Sisällön tarjoaa Blogger.

Teddy takki

Mä lupasin teille edellisessä postauksessa, että julkaisisin sunnuntaille mietteitä, mitkä heräsivät puhelinkuvapostauksen myötä. Anteeksi, mä oon lukenut, että bloggaajan ei pidä lupailla sitä mitä ei voi pitää. Mä kuitenkin lupaan nyt julkaista tuon kyseisen mietepostauksen ensi tiistaina tai torstaina, sillä mun mielestä tähän väliin on nyt hyvä heittää pitkästä aikaa talvinen asukokonaisuus.

winter outfit ideas
teddy takki asu

Teddy coat Bershka
Cardigan&Dress Gina Tricot
Bag Michael Kors
Shoes DinSko

teddy coat outfit

Tää teddy takki on vilahtanut useesti niin blogissa, kuin mun instagramissakin, mutta en oo vieläkään jakanut teille yhtään asukokonaisuutta, jossa kertoisin tästä takista. Lisäksi siinä mietepostauksessa tulee jälleen kuvia, joissa tää takki on, joten mun oli ihan pakko tähän väliin viskata nämä kuvat.

valkoinen teddy takki
teddy takki

Teddy takki on tosiaan yksi Berliinin ostoksista, etsin jo samantyylistä takkia Suomen kaupoista ennen Berliinin reissua, sillä pitkälle ulottuva takki on lämmin ja tää on kaiken lisäksi mun silmääni niin hemmetin tyylikäs vaihtoehto. Onneksi löysin tämän tosiaan ekana iltana jo Berliinistä, niin pääsin pitämään vähän muutakin takkia, kuin mikä mulla oli mukana - olin pitänyt sitä jo monta talvea putkeen ja halusin näin tyylimimminä vähän vaihtelua. Ja kuten mainitsin, tää ulottuu polviin asti, joten tää lämmittää hyvin myös jalkoja tai oikeastaan reisiä.

Nyt mä sit oonkin jumittunut tähän takkiin ja sen vuoksi se onkin vilahtanut jo ihan hullun monissa kuvissa ja loppua ei tuu näkymään. Mulla on muitakin talvitakkeja tietysti, mutta näillä pakkasilla mä palelen villakangastakeissa, joten ylle eksyy aina joko untuvatakkini tai tämä valkoinen ihana teddytakki. Jospa pian kelit olisi vähän lämpimämmät, niin saisin vähän monipuolisempia lookkeja blogin puolelle - etenkin kun mun vaatehuoneen sisuksilla saa paljon erilaisia talvisia kokonaisuuksia aikaan.

white teddy coat outfit

Olisin halunnut takin alla olevan asun kuvauttaa, sillä se on tällä hetkellä mun lempparein look pitkään aikaan. Tähän olisin nyt halunnut yhdistää vielä sellaisen söpön löysähkön pipon, mutten omistanutkaan sellaista, vaikka muistelin niin. Aion kuitenkin kuvauttaa tuon lookin ilman takkia keväämmällä blogin puolelle. Se on ihana ja keväällä siihen saa yhdistettyä vielä muutaman kivan lisäjutun. Alkaispa pian kevät!

teddy coat


Nyt mä riennän vähän pakkailemaan, ennen kuin menen töihin, sillä huomenna lähdetään työporukan voimin risteilylle! Mulla meni oikee viikonloppu töissä, mutta tuntuu että mun viikonloppu vasta alkaa. Maanantait on oikeesti aina ihan parhaita.

Mitäs tykkäätte teddy takeista?
Oikein ihanaa sunnuntaita!

19 kommenttia

  1. Olipa kiva nähdä kuvat tästä asusta, kaunis olet! <3 Tuo takki on kyllä ihanan muhkea, tykkään noista tummista napeista vaaleassa takissa. :) Ympäristö on myös kaunis, tästä tykkäsin omienkin kuvien taustalla. :DD Josko päästäisiin taas pian kuvaamaan asuja yhdessä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, kiitos paljon kehuista kuin näistä kuvistakin ;) <3 Tää takki on kyllä niin mun lempparini, mutta odotan jo kovasti että pääsen siirtymään vähän kevyempiin villakangastakkeihin :D Alkaa tää pakkanen jo riittää :') Odotan jo kovasti että saisin sun tekemän punaisen trenssin ylle :D Toivotaan että päästäis pian jälleen kuvailemaan yhdessä <3

      Poista
  2. Oih miten ihana asu! Tuo takki sopii sulle kyllä täydellisesti ♥ Itsekin voisin kotiuttaa tuollaisen milloin vain, saisi edes joskus pukeuduttua tyylikkäästi talvella :D Nyt oon pari kuukautta mennyt jäätävän paksu toppatakki päällä ja pipo silmillä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Jasu 8) Ihana kuulla että tää passaa mulle hyvin <3 Hha mäkin oon ennen tän takin ostoa mennyt pakkasilla aina isolla untuvatakilla, niin nyt on mukava kun on toinenkin muhkean lämmin takki, jossa tuntuu olo hivenen tyylikkäämälle, tai aika paljonkin tyylikkäämmälle, vaikkei toppa- ja untuvatakeissa kyllä mitään vikaa olekaan :D

      Poista
  3. Siis tykkään aivan superpaljon, tuo sun teddytakki on niin tyylikäs <3 Ottaisin milloin vaan itsellenikin! Mulla on kyllä vähän saman tyylinen hieman lyhyempänä, niin ei oo takille tarvetta :) Ootan tuota tulevaa postausta jo tosi kovasti! Ja voi että ootan myös kevättä.. :) Ihanaa reissua muru, nauti!! Oot sen ansainnut <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenni, ihana kuulla 8) Tällainen lyhyt olis myös aivan ihana ja itsekin harkitsin sellaista! Mutta näin vilukissana halusin just tällaisen pitkän, vaikka aluksi katselinkin sovituskopissa että oonkohan mä vähän liian lyhyt tällaiseen takkiin. Olisin kyllä katunut, jos en tätä ois ostanut ::D Ihana kuulla, että oottelet taas mitä oon raapustellut, kiitos muru <3

      Poista
  4. Ihana teddytakki! Tää asukokonaisuus näyttää kans tosi hyvältä talvisessa maisemassa *.*

    VastaaPoista
  5. Ihanan talviset asukuvat ja tuo takki on aivan ihana!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä näissä talvi parhaimmillaan <3 Vaikka aurinko puuttuu ;) Kiitos paljon Saara :3

      Poista
  6. Ihana tuo teddy takki ♥ Ja uskon, että on erittäin lämmin siltä se ainakin näyttää :) haha, itsellä välillä sama, että haluaisi kuvauttaa myös takin alla olevan asun, mutta päädyn myöhemmin kopioimaan alla olevan luottoasun. Innolla oottelen, että miltä se sitten keväällä näyttää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Ane :3 Joo lämpönen takki tuo onkin <3 Hyvä että jollein muullekin käy niin, mä en vaan osaa ja siksi ne alla olevat asut jää ehkä sitten keväälle, syksylle tai kesälle kuvattavaksi, kuitenkin kun ne on sellaisia mitä pidän sitten niinä aikoinakin :D Kiva kuulla, että oottelet innolla :3

      Poista
  7. vau mitä kuvia *_* niin nätti tuo kuvaus paikka ja toi takki näyttää kivalta <3

    VastaaPoista
  8. Ihana kokonaisuus <3 Muiden päällä nuo teddytakit näyttävät kyllä tosi kivoilta, mutta itselläni taas ei.. :D Ehkä se johtuu vaan siitä, kun oma silmä ei ole tottunut näkemään itsellä mitään vastaavaa yllä, en tiedä. Anyways, upea talvilookki kerrassaan ja kiva että siellä ollaan saatu viettää alkuviikko vapaana <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Tuuli <3 Mä veikkaisin että näyttäisit erittäin upealle tällaisella takilla <3 Mulla oli vähän sama tätä ostaessa, että ei istunut omaan kroppaan jotenkin ollenkaan, kun oon niin pieni ja lyhyt ja takki on sit iso, mutta nyt ei se enää, kun oma silmä tottuu. :D

      Poista
  9. Ihana nallekarhutakki! <3 Tykkään erityisesti tosta takin pituudesta. Sovittelin itsekin muutaman teddytakit syksyllä, mutta ne oli aina jotenkin liian lyhyitä ja sai mut näyttämään raskaana olevalta. : DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä ihan best 8) Hhhaa siis mun ois pitänyt laittaa yks kuva tähän postaukseen, mikä nyt sinänsä näyttää hölmölle kun venytän takkia niin, että näyttäis että oisin raskaana :'D Ehkä se vielä vilahtaa pilalle menneissä :'D

      Mutta siis en usko, höpöhöpö! Nää on tosi isohkoja muhkutakkeja, että jokainen meistä näyttää vähän "suuremmalle" tällaisessa, mutta ei pahasti siis lainkaan :D Mutta siis u know, muhkutakki.. Vähän niin kuin turkiksetkin. :D Tämän kiinni laittaessa menee vielä takkia vähän kaksin kerroin tuohon eteen joten ei ihme että antaa sellaisen masuefektin :') Nyt rohkeesti vaan, sulle sopis tällanen!

      Poista
  10. Minä ainakin tykkään teddytakeista aivan kauhean paljon! ♥ Viimevuonna syksynä käytiin parhaan kaverin kanssa pienellä shoppailureissulla ja iskin silmäni Cubuksessa maastonvihreään teddytakkiin, jota kokeilin ja pohdin vaikka kuinka kauan, että viitsinkö ostaa sellaisen, koska siinä ei ollut vetoketjua, vaan pelkästään isommat napit. Ajattelin että en osta juurikin siitä syystä ja se jäi kauppaan; kunnes seuraavana päivänä mun oli pakko mennä hakemaan se, koska jäin miettimään sitä kaihoisasti. On ollut kyllä hintansa arvoinen ja sopii hyvin talveen, vaikka siinä ei olekaan sitä vetoketjua. Onneksi se on silti lämmin! Tuo sinunkin takkisi näyttää ihanan pehmeältä ja väri sopii sulle niin super hyvin ♥

    Jään myös innolla odottelemaan postausta kyseisestä asukokonaisuudesta! :>

    VastaaPoista