Päästiin miehen kanssa sunnuntaina taas vähän kaupoille pyörimään kaksin, joten saatiin samalla räpsittyä vähän kuviakin. Kivaa saada talviasuja tänne, etenkin kun leuto Suomen talvi on antanut mahdollisuuden pukeutua vähän kevyemmin. Meidän jäbäkään ei tykkää kerrospukeutumisesta, taitanee tulla äitiinsä siinä asiassa. En pidä loskasta, mutta en myöskään siitä parinkymmenen asteen pakkasista, ihanaa siis nää -5 asteen talviset kelit!

JACKET BIKBOK
TURTLENECK KNIT HOUSE OF BRANDON
BAG MICHAEL KORS
BEANIE & JEANS GINA TRICOT
SHOES DINSKO

Ihan aluksi pakko sanoa, miten ihanalle tuntuu vetäistä farkut jalkaan! Oon käyttänyt nyt farkkuja lähes aina silloin, kun on saanut pukeutua miettimättä mukavuutta ja sitä, että on helppo ja mukava alkaa imettää. Alaosan valitseminen ei toki vaikuta siihen imetykseen, mutta yläosan kohdalla sitä täytyy aina miettiä tarkoin.
Mua vähän naurattikin se, että ajattelin loppuraskauden aikaan sitä, että pian saa taas pukea mitä huvittaa, mutta ei se nyt ihan niin mennytkään. Esimerkiksi perus tiukka poolopaita päällä ei oo kiva alkaa imettää, kun on esimerkiksi vaikka kyläilemässä jossain. Ymmärrätte varmaan mitä ajan takaa..


Viimein mä löysin kivan valkoisen turtleneck neuleen. Oon metsästänyt valkoista pooloneuletta pitkään ja tilasinkin kyseisen neuleen House of Brandonin alesta. Kivan lisän tuo nuo erikoiset löysähköt hihat, joita en osannut edes aluksi toivoa. Lisäksi valkoinen neule näyttää ihanan freshille lähes minkä tahansa alaosan kanssa ja onkin osoittautunut talven ykkösvaatteekseni.
Rehellisesti sanoen mä tilasin tän kyllä vähän varauksella, sillä en tiennyt pidänkö lainkaan tuollaisista hihoista. Myös neuleen "karvaisuus" sai mut harkitsemaan, mutta oon tykästynyt siihenkin kovasti. Joskus nuorena ja holtittomana shoppailijana ostin samantyylisen karvaisen neuleen, mutta se päätyi pian kirppiskassiin, sillä en tykännyt silloin tuollaisesta karvasta. Nyt tää on kyllä ihan ykkönen.



Nykyään en osaa lähteä kylmällä säällä mihinkään ilman hattua tai hiuspantaa! Ennen viiletin pää paljaana talvisin, mutta tänä talvena - oikeastaan ihan syksystä lähtien - oon pistänyt jonkun suojan päähän. Mun pää menee todella herkästi kipeäksi kylmällä ilmalla, joten suoja on ihan must.
Tää pipo on ostettu vuosia sitten ja oon niin sanotusti ehkä "löytänyt" sen uudelleen. Pitkään se oli käyttämättömänä, enkä osannut yhdistää sitä asukokonaisuuksiin. Tääkin asu olisi ehkä enemmän naisellisen näköinen ilman tuota pipoa, mutta se tuo jonkun erilaisemman asenteen koko lookkiin, sellaisen mistä itse pidän tällä hetkellä todella paljon.



Mikä on teidän tän talven ykkösvaate?
Oikein talvista loppuviikkoa kaikille!
Siiis just sellainen asu mihin voisin itsekin pukeutua! Erityis huomio noille kengille, wau!! :)
VastaaPoistaIhana kuulla, että asu iskee! :D Meillä on kyllä jotenkin niin erilainen, mutta silti niin samanlainen tyyli :')
PoistaOi miten kiva asu! Mäkin oon vasta ihan viime vuosina oppinut oikeesti käyttämään talvisin pipoja, tosin tänä talvena niitä ei pahemmin oo tarvinnut, kun ei täällä Turussa turhan montaa pakkaspäivää ole ollut :D Ihanan lumiset maisemat siellä<3
VastaaPoistaKiitoksia Linda <3 Hha musta tuntuu, että mä en tarvi nykyään ees enää pakkasia siihen, että tarvin päähän suojan :D Harmi ettei siellä oo ollut oikein kunnon pakkaspäiviä, onhan sellainen loskainen sää aika kehno :< Täällä on onneksi ne ohi ja saatiin lunta ja pakkasta <3
PoistaToi paita on niin nätti ja ah noi hihat! *.* Hyi, kovalla pakkasella ois kyllä ihan kauheeta kulkea ilman pipoa, vaikka joskus niin on tehnytkin :D Mun lempparivaate on ehdottomasti ollut tuollainen samalla tavalla karvainen villapaita, jossa on korkea kaulus sekä vetoketju kauluksessa. Siitä tulee mieleen 80-luvun ''hiihtäjäpaita'' mutta se on niin lämmin ja pehmeä!
VastaaPoistaItsekin pidän kovasti nykyään nuista hihoista, turhaan aattelin että osaisinko edes käyttää :) Joo-o nuorena tuli kyllä kuljettua pääpaljaana ja takki auki ihan hirmu kylmässä, ihan tulee kylmä jo sitä ajatellessa.. :D Oij sun lempparivaate kuulostaa kyllä ihanalta - korkeakauluksiset paidat talvella on kyllä best, lämpimistä ja karvaisista neuleista puhumattakaan <3
PoistaKiva asu :) Mä ootan edelleen sitä talvea... Pakkast ei oo ollu oikeestaa lainkaa koko "talven" ja vettä sataa iha koko aja... Ihan peppusta, haluun lunta ja pakkast :'( Saappaat on siis ollu "talven" käytetyin juttu pukeutumises.
VastaaPoista🖤:llä sofilmas.blogspot.fi
Kiitoksia Sofia <3 :) Toivottavasti tekin saisitte pian talven sinne :< Kurjaa, jos siellä vaan sataa koko ajan! :(
PoistaHei ihana tää asu! <3 Kivan simppeli, mutta kuitenkin kivaa leikittelyä erilaisilla materiaaleilla :) Tuo takki on kyllä niin kiva!
VastaaPoistaKiitoksia Jenni <3 Nykyään mun tyyli on aikalailla simppelimpään päin, ihana oli siis pitkästä aikaa leikkiä vähän eri matskuilla - sai jotenkin erikoisen asun kuitenkin aikaan simppeleillä vaatekappaleilla! :D
PoistaVau, aivan upea Kata <3
VastaaPoistaSä oot, kiitoksia upeus <3 ;)
PoistaTosi ihanan näköinen asu! <3 Yllätyin noista löysähköistä hihoista, mutta nehän näyttävät aivan todella kivoilta! Materiaalikin näyttää niin ihanan pehmeältä :>
VastaaPoistaMun mielestä tämä talvi on ollut kyllä niin hanurista, ettei mitään rajaa... Enkä nyt tarkoita sitä, että harmittaisi, kun ei ole lunta (sillä me kaikki tiedämme, miksi täällä ei ole ollut lunta), vaan sitä, että on ollut niin hemmetin vaikeaa pukeutua juuri oikeisiin vaatteisiin! Mä itse inhoan myös kerrospukeutumista tosi paljon, koska mulle tulee todella helposti lämmin, mutta tänä talvena tyyliin mikään asu ei ole ollut hyvä :'D Johtunee varmaan siitä, että välillä on aivan järkyttävän kylmä ja välillä niin kuuma, että hiki oikein valuu pitkin selkää. Onneksi ollaan menossa jo kevääseen päin, kohta saa toivon mukaan pukea farkkutakitkin päälle <3
Tuo karvatakki on muuten tosi kivan näköinen myös, vitsit kun mullakin olisi tuollainen <3
Voi kiitoksia Emmi jälleen kauniista sanoistasi <3 Tää neule on kyl ihan super :3 Onneksi meillä talvi on ollut ihan ookoo, oikeestaan parhain talvi ikinä, kun asteet ollut usein siinä -5 paikkeilla, ihan huippua! Ei liian kylmä eikä liian lämmin, et lumet sulais pois ;) Sinänsä siis hyvä asua keski-Suomessa :'D No nyt on kevät, kyllä se sit talven voittaa, pian taas kesä, ihanaa <3
Poista