

Pidempään lukeneet saattavatkin ehkä muistaa, kuinka olen metsästänyt punaista trenssiä. Täydellistä ei vastaan tahtonut tulla turhauttavaa kuin se olikin. Milla teki mulle talvella valkoisen villakangastakin joka tosiaan oli myös ollut kovassa etsinnöissä, joten pistimme heti valkoisen takin saatuani tämän punaisen trenssin suunnittelun alle.
Oon supertyytyäinen taas kerran takkiin, jonka suunnittelussa on itse saanut olla suuresti mukana. Punainen on todella voimakas väri, mutta pukeudun siihen mielelläni ja tunnen oloni tosi kotoisaksi ♥ Tuona päivänä asuna piti toimia kokomusta, mutta viileyden vuoksi pakko oli heittää takki niskaan, punainen kävi siihen täydellisesti. Takki on ohut ja alle mahtuu tietysti ihan pitkähihaista kuin neulettakin, takki menee siis täydellisesti syksyllä, keväällä kuin Suomen viileässä kesässäkin.

Oon päässyt viimein sisäistymään onko tuo oikea sana? kameran manuaalisäätöön ja olen aivan onessani siitä! Pikkuisen tietty on jutut vielä hakusessa, kun esimerkiksi näissä muutamissa kuvissa mun naama jäi valkoiseksi kuin lakana, miksi?! Anyway suuret kiitokset Sallalle siitä kameran käytön oppitunnista, siitä oli todellakin hyötyä.



Tällä hetkellä ollaan suuntaamassa Himosta kohti, jossa tosiaan telttaillaan sunnuntaihin asti! Pääsin mukavasti kello 15 töistä, ja siitä sitten kodin ja suihkun kautta hypättiin autoon ja lähdimme Juhannuksen viettoon. Tästä tulee ehdottomasti paras Juhannus pitkään aikaan, ehkä myös pisin mitä oon juhlinut koska kolme päivää, hha.
Oikein ihanaa Juhannusta sinne teille kaikille! Muistakaa olla nätisti ♥
Oikein ihanaa Juhannusta sinne teille kaikille! Muistakaa olla nätisti ♥

Mitä pidätte asusta? Entäpä takista?
Joko te olette lähteneet Juhannuksen viettoon?
~ Kata ~
Joko te olette lähteneet Juhannuksen viettoon?
~ Kata ~
Oi tuo takki käy sulle tosihyvin!:) muutenkin kiva asu! :) mukavaa juhannusta sulle<3
VastaaPoistaKiitti Saara, mä olen ihan rakastanut tähän takkiin! Hih Juhannus oli ihana toivottavasti oli sullakin 8) ♥
PoistaIhana asu ja vitsit miten ihana tuo vika kuva!!♡♡ Mua harmittaa kun en päässy sallan kamerakurssille, mut jospa vielä saisin henkilökohtaisen perehdytyksen kameran saloihin tässä kesällä! :D Mahtavaa juhannusta sinne, olkaahan ihmisiksi! ;D
VastaaPoistaKiitos paljon 8) ♥ No toivottavasti saat Sallalta kameran privakurssin;) Oltiin oltiin, olithan sinäkin?;P
Poistavoi kata nää kuvat on tosi upeita!! ♥ takki on ihana, milla se vaan osaa! :) kaikki toimii tossa asussa, noi pöksytkin niin upeet! ihanaa juhannusta ♥
VastaaPoistaKiitos superisti senkin ihanuus 8) ♥ Milla se tosiaan osaa! Ihana Juhannus oli , toivottavasti oli sullakin ♥
PoistaVitsit, ompa muuten täydellinen takki!<3 Ihanaa kun on saanut suunnitellun, niin se istuukin ihan täydellisesti :D ihan mahtavaa juhannusta vielä täälläkin ;)♥
VastaaPoistaNo älä! Niin nimittäin on 8) Hhihi ihana se oli, olihan sullakin siellä Espanjan lämmössä?;P
PoistaIhan mahtavia kuvia! Tosi mukava kuulla että neuvoista oli hyötyä :)
VastaaPoistaKauniin takin on Milla sinulle taiteillut :)
Hauskaa ja rentouttavaa juhannusta Kata!
Ihanaa kiitoksia! Oli tosiaan hyötyä ja enemmän sitä vaan joka kerta oppii 8) Kiitoskiitos<3
PoistaNyt on hyviä kuvia ja huomaa todellakin, että Sallan neuvoista oli apua - vautsit! <3 Mitä taas asuun tulee, punainen sopii sulle täydellisesti eikä sinun päälläsi näytä yhtään liian voimakkaalta! :)) Toivottavasti sun juhannus oli onnistunut, osasit pakata oikeita vaatteita Himokselle ja tämä viikko menee hyvin <3
VastaaPoistaMahtava kuulla Linda, mua vaan ahdistaa tuo valkea naama näissä:'D Punainen on niin mun mieleen että ilo kuulla että se sopii mulle;) Juhannus oli MAHTAVA, olihan sullakin? ♥
PoistaItsellä on tullut opittua, että kuvien kannattee olla hieman liian tummia kuin kirkkaita, koska se on helpompi muokata eli kuva ei pala niin helposti. Mutta varmasti kun pääsee kunnolla sisäistämään tuon manuaalikuvaamisen niin täällä näkyy kuva toisensa jälkeen hyviä kuvia. Ei siinä kyllä nääkin on hyviä kuvia. :) Sulle sopii tosi hyvin punainen väri eli toi takki todellakin toimii sun päällä. :)
VastaaPoistaAws mahtavaa kiitos vinkistä Jenna! Tosiaan kirkkautta onneksi voi säätää sitten lisää mutta palanutta ei helposti tummaksi saa:D Mukava että huomaa että ns. kuvaustapa on muuttunut:') Kiitoksia Jenna kehuista ♥
Poistatuo takki ❤❤❤
VastaaPoistaAws kiitti ♥
Poista