Sisällön tarjoaa Blogger.

Alkusyksyn kuulumisia

kärpässieni puijonmetsä syksy

Oikein syksyistä torstaita lukijat! Meillä on syksy lähtenyt käyntiin täällä vallan mainiosti. Alkusyksystä saatiin nauttia lämpimistä syyskeleistä ja nyt ollaan saatu sadetta pari päivää. Hyvähän se on että luonto saa vettä, mutta rehellisesti nämä parin päivän sateet alkaa jo nyt vähän nyppimään, vaikka oon varautunut tänä vuonna ihanan keltaisella ja pirtsakalla sadetakilla sekä pitkään haaveilemillani kumisaappailla - saa ihan eri fiiliksellä lähteä aina tuonne sateeseen.

Pian fiilis on varmasti parempi, kunhan pääsee hyppäämään lauantaina koneeseen joka lentelee kohti Kyproksen saarta. Ylihuomenna mennään!! Viikon aikana on tullut touhuttua kaikenlaista kivaa ja syksyistä, metsälenkkejä ja sienten bongailua, ollaan käyty kalassa ystävän kanssa ja katseltu ilotulista satamassa, kun Kuopion kesäbaari piti päättärinsä. Mä olin pitkästä aikaa koko viime viikonlopun töissä ja nyt viikollakin töissä on saanut käytyä kivasti. On ollut ripsihuoltoa, asunnon siivousta ja kaikennäköistä pientä puuhaa.

kalassa

Pari päivää oon tässä pakkaillut hullunlailla sekä odotellut pari viikkoa innolla tätä meidän tulevaa reissua, mutta elänyt kuitenkin hetkessä nauttien jokaisesta päivästä, enkä uppoutunut siihen reissun odottelun huumaan. Toivottavasti ruska-aika alkaisi vasta meidän reissun jälkeen kunnolla ja lämpöisiä syyskelejä jatkuisi pitkälle asti, sillä en malta odotella syksyn kuvailemista sekä syysasuja!

ilotulitus albatrossi päättäjäiset kuopio

Mä olen muuten ajastellut pari postausta ensiviikolle blogiini tuon meidän reissun ajaksi, jottei täällä ihan hiljenisi. Tosiaan, se viimeinen kesäasu ilmestyy blogiin mun ollessa reissussa räpsimässä uusia helleasuja, hhe. Yksi alku syksyn asu vilahtaa myös, se tosin on jo vilahtanut blogimiitti-postauksessa, mutta moni taisi odotellakin siitä tarkempia kuvia.

Aluksi ajattelin, että ottaisin kannettavan koneen mukaani, jotta voisin julkaista postaukset sieltä käsin, mutta haluan elää tuon viikon ilman konetta. Ihan somettomana en kuitenkaan aio elää, sillä päivittelen mahdollisesti reissukuvia instagramiini, josta mut löytää @kataaz nimimerkin alta.

auringonlasku kuopio

Ihanaa loppuviikkoa kaikille!

4 kommenttia

  1. Sun alkusyksy kuulostaa alkaneen mukavan rennoissa merkeissä :) Oi vitsit loma kelpaisi itsellekin! ♥ Ihanaa reissua teille, nauti oikein kunnolla<3

    VastaaPoista
  2. Ihanaa reissua teille! <3 <3 Tästä postauksesta tuli kyllä tännekin vähän sellainen alkusyksyn fiilis. :) <3 Eilen just otettiin asukuvia ulkona ja katottiin vaan et apua, oonpa mie taas valkonen. Päivetys vissiin lähtee aika nopeesti syksyn tullessa, mut pitää sit Espanjassa vähän tankata aurinkoa. :D :)

    VastaaPoista
  3. Oikein ihanaa reissua teille! <3 Onneksi olet ehtinyt myös nauttia alkusyksystä, vaikka reissu onkin ollut kovasti sun mielessä :') Syksy on kyllä niin ihanaa aikaa, vaikka välillä ne sateet ovatkin todella ärsyttäviä... En kuitenkaan valita, koska kesällä satoi todella vähän, joten luonto saa nyt tarvitsemaansa ja ansaitsemaansa vettä!

    Mä odottelen täällä innoissani Halloweenia sekä sitä, että pääsisin kuvailemaan kauniin syksyisiä maisemia <3 Lokakuu on mielestäni usein todella hyvä kuukausi, sillä silloin puut ovat kauneimmillaan! Ainakin yleensä, hehs.

    VastaaPoista
  4. Kuulostaa hyvältä! Nauttikaa niin paljon reissusta ♡

    VastaaPoista