kiva nähdä sua pitkästä aikaa vaikka kahvittelun ja kuvausten merkeissä. Laita ihmeessä viestiä, jos ehdit joku päivä treffaamaan :) Mukavaa viikonloppua sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Salla, mukava kun kommentoit 8) Pitääpä yrittää laitella sulle viestiä, josko saatas joku päivä sovittua, jos saisin vaikka vauvelin siksi aikaa hoitoon! :)

      Poista
  3. Tosi kaunis asu, kuten aina sulla<3 Ja musta laukku sopii mun mielestä tosi hyvin tohon asuun, vaikka muuten kaikki onkin vaaleeta :) Tsemppiä hiustenkasvatukseen! Mulla olis ens viikolla edessä kampaajareissu enkä tiedä yhtään mitä teen. Tai pituus nyt varmaan pysyy kutakuinkin samana, mutta väriin kaipailisin pieniä tai vähän suurempiakin muutoksia :)

    Ihanaa loppuvuotta Kata!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Linda <3 :) Mahtava kuulla, että musta laukku passaa :) Omaankin silmään näyttää kyllä ihan hyvälle, että on vähän jotain tummaa mukana ;) Kiitti tsempeistä, tuli kuitenkin ikävä lyhyttä tukkaa, kun tein vuoden kohokohta postausta :'D Bongasin instasta sun hiukset kampaajakäynnin jälkeen ja tykkäsin kovasti <3 :)

      Poista
  4. Tosi kaunis ja niin sun näköinen look <3 Asun vaaleus kyllä miellyttää mun silmää ihan tosi paljon, ja näytät niin kauniilta! Ihana myös että ootte saaneet kahdenkeskistä aikaa, ja ehtineet kierrellä vähän kaupoilla :) Ihanaa pian koittavaa uutta vuotta muru <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos muru 8) <3 Sä osaat niin taitavasti koota vaaleita lookkeja, että mahtava kuulla kuinka tää miellyttää sun silmää ;) Mulla kun on fiilis etten yhtään osaa luoda kokovaaleita lookeja :D

      Poista
  5. Aivan ihana asu ja toi mekko <3 Oon kanssa etsinyt jotain vastaavaa!

    VastaaPoista
  6. Todella ihana asu ja voi jukra, nuo värit ovat juuri niin sun tyyliset, ettei tosikaan! <3 Niin ihanan hempeä kokonaisuus, minä tykkään kyllä erittäin paljon :> Minusta tuo panta on kiva pieni lisä, ne ovat tyylikkäitä, mutta samalla myös lämmittävät, mikäli tulee kylmä. Olen itsekin käyttänyt sellaista, sillä kyllästyin pipojen käyttöön, kun olin niin pitkään kalju :'D Silloin en saanut mennä kylmällä säällä ulos ilman pipoa, ettei pää jäätynyt kokonaan, hahah.

    Toivottavasti teidän joulu ja uusi vuosi sujui molemmat todella kivoissa merkeissä <3 Tulen jälleen hieman myöhässä kommenttieni kanssa, mutta tuskinpa se haittaa! Jotenkin ihan käsittämätöntä, että nyt on jo vuosi 2020... Aika menee kyllä niin nopeasti :>

    VastaaPoista