Julia heitti mulle alkukeväästä haasteen, jossa tulisi listata 8 asiaa, joissa on hyvä. Tämä oli mulle itse asiassa aika haastava postaus, sillä en ole hyvä keksimään itsestäni tällaisia faktoja niin ja vieläpä asioita joissa koen olevani hyvä, en ylipäätään koe olevani kovin hyvä kirjoittamisessa ja selittämään asioita ja tässähän niitä tarvitaan. Niin siis munhan piti listata missä olen hyvä enkä huono, hups!
Postauksen kuvitin muutamia viikkoja vanhalla asulla, jolloin viiletin Marian kanssa Kuopion keskustassa. Olipa ihana nähdä upeus ♥

Postauksen kuvitin muutamia viikkoja vanhalla asulla, jolloin viiletin Marian kanssa Kuopion keskustassa. Olipa ihana nähdä upeus ♥

1. Aikatauluttaminen
Olen hyvä aikatauluttamaan asioita! Tosiaan jos on esimerkiksi kiire päivä tiedossa, pitäisi hoitaa monia asioita ja niin edelleen, niin handlaan aika hyvin sen mitä, missä ja monelta teen ilman hirveetä stressiä ehtiikö ja kykeneekö. Olen niissä tismalleen oikeaan aikaan ellen jopa hieman ajoissakin.
2. Sinnikkyys
Mussa on kieltämättä aika paljon sisua. Jos haluan jotain, se täytyy saada ja vieläpä silloin, nyt ja heti. Ennen kaikkea periksi en anna. Tää saattaa olla aika ristiriidassa siihen että oon luonteenpiirteeltäni melko kärsimätön, kyllä sitä sitten ollaan ahdituksissa kun sinnikkäästi jotain haluan ja en sitä meinaa saada.
Mussa on kieltämättä aika paljon sisua. Jos haluan jotain, se täytyy saada ja vieläpä silloin, nyt ja heti. Ennen kaikkea periksi en anna. Tää saattaa olla aika ristiriidassa siihen että oon luonteenpiirteeltäni melko kärsimätön, kyllä sitä sitten ollaan ahdituksissa kun sinnikkäästi jotain haluan ja en sitä meinaa saada.
3. Kuunteleminen
Jos jollain läheisellä on huolia tai murheita, niin oon todella hyvä kuuntelemaan. Ehken joka kerta osaa asiaan sanoa juuta enkä jaata, mutta kuuntelen ja tietysti autan minkä osaan.
Jos jollain läheisellä on huolia tai murheita, niin oon todella hyvä kuuntelemaan. Ehken joka kerta osaa asiaan sanoa juuta enkä jaata, mutta kuuntelen ja tietysti autan minkä osaan.
4. Sanomaan suoraan
En tiedä mikä on ns. oikea sana tai ilmaisu tälle. Anyway oli kyseessä sitten hyvä tai huono asia, niin mähän sanon aikalailla suoraan mitä mieltä olen asiasta. Onko tämä nyt sitten hyvä vai huono piirre, sitä en tiedä, hha!

En tiedä mikä on ns. oikea sana tai ilmaisu tälle. Anyway oli kyseessä sitten hyvä tai huono asia, niin mähän sanon aikalailla suoraan mitä mieltä olen asiasta. Onko tämä nyt sitten hyvä vai huono piirre, sitä en tiedä, hha!

Pakko myöntää että päädyin myös kysymään läheisimmiltäni missä asioissa olen hyvä. Mä olen nimittäin niin surkea tällaisissa, siksipä siis hieman muokkailin haastetta. Kunnian sai siskoni, serkkuni sekä kaksi läheisintä ystävääni. Tällaisia asioita sain heiltä irti.
5. Siskolta: Hyvä täti Viljamille ja Oskarille
"Viljami nauttii puuhastella kanssasi, keksit aina kivaa tekemistä niin ulkosalla kuin sisälläkin ollessa. Oskarin kanssa ei hirveästi ole vielä ehtinyt puuahstella, kun pikkuinen nukkuu kovasti, niin ja Viljami kun vaatii itselleen sen huomion."
Ei voi muuta sanoa kun että mä rakastan mun siskonpoikia ♥
6. Saijalta: Piirtämisessä, värittämisessä, laittamaan hiuksia ja meikkaamaan
"Oon nähnyt sun väritykset ja piirrustukset! Ja oot laittanut mun hiukset nätisti ja sulla on meikki aina on-point."
Tämä on nyt vissiin joku luovuusjuttu, itse en koe nyt olevani mitenkään erikoisen hyvä näissä, mutta ihana kuulla että jonkun mielestä mulla on vissiin edes jonkinmoista taitoa ja silmää tällaisille. ♥
"Oon nähnyt sun väritykset ja piirrustukset! Ja oot laittanut mun hiukset nätisti ja sulla on meikki aina on-point."
Tämä on nyt vissiin joku luovuusjuttu, itse en koe nyt olevani mitenkään erikoisen hyvä näissä, mutta ihana kuulla että jonkun mielestä mulla on vissiin edes jonkinmoista taitoa ja silmää tällaisille. ♥
7. Ystävältä: Tukemaan, kun on vaikeaa
"Sä et vaan kuuntele, vaan keskustelet asiasta ja pyrit auttamaan sen solmun avaamista"
Ihan mahtava kuulla että osaan olla tukena.
"Sä et vaan kuuntele, vaan keskustelet asiasta ja pyrit auttamaan sen solmun avaamista"
Ihan mahtava kuulla että osaan olla tukena.
8. Ystävältä: Laittautumisessa
"Näytät aina hyvälle, olet aina huoliteltu"
Vau, ihan mahtava kuulla!

"Näytät aina hyvälle, olet aina huoliteltu"
Vau, ihan mahtava kuulla!

Seuraavaksi vuorossa onkin asteen helpompi postaus, ajattelin nimittäin listata teille muutaman viikon sisään myös 8 asiaa joissa en ole hyvä. Toivottavasti saan sen myös muutaman viikon sisään julkaisukelpoiseksi, hha. Stay tuned!

Kertokaahan mitä mieltä olitte postauksesta?
Entä onko juttuja joihin voitte samaistua?
Entäpä mitä mieltä ootte asusta?
~ Kata ~
Hei tää oli ihana postausidea! ♥ Jos ei haittaa, niin voisin itsekin toteuttaa tän jossain vaiheessa? :) Ei sen puoleen, että haluaisin itseäni kehuskella, mutta muuten on vaan oikeasti joskus kiva miettiä niitä juttuja, jossa on se hyvä, eikä huono. :) Mutta ihania kuvia sulla myös tässä postauksessa. :-)♥
VastaaPoistaHih kiitoksia ihanista sanoista ♥ Ja hei tee ihmeessä tällainen! Onhan se hyvä välillä muistuttaa itteensä hyvistä puolistaan;)
Poistaihana kata, tästä tuli hymy huulille :) on se vaan jännä, miten niiden hyvien asioiden listaaminen on niin vaikeeta! voisin melkein toteuttaa tän itsekin, ihan vaan siksi että muistuttaisin itsellenikin noista hyvistä jutuista stressaavan kevään jälkeen :'D ja asu on kans aivan ihana, pus! ♥
VastaaPoistaMahtava kuulla että sain sinut ihana nainen hymyileen ♥ No äläpä muuta sano, ihme juttu:D Hei tartu ihmeessä säkin tähän haasteeseen, näitä on kiva lukea. Ja varsinki kun sulla on tota ressiä ollut joten ihan vaan itseäsikin varten ♥ Kiitoskiitos puspus<3
PoistaAinakin siinä voin samaistua, että mä olen myös todella huono keksimään asioita, joissa oon hyvä :D Tyyliin koulussa on joskus pitänyt listata niitä omia vahvuuksia, asioita joissa on hyvä jne. ja toiset on vieressä kirjoittaneet kynä sauhuten ja mä oon vaan tuijottanut tyhjää paperia, kun en meinaa keksiä mitään :'D Toisaalta mun mielestä on kyllä ihan paikallaankin miettiä välillä tollasia asioita ja löytää myös ne asiat, joissa itse on hyvä, vaikka se vähän vaikeaa voikin olla :)
VastaaPoistaUpeita kuvia, noi sun asut on vaan aina niin täydellisiä<3 :D Toi hattu kruunaa kokonaisuuden ♥
Joo mitenkä se voi oikeesti olla niin hankalaa? Luulisi kaikkien olevan ylpeä vahvuuksistaan ymmä ymmä. Nooo mutta anyways... Olen muuten kokenut tuon täysin saman jutun että muiden kynä sauhuaa ja itse vaan tyyliin jyrsii kynän toista päätä että apuaa! Kiitoksia taa uskomattoman kauniista sanoistasi Linda ♥
PoistaTodella kiva postaus ihanilla kuvilla! <3 Samoja juttuja löytyy täältäkin kuten aikatauluttaminen, kuunteleminen ja sinnikkyys :)
VastaaPoistaKiitoksia Niina! ♥ Mahtavaa, meillä on siis samoja vahvuuksia ja näin ollen olemme ehkä hieman samanlaisiakin;)
PoistaIhana sinä ja postaus <3 Mukavaa, että säkin tartuit tähän! :) Hyviä juttuja olet listannut ja mahtava idis saada läheiset kertomaan omatkin mielipiteensä :D Mä voisin varastaa sulta tuota aikatauluttamisen taitoa, sillä multa sitä ei löydy tarpeeksi. Suunnittelu luonnistuu, mutta kun pitäisi olla vielä ajoissakin... :P Hyvää viinkonloppua ja aurinkoista säätä sinne <3
VastaaPoistaVoi kiitos Sofia! Mukava että pidit tästä ideastakin vaikka tosiaan tarkoitus oli itse keksiä. Ei vaan tosiaan oo mun vahvuus ^^' Hhii kiitos ja mukavaa alkanutta viikkoa sulle ♥
PoistaIhana postaus ja vielä ihanempia asioita sun sisko, serkku sekä ystävät olivat susta sanoneet- eiköhän tuo kerro kaiken koko naisesta<3 Ps. Upea olet jälleen ja tykkään valtavasti, kun sun kuvat vaan parantuu kokoajan :))
VastaaPoistaVoi vitsi mikä kommentti, sinä se nainen aina saat hymyn mun huulille kommeteillas, se taas kertoo sinusta hei;P Ja voi eiiii aivan ihana kuulla että kuvat paranee koko ajan, siis ihan superihana fiilis tuli ♥
PoistaTää postaus on ihanin ikinä!! <3 Rakastan sun asua! Harmaan ja mustan sävyt yhdistettynä näyttävät niin hyvältä ja tuo hattu on piste ii:n päälle <3
VastaaPoistahttps://by-rosejuliet.blogspot.fi
Voi kiitokset Roosa! Harmaamusta asu toimii aina;) Hatut ♥ Tosin vaikka rakkauteni hattuihin on syvä, niin on se vaan ihana kun ne on saanut jättää nyt hyllylle, koska kesäkelit<3
PoistaIhana postaus <3
VastaaPoistaelamanikuvina.blogspot.fi
Kiitoksia ♥
PoistaKiva tää postaus, ja asu oli niin kuin aina upea! <3
VastaaPoistaVoi kiitos upeus ♥
PoistaIhana postaus <3 On tosi tärkeetä välillä miettiä niitä omia hyviä puolia, koska niitä meissä kaikissa kuitenkin on! Suorapuheisuus on muuten yks niitä piirteitä, mitä arvostan eniten ihmisessä. :-) Ps. rakastuin tuohon hattuun <3
VastaaPoistahttp://j-doitforyourself.blogspot.fi/
Kiitos Janna! Se on todellakin tärkeää, vaan usealle kyllä tosi hankala juttu:'D Mahtavaa, eli suorapuheisuuteni onkin hyvä;)
PoistaIhana postaus<3 Upea asu noissa kuvissa<3
VastaaPoistaKiitoksia Sofia!:)<3
PoistaOlipa kiva postaus!!:) upeana olet kuvissa!
VastaaPoistaIhanaa kiitän Saaraa!:3
PoistaIhana asu ja tyylikäs asu!<3 Tämmöset postaukset on hyvää vaihtelua :) Ja varmasti laittaa itteä miettiin, et onhan sitä hyvä aika monessa ;)
VastaaPoistaIhana Emilia, kiitos ♥ Nää on tosiaan hyvää vaihtelua, aika massapostauksia mutta olkoot, minä pidän 8)
PoistaVälillä on tosiaan vaikea yrittää keksiä itsestä niitä hyviä puolia kun ne huonot vaan puskee mieleen, mutta kyllä se vaan kannattaa! :) Niinä huonoina päivinä voi sitten aina palautella mieleen, missä sitä olikaan hyvä ♥ Ihania kuvia ja varmasti täyttä asiaa nuo muidenkin kertomat kohdat! ♥
VastaaPoistaTuo on täysin totta mitä sanot, se kannattaa vaikka vaikeaa niitä onkin miettiä!:D Voi kiitos kaunis ihanasta kommentistasi taas<3
PoistaIhana postaus ja kauniita kuvia! Tuo asukokonaisuus pukee sua uskomattoman hyvin ♥ Mielestäni on tärkeää aina miettiä missä on hyvä, mutta myönnettäköön, että itsellekin se on todella vaikeaa! Ihana lisäys tuo sinun läheisiltä kysely. Kauniita sanoja ja asioita sinusta :)
VastaaPoistaKiitoksia Ellanoora! Jännää tosiaan se että ihminenhän automaattisesti ana tekee sitä missä on hyvä, mutta silti kun niitä alkaa miettimään niin eipä ne sieltä helposti tule mieleen saatika sitten osaa myöntää:D
PoistaTosi kivaa, että sinäkin teit tän mun haasteen! ♥ Sulla on kyllä todella hyviä ominaisuuksia, ja pääset varmaan todella pitkälle elämässä! :) Ihania kuvia! :)
VastaaPoistaHih mahtavaa eikös ♥ Tää oli oikein kiva haaste;) Kiitoksia kauniista sanoistasi<3
PoistaIhana tää postaus, olet niin suloinen! :) <3 Asu on myös siisti, mielenkiintoinen hattuineen päivineen. ^^
VastaaPoistaVoi samat sinne neitonen ♥ Kiitoksia:)<3
PoistaHeii miten mulla on jääny näitä postauksia välistä?? :D Tosi ihana postaus ja noista kuvista tuli kyllä hyviä!♡ Pitäs nähä taas pian!☆
VastaaPoistaHihihi ne hukkuu kyllä helposti kaiken joukkoon, itselläkin jää joidenkin blogeista aina joitain pousteja välistä ja niitä saa sitten lueskella myöhässä, vielä pitäisi saada itteensä niskasta kii ja kommaillakin niihin vaikka onkin välistä jäänyt:D Hei nähäään pian muru ;) ♥
Poista