
Ekan kokonaisen päivän me pyhitimme kiertelyyn ja paikkojen tutkimiseen lähialueella. Käveltiin muun muassa Ala-Pafos ja rantakatua molempiin päihin ja pyörimme pikkukaupoissa. Osa pienistä kaupoista oli kiinni, sillä oli sunnuntai. Tämä hetki oli ensimmäisiä kuvia Pafoksella - suuntasimme heti aamusta rantaan, koska mä haluan aina ensimmäisenä nähdä meren.


Ensimmäisenä, kokonaisen päivän iltana, nautiskeltiin rauhassa lasilliset valkkaria parvekkeella ennen kuin lähdimme rantaan ihailemaan auringonlaskua. Me ei todellakaan olla mikään romanttisin pariskunta, joten tää oli ehkä pieni, mutta romanttisin ilta koko reissulta.

Mä rakastan merta, matkustan mieluiten paikkoihin, joissa pääsee meren äärelle, vaikka meri lukeutuu yksiin suurimpiin pelkoihini. Se on suuri ja kaunis, mutta siellä on valtavasti kaikkea mistä me ei tiedetä. Se on mystinen, mutta kiehtova.

Solomonin katakombien lähellä olevissa useissa puissa oli sidottuna paljon vaatteiden palasia. Uskotaan, että jos siellä vaatteen palasen sitoo puuhun, paranee mahdollisesta sairaudesta tai jotain siihen suuntaan.

Poolilla iltapäiväuinnilla. Iltapäivisin tuli uitua varmaan joka päivä aina ennen suihkuun menoa ja illan rientoja.

Arkeologisen puiston mosaiikkeja. Arkeologisen puiston taustalla näkyvät vuoristomaisemat oli myös aika huikeaa katseltavaa.

Jaksoin ihailla koko loman tätä meidän hotellihuoneen seinällä olevaa tauluasetelmaa, voisin hyvin tehdä kotiinkin meidän seinälle vaan tällaisia meidän reissuista! Ja ehkä tulevaisuudessa teetätänkin tällaisia, hhe.

Auringonlasku, jonka sain myös videokuvattua talteen kameralla - aika huikee.
Kypros oli saarena melko samanlainen kuin Kreikka - kuten mulle sanottiinkin - mutta löysin myös paljon pieniä eroavaisuuksia. Joka paikka, joka reissu ja joka ikinen matka antaa meille aina erilaisia kokemuksia, vaikka ne sitten olisivat samankaltaisia tai jopa samoja kohteita. Se on matkustelussa yks paras asia!
Kivaa sunnuntai-illan jatkoa!
Voi Kata, tää postaus oli aivan ihana <3 Kuvat niin kauniita ja ihan pääsi teidän reissufiilikseen mukaan tätä lukiessa :) Reissupostaukset on aina mun lemppareita asujen ohella! Tuo kuva susta vedessä hattu päässä on kyllä ihan mielettömän kaunis <3 Valo ja kaikki siinä on just eikä melkein! Niin kauniisti kuvasit myös merta, enpä oisi itse paremmin osannut :')
VastaaPoistaKiitti Jenni, ihana että sinne vielä uppoo nää Pafos poustit, vaikka useita onkin jo tullut :3 Mutta noh tuohan selittääkin jos matkapostaukset ovat sun lemppareita asujen ohella, niin on munkin! Ihana kiitos sinulle <3 Ja hei, mä voisin puhua merestä vaikka kuinka, tuohonkin ois voinut tulla kilometrimittainen teksti tuosta mun pelosta, mutta mä vähän tiivistin - pitäsköhän tehdä postausta siitä joskus :'D
PoistaIhania fiilistelykuvia <3 Tuli kyllä elävästi mieleen oma vuoden takainen Pafoksen reissu :) Nuo auringonlaskut olivat tuolla todella upeita, ja joka ilta sitä käytiinkin ihailemassa, ja myös hotellimme parvekkeelta näkyi suoraan merelle. Itsekin rakastan merta ja sen mystisyyttä, vaikka toisaalta onkin hieman pelottavaa ajatella mitä kaikkea valtameret kätkevät sisälleen.. :D
VastaaPoistaKiitos Tuuli <3 Ihana että tää toi sullekin muistoja kyseistä kohteesta ja vieläpä vahvoja muistoja <3 Mäkin toivoin hotellia aivan rannan tuntumasta, mutta päädyimme silti sellaiseen josta oli hieman enemmän metrejä rantaan :) Jep meri ihastuttaa, mutta on se kyllä karmivakin. Etenkin kun se on vielä vahva, se voi viedä helposti mennessäänkin. Hrrr.. :D
PoistaIhania kuvia<3 Matkakuume joo tosiaan taas nousee entisestään näitä kuvia katsellessa, mutta ei se haittaa :D Auringonlaskut on kyllä jotain niin kaunista. Ne on sitä Suomessakin, mutta jotenkin ulkomailla niissä on vielä se joku oma ihana fiilis!
VastaaPoistaKiitos Linda <3 Sullahan se taisi ollakin reissu talvelle varattuna, joten ei ihme että matkakuumeen nostatus ei haittaa ;) Aih voisinpa itsekin sanoa samaa :D Auringonlaskut ovat Suomessakin upeita, en kiellä, mutta ulkomailla ne ovat erilaisia tietysti fiilikseltään ja muutenkin. Etenkin kun asuu täällä keski-Suomessa, niin ei vaan nää sitä kun se humahtaa sinne meren taa ja sen vuoksi se on ulkomailla jotenkin tosi spessua! :D
PoistaAaah ihania kuvia<3 Ei todellakaan tule reissupostaukset vielä korvista ulos, lisää vaan kiitos :D
VastaaPoistaKiitos Elli, hyvä kuulla ettei oo liikaa matkapousteja ;D <3
PoistaOlipa kiva nähdä taas matkakuvia, niihin ei kyllästy ikinä<3 Mä muuten myös pelkään merta, varsinkin tummaa vettä ja syviä kohtia. En edes halua tietää mitä siellä on :D
VastaaPoistaVoi ihana kuulla että säkin voisit näitä katella usein :D Hei joo, ja meri on vielä niin voimakaskin että se voi viedä helposti mennessään. Hurjan kiinnostava, mutta pelottava :)
PoistaNo mähän näitä matkapostauksia oikein anelen, eli ihanaa että on tulossa vielä yksi ;) (psst multakin tulee taas joulukuussa kun pääsen reissuun ;)) Mutta siis, aivan ihania kuvia tässä kaikki<3 oot niin kaunis tuossa kuvassa viinilasi kädessä parvekkeella :’) Näistä kuvista pystyy aistiin sen ihanan etelän lämmön ja rennon meiningin <3 Ihana idea tuossa puussa missä on noita kankaanpalasia :0
VastaaPoistaHhi mahtavaa Emilia, sä ootkin aina yks niistä innokkaista jotka toivoo näitä multa ;) Mitää murusein minne olet matkalla? <3 Ota mut mukaan :'D Voi ihana Emilia, kiitos paljon <3 Ja joo, mun olis tehnyt mieli ripustaa kankaanpalanen siihen puuhun <3
PoistaEikä, siis aivan ihania kuvia! ♥ Miten onnistutkaan aina napsimaan juuri sellaisia kuvia, joissa on ihana tunnelma? *_* Tuo auringonlaskukuva on aivan mieletön, niin huikea!
VastaaPoistaPakko vielä mainita, että mulla on samanlaisia ajatuksia merta kohtaan; se on suuri, kaunis ja ihmeellinen, mutta lähes 90% merestä on silti tutkimatonta. Ikinä ei tiedä, millaisia vaaroja tai otuksia sieltä löytyy; mutta kaikesta huolimatta se on silti niin mahtipontinen ♥
Apua miten ihana kommentti jälleen sulta Emmi <3 :D Ihana kuulla että osaan ottaa tunnelmallisia kuvia <3 Sanos älä muuta, meri on mielenkiitoinen ja kiehtova, mutta ihan hurjan pelottava !
Poista