Sisällön tarjoaa Blogger.

Näin vauva-arkena en tunne itseäni

Ai kauheeta, kun mua pelottaa painaa tuota julkaise- nappulaa. Mä en tiedä, onko tää just sellainen aihe, josta ei saisi puhua. Vai kannattaako tästä nimenomaan puhua avoimesti. Kun mä tulin äidiksi, niin oon tullut ihmisenä ehkä vähän myös varovaisemmaksi. Mitä saa ja mitä ei saa sanoa? Saanko ja voinko sanoa tai edes ajatella niin ja näin, nyt kun olen äiti? Jos mä nyt teen tai sanon tän, niin oonko mä itsekäs, oonko mä huono äiti.

Ajattelin kuitenkin, että tuskin olen ainoa näiden ajatuksieni kanssa. Sanon rehellisesti, etten tunne itseäni itsekseni, nyt kun eletään tätä vauva-arkea. Tarkoittaako se sitä, että en olisi ollut muka valmis äidiksi? Olenko huono äiti? Meneekö tämä "en tunne itseäni"- vaihe ohi? Johtuuko tämä hormoneista? Miksi tunnen näin? Päässä pyörii näitä kysymyksiä, vaikka samaan aikaan tiedän, että tämä vaihe ja nämä ajatukset menevät kyllä ohi.

vauva-arki ajatuksia

Mä oon ollut jo pitkään sellainen nainen, joka RAKASTAA tälläytyä. Mä rakastan meikata ja laittaa tukkaa. Mä rakastan pukeutua ja leikitellä tyylilläni. Rakastan tehdä niitä asioita itseni vuoksi ja ihan vaikka huvikseen. Ihan vaikka en lähde välttämättä mihinkään. Tai vaikka ihan vaan siksi, että lähden ruokakauppaan. Tai vaikka siksi, että otan muutamat kuvat omasta naamasta taikka käydään miehen kanssa kuvailemassa.

No nyt ei ole enää aikaa. Nyt ei ole enää virtaa ja energiaa. Mun energia menee nykyisin ihan kaikkeen muuhun, kuin tällaisiin ehkä joidenkin mielestä "itsekkäisiin hetkiin". Huolehdin yhdestä pienestä avuttomasta ihmisestä. Ja ennen kuin joku alkaa saarnaamaan, kuinka huono äiti olen, kun sanoin noin, niin se pieni avuton ihminen siis tietysti mulle rakkain asia koko maailmassa. Tekisin ja teen kaiken hänen vuoksensa.

Kun vauva nukkuu, miksi en tälläydy silloin? No koska siirryn tv:n ääreen ahmimaan hyviä sarjoja ja syömään herkkuja. Joskus bloggaan ja sitäkin valitettavan harvoin. Teen kotihommia tai jumppaan aina kun vaan jaksan. Ja elämä on parasta sillon, kun saa suklaata ja herkkuja. Voi hemmetti kuinka paljon mun tekee mieli sokeria KOKO AJAN! Jopa karkkia, mitä en ole ties moneen vuoteen syönyt paljoa yhtään, ehkä pari karkkia kuukaudessa jos sitäkään. Suklaa on pop, no niinhän se on aina ollut, mutta nyt sitäkin menee ihan överisti.

ajatuksia vauva-arjesta

Olin lähdössä tässä about kuukausi takaperin, ennen tätä helvetin korona-hässäkkää postauksenkin kirjoitin ennen tätä korona-tilannetta ystävieni kanssa viinille. Niin siis ihan vain pariksi tunniksi istumaan ystävien kanssa Kuopion uusimpaan seurustelumestaan. Ihan vaan aikuisten ystävien kesken. Tietysti ilman vauvaa. Ensimmäistä kertaa. No mitä minä tein? Tälläydyin ihan vimpan päälle, ihan vaan siksi, että nyt sain olla minä ja nyt pääsin muualle, kuin ruokakauppaan tai lenkille. Mieskin kysyi, miksi pitää nyt noin tälläytyä. No ihan vaan siksi, koska mä rakastan sitä, se on minua ja niin edelleen... Muistan myös, kun mies kysyi vuosia sitten, miksi pitää laittautua ruokakauppaan. No hittovie kun mä rakastan laittautua ja pukeutua. Se on yhtä tärkeää mulle, kuin miehelleni auton pesu tai auton laitto.

Voitte sitten varmaan kuvitella, miten vaikeaa on ehkä hyväksyä sitä, etten voi enää tehdä näitä asioita. En voi edes laittautua sinne ruokakauppaan. Tai varmaan voisin, mutta mulla ei riitä energia. Enkä mä vaan pysty siihen, kun pieni rakas itkee. Hän joka tarvitsee minua eniten koko maailmassa, hän haluaa olla sylissä ja minä haluan antaa sitä sylittelyä.

spring look

Nyt mä laittautumisen sijaan vedän aamuisin saman puklun hajuisen hupparin ja samat treenitrikoot. Kuljen lenkkareissa ja tuulitakissa pipo silmillä tuolla ulkona. Ihan hemmetin onnellisena tietysti, mutta tuntuu, että minusta puuttuu nyt puolet. Mä en oo mikään treenitrikoo-tyttö, paitsi tietysti silloin kun menen lenkille tai salille. Haluan hameita ja korkoja. Koroilla en meinaa enää sitä, että aina pitäis olla sitä 15 sentin korkoo, vaan pienikin korko riittää. Mä tiedän, että se on tää vauva-aika vaan. Uskon ja toivon, että pian saan taas olla ihan normiarkena se minä oma itseni täydessä tällingissä. Ylpeenä. Se oma lapsi vierellä. Ja mä oon hyvä äiti sellaisena. Paras äiti mun omalle lapselle.

Niin typerältä kuin se kuulostaakin. Mä en tunne itseäni nyt, kun katson peiliin. MUTTA en vaihtaisi tätä MIHINKÄÄN, tää on parasta. Tää ei tarkoita missään nimessä, etten nauttisi tästä ajasta. Nautin tästä ihan hulluna. Toisaalta toivon, että arki olis pian helpompaa, toisaalta toivon ettei tuo mun pieni kasvais liian nopeesti isoksi. Odotan silti sitä, että saan taas olla kokonainen minä.

Mitä ajatuksia teillä vauva-arkena pyöri mielessä?

8 kommenttia

  1. Mun mielestä nää sun ajatukst on tosi luonnollisia ja varmasti monet äidit, jotka on ennen vauvan syntymää tykänneet tälläytyä, tuntevat ainakin jollain tavalla samoin kuin sä. Mä voisin hyvin kuvitella, että itsellä saattaisi tulla ihan samansuuntaisia ajatuksia ja tunteita, jos ja kun toivottavasti joskus itsekin saan lapsia. Bloggaaminen, meikit ja kosmetiikka on mulle niin tärkeitä, että kyllä se varmasti oudolta tuntuu, jos joskus niille ei ole aikaa samalla tavalla.

    Mutta kuten säkin sanoit niin kunhan vauva kasvaa niin sitä aikaa varmasti jää enemmän myös muille jutuille ja pääset taas tälläytymään enemmän ja useammin<3 Ihanaa kun jaat tällaisia ajatuksia täällä blogissa, kun ei varmasti kaikki "uskaltaisi" tuoda julki näitä asioita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Linda kommentistasi <3 Nää on varmasti ihan todella luonnollisia ajatuksia ja oon ihan varma, etten oo ainoa, joka tuntee näin. Sehän on totta, että kun itse voit hyvin, voi vauvakin hyvin ja Facebookissa eräs kommentoi, että se vaan vaatii joskus itsekkyyttä meiltä äideiltä. Ja se on ihan totta.

      Aihe oli vähän jännittävä jakaa, mutta oon ihan todella iloinen, että jaoin nämä ajatukset. Olen saanut niin mukavia kommentteja tästä kirjoituksesta myös muuta kautta, joten ihan huippua <3

      Poista
  2. Vaikka en itse olekaan äiti enkä voi samaistua kaikkeen aivan täysillä, ymmärrän silti, mitä hait takaa tällä sun postauksella. Uskon että monet muutkin äidit varmasti samaistuvat tähän; onhan se niin, että kyllä sitä saattaa pieni pala kadota itsestään, kun vauva syntyy. Ja vaikka se olisikin kaiken sen arvoista, ei se tarkoita sitä, etteikö voisi tuntea tuollaisia tunteita. Kyllä meistä jokainen varmasti haluaa olla oma itsensä, vaikka se sitten tarkottaisikin sitä, että tälläytyy jos menee ainoastaan kauppaan. Meistä jokainen tekee juuri niin kuin itsestään parhaalta tuntuu ja jos joku haluaa laittautua mennäkseen kauppaan tai ihan vaan postilaatikolle, se on ihan fine.

    Lapsen kasvaessa uskon, että sitä energiaa ja omaa aikaa tulee paljon enemmän. Sitten sinäkin pääset tälläytymään oikein kunnolla ja tuntemaan itsesi jälleen kokonaiseksi <3 Ihanaa kuitenkin lukea sulta tällaista pohdiskelevaa tekstiä! Tykkään sun blogista just sen takia niin paljon, kun kirjoitat niin laajasti tänne :>

    Ja hei; sä olet ihan paras äiti juuri tuollaisena <3 Trust me.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia tuhannesti Emmi, että jaoit ajatuksesi, vaikket täysillä voikaan samaistua <3 Tosiaan kuten Lindallekin kommentoin, niin välillä vaan vaatii itsekkyyttä se, että voit olla oma itsesi ja se on se parhain esimerkki lapselle. Näin minulle kommentoitiin facebook sivuillani, ja se oli ihan todella hyvin sanottu. Täytyisi vain itse muistaa tuo. :)

      Sait hymyn huulilleni taas, kommentoit aina niin kauniisti <3 Vastailen muihin kommentteihisi myöhemmin ajan kanssa, ihana oli huomata taas sun kommenttivyörysi vanhempiinkin postauksiin, oot niin kultainen <3 Nimittäin nyt taitaa tuo minun pieni mies heräillä ja hän tarvitsee minua ;) <3

      Poista
  3. Ei hätää Kata, mä uskon ja kovasti toivon, että kaikki ottaa tämän tekstin juuri niin kuin olet tarkoittanutkin :) <3 Vaikken äiti olekaan, uskon näiden ajatusten olevan aivan täysin luonnollisia! Hassua olisi, jos ei noita fiiliksiä kävisi läpi. Vähän samoja juttuja oon ajoittain pohtinut, kun mietin mahdollisesti joskus elämässä tulevaa perheenlisäystä. Miten sitä sitten osaa olla oma itsensä? Tai jotenkin, kun rakastan omaa aikaa ja omia juttuja, eikä niitä enää sitten aivan samalla tavalla voi mielin määrin tehdä. Oot varmasti aivan paras mahdollinen äiti teidän pienelle, rakastava ja lämmin <3 Nuo fiilikset varmasti menee ohi kun aikaa kuluu, ja pieni on vähän "itsenäisempi", jolloin pystyy olemaan enemmän muun lähipiirin kanssa, ja sulle jää aikaa näille omille jutuille <3 Tsemppiä ja haleja, viestitellään joku päivä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenni, ihanasti sanottu <3 Mä en rehellisesti osannut oikein raskauden aikana miettiä tällaisia asioita, en edes ennen raskautta ajatellut koskaan tätä. Tiesin tietty että elämä muuttuu rajusti, mutten tajunnut että oma identiteettikin saattaa kadota hetkeksi :D

      Varmasti pääsen taas olemaan oma itseni, kun lapsi on vähän itsenäisempi! :) Mut nautin kyllä niin tästäkin ajasta, ihana oli kommenttisi ja ihana oli myös viestitellä, ihana kun ymmärrät <3

      Poista
  4. Tunnistin itseni. Mulla on kolme lasta, kaikista pudottanut painoa yli 10kg raskauden jälkeen. Ei ole kertaakaan ollut sellainen hehkeä olo, kunhan sai painon pois ja pääsi muutenkin laittautumaan. En meinaa nyt korona aikaan tunnistaa itseäni, kun tukka hapsottaa ja en muista milloin olisin meikannut, kun kaikki aika on vain kotona.
    Mutta tämä on vain väliaikaista, odotan itsekin että saa taas laittautua ja laittaa korkkarit vaikka edes sinne prismaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, kiitos kommentistasi <3 Tietty tiedän etten oo ainoa näiden ajatuksien kanssa, mutta on hurjan ihanaa keskustella siitä teidän muiden äitien kanssa <3 Jotenkin todistaa itselle sen, että muutkin kokee näitä ajatuksia :) Mulla ei kiloja raskausajalta tullut ja nyt kun imettää, niin täytyy pitää huoli siitä, ettei ihan riudu. Mua pelottaa se että laihdun, kun kovalla työllä oon saaanut vuosien mittaan painoa lisää, kun olin aika pikkuruinen ennen :D

      Meillä ei korona meidän arkeen oikein vaikuta, kun tässä on kotoiltu marraskuusta asti. Mut kyllä se alkaa pian näkymään, kun alkais päästä kunnolla ihmisten ilmoille, mut nyt ei sit voikkaan lähteä.. No mutta unelmoin ystävien kanssa kahvittelusta, terdellä istumisesta ja ulkomaanmatkoista, tää on väliaikaista ja ootan et pääsen tekemään nuita juttuja lapsen kanssa ja välillä ilman lasta ihan aikuisten kesken <3

      Eiköhän me kohta päästä taas laittautumaan ja kävelemään koroilla ;)

      Poista