Sisällön tarjoaa Blogger.

Kärsiikö ostospostauksia enää tehdä? + Vuoden 2018 ostoksia

Ilmastonmuutos. Se paljon puhuttu aihe, joka huolettaa valtaosaa kansasta. Asia, jonka vuoksi meistä lähes jokainen on varmaan muuttanut edes hieman elintapojaan, jotta maailma olisi parempi paikka. Ekologisuus ja eettisyys ovat vahvasti pinnalla ja olen huomannut itsekin, että alan olla tarkka näissä asioissa. Myös vaateostokset ja vuoden 2018 turhakkeeksi noussut pikamuoti on herättänyt keskustelua somessa. Kuitenkin näin muodista kiinnostuneena ja tyylistä tärkeänä pitävänä naisena ostelen silloin tällöin uutta materiaa ja blogini postauksien seassa on alusta asti ollut aina silloin tällöin ostospostauksia.

Ja tässä kohtaa mennään tosiaan kysymykseen, että kärsiikö ostospostauksia enää tehdä? Jos teen, ajatellaanko minusta pahasti, koska olen ostanut jotain uutta? Esimerkiksi uuden laukun, vaikka minulla on niitä kymmeniä. Shoppailen pikamuotikaupoissa, olenko huono ihminen?

michael kors selma black
Ostin pitkään himoitun pienemmän Michael Korsin Selman mustana Berliinistä - testasin silloin tätä ja sitä mun ruskeaa Helsingin Korsin liikkeessä keväällä 2018 ja päädyin silloin isompaan

teddy takki bershka
Pitkään etsitty teddytakki löytyi Berliinistä mun suosikki turhakekaupasta, Bershkasta

hunter kumpparit
Alkusyksystä ostin kauan himoitut Hunterin kumpparit ja hyödynsin Sokoksella -20% kaikista kengistä ja jalkineista- päivät

dinsko ylipolvensaappaat over knee boots
Omistin jo samantyyliset, mutta paljon korkeammat ylipolvensaappaat, mutta halusin myös arkisemmat ja helpommat - nämä ostettu DinSkosta

Rakastan shoppailua ja olen aina rakastanut, mutta teen sitä nykyään oikeasti todella pienissä määrin verrattuna siihen, mitä tyyliin neljä vuotta sitten. Olen todella ylpeä itsestäni, että osaan oikeasti hillitä itseni. Ehkä mussa on myös herännyt pieni piheys ja järki, tarvitsenko jotain asiaa todella. Mulla on päässäni lista asioista, mitä vaatteita ja materiaa haluan ja etsin niitä kaupoista aina silloin kun olen kaupoilla varta vasten shoppailemassa - en kuitenkaan osta sellaista, jos en ole ihan varma. Tai jos ensimmäinen mieleinen tulee vastaan ja se ei oo hyvä päällä, se jää tietysti kauppaan.

ted baker iphone case rose
Päivitin mun iPhonen kuoret tässä joulun jälkeen Ted Bakerin kuoriin, sillä edelliset Gigantin kuoret olivat likaantuneet sisäpuolelta ja häpesin käyttää niitä julkisilla paikoilla. Näissä kuorissa on muuten peili sisäpuolella ja sekös on kätevä!

michael kors sunglasses
Kyproksen lentokentältä lähti Michael Korsin aurinkolasit, sillä olin jo pitkään himoinnut ruusunkultaisia ja vaaleanpunaisia - mieskin sanoi "Ota ne!"

ostoksia 2018
neuleita ostospostaus

Ostoksia on tosiaan tehty, kuten varmaan tästäkin huomasitte. Lisäksi olen ostanut parissa viimeisessä kuvassa näkyviä pitkähihaisia riepupaitoja juurikin näistä turhakemuotikaupoista - kaikki niistä ei edes näy kuvissa. Olen ostanut parit kappaleet farkkuja, kolme neuletta, mekon... Unohtamatta mun ihanaa keltaista sadetakkia, joka saattaakin vilahtaa jo heti keväällä blogissa asukuvissa, jos sadepäiviä sattuu - sekös olikin syksyn parhain ostos Hunterin kumppareiden lisäksi!

Musta alkaa tuntua siltä, että shoppailu on kohta kirosana tai jotain. En ole aikoihin uskaltanut tehdä ostospostauksia ja musta tuntuu, että ostospostauksia ei edes näkynyt enää niin usein mitä ennen. Suurimmaksi osaksi on näkynyt vain postauksia siitä, miten järkevämmin voisi shoppailla, mikä on muuten kyllä ihan tosi hyvä aihe, en mä sillä... Nyt kuukauden sisään on niitä perus ostospostauksia näkynyt, mitä on mun mielestä ihan kiva lueskella välillä!

Tämä postaus lojui muuten hieman alle kuukauden verran mun luonnoksissa, mutta ajatukset eivät ole tuoreita, vaan oon funtsinut näitä aika pitkään. Eniwei tässäpä taas tuli yksi postaus, jossa näkyy mun ostoksiani. Ja ihan vaan tuolta loppuvuodelta 2018 jolloin muutenkin tuli shoppailtua hieman enemmän kuin yleensä. Nyt muistetaan taas kohtuudella!


Mitä mieltä te olette aiheesta?
Uskallatteko te lukea/tehdä ostospostauksia?


26 kommenttia

  1. Mun mielestä on hirmu hyvä että ihmiset on alkanut pohtimaan kuluttamista ja tulemaan tiedostavammiksi siitä, että omalla ostokäytöksellä voi vaikuttaa asioihin. En usko että ostopostaukset koskaan blogeista ja someista loppuvat tai että ihmiset täysin niitä lakkaavat lukemasta, mutta sanotaan että itse luen sellaisia tosi valikoiden, eli vain muutamilta suosikkibloggaajilta. En tuomitse ketään, joka ostoksista postaa, sillä jokainen kirjoittaa niistä asioista mistä tykkää - ja se voi olla vaikkapa viime aikojen kivoimmat shoppailulöydöt (itsekin tykkään omat kynsitarvikeostoni kirjoitella postauksiksi ja aivan varmasti joku ajattelee siitä pahaa - mutta eipä se mun päivän kulkuun vaikuta). Pointtina siis, on mahtavaa että tehdään ostoksia harkiten, mutta jos esimerkiksi just sinä haluat ostamistasi asioista kirjoittaa, älä jätä sitä tekemättä vain sen takia että joku saattaa sitä katsoa pahalla. Sä saat omassa blogissasi kirjoittaa juuri niistä jutuista kuin itse tykkäät. :) Hirmuinen kilometrikommentti tuli nyt kirjoiteltua, mutta tää on aihe mitä itse oon kans paljon pyöritelly mielessäni, etenkin tuo pikamuoti. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa, että ajatuksia heräsi siellä ja tuli pitkääkin tekstiä. Mukava saada just keskustelua aikaan ;) Musta on myös mahtava, että tää kaikki on saanut ihmiset pohtimaan omaa ostoskäytöstään, se on ihan todella hyvä asia ja toivottavasti tuo ajatukseni kävi ilmi myös tekstistä, ettei herää väärinkäsityksiä. :') Kuten ehkä rivien välistä saattoi lukea, niin myös minä oon vähentänyt ostosten tekoa ja harkitsemaan enemmän, itse asiassa se lähti jo vuosia sitten ennen kuin tämä aihe oli edes pinnalla, mutta tämä aihe on lisännyt sitä. :) En usko itsekään, että ostospostaukset loppuvat kokonaan, sehän olisi esimerkiksi kosmetiikkabloggaajilla varmaan todella vaikeaa, veikkaisin. :D

      Tosiaan täällä tehdään ostoksia harkiten, mutta haluan jakaa niitä myös täällä blogin puolella asujen lisäksi, kuten sinä just esimerkiksi kynsitarvikeostoksistasi tykkäät postailla - se on se meidän juttu! :) Kiitos tsemppaavista sanoistasi ja ihana että jaoit ajatuksesi täällä! Tää on varmana aihe mikä mietityttää useita, etenkin varmaan tuo pikamuoti :D

      Poista
  2. Samoja mietteitä ollut täälläkin! Mun mielestä kyllä uskaltaa, mutta kaikkien meidän on silti järkevä miettiä niitä omia ostoksia. Turhan krääsän ostaminen ja esittely tuntuu vähän kyseenalaiselta, mutta kyllähän ostoksia esitteleviinkin postauksiin saa sen järkevän ostamisen kulman ja näin mun mielestä niitä voi ihan hyvin edelleen tehdä. Eri juttu olis esitellä joka viikko uusia juttuja, joitä käytetään kuukausi ennen kuin ne ovat jo taas pois muodista ja hankitaan tilalle uudet kamat! Turha kulutus pois niin eiköhän shoppailu edelleen sitten ole ihan okei :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin mukava kuulla että sielläkin on ajatukset olleet kyseisessä aiheessa! :) Musta on ihan mahtava toki, että ihmiset ovat alkaneet miettimään omia ostoksiaan, turha ostelu ja kulutus tosiaan vaan pois niin johan on parempi. :) Ostospostauksetkin ovat fine, jos niitä ei tosiaan tule koko aikaa, Elli sanoikin tosi hyvin tuossa alempana kommentissaan, ettei me voida kokonaan lopettaakaan kuluttamista, tuo on täysin totta!

      Poista
  3. Tosi hyvä postaus! Mä oon huomannut ihan saman; ostosten esittelyt vähenee vähenemistään vaikka itse oon aina tykännyt lukea niitä. Toki, täähän on vain hyvä jos ihmiset shoppailee vähemmän tai harvemmin ja tiedostaa kulutushysterian paremmin. Silti muakin on mietityttänyt kovasti, leimataanko heti huonoksi ihmiseksi jos ostaa jotain? Fakta on kuitenkin se, ettei voida lopettaa kuluttamista koskaan täysin. Ratkaisu varmasti olisi että ostettaisiin laadukkaampaa ja pidempikestoista tavaraa, mutta toisaalta mä myös haluaisin uskoa että pikamuotiostoksetkin käytetään loppuun. Eihän se silti siitä eettistä tee, kun edelleen pikamuodin valmistustavat ovat mitä ovat, mutta ymmärrät varmaan mitä haen takaa. Hyyyvin sekava kommentti, mutta pointti on se, että oon itsekin pohtinut samoja juttuja ja miettinyt, että voiko nyt kirjoittaa tästä uudesta ostoksesta vai en :D

    Elli / www.ellileppiniemi.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elli! <3 Ihana että joku muu on huomannut saman täällä blogimaailmassa, että ostoksia esitellään koko ajan vähemmän, vaikka moni meistä kuitenkin niitä ostoksia loppupeleissä tekee, vaikkei ehkä niin usein ja tehdään se harkiten (tai näin uskon, minä ainakin teen näin).

      Tosi hyvän faktan kyllä heitit tiskiin, ei me kuluttamista voida lopettaa täysin. Mutta sitten tosiaan järkevämpi ostos olisi se laadukas ja pitkäkestoisempi, mutta silti puolet tukee pikamuotia. En itse voisi kokonaan lopettaa niiden ostoa. Ja joo mäkin uskon, että meitäkin on, jotka tosiaan käyttävät myös sen loppuun. Mulla on esim. itsellä tosi monia vaatekappaleita, jotka ovat olleet mulla monta vuotta ja edelleen pidän niitä ja ne ovat sitä pikamuotia :') Tiedostan kyllä, että laatu ei niissä ole hyvä, mutta enpä minä tulisi löytämään samantyylisiä, hivenen persoonallisempia vaatteita todennäköisesti mistään sellaisesta laatumerkeistä, mitä esimerkiksi pikamuotikaupoista. Ymmärsitköhän mitä ajan takaa...

      Kommenttisi ei ollut lainkaan sekava. Ihana, että jaoit ajatuksesi täällä <3

      Poista
  4. Olipa mielenkiintoinen postaus Kata! Nää on asioita, joita jokaisen olisi hyvä pohtia. Aina ei oo pakko ostaa sitä uutta t-paitaa, jos vanhoja hyviä löytyy vielä kaapista, mutta toisaalta ei itseltä ole mun mielestä aina pakko myöskään kaikkea kieltää. Ostospostauksia on mun mielestä kiva lukea enkä mä ainakaan oo ikinä ajatellut, että voi vitsit shoppailetpa sä paljon tai mitään muuta negatiivista - yleensä vaan ihailen sun ihania vaatteita ja muita<3 :D Mutta siis joo ainahan se on hyvä, jos niitä omia kulutustottumuksia vähän miettii ja sullakin mennyt se shoppailun määrä selkeesti parempaan suuntaan kuten itsekin sanoit :)

    Mua mietityttää myös se, että kuinka paljon ne ostospostauksia nykyään vähemmän kirjoittavat kuitenkin niitä ostoksia tekee? Kun kaikesta ei vaan välttämättä kirjoiteta sinne blogiin, ehkä just sen takia ettei haluta antaa itsestä sellaista kuvaa, että ostelee kaikkea "turhaa" eikä ne valinnat oo aina kaikkein ekologisimpia ja eettisimpiä tms. Siis varmasti iso osa ihan oikeesti on vähentänyt shoppailua, mutta jotenkin mulla on sellanen kutina, että joillain voi myös olla takana ihan vaan sekin ajatus, ettei haluta näyttää sitä todellisuutta ihmisille, kun nykyään ei oo enää "hienoa", jos ostelet koko ajan jotain uutta. Haha, sekavaa tekstiä taas kerran, mutta tää sun postaus herätti jokseenkin paljon ajatuksia<3 :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Linda ihanasta ja lisää ajatuksia herättävästä kommentista ;) Tuo on ihan totta, että ei pidä myöskään kieltää kaikkea. Ei pidä ns. vetää överiksi, mitä nykyaikana tehdään hirveesti - jokainen asia pitää lyödä yli. Tai tää on vaan mun mielipide. En meinaa nyt siis tätä ostosasiaa. Näitä asioita täytynee toki miettiä ja se on hyvä meidän jokaisen tehdä. :)

      Mahtava kuulla myös tuo puoli, ihan hyvä pointti. Hyvinhän sitä voi blogista jättää poikkeen tuollaiset asiat mitä ei halua näyttää. Sehän on todella helppoa. Toki kyllähän senkin ehkä huomaa asupostauksia tekevien kohdalla, jos joka postauksessa on uusi kolttu päällä. :D Toki itsekin yritän joka kerta vetää erilaista vaatetta niskaan asukuvissa, mutta niitä on siis useimmiten näkynyt blogissani muutenkin. Esim viime postauksen takki on ollut mulla monta vuotta ja sen voi bongata menneiden vuosien postauksista. Toki onhan niitä uusi vaatekappaleita näkynyt mun yllä tosi paljon nyt tuona loppuvuonna 2018 mutta tässähän mä esittelinkin ne uutukaiset :D Tietty sit pienemmät turhakkeet, niitä ei näy asupostauksissakaan..

      Poista
  5. Todella hyvää, fiksua ja ajankohtaista pohdintaa! Paljon oon näitä samoja pyöritellyt, ja vaikka en oo nyt aktiivisesti ollut mitään ostospostausta suunnittelemassa tai tekemässä, varmasti pohtisin myös useaan kertaan että uskaltaisinko tällaista julkaista.. Varmasti on monella se huoli, että mitäs kommenttia ja ajatuksia ostosten esittely nyt herättää. Itse en näe sitä ollenkaan pahana, varsinkin jos se tapahtuu vain silloin tällöin eikä esim. joka kuukausi, ja jos siinä samalla pohtii itse vähän omaa kulutustaan edes omassa mielessään :) Kuten Ellikin tuossa yllä sanoi, niin ei me voida lopettaa koskaan kuluttamista täysin. Mun mielestä ostosten esittely ei tee kenestäkään pahaa tai tuomittavaa - joillakin ostokset näkyy blogissa, joillakin ei, ja silti niitä jokaisella jossain määrissä löytyy. Ja mekin molemmat tykätään tyylistä kirjoittaa, niin kyllähän niitä uusia vaatteita välillä asukuvissa näkyy. Hyvä Kata, tosi hyvä postaus! Ps. Kivoja ostoksia ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenni, ihana kuulla sunkin ajatuksiasi tästä aiheesta <3 Elli tosiaan heitti hyvän faktan tiskiin, ei me voida kokonaan kuluttamista lopettaa. Silti tosiaan sitä on hyvä miettiä sitä omaa kuluttamista ja hankintoja. Silti tosiaan tämän aiheen ollessa pinnalla sitä miettii että kehtaako tällaista postausta julkaista, etenkin kun tosi monia postauksia näkee, missä yritetään tsempata ostamaan laadukasta, eikä pikamuotia, joita itse ostelen silloin tällöin. Kiitos kun jaoit ajatuksiasi Jenni ja kiva että mun ostoksetkin näytti kivoilta ;)

      Poista
  6. Todella hyvä postaus Kata! Olen sitä mieltä, että jos ostaa oikeasti tarpeeseen, ei sillä ole väliä kuinka usein niitä uusia ostoksia tekee. Kuitenkin jos vaate jää kaappiin yhden käyttökerran jälkeen pyörimään, olisi syytä miettiä oliko se ihan oikeasti niin hyödyllinen ostos. Nykyään kiinnitän itse huomiota myös materiaaleihin, ja etenkin neuleissa jätän akryyliset jo suosiolla kauppaan. Toki villa maksaa enemmän, mutta kestää se myös kulutustakin paremmin :)

    Jos vertaan omia kulutustottumuksiani kolmen-neljän vuoden takaiseen, niin pohdin nykyään paljon enemmän ostoksiani ja niiden tarpeellisuutta. Kaikki "kivat tuotteet" eivät siis enää lähde automaattisesti kassan kautta kotiin, mutta toki joskus niitä heräteostoksiakin tapahtuu, ja se on mielestäni ihan fine :)

    Kaikki ilmastoasiat ja eettisyys ovat tänäpäivänä niin vahvasti esillä, että väkisinkin alkaa miettiä myös omaa käyttäytymistään, mikä on toisaalta ihan hyväkin asia. Omaa hiilijalanjälkeään voi kuitenkin yrittää pienentää monella muullakin tapaa, ja jokainen valitkoon sen mieleisimmän keinonsa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuuli! Itse en ehkä osta sinänsä edes tarpeeseen, mutten mylskään osta sellaista mikä jäisi kaappiin pyörimään. Esimerkiksi just, miksi pitää olla viisi paria talvikenkiä, eihän kukaan tarvi niin paljon? Mutta minä haluan, koska tykkään käyttää erilaisia kenkiä, tykkään pukeutua eri vaatteisiin usein :D Eli en siis osta tarpeeseen ja oon sen sisäistänyt kyllä. Musta tuntuu, että pitäisi kuitenkin esim neuleissa ruveta kiinnittämään samaan huomiota kuin sinä, ettei osta sitä huonoa matskua paljoa, vaikken siinäkään voi kokonaan jättää ostamatta, koska ostan tosiaan niitä riepupaitoja halppis ketjuliikkeistä :D

      Mukava kuulla, että sielläkin on kulutukseen alettu kiinnittää huomiota. Jokainen toki tekee sen asian eteen miten haluaa, kuten sanoit niin jokainen voi pienentää hiilijalanjälkeään ja sen voi tehdä monella tapaa. Jokainen itse valitkoon kuinka sen tekee. Tuo on todella todella tärkeä asia nykypäivänä, muttei pidä silti kieltää kaikkea itseltään ja vetää överiksi koko hommaa, SILTI tuohon pitää kiinnittää huomiota ja itsekin sitä tekee nykyään :)

      Poista
  7. Hyvä postaus Kata! <3 Ajankohtainen aihe ja kyllä mie ainakin olen huomannut, miten monilla kuluttamisen suhteen on tullut vähän kriittisempää näkökulmaa. Kuluttamista ei tosiaan voi kokonaan lopettaa, ihan jo sillä, että jokainen voi kuvitella mitä Suomen taloudelle kävisi sen ansiosta ja miten kävisi myös työpaikkojen... Tästä syystä pyrin itse ostamaan kotimaisia tuotteita niin ruoan kuin kulutushyödykkeiden osalta. :) Teen myös paljon itse, kun taitoa ja tietoa on! Tietysti on parempi laittaa rahansa laadukkaaseen ja tarpeelliseen, mutta en näe ihan mörkönä satunnaisia ketjuliikeostoksiakaan. En ole pitkään aikaan tehnyt ostospostausta, ne ovat jotenkin jääneet, kun yleensä tulee vaatteita tehtyä itse ja kosmetiikkaa ostan edellisten tilalle, jos tarvitsee. Mutta kiva on välillä lukea myös muiden löydöistä! :) Tuo siun uusi laukku on ihana, tuo malli on niin kaunis! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Milla <3 Tuo on ihan totta, eihän siitäkään tulisi mitään jos kokonaan lopettaisi kuluttamisen. :) Minäkin suosin kotimaista useissa asioissa, mutta en ole siinäkään ihan niiiin tarkka sitten loppupeleissä. Mukava kuulla myös sun ajatuksiasi aiheesta, tekisin varmasti itsekin vaatteita jos olisi sun tieto- ja taitotasosi, joten ehdottomasti vaan kannattaa jatkaa sitä rataa ;) Kiitos Milla, ihana että jaoit ajatuksiasi <3

      Poista
  8. Tää oli tosi mielenkiintoinen postaus :) Mä en ikinä kyllästy ostospostauksiin ja en näe syytä miksi, niitä ei enää kärsisi tehdä. Toki kohtuus kaikessa, mutta en kestä sellaista "en osta ikinä mitään uutena, kulutus sitä ja kulutus tätä" -jeesustelua :D Itse ostan lähes kaiken käytettynä ja en pode oikeastaan ikinä huonoa omaatuntoa ostoksistani, vaikka ostelenkin aika paljon :D Tosi ihania ostoksia oot tehnyt, tuo takki ja kengät ovat niin kivat ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jasu :3 En kyllästy kyllä minäkään. Ihana että sanoit asiat niin suoraan kommentissasi, niin sitä pitää! Olen samaa mieltä, kohtuus kaikessa, mutta ei pidä vetää överiksi tätä elämää ja kieltää itseltä ihan kaikki :D Tuohan on jo hyvä, että sä ostat melkein kaiken käytettynä, sekin on hyvää kierrätystä! Kiitos kommentistasi <3

      Poista
  9. Hyvästä aiheesta kirjoitit postauksen :) samoja juttuja mäkin oon miettinyt viime aikoina. Ennen shoppailin paljon enemmän mutta nykyään sitä osaa ehkä viisaammin ajatella juuri sitä että tarvitseeko varmasti sitä tuotetta minkä on ostamassa vai ei. Ostan myös paljon kirppareilta vaatteita yms niin niistä ei tule niin huonoa omaatuntoa kun ne on kuitenkin "käytettyjä" vaatteita :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla tuo Sofia <3 Hienoa, että säkin oot tullut fiksummaksi sillä saralla, kulutusta pienemmäksi, mutta ei sitä nyt kokonaan tarvi lopettaa. Hyvä myös, että ostat käytettyä, koska se on hyvää kierrätystä! :)

      Poista
  10. Hyvä postaus! Mäkin oon miettinyt, että kuinka kulutustottumukset on muuttunut ja leimautuuko tosi tuhlailevaksi jos ostospostauksia tekee. Kuitenkin mä edelleenkin tykkään lukea ostospostauksia ja, vaikka itsellänikin on kulutuskäyttäytyminen muuttunut niin silti mun mielestä shoppailusta saa silti edelleenkin nauttia ja materia onnea jakaa. Jokainen tekee omat valinnat mihin rahansa haluaa käyttää ja itselleni on ilo pukeutua kivoihin vaatteisiin, käyttää rahoja hyödyllisiin kosmetiikka tuotteisiin. Toiselle se saattaa tuntua turhalta tuhlailulta, mutta en minäkään kritisoi toisten elämäntyylejä tai rahankäyttöä. Toivottavasti teet ostospostauksia myös jatkossa, näitä on tosi kiva lukea! Ja ah noi Hunterin kumisaappaat on ollut itsellänikin pitkään ostoslistalla! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtava että siellä on ollut samoja ajatuksia Siiri, kiitoksia kommentista <3 Ihana että oot samaa mieltä, että tätä onnea saa jakaa. Jokainen tosiaan pistää rahansa mihin haluaa, eikä kenenkään pitäisi asiaan sen kummemmin puuttua. Toki se kohtuus oikeasti siinä, mutta jos tykkää leikitellä tyylillä, niin ei siinä mitään. Ostospostauksia tulee varmasti jatkossakin, voitolla varma siitä ;) Noi Hunterit oli kyllä syksyn parhain ostos, koska jalat pysyi kuivana! <3

      Poista
  11. Hyvä postaus Kata ja ihanaa pohdintaa <3 Mun mielestä on ihana lukea ostospostauksia ja mun on pakko myöntää, että voisin itsekkin kuluttaa 100x eettisemmin :/ Mutta ajattelen muidenkin arjen valintojen vaikuttavan siihen... Bershka on yksi munkin lemppari turhakekaupoista, sieltä löytää aina vaikka ja mitä :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emilia <3 Mäkin aattelen myös muiden valintojen vaikuttavan siihen! Esimerkiksi itse en pysty matkustelua lopettamaan eli tuskin pystyn luopumaan lentelystä lentokoneella, mutta onhan näitä valintoja muitakin kuin se, että lopettaisi ostelun ja lentelyn! :D Jee, Bershka on kyllä best!

      Poista
  12. Mä kirjoitin just samaisesta aiheesta blogiin, vähän eri näkökulmasta:

    http://www.beauty-highlights.fi/2019/01/arjen-vastuullisempia-valintoja.html

    Sanon samaa, mitä postauksessakin kirjoitin, eli mun mielestä ympäristövastuullisuuden ei tarvitse tarkoittaa sitä, että luopuu kaikesta ihanasta ja elää täysin askeettisesti. Kulutusta voi vähentää, mutta sitä ei kannata täysin pysäyttää - tarvitaanhan edelleen myös työpaikkoja. Välillä on lupa iloita uudesta luomiväripaletista, laukusta tai mekosta, eikä siitä tarvitse tuntea huonoa omaatuntoa. Mäkin välitän maailman tilasta ja haluan tehdä oman osani sen pelastamiseksi, mutta ääri-ihmiseksi ei tarvitse kuitenkaan ryhtyä. On monia tapoja ottaa ympäristö huomioon ja toimia vastuullisesti, oman elämän pohjalta :) Sehän on esimerkiksi jo hirveän hyvä, jos sanot ylipäätään vähentäneesi kulutusta ja shoppailua edes vähän ja harkitsevasi ostoksia tänä päivänä tarkemmin :) Sellaisia muutoksia tänä päivänä kaivataankin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävinkin tuon aikaisemmin jo tsekkaamassa ja täuysin samaa mieltä, tässä arjessa voi niin monella tapaa kantaa kortensa kekoon. Valintoja on monia, mitä voi tehdä ja kaikkea voi myös vähentää, mikä on hyvä. Kiitoksia kovasti, että jaoit nämä ajatuksesi, olen miettinyt just aivan samaa ja vaikka itse olenkin hieman enemmän shoppaillut tuossa loppuvuodesta, niin olen tehnyt arjessani paljon myös muita ns. ekotekoja, eli niitä voi tosiaan tehdä muullakin tapaa kuin lopettaa ostelun ;)

      Poista
  13. Tulen jälleen kerran vähän myöhässä kommentoimaan, sillä mun elämäni on ollut yhtä hullunmyllyä täynnä, joten toivottavasti ei haittaa. Haluan kuitenkin ottaa kantaa tähän aiheeseen, sillä kuten itsekin sanoit, se on ollut kovana puheenaiheena pidemmän aikaa ja sitä todellakin alkaa ajatella, jos muut näkevät esimerkiksi minut huonona ihmisenä, kun tuhoan maailmaa ostamalla jotain, jota jotkut voivat turhaksi sanoa. On kuitenkin ihanaa, että vaikka ihmiset välillä ostelevat asioita, he miettivät eettisyyttä ja ostavat kohtuudella. Ajattelen asian myös jotenkuten näin; raha on tarkoitettu kierrätettäväksi ja ilman ostamista, maailma ei välttämättä pyörisi samalla tavalla. Toisaalta taas tavaroiden tekeminen ja maailmalle tuominen kuluttaa luontoa ja aiheuttaa päästöjä, joka sitten taas kuluttaa maailmaa ja lyhentää maapallon elinikää. Tärkeintä on kuitenkin, että ihmiset tiedostavat, että kaikkea ei tarvitse ostaa ja kun ostaa kohtuudella asioita, joita kokee oikeasti tarvitsevansa, sekin on jo pieni apu.

    Ostospostauksia ehkä harvemmin nykyään tulee, mutta minun mielestäni niitä on välillä myös kiva lukea! Ja jos haluaa ostaa jotain, mutta haluaa samalla tehdä jotain maapallon hyväksi, kirpputorit ovat oiva paikka löytää oikeasti jotain hyvää ja siinä samalla pistää oikeasti hyvän kiertämään. Kuten Miia/Beauty Highlights tuossa aiemmin kommentoikin, ääri-ihmiseksi ei tarvitse ryhtyä, sillä maapallon pelastamiseksi voi tehdä niin paljon muutakin kuin vain vähentää shoppailua. Kierrätys on omasta mielestäni todella hyvä tapa näyttää, että välittää; ja onhan niitä muitakin hyviä tapoja auttaa :> Tämä oli todella hyvä ja ajatuksia herättävä postaus, kiva kun kirjoitit tämän! <3 Ja for the record, oot tehnyt ihania ostoksia. Tuo keltainen sadetakki on kyllä niin herkullisen värinen! *_*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, ihana saada sulta aina kommentti-sade sillon tällön, hhe ;D Tuo on kyllä täysin totta, että jos kaikki tuo loppuisi, niin tasapaino järkkyisi ja työpaikat sun muut lopahtaisi. Ei siis pidä liikaa potea huonoa omatuntoa jos on jotain uutta ostanut ;) Kuten muissakin kommenteissa on jo tullut ilmi, niin voihan sitä muutenkin avitella ja valita muissakin arjen asioissa ekotekoja. Sekin avittaa ;)

      Mä en vaan osaa ostella kirppareilta ja sekin on vähän sellanen juttu että kun niin moni sitä kannattaa, ja koska se on hyväksi maapallolle. Toivottavasti jokainen ymmärtää, että kaikki eivät osaa ostella kirppareilta - tasan kerran oon ostanut kirpparilta mekon, joten en mä nyt varmaan ihan hirvitys sitten oo. Joskus kyllä ihmiset löytää melkoisia aarteita, mutta niinä harvoina kertoina kun itse olen käynyt, niin en mä ole oikein nauttinut, niitä on kyllä mielenkiintoista kierrellä ja niitähän kannattaisi kiertää enemmän, koska just niin niitä aarteita löytyy :)

      Kiitos superisti Emmi jälleen, että jaoit ajatuksesi <3

      Poista