




Ulkomailla yleensä pistää illaksi hieman siistimmät vaatteet kuin mitä päivällä, käydään syömässä ihanassa ravintolassa, kierrellään katuja ja ehken jopa hieman kauppojakin. Yksi ilta kuitenkin pyhitettiin N:n kanssa pieneen iltakävelyyn rannalla auringonlaskussa, eikä sen kummemmin tälläydytty. Vietimme rannalla hetkisen ja niistä kauneimmista momenteista en ottanut kuvaa, välillä on hyvä elää hetkessä katsomatta linssin läpi.
Playa de las Americaksessa ei kyllä kovin pitkää rantaviiva ole kuin mitä esimerkiksi Playa de las Inglesissa Gran Canarialla, mutta tuo kokemus oli ehdottomasti päästävä kokemaan vaikka ranta olikin lyhyt. Siinä oli oma ihana tunnelmansa, sai kävellä käsikädessä rantaviivaa pitkin aaltojen lyödessä jalkoja vasten ja katsella kun aurinko painui meren taa.
Tällainen hetki otetaan varmasti joskus uudelleenkin ♥

Voi Kata, ihania kuvia ja ihana postaus <3 Välillä on hyvä katella elämää muutenkin kuin kameran linssin läpi, silloin näkee asioita ihan eri tavalla :) Tuo teidän iltakävely rannalla kuulostaa aivan superihanalta <3
VastaaPoistaMä olen ihan samaa mieltä, välillä meinaa vaan unohtua se kamera käteen;) Mutta noh, eipä sitä aina pelkästään blogin vuoksi kamera kädessä heilu ja linssin läpi elä. Itse tykkään valokuvata kovasti ja ottaa ihan talteen ja teettääkin jopa niitä <3 Tuo oli kyllä superihana ja romanttinen hetki 8) ♥
PoistaNiin ihana tunnelma näissä kuvissa♡ Voin kuvitella tuon pehmeän hiekan jalkojen alla! :)
VastaaPoistaKiitos, ihana kuulla Maria<3 :) Pehmoistahan tuo tosiaan oli ♥
PoistaTää ei yhtään helpottanut mun matkakuumetta :D
VastaaPoistaHhha apuaa, voin vaan kuvitella, anteeksi;) ♥
PoistaNoi kuvat susta merellepäin kattomassa on kyl ihan upeimmat ikinä!! *_* <3
VastaaPoistaVoi kiitos Saga ♥ :)
PoistaOot niin oikeessa, joskus ne ihanimmat hetket on vain elettävä just siinä hetkessä eikä kaivaa kameraa esiin <3 Löysin sun blogiin muutama päivä sitten ja harmi että en oo aikasemmin tänne vielä eksynyt, nyt oon kyllä mukana lukemassa :) Mielettömän kauniita kuvia ja mikä matkakuume tässä iskee, kun joka toisessa blogissa on matkakuvia :'D
VastaaPoistaKiitos 8) Jep, sepä se! Bloggaajana se juttu vaan saattaa unohtua vähän turhankin usein:( Ihana kuulla että oot löytänyt tiesi tänne ja pysyt mukana, se on aina ihanaa että täältä löytyy mieluisaa lukemista ♥ Hhih tosiaan monessa blogissa joita itsekin seuraan, on tällä hetkellä matkajuttuja paljon. Eikä se haittaa, niitä on ihana lukea<3
Poistavoi että miten ihania kuvia ♥ Ihana tunnelma näissä :) Mun matkakuume vaan pahenee täällä blogimaailmassa :D
VastaaPoistaYay kiitos 8) ♥ Tuo on totta että täällä matkakuume pahenee, itse kärsin kokoaikaisesti siitä kuumeesta;) Matkajuttuja lukee kyllä mielellään joten en pistä pahakseni <3
PoistaVoi mikä tunnelma näissä kuvissa <3 Tuo siun mekko on myös aivan upea! :) Olisipa ihana päästä johonkin rannalle nyt :D
VastaaPoistaNo äläpä, tulis jo ne kesäkelit niin pääsis edes suomen rannoille köllimään vaikkei ne vedäkkään vertoja ulkomaiden rannoille:D Tuo on itse asiassa hame ja toppi;) Viime kesänä keksin yhdistää ne koska se tosiaan näyttää mekolta:)
PoistaTodella kauniita kuvia! <3 Tuo hetki on varmasti ollut ihana :) Mä tykkään myös rannalla kävelystä sekä varsinkin auringonlaskuista! Ps. Tuo sun mekko on super ihana <3
VastaaPoistaKiitos, oli ehdottomasti mieleenpainuvin hetki ♥ Tosiaan kyseessä on hame ja toppi, jännä kyllä eri liikkeistä ostettu mutta silti tismalleen sama materiaali ja väri:') Itsekin tykkään hurjasti kun ne yhdistää ♥
PoistaRakastan tuo sun mekkoa! Niin ihana, sopii sulle täydellisesti <3
VastaaPoistaHameella ja topilla saa ihmeitä aikaan jos on sama materiaali ja väri kyseessä;) Kiitos ♥
PoistaAivan täydelliseltä kuulostaa tuo hetki, leijun nyt ihan vaaleanpunaisilla pilvillä <3 Ja nämä kuvat eivät kyllä parantaneet munkaan matkakuumetta, vaan heitti vähän lisää bensaa liekkeihin!
VastaaPoistaTuo oli kyllä ihana hetki ♥ Hha toivottavasti säkin pääsisit pian johonkin reissaamaan:D Kyllä vaan itelläkin matkakuume jatkuu, sitä se on aina<3 Kotiin kun palaa niin uusi reissu jo suunnitelmissa ja haluaa lähtee ja vähän äkkiä:'D
PoistaOikeesti tän postauksen otsikko on niin totta<3 Ja joskus tosiaan tekee iiihan törkeen hyvää olla ilman kameraa ja keskittyä aidosti niihin hetkiin :-)
VastaaPoistaVitsi miten kauniita nää kuvat on ja kuinka keijukaiselle sä näytät :-*