
Lace kimono - BikBok
Dress - Adidas
Shoes - Tenerife
Bag - Guess

Aurinkoista tiistaita! Ajattelin tulla jakamaan teille mun sunnuntain lookin, kokonaisuuden joka näkyi ylläni Teneriffalla, asu joka sai instassa heti muutamat kehut kun se vilahti ensimmäistä kertaa siellä. Fiksailin vähän, sillä mulla ei ollut nämä kengät silloin reissussa mukana, mutta siellä ollessa jo ajattelin että tähän kokonaisuuteen täytyy yhdistää ehdottomasti nuo gladiaattorisandaalini kesällä. Ja tämä asuhan on tosiaan löytynyt yltäni jo muutamaan otteeseen tänä kesänä ja veikkaan ettei tämä ollut viimeinen kerta.


Tämä kokonaisuus passasi erittäin hyvin tuohon rentoon ja lämpimään sunnuntai päivään. Saimme N:n kanssa heräillä rauhassa, tehdä muutamat kotihommat jonka jälkeen suuntasimmekin äitini luo. Vietimme sen rennosti ja koko päivä tuli oltua tietysti pihalla. Ja mikäs sen ihanampaa kun koko päivän sai viettää meikittä, en edes muista milloin viimeksi olen saanut pitää meikittömän päivän, kun töihin lähtiessä täytyy vähän sitä pakkelia aina pistää. Tällaisten kiireettömien sunnuntaipäivien jälkeen sitä tosiaan haaveilee töistä, jolloin viikonloput olisi vapaita, ah mitä luksusta se olisi.



Kiitos edelliseen postaukseen tulleista kommenteista! Yritän vastata niihin mahdollisimman pian, viimeistään huomenna. Suuntaan iltavuoroon tänään joten haluan mennä vielä mahdollisesti nauttimaan tuosta aivan ihanasta ja lämpöisestä ilmasta. Nyt starttasi viimeinen työviikko ennen lomaa, saattaa sunnuntaina töissä olla jo melkoinen lomafiilis. Toivottavasti teillä on alkanut viikko ihanasti, palaillaan ♥
Mitäpä pidätte asukokonaisuudesta?

Oi miten kiva asu <3 tosi monet Adidaksen mekot näyttää mun silmään ihan yöpaidoilta mutta toi on kyllä kiva :)
VastaaPoistaKiitos <3 Olin samaa mieltä kun tämän ostin, että näyttää ihan joltain ylisuurelta yöpaidalta. Siksi oon enemmäkin pitänyt jotain bomberia tai farkkutakkia vyötäröllä, koska se tekee tästä istuvamman näköisen. Tää kuitenkin mätsää nyt niin hyvin ja alan tottua myös ihan tällaisenaan tähän:)
PoistaMä tykkään todella paljon tästä asusta! <3 Ihanan kesäinen ja tuo kinomo on semmoinen josta erityisesti pidän :) Pitäisi itsekkin joskus kokeilla sellaista tai jopa hankkia :D Ihanaa kun sulla alkaa pian loma, hyvää lomaa jo etukäteen <3
VastaaPoistaKiitos Niina, niin mäkin:') ♥ Tää kimono oli kyllä rakkautta viime kesänä kun sen näin Lindan päällä, onneksi oli vielä Helsingin BikBokissa näitä kun heti lähdin miitin jälkeen tsekkaamaan:'D Ihanaa tosiaan kun mulla alkaa loma, kiitos<3 ;)
PoistaKiva! Ostin joskus berskasta tommosen valkoisena ja menin sen kirpparilla myymään kun ei ollut sen ajan juttu, ei saisi koskaan luopua näistä aarteista.
VastaaPoistaVoii eii ymmärrän, mäkin oon myynyt aarteita kirpparilla ja nyt voi vaan haaveilla enää niiden perään:D No jospa sitä löytyy joskus vastaavanlaisia ja sitten ostaa sen!
PoistaTosi hyvin mätsää toi addun paita ja pitsinen kimono! <3
VastaaPoistaTää on kyllä yks lemppari look, kiitti <3
Poistaoi miten kivan rento asu, aivan ihana juuri rennolle sunnuntaille :')) en yhtään ihmettele että tää on saanut ihasteluita somessa! <3 ihanaa että sulla alkaa pian loma, ymmärrän hyvin tonkin että kaipaa niitä viikonloppuvapaita.. nopeasti tää vika viikko menee! <3
VastaaPoistaOn tämä kyllä yllä näkynyt useesti 8) ♥ Kiitos superisti Jenni taas, hhi <3 Tämä viikko menee varmasti nopsaa, kuten ne kaksi lomaviikkoakin:D No ei pidä stressata, eletään hetkessä <3
PoistaToi Addun mekko on vaan täydellinen <3
VastaaPoistaOlen samaa mieltä 8) Kiitti<3
PoistaTosi kiva ja rento lookki! ♥ Kimono näyttää tosi kivalle tuon mekon kanssa! Ja oij kivaa lomaa kunhan pääset sen aloittamaan!
VastaaPoistaKiitos Viivi:) ♥
PoistaToi Adidaksen mekko on kyllä niin ihana<3 Mä haaveilen samasta vaaleenpunasena tai valkosena :')
VastaaPoistaMäkin olen alkanut miettiä vastaavanlaista valkoisena;)<3 Kimono kävis vielä paremmin siihen kun se pitsikin näkyy valkoista vasten paremmin:) Vaaleanpunainen ois just niin sua!
PoistaVau, onpas upea asu! Tykkään ja paljon :)<3
VastaaPoistaMahtavaa, iso kiitos Elli ♥ :)
PoistaTykkään niin tuosta pitsikimonosta ja adidaksen mekko on myös sellainen, jonka voisin itsekin kotiuttaa :') Ihanaa että siellä ollaan pian lomafiiliksissä, mukavaa loppuviikkoa sinne kaunokainen ♥
VastaaPoistaMinäkin rakastan molempia vaatekappaleita 8) Harmi ettei Suomessa oo vielä kovin monista keleistä voinut nauttia jolloin tuon kimonon on saanut heitettyä niskaan:D Ihanaa loppuviikkoa sullekin upeus ♥
PoistaVauu mitä kuvia, oot upee! Tosi kiva asukokonaisuus, tuo adidaksen mekko on kyllä ihana <3
VastaaPoistaKiitos Jenny kommentistasi, mahtava kuulla<3
PoistaTämä asu toimii! Nyt tuli himo tuohon Adidaksen mekkoon <3 Hei kun sulla alkaa loma niin sitten kyllä nähdän ja käydään kuvailemassa!<3
VastaaPoistaKiitti 8) Yritetään vaan, jos saisi vaikka ajat yksiin, tuo mieskin lomailee niin on jo muutamia suunnitelmia;)
PoistaToi pitsikimono on ihan täydellinen!!
VastaaPoistaKiitos 8) Minäkin pidän siitä!
PoistaTuo kimono on nii upee!! Ja muutenki koko asu, täydellinen kesään!:)
VastaaPoistaHyvältä näyttää! Ihanaa ja rentouttavaa lomaa Kata!:)
VastaaPoista